Kategoriat
Yleinen

Mansikkahilloa kahdella makeudella

SAMSUNG CSC

 

Upea vastaanotto edellisellä kirjoituksella ja kiitos siitä. Täällä ollaan edelleen mökillä ja ajattelin jatkaa kevyemmän aiheen parissa tämän kirjoituksen. Tää ”mökki” missä ollaan on Kesälahden vanha kyläkoulu, hirsirunkoinen 1920-luvun rakennus. Enemmän talosta ja pihasta voi lukea viime vuoden postauksesta Terveisiä Kesälahdelta. Oon ihan ikionnellinen, että appivanhemmat hankkivat paikan sillä tämä on oikea paratiisi. Täällä on kaikenlaista marjaa niin paljon kuin poimia jaksaa ja muhun on iskenyt marttailu pahemman kerran. Oon mennyt ihan sekaisin säilömisestä ja uuden kodin ja varastotilan myötä kotoilu saa uuden käsitteen. Syksyyn ja talveen valmistautuminen marjoin ja mehuin ei ole koskaan ollut tätä mittaluokkaa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Pihalla on kymmenittäin viinimarjapensaita ja poimitaan niitä porukalla jotta saataisi kaikki marjat talteen. Anoppi on keitellyt herukkamehua ja minä olen mehustanut mansikoita, sillä Linnea rakastaa mansikkamehua. Oon tehnyt myös mansikkahilloa sekä mansikkamarmeladia (tässä vähemmän sokeria ja hyytelömäisempää). Mustikoita olen poiminut pakkaseen ja samoin vadelmia ja tietysti mansikkaa myös. Herukkapensaissa on vielä hommaa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Hilloja en oo tavannut tehdä kovin usein ja edellinen kerta taisi olla omenoista toissakesänä, sillä viime vuonna asuttiin siellä vuokrakaksiossa niin ei säilötty mitään. Kolmen sortin omenasoseen reseptit löydät tuosta ja tällä kertaa mulla on jaossa Mansikkahilloa kahdella makeudella. Ensimmäinen on pikaversio eli mikrohillo tavallisella hillosokerilla. Jälkimmäinen on keitettävä marmeladi jossa sokeria on melkein puolet vähemmän ja lopputulos tytisevämpää kuin edellämainitussa.

SAMSUNG CSC

 

Makea mikrohillo valmistuu hetkessä ja mekin tehtiin tämä vain hetkeä ennen kuin aloimme paistamaan vohveleita. Hillo on löysää ja makeaa ja levittyy hyvin esimerkiksi ohukaisten päälle. Itse lisäsin alkuperäisestä reseptistä poiketen mukaan hieman sitruunaa, sillä rakastan sen tuomaa hapokkuutta.

SAMSUNG CSC

MAKEA MIKROHILLO

1 kg (2 litraa) marjoja
1/2 dl vettä
500 g (n. 6 dl) hillosokeria
reilu puristus sitruunaa

Laita marjat ja sokeri reilun kahden litran vetoiseen, mikrouunin kestävään kulhoon. Kuumenna täydellä teholla (800 W) 6–8 minuuttia ja sekoita välillä. Itse lisäsin sitruunanmehun kun sokeri olil vasta sulanut. Muussasin myös mansikoita hieman, silä tykkään että hillo ei ole liian möykkyistä. Lopussa kuori mahdollinen vaahto pinnalta. Laita purkkeihin ja jäähdyttyä jääkaappiin. Mikrohilloa voi tehdä nopeasti myös pienemmän määrän jakamalla ohjeen puoleen tai neljäsosaan.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

KEVYEMPI MANSIKKAMARMELADI

4 litraa puhdistettuja mansikoita
2 pkt (660 g) hillo-marmeladisokeria
1 dl vettä

