Kategoriat
Yleinen

Sokerihäät ♥

SAMSUNG CSC

Aivan ihania kommentteja olette jättäneet mun toissapostaukseen huonosta flow:sta. Kiitos teille kaikille <3 Kyllä mä vaan mietin miten fiksuja lukijoita täällä blogissa käy kun tiedätte ja näette niin paljon. Mulla on kamalan huono omatunto etten ole vastannut kommentteihin ja sen vuoksi uudelleen postaaminenkin jää. Mietin että ensin on vastattava edellisiin että kehtaan kirjoittaa mutta aika ei millään meinaa riittää. Kolmeenkymmeneenkin kommenttiin vastaaminen ajatuksella vie yllättävän paljon aikaa. Päällimmäiseksi jäi se, miten moni ymmärtää taiteilun perhe-elämän, naiseuden, ulkonäön ja syvällisempien asioiden aallokossa. Paineita tulee monesta suunnasta ja toki osa työntää meitä eteenpäin ja tavoitteet kuuluvat elämään. Osa niistä kuitenkin kuluttaa eikä ruoki iloa ja elämänhalua vaan vie meidän voimavaroja ihan turhaan. Siksi päätinkin jo jokin aika sitten jättää laihduttamisen. Kirjoituksessani halusin vain kertoa, että se ei todellakaan ole ollut helppoa. Keksin kokoajan syitä miksi pieni kiristely tulisi sittenkin tarpeen vaikka kuinka yritän olla ajattelematta koko asiaa ja antaa elämän viedä painollaan. Ja nimenomaan tällä painolla.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Itseni hyväksyviä tekoja on ollut liian pienten vaatteiden myynti ja se, että tilasin uusia joihin oikeasti mahdun. En ole käyttänyt farkkuja vuosiin lähes lainkaan, sillä eihän ne meinaa mahtua mulle. Tunika+leggingsit on mun paras ystävä ja noita mustia pillimalleja mulla on toista kymmentä. Tämän viikonlopun ihastuksiin kuuluin H&M+ malliston farkut jotka löysin. Tilasin netin kautta parit ja onnistuin haalimaan useammat hyvät housut. Korkeavyötäröiset, nilkkapituiset jne. Nyt mahtuu.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Muutenkin Mellunkylän rauhaan kuuluu hyvää. Huomenna juhlitaan siipan kanssa 6-vuotishääpäivää eli tänä vuonna on sokerihäiden vuoro. Avioliitosta blogissa on juttua varsin harvakseltaan mutta hääkuvia voi katsoa Keramiikkahäät postauksesta.

Me ollaan oltu yhdessä lähes 12 vuotta, joista jo 11 vuotta asuttu saman katon alla. Seurusteltiin siis aika pitkään ennen naimisiinmenoa vaikka se tuntuikin alusta asti selvältä tulevaisuuden asialta. En tiedä miten mun parisuhde tulee esille lukijan näkökulmasta mutta ehkä näin merkkipäivän kynnyksellä haluan kertoa, että vankka parisuhde on meidän perheen perusta. Sellainen valtava rakkaus ja yhteenkuuluvuudentunne on se mikä on kannatellut läpi vuosikymmenen. Olen hyvin kiitollinen, että olen saanut juuri hänet puolisokseni. Ehkä parisuhde on kuin viini, osalla se väljehtyy ja toisilla paranee vanhetessaan. Se on myös jatkuvaa aaltoliikettä. On aurinkoisempia aikoja ja pitkässä liitossa varmasti myös niitä vaikeampia. Ilman uskoa tulevaisuuteen ei koskaan pääse nauttimaan pitkän parisuhteen hedelmistä. Tuntuu että nyky-yhteiskunnnassa ollaan hyvin herkästi oman onnen perässä. Koetaan, että on oikeus olla onnellinen vaikka se satuttaisi muita, kyllä ne asiat järjestyvät jne. Itse olen aavistuksen eri mieltä. Minusta se ei välttämättä ole huonon avioliiton merkki jos joskus tulee tunteita että kyseenalaistaa onnen. Se voi olla huono vaihe ja syyt monesti muualla kuin siinä kumppanissa. Ei kaikki ongelmat lopu kumppania vaihtamalla ja etenkin jos mukana on lapsia, olisin itse hyvin maltillinen. Pitkässä suhteessa jossa käydään läpi nämä asiat, saa tuntea myös sen suuren täyttymyksen ja luottamuksen joka tulee ajan kanssa.

Toivon tulevaisuudelta edelleen onnea ja siunausta meidän avioliitolle ja paljon vuosia yhdessä. Toki sen eteen tarvitsee töitä, mutta minkäpä ei. Ja ilolla teen, sillä itsepähän hänet valitsin kuten äitini aina tokaa.

