Kategoriat
Yleinen

You work hard, you party

SAMSUNG CSC

Sosiaaliset kinkerit on jääneet meikäläisen kohdalla vähäisiksi viime vuosina johtuen kolmesta pienokaisesta kotona mutta tänään tuli kaivattu poikkeus sääntöön. WTD:n eli Natan White trash disease blogin viisivuotissyntymäpäiviä juhlittiin Herttoniemen TreffiPubissa kun kaikki sata paikkaa juhlijoille oli varattu nopeasti loppuun. Me lähdettiin yhdessä paikan päälle Monnan kanssa ja vietiin lahjaksi viiniä ja musta-valkoinen sisustukseen liittyvä tuliainen.

PhotoGrid_1456351976655

SAMSUNG CSC

Minun mielestäni osoitti upeaa rohkeutta järjestää blogilukijoille juhlat blogisyntymäpäivien aikaan ja onhan Natan blogiura omaa luokkaansa. Monnan kanssa mietittiin, että montakohan ihmistä meidän kinkereihin tulisi jos varattaisi yksityistilaisuus omia blogijuhlia varten 😀 Ehkä ensi tammikuussa testaan kun minun blogini täyttää viisi vuotta. Lupaattehan tulla?!

Nata on yksi mun blogi-idoleista ammatillisessa mielessä joten oli ilo olla juhlistamassa WTD:n taivalta. Suuri intohimo kirjoittamiseen, aina tarkka ja säntillinen postaustahti, laadukkaat kuvat, vaihteleva sisältö ja tietysti mielenkiintoinen tyyppi, niistä itse pidän Natan blogissa. Kaikki tuo voi kuulostaa helpolta mutta sitä se ei ole. Blogimaailma on Suomessa kasvanut niin paljon, että erottuakseen ja pysyäkseen isona blogina, pitää tehdä todella paljon oikein. Se vaatii jatkuvasti vaivannäköä eikä ammattibloggaus tule kenellekään siinä sivussa ”ilmaiseksi”. Monna kirjoittelikin myös aiheeseen liittyvän Puheenvuoro bloggaajien puolesta postauksen eilen.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Mutta se niistä painavista sanoista. TreffiPubin tarjoilut olivat huikeat ja vaikka en ihan perinteistä pubin burgeria päässyt maistamaan, ei minua harmittanut pätkääkään. Kokki loihti meille ketkä noudattivat erityisruokavaliolta omat burgerti ja minä sain kitusiini maidottoman ja gluteenittoman version. Oli niin hyvää pihviä kyllä välissä <3 Ruoan aikana ja jälkeen oli musiikkia sekä seurustelua, jonka perästä tuli ohjelmaa. Nähtiin jonglööraava baarimikko ja Nata sen jälkeen samoissa puuhissa. Hyvin onnistui entiseltä bar tenderiltä drinkkien teko! Sitten oli kakkua, lisää juotavaa, naurua ja iloa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Mutta koska olen vanhus ja kyseessä oli arki-ilta sujahdin metrolla kotiin jossain vaiheessa. Herttoniemestä pääsee Meltsiin hetkessä, vaikka Herttoniemeen podenkin välillä koti-ikävää. Valitettavasti sieltä ei kuitenkaan tullut meille tonttia, mutta en valita. On silti siistiä asua metroradan varrella, tai siis niin että metrolta on kohtuullinen kävelymatka kotiin. Se on parasta!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kiitos Nata ja WTD juhlista!

translation: We see you lovin’. 

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Yleinen

Äidin ja tyttären päivän letit

SAMSUNG CSC

Meidän koululaisella alkoi tänään hiihtoloma eli nykyään kutsuttu talvilomaviikko. Minulla itselläni ei ole yliopistolla nyt väliviikkoa joten pienemmät olivat menossa päiväkotiin mutta molemmat ovat tietysti kuumeessa. Johan tässä on Lanzaroten loman jälkeen kestetty yksi miesflunssa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Päivän asu:

paita: Marimekko, Rua mekko

housut: Camaïeu

takki: Helly Hansen, w long Belfast (*saatu aikaa sitten blogin kautta)

kengät: Adidas, Superstar

huulipuna: YSL Rouge Pur Couture 27 (Fuchsia Innocent)

SAMSUNG CSC

Lasten ollessa kipeinä on todella hankala päästä kotoa kaikille luennoille mutta onneksi meitä on kaksi vanhempaa talossa, joiden kesken voidaan jakaa kotipäiviä. Silti lasten sairastaminen stressaa kun kumpikaan ei haluaisi/voisi olla poissa, mutta pakkohan se on. Tänään riensin yliopistolle vasta iltapäivällä ja sitä ennen ehdin tehdä Linnealle sydänletin. Siitä tuli paljon söpömpi kuin omasta tekeleestäni, jonka tarkoitus oli vain saada etuhiukset pois tieltä. Lettikirja on meillä edelleen viikottaisessa käytössä ja siitä on ollut todella paljon iloa molemmille. En edelleenkään ole kaikista taitavin letittäjä mutta jo näistä taidoista tulee kehuja. Lettikampaukset saavat ihanasti positiivista huomiota mikä on yllättänyt. Kyllä suomalaiset osaavat kehuakin 🙂