Mittaa ainekset kattilaan. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi ja keitä viisi minuuttia välillä sekoittaen. Jäähdytä vartti, kuori vaahto ja purkita hillo hyvin pestyihin lasipurkkeihin. Säilytä jääkaapissa.
Hillo sisältää lisättyä sokeria vain noin 25 %.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Marmeladisokerilla tehty hillo jähmettyi purkeissa kiinteämmäksi eikä ole yhtä makeaa kuin mikrohillo. Söin tätä eilen maitorahkan kanssa kun seos oli vielä valuvaa ja hyvää oli. Jääkaapissa hyytyneitä purkkeja en ole raaskinut korkata joten hirmuisen paljoa en ehtinyt lopputulosta maistelemaan. Uskon kuitenkin että mulle itselle maistuu tämä jälkimmäinen versio paremmin puuron ja rahkan kanssa. Molemmissa on sama hyytelöimisaine eli pektiini ja marmeladisokerissa on sen lisäksi kaliumsorbaattia säilöntäaineena, sillä vähemmän sokeria sisältävissä hilloissa se on tarpeen etteivät ne homehdu. Kaliumsorbaattia on luonnostaan mm. pihlajanmarjoissa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Oletteko te säilöneet paljon marjoja talven varalle?! Täällä jatkuu marttailu vielä viikon loppuun. Terveisin ihan hullu ja hurahtanut.

Ps. Mitä tykkäätte uudesta bannerista? Olihan se edellinen yli kaksi vuotta vanha, joten tein ehkä jonkun laiskuusennätyksen blogibannerin vaihdossa 😉 Ei nyt tullut ihan paras mutta edes hieman ajankohtaisempi kuva ja olihan tuossa maalaismaisemassa ihana tunnelma.

SAMSUNG CSC

IMG_20150805_173048 IMG_20150805_141439

20 vastausta aiheeseen “Mansikkahilloa kahdella makeudella”

Tosi kiva toi uus banneri!
Ja vitsi miten hieno ”mökki”, ja marjapuskat.. Just mietin et raaskisko käyttää puolet tosta postimerkin kokoisesta pihasta ja istuttaa siihen edes pari viinimarjapensasta.

Meillähän on kans kotona todella pieni tontti mutta oon kans ostanut muutaman pensaan ja aion ne istuttaa. Ei varmasti tuota näin hyvin satoa kun ei ole yhtä aurinkoinen paikka mutta jos nyt muutaman marjan saisi omastakin pihasta, edes kakun päälle 🙂

Näyttää kyllä just todellakin kesäparatiisilta. Varmaan lapset ja koirat tuolla aivan huippuonnellisia, tietty aikuisetkin.
Bannerikin on hieno, valoisa.

Koirat oli tuolla onnensa kukkuloilla kun saivat olla niin paljon ulkona 🙂 Ja mekin rentouduttiin hyvin kyllä!

Olen joo säilövää tyyppiä. Tänä vuonna ostin mansikat ja mustikat ja pakastin ne melkein semmoisenaan. Mansikat yleensö survon ja lisään hieman sokeria ja palastan siis survoksena, mustikat semmoisenaan. Omenoista käyn tekemässä aina tuoremehua mehuasemalla ja noi muut marjat sitten mitä milloinkin. Hilloa, mehua tai pakastan semmoisenaan. Nyt näyttää vähän huonolta tuo omenasato.

Omenamehua mehuasemalla kuulostaa sellaiselta et mäkin haluan joskus päästä tekemään 🙂 Menee varmaan muutama vuosi kuitenkin 😉 Hyvältä kuulostaa sun säilömisrutiinit!

Tykkään uudesta bannerista! Mä pakastan marjoja, en juurikaan tee sokerisia hilloja, koska en saa niitä mahtumaan jääkaappiin kovin montaa purkkia. Jos olis maakellari tai toinen jääkaappi, niin varmaan tekisinkin hilloja mansikoista, mustikoista (tulee ihan taivaallisen hyvää hilloa) ja mustaherukoista. Joskus yhdistin karviaiset ja porkkanaraasteen ja tein hilloa, joka oli kans älyttömän hyvää. Vähän sellaista köyhän miehen lakkahilloa. 🙂 Mehuja teen kans pakastimeen, meillä on aika paljon marjapensaita, kirsikkapuita ja omenapuukin.

Mä kun en pysty kommentoimaan instassa, niin kommentoin tässä, että ihana kuva susta tuolla instan puolella se, johon olet naputellut ”aurinkoista on”. 🙂

Kiitti 😉

Meidän kotona kans on tehty tuota köyhän miehen lakkahilloa ja se on kyllä hyvää sekin 🙂 Mä rakastan karviaisia!