IMG_6856 IMG_71201

Kategoriat
Yleinen

Kesä kohtelee mua hyvin

IMG_20150801_205540

Oon viettänyt koko heinäkuun mahdollisimman vähän aikaa koneella. Blogityön ja toisen uuden työn luonteen vuoksi tietokone ja sosiaalinen media ovat niin läsnä arjessa, että ne tulevat uniin. On vaikea irroittautua työstä, jossa henkilökohtaisen elämän ja julkisen työn rajaa ei käytännössä ole olemassa. Se on hiuksenhieno, häilyvä, melkein kuin veteen piirretty viiva. Kesän aikana olen saanut viivaa hieman kauemmaksi iholta, niin että ajatus syksystä ja kirjoittamisesta tuntuu taas ihanalta.

IMG_20150730_161545 IMG_20150730_162553

IMG_20150801_152312

 

Viime viikolla kaunis tyttäremme Linnea täytti neljä vuotta. Samalla juhlimme siis sekä 1-vuotiasta Amosta että 4-vuotiasta Linneaa. Uskomatonta, että mulla on jo 1-, 4- ja 7-vuotiaat lapset vaikka en itse vanhene yhtään 😉 Syntymäpäiviä juhlittiin lauantaina täällä mökillä kun isi ja pappa pääsivät vihdoin paikalle. Miehet ovat olleet Helsingissä töissä ja me naiset odoteltiin jo kovasti heitä tänne viikon jälkeen. Joku voisi pitää erikoisena, että viettää lomaa anopin ja miehen siskon kanssa mökillä ilman puolisoa mutta me ollaan hyvin läheisiä 🙂 Olen viihtynyt loistavasti ja nyt on tietysti vielä ihanampaa kun koko perhe on koossa ja mies myös lomalla. Helsingissä oli kuitenkin selvästi saatu jotain aikaiseksi ilman meitä.

IMG_20150730_151153

20150729_135028

 

Parisuhde ei ole mun lempiaiheita kirjoittaa, mutta täytyy myöntää että talonrakennusprojekti ja vauvavuosi ovat omiaan sen saattamisessa kriisiin. Me ollaan mun miehen kanssa oltu yhdessä yli kymmenen vuotta joista viisi vuotta naimisissa. Elämä opettaa ja vuosi sitten en edes tiennyt mitä oli tulossa. Pieni välimatka vaikka se oli vain viikko mökillä eikä sen kummempaa on tehnyt vain hyvää. Mulla kesti kauan nähdä virheet itsessäni. Yhtenä iltana mansikkapellon laidalla ikävä iski kuitenkin kovaa ja pyyhin kyyneleitä silmäkulmasta. Ehkä minäkään en ole ollut puolisona yhtään sen parempi.

IMG_20150731_215012

 

Oon lukenut monestakin lähteestä, että kaikessa ihanuudessaan sekä vauva-arki että rakennusprojekti ovat usein kriisin paikka. On ihan oikeasti hyvä ohje, että niiden aikana ei edes kannata harkita eroa jos on solminut avioliiton jonka tarkoitus on kestää sekä myötä- että vastamäessä. Törmäsin vanhaan mutta osuvaan Helena Salakan blogikirjoitukseen joka on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa: Tämä pitäisi kieltää pienten lasten vanhemmilta. ”Etlari uutisoi pari viikkoa sitten, että alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien erot ovat lisääntyneet. Jos minulla olisi kaikki valta maan päällä, kieltäisin pikkulasten vanhempia eroamasta muutoin kuin hyvin painavista syistä. Kun ihminen on tolkuttoman väsynyt, hän näkee maailman, tilanteensa ja elämänsä rakkaimman ihmisen täysin vääristyneesti. Vaikka ihminen tajuaa, että hän on väsynyt, hän ei kuitenkaan tajua sitä. Kaikki vain ärsyttää tai mikään ei jaksa kiinnostaa.”

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

 

Me sovittiin puolihuumorilla ennen rakentamista kolme sääntöä. Ne olivat älä petä, älä sano että et rakasta ja älä sano että haluat erota. Vähän nauratti kun juteltiin noista mutta ei naurata enää. Ihan hyvät säännöt ja annan ne neuvona eteenpäin. Tärkeää on myös se, että on kykyä ymmärtää että väsymys muuttaa ihmistä.

SAMSUNG CSC

1. Kor. 13:1-8, 13

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin
vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka
tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin
siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken
omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi
rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei
käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo,
kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

SAMSUNG CSC