Anna Liljeroos

Kotona ollaan! Tultiin Wienistä tosin jo torstain ja perjantain välisenä yönä joten kotona ollaan oltu tovin verran. Wien oli ihana ja pääsin näkemään ne paikat mitä halusin. Reissu oli myös rankka, sillä lasten kanssa haasteita riitti. Meidän pienimmän kanssa siirtymätilanteet eivät ole aivan mutkattomia joten hikipisaroita valui otsalta kerran jos toisen. Olen silti sitä mieltä, että vain reissaamalla lapset oppivat niitä taitoja mitä ei kotona pysymällä kartu. Sellaisia ovat mm. kärsivällisyys, uusien paikkojen ja tilanteiden sietokyky sekä avarakatseisuus. Helpointahan olisi pysyä kotona, sillä pienten lasten (ja erityislasten) kanssa matkustaminen ei ole pelkkää herkkua. Kuitenkin vaakakupissa kokemukset painavat enemmän ja kokonaisuus jää minusta aina plussan puolelle. Ulkomailla reissatessa ja etenkin asuessa saa siivet, jota ei voi kotimaassa kasvattaa.

Mieheni mielestä olen samanlainen kuin äitini, joka ”raahasi” meitä joka paikkaan. Olen kasvanut siihen, että käytiin äidin mukana työmatkoilla jos se vain suinkin oli mahdollista. En tiedä millaista matkaseuraa itse olin lapsena mutta omat muistot ovat jääneet mieleen aina positiivisina. Äitini on oikeastaan suurin esikuvani mitä minulla on. Hän on taiteellisesti lahjakas ja kirjoittanut kasan kirjoja. Sen lisäksi hänellä on akateeminen koulutus ja hän väitteli tohtoriksi kun me olimme pieniä ja meitä oli kuitenkin viisi! Nyt kun itse pakerran iltaisin kouluhommien parissa tai olen myöhään yliopistolla niin en tunne järkyttävän suurta huonoa omatuntoa, vaikka mieheni kanssa keskusteltiin aiheesta. Paras esimerkki jonka voin lapsilleni antaa on oma polkuni. Jos olen ahkera ja käyn kouluja ja saan hyvän työpaikan, näkevät lapset sen mallin. On tutkittu, että erityisesti äitien korkeampi koulutus näyttää suojaavan lapsia pahoinvoinnilta. Sosioekonominen luokka on myös hyvin periytyvää (uutinen tutkimuksesta). Enkä ole unohtanut sitä, että olin seitsemän vuotta kokonaan kotona ennen viime vuotta. Kirittävää riittää.

Samaa mietin matkustamisesta ja maailman näkemisestä. Jos reissuun on mitään mahkuja päästä, on sillä hurjasti positiivisia vaikutuksia. Tälläkin kertaa kahvilassa kaatui juomat, metrossa huudettiin kurkku suorana ja museo mentiin juosten läpi kun se oli ”tylsää” niin silti lapset olivat innoissaan Wienistä. Oli kuulema huippua ja mikä parasta, kotiintulo on aina yhtä ihanaa. Reppu täynnä uusia kokemuksia.