Oijoi kiva paikka tuo Kesälahden alue ja Punkaharju. Viimeiset 10 vuotta takaperin on vuokrattu seudulta mökki viikoksi. Tänä vuonna ei lomat osuneet nappiin niin jäipä välistä. Kesälahdelta löytyy kyllä maaliman hienon kyläkauppa Sannen ja Hermannin vetämänä ja siellä pitää kyllä kesäaikaan aina pistäytyä ja lisäksi oikeen nostalgisen fiiliksen nostattamassa kauppa-autossa.

Meille tää on vielä aika uutta mutta tosiaan ihanaa seutua kyllä. Paljon kauniita rantoja <3

Banneri pirteä!
Mä pakastan ilman sokeria marjat,hyvin on säilyneet!hilloja eikä mehuja ei tuu tehtyä juurikin ton sokerin takia.

Me kans pakastettiin todella paljon ja just ilman sokeri. Sen lisäksi sitten on vähän mehua ja hilloja 🙂 Hilloja puuron päälle, kakun väliin jne. 🙂

Voi kyllä, hullu marjamummo ilmoittautuu! Mulla on oma pieni arkkupakastin pelkille marjoille, ja pidän sitä (miehen mielestä) maanisessa järjestyksessä 😀 Viime kesän numerot oli 10kg mansikoita (0,3-0,5 litran rasioissa), 14l mustikoita (litran minigrip-pusseissa), 7l hilloja (litran minigrip-pusseissa ja 0,5 litran rasioissa), 5kg vadelmia (0,3 litran rasioissa) sekä muutamia pussillisia karpaloita ja punaviinimarjoja. Lisäksi vielä muutama pussillinen raparpereja. Jäljellä oli nyt ennen mansikoiden pakastamista kolme pussia hilloja, kolme pussia mustikoita ja yksi pussi punaviinimarjoja. Paljon siis pakastan mutta tosi paljon meneekin! Ja kaiken poimin ihan itte, paitsi mansikat (oman maan tuotot menee tuoreena) ja vadelmat, joita ei omalla pihalla edes ole. Tai on vissiin kaksi puskaa joista tulee 2-4 rasiallista, ei ihan raski noita pakastaa 😀

Pakastan kaiken mummon ja anopin tapaan kokonaisena (osan mansikoista pilkottuna) ja ilman sokeria. Sit sulattaessa saatan keitellä mehukeittoja tai hilloja tai soseuttaa, mutta yleisimmin myös käyttöön menee vaan sulatettuna. Tänä syksynä olis tarkoitus tehdä vähän omppusosetta myös, viime vuonna jäi työkiireiden takia väliin. Nyt oon saikulla ennen äitiyslomaa niin aikaa on. Harmillisesti vaan taitaa hillojen ja mustikoiden poimiminen tällä mun kunnolla jäädä aika vähäksi, mutta pitää yrittää vähän edes sinnitellä ja komentaa mies poimimaan reippaammin ettei ihan ilman marjoja jäädä. 😀

Ihanalta kuulostaa! Meillä kans harkitaan joko arkkupakastinta, lisäjääkaappia tai pientä maakellaria 😉 Katsotaan!

Hirmuisesti parempia vointeja ja nautinnollista äitiyslomaa <3 Toivottavasti saatte tänäkin vuonna kaikki poimittua miehen avustuksella 🙂

Iihan pakko kommata vihdoinki. Oon seuranut sun blogia jo pidemmän aikaa ja tän lukemisesta tulee jotenki niin kivalle tuulelle aina. ! Itse kovien kipujen orjana, tulee aina luettua sun postaukset ja jotenki saa tsemppiä uuteen päivään. Kaiken lisäksi oot ehkä yksi kaunemmista naisista mitä tiiän <3
Ihanaa kesänloppua teille!

Kiva kuule kun kommentoit! Ihana viestikin vielä. Todella mukava kuulla jos blogin lukeminen tuo iloa raskaaseen arkeen. Paljon voimia sulle ja ihanaa loppukesää takaisin <3

Kommentit on suljettu.