Tänään on todella jännittävä päivä! Mun isosiskoni väitöstilaisuus alkaa puoleltapäivin ja mennään kaikki kuuntelemaan sitä. Oon niin ylpeä siskosta että hän on saanut väitöskirjan valmiiksi ja uskon että tilaisuus menee oikein hienosti! Sen jälkeen meillä on kahvit ja illalla karonkka. Vuosien työ päättyy juhlaan!
Oulussa yksi asia mitä kaipaan eniten on meri ja vanhempieni kotitalon ranta. Kun on saanut kasvaa näin upeissa maisemissa niin sydän on juurtunut merenrantahietikkoon ja siihen voimakkaaseen tuuleen joka usein puhaltaa mereltä. Nyt kun rakennetaan omakotitaloa Helsingin itäisimpään kolkkaan, kauas merenrannasta ja pienelle postimerkinkokoiselle tontille niin ymmärrän että meillä oli lapsena asiat eri tavalla. Olen ollut etuoikeutettu ja olen toki vieläkin. Minä ja sisarukseni ollaan saatu kasvaa ihanassa ja kaiken lisäksi rakastavassa kodissa, suuressa perheessä. Haluaisin siirtää saman lapsilleni ja aion tehdä töitä sen eteen monella elämänalalla, en vain koulutuksen suhteen vain myös sen että parisuhdetta vaalitaan. Olen kuullut sanonnan, että pitkän suhteen salaisuus on se, että se tunne että ei rakasta toista ei iske molemmille yhtäaikaa. Mitä te olette mieltä, jotka ovat olleet kauan yhdessä?
Olen ihminen joka tuntee ja pohtii syvästi asioita. Joskus tuntuu että pakahdun tunteeseen kun se on niin voimakas. Voimakkaat tunteet näen joskus väreinä tai mielleyhtyminä joita on vaikea selittää. Iltaisin kun menen nukkumaan niin saatan tuntea miten katson itseäni eri tasolta missä kehoni fyysisesti makaa. Se tila tulee aivan unen rajamailla tai ehkä se on jo sitä. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt että olen puheliaisuudesta ja ehkä jopa vastakohtaisesta ensivaikutelmasta huolimatta herkkä. Aistin paljon asioita ihmisistä ja elän tunteella. En pysty toimimaan tunnettani kohtaan toisin ja jos koen kokevani vääryyttä niin en pysty unohtamaan sitä helpolla. En vaikka väittäisin toisin.
En tiedä menikö tuo nyt jo yli hilseen ja jos meni niin jättäkää omaan arvoonsa. Hullu mikä hullu ja värejä näen tässäkin! 😉 Nimittäin valko-punaista raitaa. Kellohelmaisen mekon toinen väri jäi kummittelemaan niin että se oli haettava kaupasta kotiin. Perusteluna tälle toimi se, että kyseessä ei ole oikeasti raskausvaate eli vaate tulee pitkäaikaiseen käyttöön kun on tavallista mallistoa. Voi olla että laitan tämän huomenna tuonne päivätilaisuuteen. Kun sanon näyttäväni siinä pyöreältä polka-karamellilta niin en paljon valehtele!
Siinä sitten Seppälän löytö mun iltajuhlan mekoksi! Kivi vierähti sydämeltä kun Oulun keskusta osoittautui tällaiseksi pelastukseksi. Olen helpottunut ja tyytyväinen. Itse asiassa Seppälästä löysin kolme sovitettavaa pitkää tummaa juhlapukua, mikä on enemmän kuin Helsingistä yhteensä! Ihan napakymppi se ei mun päällä ole, mutta menköön! Tässä tilassa on hankala löytää mitään mikä hipoisi täydellisyyttä 😉 Onneksi juhlien keskipiste on joku ihan muu kuin minä ja maha. Se pysyköön täällä blogissa =)
Aurinkoista viikonloppua! <3
Ps. Olisko aina kiva jos kuvat olisi hyvälaatuisia järkkärikuvia? Olis! Kiitos mammalle kameran lainasta.
