Yhteistyössä GreenStreet
Viikonloppu meni hujauksessa, sillä launtaina oli esikoisella koululauantai joten viikko oli 6-päiväinen. Samalla siellä oli kaikenlaista tapahtumaa ja mm. myyjäiset ja paikalle oli kutsuttu myös koululaisten perheet niin olimme siellä. Koulun jälkeen ehdin hyvin syöttää vauvan ja suuntasin hänen kanssaan GreenStreetille Raakasuklaa 2.0 workshoppiin. Mun viime viikon ”valittu” oma meno 🙂 Ajoitus meni nappiin ja natiainen veti hirsiä vaunuissa koko kurssin ajan ja minä pääsin opettelemaan kuinka tehdään täytettyjä raakasuklaita! Ehdottomasti taito jonka tarvitsee kun pitäisi vielä pudottaa painoa. Huomatkaa miten ihanan ristiriitaista 😉 No mutta, varmasti siis parempaa kun moni muu nami, sillä ne eivät sisällä lainkaan valkoista sokeria. Kaikki raaka-aineet ovat luonnon omia sellaisenaan ja lisäksi täynnä antioksidantteja, vitamiineja ja makuja. Kurssin vetäjänä toimi Heidi.
Alussa meille kerrottiin raakakaakaosta sillä itsekin olin käynyt alle vain raakakakkukurssin, eikä moni ollut tehnyt aiemmin raakasuklaata. Teoriapuoli toi hyvin tietoa mitä ollaan tekemässä ja mitä kaikkia terveysvaikutuksia raakakaakaolla ja muutamilla muilla käytetyillä raaka-aineilla on. Sitten tehtiin pareittain suklaat kolmessa ryhmässä: mansikka-, inkamarja- ja minttutäytteillä. Itse olin tekemässä mansikkakonvehteja ja voi että miten hyviä niistä tulikaan!
Lopputuloksia maisteltiin koko ryhmän kera aina suklaa kerrallaan ja juteltiin miten tekeminen oli sujunut. Aika meni todella leppoisasti ja tosiaan Amos nukkui tyytyväisenä vaunuissa koko setin ajan. En tiedä olisinko voinut olla tyytyväisempi suklaita maistellessa!
Ihan kädenkäänteessä ei konvehdit valmistuneet eli niiden teko vaatii enemmän aikaa kuin pelkkien suklaiden. Yritän kyllä varmasti kotonakin kokeilla kun tulee sopiva hetki. Oma lempimaku taisi olla tuo mansikka vaikka minttua haluan varmaan seuraavaksi tehdä.
GreenStreetin idea on tuoda hyvä Flow eli fiilis kaikille mikä suklaansyömisestä tulee, kun se vaikuttaa meidän mielialaan positiivisesti. Yritys on täysin kotimainen ja maahantuo laadukkaimpia ja puhtaimpia raaka-aineita maailmalta. On ollut ilo tutustua teamiin ja postaus onkin tehty blogiyhteistyönä omasta kiinnostuksestani.
Jotta myös muilla kiinnostuneilla olisi helppo lähteä mukaan tutustumaan tarjoaa GreenStreet blogilukijoille koko viikoksi -20% alennuskoodin verkkokauppaan. Valikoimassa on raakasuklaisiin ja leivontaan käytettäviä tuotteita ja näitä workshoppeja (esimerkiksi käymäni Raakasuklaa 2.0 workshopin hinta on normaalisti 59€ ja nyt siis 47,20€). Käykää tutustumassa sivuihin täällä: GreenStreet.fi Alennuskoodi toobigtobeme on voimassa 6.10. saakka.
Terveisin #herkkuperse

















































