parisuhde – Anna Liljeroos

Kaupallinen yhteistyö: Novelle

”Elämää kannattaa nauttia ahnain kulauksin, eikä jättää muuten vain kulumaan. Joka päivä näyttää vähän erilaiselta, kun siihen oikein asennoituu. Juuri tästä asenteesta on kyse Novellen Elämän Janoon -haasteessa. Se vie monenlaisiin paikkoihin ja yllättää uudenlaisilla sisällöillä – kuten vaikkapa tällä.”

Taisin haukata liian suuren palan, aikoessani ottaa parisuhdepäivät kalenteriin. Miten niin tärkeästä asiasta jokaisessa parisuhteessa, on tullut ruuhkavuosissa seikka jonka edellistä kertaa saa ihan muistella että milloin se tapahtui.

Täytyy myöntää, että pantattiin tätä viimeiseen asti. Treffipäiviä ei ole ollut vakituisesti, vaan viime viikonloppuna viimein raahasin tuon uroksen ulos syömään. Pakattiin lapsille reppuun vaatteet ja pienimmälle tutti ja mies vei muksut vanhemmilleen. Taisi olla toinen kerta kun saatiin kaikki kolme lasta hoitoon yhtäaikaa ihan vain tehdäksemme yhdessä jotain. Mitä päälle, missä korut ja paniikkiviestiä Natalle, osaisiko suositella jotain ravintolaa? Sinne Helsinki sai vahvan suosituksen.

Automatkalla keskustaan todettiin, että molemmat haluaisivat syömisen lisäksi mennä myös leffaan. Ennen lapsia me käytiin todella usein elokuvissa ja sehän se kuulema oli edellistenkin treffien agenda. Mies muisti ajan -ollaan oltu viime jouluna viimeksi elokuvissa.

Mä ostin leffaliput sitten kännykällä netistä ja sain mobiililiput sähköpostiin. Käytiin Sinne Helsingissä kääntymässä vain todetaksemme, että se oli sen verran täynnä ettei meillä olisi aika riittänyt jäädä sinne syömään. Hyvästi unelma fine diningista ja tervetuloa pikainen Tortilla Housen burrito.

Tennispalatsissa napattiin aulasta mukaan namit ja mentiin katsomaan juuri ensi-iltaaan tullut kotimainen komedia Häiriötekijä. Tässä kohtaa kiittelin sitä, että olin käynyt iltapäivällä salilla treenaamassa.

Leffa loppui ennen yhdeksää mutta lasten nukkumaanmenoaika oli tässä vaiheessa suunnilleen jo mennyt, joten lapset piti mennä hakemaan hoidosta ja suunnata kotiin. Kovin pitkään ei siis ehditty viettää aikaa ihan kahdestaan. Helsinki oli kaunis illalla ja siellä kävellessä mietin, että tällaistako täällä aina viikonloppuisin on. Olin jo unohtanut sen ihmisvilinän ja vauhdin mikä kaupungillaliikkujissa oli.

Iltapala oli onneksi syöty jo mummolassa ja kun oltiin vaihdettu päälle yöpaidat, lapset nukahtivat nopeasti.

Vaikka treffi-ilta oli ihana ja hauska niin sen jälkeen mietin, että oikeastaan yksi ilta siellä täällä ei tee kenenkään parisuhteesta kestävää tai hyvää ihan itsellään. Se on ne arkiset seikat, pienet teot ja sanat. Yöllä vartalon ympärille kääriytyvä kosketus, kainaloon ottava käsi ja se miten toiselle puhutaan kiireessä. Muistammeko me olla lähellä ajatuksissa vaikka olisimme kaukana toisista tai läsnä arjessa kun olemme yhdessä?

Treffi-iltoja tänne lisää kiitos, ne ovat ihanaa piristystä perhearkeen. Onneksi parisuhdetta ei kuitenkaan tarvitse suorittaa ulkoisten paineiden vuoksi juuri lähtemällä aina ulos talosta ihan kahdestaan. Sen voi tehdä omalla tavalla, meidän arkeen sopivasti juomalla vaikka kahvit terassilla yhtäaikaa tai jutella päivän kuulumiset iltapalapöydässä lasten leikkiessä vieressä. Se voi olla myös sitä, että päästää toisen salille yksin ja hoitaa sillä aikaa iltarumban tai antaa työrauhan käymällä vaikka muksujen kanssa kaupassa. Toki suhde kaipaa romantiikkaa myös, mutta sen kanssa kannattaa olla varovainen, ettei lipsahda ja tule liigaan lisää vahvistusta.