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Tämän viikon suunnitelmiani on huomenna luennot ja yksi ryhmätyö. Keskiviikkona on fysikaalisen kemian välitentti, jonka jälkeen näen Saraa. Illalla olisi tarkoitus mennä WTD:n 5-vuotissyntymäpäiville TreffiPubiin ja torstaina ja perjantaina ihan normaalisti luentoja ja töitä (toivottavasti ei nekin kotoa käsin). Tenttiviikko meillä on ensi viikolla joten siihen pitää valmistautua ja tehdä paljon tehtäviä. Perhe-elämän yhdistäminen omiin urahaaveisiin ei aina ole helppoa mutta parhaani teen. Laskeskelin, että jos saisin kaikki kevään tentit läpi, olisi mulla toukokuussa kasassa lähemmäs 170 opintopistettä. 180op on kandidaatintutkinto joten ihan uskomatontahan tuo olisi! Ensi lukukaudelle ei jää enää hirmuisen paljon mutta pakollisia kuitenkin. Siskon motto, että kurssi kerrallaan on selkeästi toiminut. Kyllä se on opintie mikä kannattaa. Unelmat tulevaisuudesta ovat jo askeleen lähempänä, kun olisi se oikea ammatti!

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Yleinen

Terveellistä pikaruokaa

SAMSUNG CSC

Kaupallinen yhteistyö: Apetit

Teen arkena todella usein nopeita ja yksinkertaisia ruokia jotka valmistuvat kädenkäänteessä. Koulupäivien jälkeen alan harvemmin hauduttamaan karjalanpaistia uunissa vaan se on ennemminkin viikonloppuruoka joka laitetaan aamusta uuniin ja nautitaan iltapäivällä. Viikolla ruokalistalla on usein kalaa, jauhelihaa tai broileria joka valmistuu sillä aikaa kun perunat tai riisi ovat kiehumassa. Niiden kylkeen pussi tai kaksi Apetit pakastevihanneksia niin ateria on valmis! Ei välttämättä kovin kunnianhimoista kokkailua mutta joka kerta maistuvaa ja terveellistä.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Viime viikolla yksi aterioista oli hyvin nopeasti raavittu kasaan kaappien kätköistä. Valmista lämminsavulohta pinaattiriisin ja parsakaalin kera. Tämän annoksen kasaamiseen ei mene minuuttiakaan pidempään kuin riisin keittoaika ja silti ruoka on todella hyvää ja ravinteikasta. Pakastevihanneksia lisäämällä saa hyvinkin mallikelpoisen aterian, sillä vihannekset poimitaan silloin kun satokausi on parhaimmillaan ja näin pakastamisen avulla voidaan nauttia sadonkorjuutuoreista vihanneksista vuodenajasta riippumatta. Pakastetuotteet ovat myös todella helppokäyttöisiä sillä ne ovat valmiiksi puhdistettu, kuorittu ja pilkottu. Pakasteruoat ovat sataprosenttisesti syötäviä, joten ei tule edes maksettua vihannesten syömäkelvottomista osista kuten kuorista tai kannoista.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

PINAATTIRIISI

Keitä riisi ohjeen mukaan ja hieman ennen valmistumista heitä sekaan Apetit kotimainen pinaattipussi. Valuta vesi jos riisistä jää ylimääräistä, lisää suolaa ja sekoita. Tarjoile esimerkiksi lohen tai broilerin kanssa. Vihanneksiksi sopii esimerkiksi Apetit parsakaali tai Apetit kesäpöydän kruunusekoitus.

SAMSUNG CSC

Toinen meidän perheen suosikki on jauhelihakeitto mitä tehtiin myöskin viime viikolla. Joskus pesen ja kuorin perunat itse, sekä lisään Apetit kotimainen keittojuureksia mutta tällä kertaa tehtiin keitto Apetit peruna & keittokasvispussien avulla. Tämä resepti on niin helppo, että se ei melkein reseptiä kaipaa. Jauheliha paistetaan ja lisätään kattilaan jossa on hetki keitetty peruna&keittokasvissekoitusta. Keitto maustetaan joko kasvisfondilla tai pelkästään suolalla ja päälle silputaan persiljaa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Vannoutuneille he-ma-pa käyttäjille haluan vielä vinkata omasta uudesta suosikistani. Puutarhan sekoitus yhdistää porkkanan, parsakaalin ja maissin niin, että ne ovat pienenä toisin kuin vaikkapa kruunusekoituksessa olevat kasvikset. Tämä oli minulle uusi tuttavuus ja todella ihana lisäke perunan ja broileripihvin kanssa. Päälle hieman oliiviöljyä, mustapippuria ja yrttejä. Hyvää!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Lisää voi käydä lukemassa täällä ja kertomalla siellä ”Mikä on parasta pakasteissa?” voit voittaa höyrykattilan, joita arvotaan koko kevään ajan joka viikko. Aina voi syödä hyvin. Maukasta viikkoa!

SAMSUNG CSC