Tänään on ollut huono päivä. Heräsin aamusta migreeniin ja oon vellonut masentavissa ajatuksissa kun tuntuu että elämän murheet painaa hartioilla pahemman kerran. Oon yleensä positiivinen tulevaisuuden suhteen, enkä jää murehtimaan maailmaa. Elän hetkessä ja siskoni mukaan olen riskinottaja joka ei pelkää. Mutta siinä missä hyvät asiat seuraavat toisiaan niin tuntuu että murheetkin löytävät tiensä perille aina yhtäaikaa.
Kaikesta huolimatta lapset ovat juhlineet isänpäivää aivan tavalliseen tapaan eikä onneksi ne maailman murheet olekaan lasten mielessä. Väistämättä kuitenkin ajattelen itsekseni, että niillä asioilla yhteyttä, kun olen stressaantunut ja syön huonosti, että sen vuoksi olisin onneton? Kun luen blogeja ja selaan Instagramia niin sporttisuuden ja hyvänolon yhdistyneeltä hehkutukselta ei voi välttyä. Onko ihmisten pahoinvointi siis jokaisen oma syy ja siihen johtaneet tekijät lähtevät kasvamaan kuin lankakerä silloin kun liikkuminen hiipuu ja syöminen lisääntyy?
Tiedostan itse sen, että tämän kesän ja syksyn aikana olen ehtinyt rakastaa itseäni paljon vähemmän ja voimavarat ovat suuntautuneet aivan muuhun kuin omaan itseeni. En tarkoita tällä sitä että puolustelisin huonoja valintojani vaan sitä, että selkeästi sillä henkisellä hyvinvoinnilla on joku yhteys meidän ulkoiseen olemukseen. Mitä asialle sitten voisi tehdä? Todeta, että ”kerääpä nyt itsesi ja lopeta se ruikuttaminen. Ala liikkua ja jätä sokeri pois niin piristyt!”
Kiitos luojalle maailman ihanimmista lapsista ja niiden ihanasta isistä. Kiitos myös vanhemmistani ja perheestäni. Silti mielen päällä pyörii synkät varjot jotka eivät millään katoa. Löytyykö se onni protein pudding purkista, aamulenkeistä ja sitä kautta kapenevasta vyötäröstä? Nyt pyyhkii nimittäin sen verran heikosti et oisin kyllä valmis vaihtamaan!
Mun äiti oli eilen käymässä Helsingissä ja se oli todella mukavaa. Samalla hän teki työmaakäynnin ja oli ihana kuulla, että pääsuunnittelija oli tyytyväinen siihen miltä rakennuksella näyttää. Tuohon kaupungin tontille rakentaessahan oli todella paljon määräyksiä millainen talo saa olla, joten suunnittelussa ei todellakaan ollut vapaat kädet. Ikkunaa sai olla ainoastaan tietty prosentti pinta-alasta, kattokaltevuudet ja jopa ylimenevien katon osien pituudet oli tarkoin säädelty. Koko talon muoto, harjakorkeus, pintamateriaalit ja värit tuli noudattaa annettuja ohjeita. Jos joskus ostetaan tontti niin olisi ihanaa suunnitella arkkitehtonisesti joku täysin omanlainen luomus luonnonhelmaan.
Unelmia saa ja pitää olla ja mun kohdalla se on vielä se merenranta-asunto millaisessa olen itse kasvanut. En vaan pääse yli enkä ympäri siitä miten voimaa antava elementti meri on kun maisemaa voi katsoa omasta ikkunasta ja lähteä rannalle kävelemään silloin kun on suuri myrsky ja aallot pauhaa. Lapsena nuuhkin sitä ilmaa usein suurilla rantakivillä ja mietin omia ajatuksia. Joskus silloin mietin olenko kovin erilainen kun nautin siitä yksinäisyydestä kun kuulee omat ajatuksensa. En kai, mutta muistan pohtineeni asioita itsekseen paljon jo hyvin varhaisella iällä ja teen sitä yhä edelleen, olen siis kai jo pienestä saakka ollut vähän taivaanrannanmaalari.
Uskon että talo voi parhaimmillaan olla meille kuvastus sielumme temppelistä, samantyyppisesti kuin kehokin. Talonrakennus voi kuulostaa ehkä vain karmaisevan stressaavalta ajanjaksolta jolloin pistetään pystyyn yksi talo muiden joukkoon. Mun kohdalla se on kuitenkin ollut paljon enemmän. Jotenkin tämä projekti on ollut kuin aikamatka lapsuuteen ja tuonut mieleen valtavasti muistoja. Olin itse juuri kuuden vanha, ihan niin kuin meidän Eliel nyt, silloin kuin me muutettiin meidän perheen kanssa tuonne mun lapsuudenkotiin jonka rannasta yllä olevat kuvat on. Hienoja muistoja on paljon ja useimmat niistä liittyvät juuri tuohon miljööseen. Marjojen poiminta pensaista, uinti meressä ja joulukuusen haku takapihalta.