Oletteko te käyneet milloin viimeksi treffeillä ja mitkä ovat suokkivinkkinne parisuhteen ylläpitoon? Lue myös Novellen sivuilta vinkki, mistä kirjoitan seuraavassa jutussa.

Kesä kohtelee mua hyvin

Oon viettänyt koko heinäkuun mahdollisimman vähän aikaa koneella. Blogityön ja toisen uuden työn luonteen vuoksi tietokone ja sosiaalinen media ovat niin läsnä arjessa, että ne tulevat uniin. On vaikea irroittautua työstä, jossa henkilökohtaisen elämän ja julkisen työn rajaa ei käytännössä ole olemassa. Se on hiuksenhieno, häilyvä, melkein kuin veteen piirretty viiva. Kesän aikana olen saanut viivaa hieman kauemmaksi iholta, niin että ajatus syksystä ja kirjoittamisesta tuntuu taas ihanalta.

Viime viikolla kaunis tyttäremme Linnea täytti neljä vuotta. Samalla juhlimme siis sekä 1-vuotiasta Amosta että 4-vuotiasta Linneaa. Uskomatonta, että mulla on jo 1-, 4- ja 7-vuotiaat lapset vaikka en itse vanhene yhtään 😉 Syntymäpäiviä juhlittiin lauantaina täällä mökillä kun isi ja pappa pääsivät vihdoin paikalle. Miehet ovat olleet Helsingissä töissä ja me naiset odoteltiin jo kovasti heitä tänne viikon jälkeen. Joku voisi pitää erikoisena, että viettää lomaa anopin ja miehen siskon kanssa mökillä ilman puolisoa mutta me ollaan hyvin läheisiä 🙂 Olen viihtynyt loistavasti ja nyt on tietysti vielä ihanampaa kun koko perhe on koossa ja mies myös lomalla. Helsingissä oli kuitenkin selvästi saatu jotain aikaiseksi ilman meitä.

Parisuhde ei ole mun lempiaiheita kirjoittaa, mutta täytyy myöntää että talonrakennusprojekti ja vauvavuosi ovat omiaan sen saattamisessa kriisiin. Me ollaan mun miehen kanssa oltu yhdessä yli kymmenen vuotta joista viisi vuotta naimisissa. Elämä opettaa ja vuosi sitten en edes tiennyt mitä oli tulossa. Pieni välimatka vaikka se oli vain viikko mökillä eikä sen kummempaa on tehnyt vain hyvää. Mulla kesti kauan nähdä virheet itsessäni. Yhtenä iltana mansikkapellon laidalla ikävä iski kuitenkin kovaa ja pyyhin kyyneleitä silmäkulmasta. Ehkä minäkään en ole ollut puolisona yhtään sen parempi.

Oon lukenut monestakin lähteestä, että kaikessa ihanuudessaan sekä vauva-arki että rakennusprojekti ovat usein kriisin paikka. On ihan oikeasti hyvä ohje, että niiden aikana ei edes kannata harkita eroa jos on solminut avioliiton jonka tarkoitus on kestää sekä myötä- että vastamäessä. Törmäsin vanhaan mutta osuvaan Helena Salakan blogikirjoitukseen joka on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa: Tämä pitäisi kieltää pienten lasten vanhemmilta. ”Etlari uutisoi pari viikkoa sitten, että alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien erot ovat lisääntyneet. Jos minulla olisi kaikki valta maan päällä, kieltäisin pikkulasten vanhempia eroamasta muutoin kuin hyvin painavista syistä. Kun ihminen on tolkuttoman väsynyt, hän näkee maailman, tilanteensa ja elämänsä rakkaimman ihmisen täysin vääristyneesti. Vaikka ihminen tajuaa, että hän on väsynyt, hän ei kuitenkaan tajua sitä. Kaikki vain ärsyttää tai mikään ei jaksa kiinnostaa.”

Me sovittiin puolihuumorilla ennen rakentamista kolme sääntöä. Ne olivat älä petä, älä sano että et rakasta ja älä sano että haluat erota. Vähän nauratti kun juteltiin noista mutta ei naurata enää. Ihan hyvät säännöt ja annan ne neuvona eteenpäin. Tärkeää on myös se, että on kykyä ymmärtää että väsymys muuttaa ihmistä.

1. Kor. 13:1-8, 13

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin
vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka
tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin
siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken
omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi
rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei
käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo,
kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.