Kategoriat
Yleinen

Tänään, tasan vuosi sitten

SAMSUNG CSC

Oli lauantai ja heräsin tähän näkymään. Edellisenä päivänä meillä oli ollut muuttotarkastus joka meni onnellisesti läpi ja me nukuttiin ilmapatjalla ensimmäinen yö tässä kodissa, meidän omassa talossa. Olo oli aivan absurdi ja kirjoitin postauksen: Oma koti kullan kallis.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kun näiden kuvien muodossa palaan tuohon päivään tulee mieleen onnellisuuden lisäksi valtavia ahdistuksentunteita. Nautin taloprojektista kyllä, mutta silloin kun me rakennettiin meille syntyi samaan aikaan vauva ja kuten tiedätte hän oli kuitenkin jo perheen kolmas lapsi. Tekemistä siis riitti!

Olin uupunut pienen lapsen äiti koko talonrakentamisurakan ajan. En esimerkiksi jaksanut paneutua asioihin mihin tiesin että ehkä haluaisin. Yksi sellainen oli sähkösuunnitelma. Sisustusmielessä olisin halunnut perehtyä siihen perinpohjin ja tehdä hieman omaa makua olevia lisäyksiä mutta en vain jaksanut. Kerta toisensa jälkeen työnsin sen sokkeloisen paperin pois ja sanoin miehelle, että en tule edes sähkösuunnittelijan tapaamisen. ”Luovutin kaikki valtuudet” sen osalta miehelleni koska en vain jaksanut! Nyt jälkikäteen harmittelen että kun ei miehet ole miettineet missä roikkuu joulutähtiä ja mihin kaikkialle haluaisin sijoittaa pienen pöytävalaisimen.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Ei liene salaisuus että talonrakennusprojekti koettelee myös parisuhdetta. Vuosi sitten en olisi tällaista kehdannut ehkä edes kirjoittaa ja sitä tuskin tiedosti samalla tavalla mutta kyllä se stressinmäärä tuo ihmisestä esiin ne huonoimmat puolet. En varmasti ollut itsekään hilpeän rentoa seuraa mutta koska itseään ei voi tarkastella ulkopuolisen silmin, tyydyn toteamaan että perheen vanhin kaksilahkeinen ei kuulunut tuohon aikaan suosikkilistalleni. Riitely rahasta on kamalinta parisuhteessa mitä voi olla ja tietysti se rahasta jatkuva stressaaminen oli omiaan myrkyttämään ilmapiiriä. Toki hyviäkin hetkiä oli mutta hei, en väitä että olisi tanssittu ruusuilla myöskään. Kuvannee tilannetta että muuton jälkeen ensimmäisenä yönä kun lapset nukahtivat niin rutistin miestä lujaa, sanottiin että rakastan ja totesin, että me selvittiin tästä. Vaikka olemme vahvasti sitoutuneet toisiimme, oliko mielen sopukoissa ajatus että se ei ollut itsestäänselvyys?

SAMSUNG CSC

Jälkikäteen on helppo viisastella ja mielikuvat muuttuvat myös vuosien saatossa. Sen minkä kokee ”suht helppona” muuttuukin vaikeaksi kun vuodet värittävät muistoja tai joku hetki jota ei ole osannut arvostaa saakin kultaiset reunat ja sitä alkaa glorifioimaan jos elämäntilanne muuttuu ja sen menettää. Ei se rakentaminen kamalaa ollut silloin eikä nytkään kun miettii. Ehkä se on se armollisuus jota vasta jälkikäteen haluaisi suoda itselleen ja läheisilleen. Mun profiilissa lukee ja on aina lukenut, että vaikeuksista huolimatta koen eläväni elämäni onnellisinta aikaa. Se on kyllä osuvasti oivallettu sillä olen aina samaa mieltä.