Vaikka oon omalla tavallaan rakastanut kaikkia koteja joissa olen aikuisiällä asunut yhdessä puolisoni kanssa niin tuo tuleva talo ei vedä vertoja millekään niistä. Tunnen jo nyt aivan suunnatonta rakkautta meidän tulevaa taloa kohtaan ja kiintymykseni kasvaa siihen päivä päivältä. Siitä tulee meidän perheen koti ja Elieliä lukuunottamatta se on varmaan lapsillekin vasta se koti josta jää pysyviä muistoja. Varmasti myös sillä on oma merkityksensä että se on tosiaan meidän ensimmäinen omakotitalo, ja että se on meille suunniteltu.
Se mitä talolla töiden puolesta tapahtuu on että nyt tehty lattiavalu alakertaan ja yläkerran lattiaa on alettu levyttämään tänään. Ulkopuolella pistetään paikalleen rappauslevyjä ja yksi tai kaksi seinää taitaa olla kohta jo laitettu. Myös maatöitä on tehty eli pihaan on ajettu soraa eikä talon perustukset ole enää samalla tavalla näkyvissä. Nyt on helpompi kavuta jo ovesta sisään 🙂 Paljon siellä tapahtuu joka päivä ja urakka on edistynyt oikein mallikkaasti.
Eilen istuttiin äidin kanssa meillä kahvikupin äärelle ja katsottiin yhdessä läpi erilaisia sisustusvaihtoehtoja. Lattiasta meillä on ollut miehen kanssa vähän erilaiset ajatukset ja nyt on kalanruotoparketti vaihdettu lankkulattiaan. Päätökseen vaikutti sen paremmat kestävyysominaisuudet sillä mosaiikkiparketin pinta on ohuempi ja siinä on paljon saumoja. Meidän koirien kanssa se ollutkaan paras yhtälö 🙁 Lankkuparketti saa kulua ja kolhiintua sillä pinta on paksumpi. Lattiaksi on siis näillä näkymin tulossa Trinity lankkuparketti sävynä: Tammi Kirkas öljyvahattu antiikkipinta. Se on siis hyvin samansävyinen kuin ensin ajateltu kalanruotoparketti mutta nyt saumoja tulee vähemmän kun lankut ovat leveämpiä ja pidempiä. Oon kyllä hyvin ihastunut tuohon lankkumalliin kun sain siitä mallipalat kotiin. Se on aivan upea, sillä siinä on aito käsinveistetty tammipinta joten sen struktuuri on jo aivan erilainen kuin sileissä lattiamalleissa.
tässä oikealla alhaalla, marmoripalan alla on meidän suosikki
Aina silloin tällöin törmää tarinoihin joissa oma terveys on romahtanut henkisesti jos talolle tapahtuu jotain kamalaa. Kun koti menetetään vaikka palossa tai sen kunnosta paljastuu jotain ikävää on se usein hyvin kova paikka. Omalla kodilla on niin suuri merkitys meidän hyvinvointiin joten ei ole ihme, että se on yksi meidän perustarpeista. Upea, kaunis ja perheeseen sopiva koti on varmasti sellainen paikka joka voi antaa enemmän kuin osaan vielä edes kuvitella. Kaikki ne tulevat muistot: joulut, omat huoneet ja takkatuli on sellaisia mistä haaveilen kun menen yöllä nukkumaan. Tuntuu että vasta omakotitalossa pääsen jatkamaan paljon sellaisia perinteitä joita olen itse saanut lapsuudessa, enkä malta odottaa että pääsen toteuttamaan niitä omien lasteni ja puolisoni kanssa.
Omalla kohdallani ilman perhettä ei ole kotia mutta millainen on sinun unelmien kotisi? Joko asut siellä?
Mun arki saa jo surkuhupaisia piirteitä, kun viikkokausien flunssakierre perheessä ei meinaa helpottaa. Ollaan kaikki oltu enemmän ja vähemmän flunssassa nyt neljä viikkoa eikä loppua näy. Eilen keskimmäinen heräsi silmät umpeenmuurautuneena rähmimisestä ja pääsin heti aamusta soittamaan terveyskeskusaikaa. Päädyin ottamaan koko kolmikon mukaan sillä kaikilla on ollut vähän pientä oiretta ja tuloksena olikin kaksi silmätulehdusta ja kaksi korvatulehdusta. Kaikille siis jotain!
