Kategoriat
Yleinen

Arjen pelastaja aivan oven ulkopuolella

SAMSUNG CSC

Kaupallinen yhteistyö: Triumph

Olen itsekin hieman yllättynyt, mutta huomaan että lenkkeilystä on tullut mulle tärkeä osa arkea. Yhä useammin valitsen salille säntäämisen sijaan lenkkipolun, sillä onhan kotiovesta liikkumaan lähteminen kaikista nopeinta. Lenkkeilen monellakin eri kokoonpanolla eli joko itsekseni, koirien kanssa tai hyvin usein ystäväni kanssa, sopimalla treffit tienposkeen. Pidän lempeästä liikunnasta ja siitä, että se ei vie arki-illasta pitkää pätkää. Pääsen samalla karkuun lasten hulinaa ja saan tilalle omaa aikaa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Tällaisina päivinä kun aamu alkaa koirien lenkityksestä ja loppuu illan happihyppelyyn on mulla monesti päällä Triumphin Triaction liivit. Ne sopivat aktiiviseen menoon mutta ovat omalla tavallaan rintaliivien oloiset sillä rinnat pysyvät omilla puolillaan toisin kun urheilutopeissa joissa ei ole muotoilua. Designista näkyy Triumphin taito kauniiden liivien tekijänä. Jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan ja esimerkiksi tämän mallin olkaimia voi säätää myös edestä ylöspäin, mikä on ihana ominaisuus raskaiden rintojen kanssa. Omani valitsin ihan käymällä mittauttamassa oikean koon Sellon Halosella myyjän avustuksella. Triumphia löytyy hyvin Halosten lisäksi myös Stockmanneilta ja verkkokaupoista (alennuskoodi lopussa).

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Tämä malli on nimeltään Triaction Hybrid Lite P ja se on kyllä ihanan huomaamaton vaatteiden alla mutta kuitenkin tukeva myös raskaampaan liikuntaan. Olkaimet voi laittaa sekä suoraan taikka ristiin kuten mulla kuvissa. Malli ei hierrä mistään ja on ihanan hengittävä materiaalinsa ansiosta. Se siirtää kosteuden pois iholta, niin pieni hikoilu ei tunnu missään. Mulla on mustana myös kevyempi Triactionin liivi (Free motion) ja sekin on ollut todella kovassa käytössä. Suosittelen kyllä molempia!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSCSain myös teille lukijoille alennuskoodin urheiluliiveihin eli voitte hyödyntää 10 euron alennuksen ostaessanne Triaction liivit. Sen saa jälleenmyyjien myymälöistä ottamalla mukaan tämän kupongin tai käyttämällä kampanjakoodia TRISPORT16 verkkokaupoissa ellos.com, boozt.com tai timarco.com.

SAMSUNG CSC

Se on jännittävää miten tuo arjen pelastaja on meidän kaikkien käsillä, ihan kotioven ulkopuolella vaikka välillä tuntuu ettei sinne jaksaisi raahautua. Lenkkeily on kuitenkin mitä mainiointa liikuntaa ja aivan ilmaista. Ihania hetkiä lenkkipoluille!

Kiitos kuvista Jarna G.SAMSUNG CSC

Kategoriat
Matkustus Yleinen

Lomalla kaikesta kuluttavasta

SAMSUNG CSC

Meidän loma lähenee loppuaan ja huomenna on viimeinen päivä täällä. Kone lähtee illalla vasta 20.20 joten ehditään nauttia päivästä kuuteen saakka täällä. Onneksi saatiin late check-out järjestettyä niin meillä on huone sinne k.18 saakka. Ajateltiin olla päivä rannalla ja altaalla ja tulla sitten suihkuun tänne vasta pari tuntia ennen lähtöä.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Olen niin onnellinen tästä reissusta ja kaikesta mitä ollaan koettu täällä. Mulla on niin upea perhe ja meillä on ollut ihan älyttömän hauskaa yhdessä. Lapset nauttivat auringosta ja uimisesta ja me vanhemmat myös toisista. Lomalla ei mene aikaa mihinkään kuluttavaan mitä meidän arjessa on. Ei tarvitse miettiä onko joku terapiapäivä, lääkärikäynti, hopsi tai mitä tekemättömiä töitä olisi. Kaikki arjen huolet ovat loistaneet poissaolollaan ja suurimpia kysymyksiä on ollaanko poolilla vai biitsillä. Sellaista kaipaa tosiaan välillä, että jaksaa arkea jossa on ihan itsessään jo tekemistä.
SAMSUNG CSC

Kuvissa yksi asu yhdeltä illalta viime viikolla. En ole laittautunut vaatteiden puolesta täällä mitenkään fiiniksi, sillä huomasin että eipä mulla ole mitään kovin hienoja asuja mukana. Nanson haalaria olen kyllä käyttänyt ja siitä on muutama kuvakin tulossa. Lettikampaus on tehty Linnean pinneillä kun omat jäi kaikki kotiin 🙂

Suomessakin on tainnut olla hyvät säät ja helle kun olemme olleet poissa? Toivottavasti niitä riittää vielä heinäkuun loppuun saakka.

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Uncategorized

Haalariasu

SAMSUNG CSC

Kävin eilen hakemassa meidän Elielin kesäleiriltä ja matkan varrella oli meikäläiselle vielä valloittamaton paikka -Tuuri. En ole koskaan käynyt Keskisen kaupassa ja kerta se oli ensimmäinenkin. Paikka oli ihan valtavan kokoinen ja koska mukanani oli pientä herraseuraa, ei viivytty kaupoilla kovinkaan pitkään. Nopean silmäilyn perusteella vaikutti siltä, että jos mielessä ei ole etukäteen mitä aikoo ostaa, menee kyläkaupassa tunteja. Aivan pienen leikkipaikan vieressä oli Marimekon, Nanson, Finnwearin ja Vero Modan shop-in-shopit joten panostin niihin. Etenkin Nanson vaatteet vilkaisin läpi ja sieltä löytyikin yksi yli muiden.

Katri Niskanen by Nanso: Polka Haalari

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Huomasin että Katri Niskanen on suunnitellut Nansolle vaatteita ja nappasin sovituskoppiin hyvin epäileväiseni aikuisikäni ensimmäisen haalarin. Ajattelin, että eihän sitä koskaan tiedä, kokeillaan. Haalari olikin ihan huippu enkä muuta sitten ostanutkaan itselleni. Tuon haalarin myötä kyllä täytyy sanoa, että Nanson vaatteet on meikäläiseen makuun ja kokoon ihan huippuja. Niissä on aina niin kauniit leikkaukset vaikka olisi kokoa ja muotoja.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Asukuvat on ihan köykäiset itse peilin kautta otetut kun mulla ei ollut ketään kuvaamassa täällä eilen illalla. Huomaisin, että tätä haalaria oli kahdessa värissä Nanso-shopissa mutta jos ajatte Alavudelle niin Keskiseltä tämä irtoaa alle satasella.

Oletteko te jumpsuittien tai haalarien käyttäjiä? Tuntuu, että oon ihan jälkijunassa tässäkin muodissa sillä en ole ikinä ollut se tyyppi joka kulkeen aallonharjalla tai ainakaan sen edellä. Mä lämpenen hitaasti uusiin juttuihin mutta ehkä tähän villitykseen ehtii vielä mukaan. Ainakin meikäläisestä tämä tuntuu hyvältä ostokselta kesäpäiviin.

Mitäs te olette mieltä päivän asusta: hitti vai huti?

SAMSUNG CSC