Kategoriat
Ura

Toiseen haastatteluun

Jännitys tiivistyy

Ajattelin, etten kirjoittaisi blogin puolelle näitä #Urajorinat juttuja tuutin täydeltä mutta asiasta on vaikea pysyä erossa. Olen nimittäin tänään iltapäivällä suuntaamassa hakemani työpaikan toisen kierroksen työhaastatteluun ja pyöritellessäni blogiluonnosta käsissä, on vaikea kirjoittaa jostain muusta kuin siitä, mikä on mielen päällä eniten. Työhaastattelu nimittäin lähestyy ja se jos joku, aiheuttaa perhosia vatsanpohjaan! Oma fiilis on jännityksen lisäksi ihan mahtava, sillä olen todella iloinen, että pääsin haussa eteenpäin. Porukka pienenee ja nyt jokaisen mukana olevan osaamista arvioidaan entistä tarkemmin, että miten se sopii rekrytoitavaan tiimiin.

Valmistautumista

Nyt ennen toista haastattelua, olen perehtynyt entistä enemmän yrityksen toimintaan ja arvoihin. Olen pohtinut mitä kysymyksiä todennäköisesti tulee eteen ja mitä mieltä olen niistä asioista. Olen hiljakseen kerrannut myös miten voisin sanoittaa omaa osaamistani ja miettinyt konkreettisia esimerkkejä siihen työhistoriastani. Mitään valmista käsikirjoitusta en tietystikään ole laatinut mutta ajatusten etukäteen jäsentely auttaa varmasti muistamaan itse haastattelutilanteessa kysymyksiin vastaamista. Aion olla oma reipas itseni ja toivottavasti se ja osaamiseni on se, mitä juuri tähän paikkaan haetaan.

Pitäkäähän peukkuja pystyssä <3

Kategoriat
Ura

Ei töitä elokuulle

Niin lähellä mutta niin kaukana

Niinhän siinä kävi, että en tullut valituksi siihen tuotekehittäjän paikkaan Fazerilla. Olin mukana ihan viimeisissä haastatteluissa ja sain eilen tiedon, että en valitettavasti tullut valituksi. Sain ihan mielettömän ihanaa ja kannustavaa palautetta jatkaa avoimien paikkojen hakua Fazerilla, vaikka tällä kertaa edelle meni henkilö, jolla oli enemmän kokemusta itse tuotekehittäjän työstä. Persoonastani oli pidetty ja minua kannustettiin hakemaan heillä myös digitaalisen puolen paikkoihin, joista oma työkokemukseni on peräisin. Rekrytoija lupasi ottaa minut huomioon myös muissa heillä aukevissa paikoissa, jotka olisivat minulle sopivia, joten jatkan hakua ja katsomista edelleen.

Näitä urajorinoita eiliseltä on vielä näkyvissä Instagram Storyssani /@annaliljeroos joten käykää siellä katsomassa jos mietteet asiasta kiinnostavat enemmän. Nyt vain uutta matoa koukkuun, kyllä se opintojen jälkeinen työpaikka vielä löytyy <3

Jos olet aktiivinen LinkedIn käyttäjä, niin profiiliini pääset tästä, LinkedIn Anna Liljeroos. Aina saa kutsua yhteyksiin ja laittaa viestiä, mikäli on jotain vinkattavaa.