Tämän aamun treffit Monnan kanssa oli siis kaivattu irtiotto arkeen kun tavattiin Starbucksin coffee tastingissa. Oltiin heidän kevättapahtumassa viime maaliskuussa ja nyt päästiin ensimmäisten joukossa maistelemaan Starbucksin joulusesongin tuotteita. Kirjoitusaiheet rakennusprojektin ulkopuolelta ovat olleet ihan olemattomat joten olin ihan innossani siitä, että elämä sai vähän muuta sisältöä edes yhden aamupalan verran. Tilaisuudessa pääsin myös ensimmäistä kertaa ikinä kuvaamaan järjestelmäkameralla! Kamerasta kirjoitan lisää myöhemmin, sillä se on mulle vielä tosiaan aivan uusi tuttavuus. Olen saanut Samsungilta lainaan NX30-järjestelmäkameran sekä 16-50mm NX Premium S -zoomobjektiivin. On ehkä jopa vähän erikoista, että olen blogannut kohta 3 vuotta, enkä edelleenkään omista järkkäriä! Samsungilta oli kaiketi huomattu tämä sillä tosiaan he tarjosivat mulle käyttöön tuota kameraa ihan omasta aloiteestaan 😉 Mulla on vielä paljon opeteltavaa paremmaksi kuvaajaksi mutta olen kyllä innoissani, sillä uskon että laadukkaat kuvat nostavat jokaisen blogin paremmalle tasolle.
Starbucksin joulusesonki alkaa virallisesti ylihuomenna eli torstaina 6.11. Silloin heille tulee myyntiin mm. Christmas Blend joka on ollut Starbucksin joulukahvi jo vuodesta 1984 eli 30 vuotta! Aivan todella mukava ja taitava Starbucksin barista Jukka kertoi, että Christmas Blend on poikkeuksellisesti post roast blend jossa kahvipavut sekoitetaan keskenään vasta paahtamisen jälkeen. Näin aasialaiset pavut voidaan paahtaa oikein tummiksi ja mausteisiksi ja amerikkalaiset pavut vaaleammiksi ja kuulaammiksi. Jos pavut paahdettaisiin yhdessä, eivät kaikki makukomponentit kehittyisi täyteen loistoonsa. Itse pidin tästä kahvista kaikista eniten tastingissa. Se oli mausteinen mutta ei lainkaan liian hyökkäävä kahvinjuojalle joka kaataa aina desin maitoa per kuppi 😉
Joulun toinen kausipapu on Christmas Blend Espresso Roast, joka on saanut inspiraationsa Christmas Blendin mausteisuudesta ja perinteisen Espresso Roastin karamellisen makeasta mausta. Joulukahvien kaveriksi maisteltiin Töysäläisen kaurapiparkakkuja ja PH7:n kanelipullaa. Tastingissa kahvit maistellaan aina ensin mustana, mutta pääsimme myös kokeilemaan niitä maustettuina maitoversioina. Pähkinälatte oli mun suosikki joulun maitokahveista!
Tapahtumasta saatiin mukaan kaksi pussia kahvia ja Monnan kanssa jauhettiin pavut samantien paikanpäällä. Kotona keittelinkin jo yhdet kahvit tuosta Colombia Nariñosta. Monna osti mukaan vielä kofeiinitonta kahvia mut mä en näillä yöunilla uskaltanut vaan keittelen täällä pannullisen perinteistä aamuun per päivä, ainakin niin kauan kun rakennetaan…
Mitään sen kummempaa mainostusta ei postauksen taka-ajatuksena ollut, muuta kuin se että mustakin on mukava kirjoittaa jostain muusta välillä kuin rakentamisesta. Oon päässyt nyt todella vähän osallistumaan mihinkään blogitapahtumiin sillä lastenhoidolliset seikat on täysin miehen varassa jota ei kotona paljon näy. Blogirintamalla näin ammatin puolesta menee kuitenkin paremmin kuin koskaan aiemmin vaikka aikaa kirjoittaa on todella vähän. Oon tehnyt blogin suhteen pieniä muutoksia siinä, että oon vähentänyt ihan erillisten mainospostausten määrää kesästä todella paljon eikä esim. Gazozin yhteistyökirjoituksia ole tulossa enää näillä näkyminen. Oon jo jonkin aikaa halunnut olla entistä tarkempi sen kanssa mistä jutuista teen yhteistyöpostauksia ja vihdoin se alkaa olemaan taloudellisesti mahdollista. Bannerikuvankin oon jo päättänyt vaihtaa kun sitä niin ”aktiivisesti” päivitän 😀 Voi tosin vielä puoli vuotta vierähtää et saan sen aikaiseksi 😉 Mutta uusi banneri on ajatuksissa ja se, että blogi elää mun mukana. Ihan pelkkää laihdutusblogia tästä enää tuskin tulee ja jos on pakko kategorisoida niin ehkä kuvaavin sana mun sillisalaatista on lifestylen alla. Katsotaan mihin virta vie! 🙂
Postauksen kuvat (kamerakuvaa ja viimeistä lukuunottamatta): Samsung NX30 / blogilainassa
