Mehukatastrofikuulumiset videopostauksessa -> Hyvää viikonloppua!
Kategoriat
Kategoriat
Parisuhdeaikaa etsimässä
Kaupallinen yhteistyö: Novelle
”Elämää kannattaa nauttia ahnain kulauksin, eikä jättää muuten vain kulumaan. Joka päivä näyttää vähän erilaiselta, kun siihen oikein asennoituu. Juuri tästä asenteesta on kyse Novellen Elämän Janoon -haasteessa. Se vie monenlaisiin paikkoihin ja yllättää uudenlaisilla sisällöillä – kuten vaikkapa tällä.”
Taisin haukata liian suuren palan, aikoessani ottaa parisuhdepäivät kalenteriin. Miten niin tärkeästä asiasta jokaisessa parisuhteessa, on tullut ruuhkavuosissa seikka jonka edellistä kertaa saa ihan muistella että milloin se tapahtui.
Täytyy myöntää, että pantattiin tätä viimeiseen asti. Treffipäiviä ei ole ollut vakituisesti, vaan viime viikonloppuna viimein raahasin tuon uroksen ulos syömään. Pakattiin lapsille reppuun vaatteet ja pienimmälle tutti ja mies vei muksut vanhemmilleen. Taisi olla toinen kerta kun saatiin kaikki kolme lasta hoitoon yhtäaikaa ihan vain tehdäksemme yhdessä jotain. Mitä päälle, missä korut ja paniikkiviestiä Natalle, osaisiko suositella jotain ravintolaa? Sinne Helsinki sai vahvan suosituksen.
Automatkalla keskustaan todettiin, että molemmat haluaisivat syömisen lisäksi mennä myös leffaan. Ennen lapsia me käytiin todella usein elokuvissa ja sehän se kuulema oli edellistenkin treffien agenda. Mies muisti ajan -ollaan oltu viime jouluna viimeksi elokuvissa.
Mä ostin leffaliput sitten kännykällä netistä ja sain mobiililiput sähköpostiin. Käytiin Sinne Helsingissä kääntymässä vain todetaksemme, että se oli sen verran täynnä ettei meillä olisi aika riittänyt jäädä sinne syömään. Hyvästi unelma fine diningista ja tervetuloa pikainen Tortilla Housen burrito.
Tennispalatsissa napattiin aulasta mukaan namit ja mentiin katsomaan juuri ensi-iltaaan tullut kotimainen komedia Häiriötekijä. Tässä kohtaa kiittelin sitä, että olin käynyt iltapäivällä salilla treenaamassa.
Leffa loppui ennen yhdeksää mutta lasten nukkumaanmenoaika oli tässä vaiheessa suunnilleen jo mennyt, joten lapset piti mennä hakemaan hoidosta ja suunnata kotiin. Kovin pitkään ei siis ehditty viettää aikaa ihan kahdestaan. Helsinki oli kaunis illalla ja siellä kävellessä mietin, että tällaistako täällä aina viikonloppuisin on. Olin jo unohtanut sen ihmisvilinän ja vauhdin mikä kaupungillaliikkujissa oli.
Iltapala oli onneksi syöty jo mummolassa ja kun oltiin vaihdettu päälle yöpaidat, lapset nukahtivat nopeasti.
Vaikka treffi-ilta oli ihana ja hauska niin sen jälkeen mietin, että oikeastaan yksi ilta siellä täällä ei tee kenenkään parisuhteesta kestävää tai hyvää ihan itsellään. Se on ne arkiset seikat, pienet teot ja sanat. Yöllä vartalon ympärille kääriytyvä kosketus, kainaloon ottava käsi ja se miten toiselle puhutaan kiireessä. Muistammeko me olla lähellä ajatuksissa vaikka olisimme kaukana toisista tai läsnä arjessa kun olemme yhdessä?
Treffi-iltoja tänne lisää kiitos, ne ovat ihanaa piristystä perhearkeen. Onneksi parisuhdetta ei kuitenkaan tarvitse suorittaa ulkoisten paineiden vuoksi juuri lähtemällä aina ulos talosta ihan kahdestaan. Sen voi tehdä omalla tavalla, meidän arkeen sopivasti juomalla vaikka kahvit terassilla yhtäaikaa tai jutella päivän kuulumiset iltapalapöydässä lasten leikkiessä vieressä. Se voi olla myös sitä, että päästää toisen salille yksin ja hoitaa sillä aikaa iltarumban tai antaa työrauhan käymällä vaikka muksujen kanssa kaupassa. Toki suhde kaipaa romantiikkaa myös, mutta sen kanssa kannattaa olla varovainen, ettei lipsahda ja tule liigaan lisää vahvistusta.
Oletteko te käyneet milloin viimeksi treffeillä ja mitkä ovat suokkivinkkinne parisuhteen ylläpitoon? Lue myös Novellen sivuilta vinkki, mistä kirjoitan seuraavassa jutussa.
Kategoriat
”Sä et vaan halua sitä tarpeeksi”
On mennyt aikaa kun oon kirjoitellut ajatuksia liittyen liikkumiseen, syömiseen ja fitnessmaailmaan. Syksyn fitnesskisat on ihan kulman takana, sillä ensimmäiset karsinnat ovat viikonloppuna. Fitness on mulle ollut maailma jota seuraan ja niistä oikeastaan IFBB:n kisat. Tykkään lajista ja oon käynyt katsomassa monet kisat. Fitnesskärpänen on purrut muakin useampaan otteeseen mutta siitä ei oo koskaan tullut lajia jota itse harrastaisin. Haaveilen siitä edelleen jollain tasolla, mutta voi olla että en olisi lajiin otollinen nimenomaan sen ”pääkopan” vuoksi. Oon jojoillut painoni kanssa koko aikuisikäni joten se ei ole luonut hyvää pohjaa lajiin. Monet sanoo, että jos unelmiaan ei tahdo tarpeeksi kovaa tai usko niihin niin niitä ei sen vuoksi saavuta. Oon tästä aavistuksen eri mieltä. Jollakulla voi olla henkistä taakkaa niin paljon, että vaikka asiaa haluaisi palavasti ei tavoitteeseen välttämättä pääse. Musta kukaan ei voi väittää, että esimerkiksi minä en tahtoisi tarpeeksi valmistua yliopistosta tai kisata fitnesslajeissa. Ne on olleet mun haaveita vuosikymmenen mutta toistaiseksi edelleen saavuttamatta.
Tällä hetkellä minusta henkii fitness ainoastaan silloin kun puen päälleni Betterin vaatteet tai kuljen sheikkeri tuhdissa kädessäni. Mies ihmettelee miksi edes ostan proteiinipurkkeja sillä treenaan niin harvoin. Joka toinen viikko olen tiukalla ja kieltäydyn herkuttelusta ja joka toinen viikko leivon täällä jotain tai haen kaupasta hyvää. Olen tuuliviiri joka taipuu jo puhalluksesta eikä painonpudotus onnistu vaikka yritän tehdä parempia valintoja. Kun koulutehtävät stressaa, huonosti nukuttu yö väsyttää tai joku pieni asia harmittaa niin napostelu helpottaa. Eihän siinä mitään kun paino ei nouse mutta kun ei se tällä laskekaan.
Oon ostanut liput jo Fitness Expoon ja suunnataan katsomaan kisoja yhdessä Saran kanssa. Jälleen kerran seuraan kisoja siis penkkiurheilijan roolissa, sillä enhän ole tehnyt mitään sen eteen että itse olisin lavalla. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kaikki me ei menestytä kaikessa missä halutaan. Oon saavuttanut elämässäni paljon ja siitä esimerkkinä on iso ja upea perhe, oma kaunis koti ja ulkoisista asioista olkoon vaikka pitkät hiukset ja iloinen hymy. Näiden lisäksi on asioita joita haluan palavasti mutta en ole onnistunut muuttamaan toimintamallejani niin, että kulkisin niitä kohti. Otan askeleen eteen mutta jälleen kaksi taakse. En tarkoita postauksellani lytätä kenekään unelmia ja väitä etteikö kaikki olisi mahdollista. Haluan vain olla rehellinen esimerkki siitä, että joskus nämä kamppailut ovat niin vaikeita eikä blogimaailmankaan ihmiset onnistu aina kaikessa.
Puukkoa haavassa ja jonkun menneen hetken glorifiointia ehkä, mutta kyllä mä itsekin mietin välillä, mitä mulle oikein tapahtui? Olin jo niin lähellä mutta nyt taas niin kaukana. Miten urpo sitä voikaan olla? Jos se olisi helppoa niin kaikkihan me oltaisi bikinimalleja, maistereita, miljonäärejä ja menestyjiä.
Ärsyttää niin paljon kun sanotaan: ”sä et vaan halua sitä tarpeeksi”. Ihmiset ei vaan ymmärrä…