SAMSUNG CSC

Ensimmäisenä yönä toivoin, että tästä ei tulisi vain kaunis talo jossa on perhe joka on stressaantunut ja ajautunut väsymyksessä kauas toisista. Toivoin että tästä tulisi koti joka täyttyy rakkaudella ja tulevilla ihanilla muistoilla, niin lapsille kuin meille vanhemmille. Ensimmäisen vuoden jälkeen, huomaan että näin onneksi on.

Kategoriat
Sisustus Yleinen

Pakko saada kevätsävyjä kotiin

SAMSUNG CSC

Muutama päivä antibiootteja tekee ihmeitä ja ollaan ihan kunnossa koko porukka. Kenelläkään ei ole enää kuumetta tai lämpöä ja elämä taas voittaa. Ihanaa!

Kotiin ostin alkuviikosta uusia keväisiä kukkia, puuteriroosaisen ruukkuruusun sekä valkoisen suuren liljan. Kevään korvilla haluan kotiin aina hirmuisesti kaikkea vihreää ja kukkivaa: hortensioita, orkideoja ja ihan kohta narsisseja joita bongasin jo Hongkong-myymälän edustalta piharuukussa. Ajatella, nyt jo! Mietin kyllä kotiin tullessa ja lumikinoksia silmäillessä, että mahtavatkohan menehtyä vielä johonkin pakkasaaltoon mutta luulisi puutarhamyymälän tietävän. Ruukkukin oli niin jättimäinen (sellainen ihmisen kokoinen) että en tiedä saako niitä edes nostettua sisään öiksi. Ei sillä, että minun puolestani kevät saa tulla ja laitan omatkin narsissini ulos heti kun mahdollista 🙂 Niitä pitäisi myös kaiken toiveen mukaan nousta etupihan kukkapenkistä, jonne syksyllä istutin kukkasipuleita.

IMG_20160226_192658

Alakerrassa Artekin ritiläpenkki on osoittautunut täydelliseksi kukkapenkkivalinnaksi. Se on kevyt ja huomaamaton ikkunan edessä ja kaikki kasvit rakastavat olla siinä. Joulutähti viihtyi siinä ihan viikon alkuun saakka täysin voimissaan kun en enää halunnut pitää joulunpunaista kasvia esillä liljan kanssa. Joulutähti sai sitten iäisyyskutsun minun toimestani laittaessani sen roskiin. Onko muilla vielä joulutähdet hengissä ja pidättekö niitä kuinka pitkään? 😀

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Puuteriroosainen ruukkuruusu on aivan ihana keväinen sävy ja se on sulostuttamassa yläkerrassa. Haluaisin pitää sitä makuuhuoneessa mutta ruusu on nytkin nauttimassa päivänsäteistä aulassa kun niitä vielä riittää. En usko että nuput aukeavat muuten sillä makuuhuone on pohjoisen puolella ja sinne ei juuri edes paista tähän aikaan vuodesta.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Nyt ajattelin lähteä pyörähtämään Porvoon sisustusliikkeissä jos niistä löytyisi jotain keväistä ja ihanaa tuomaan kotiin raikkautta talven jälkeen. Meiltä itäisestä Helsingistä ei ole matkaa sinne kuin alle 40 kilometriä joten Porvooseen hujauttaa puolessa tunnissa. Silti en ole tänne muuton jälkeen edes käynyt Porvoossa. Otan kameran mukaan jos saisin ainekset siihen, että tekisin Porvoon sisustusputiikeista postauksen.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Ps. Olen edelleen ollut maidottomalla ja gluteenittomalla, täysin ilman ongelmia. Polven särky ja turpoaminen (niveltulehdus?) joka tuli reilu kolme viikkoa sitten, on lähes kadonnut nyt kahden viimeisen viikon aikana hiljalleen. Ihmeellistä, niin ihmeellistä.

Ihanaa viikonloppua! <3

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Yleinen

Se hetki kun lihava vakuutusmaksu ei ketuta

20160225_195723

Vakuutus ja etenkin sairausvakuutuslaskuja tulee noiduttua useasti. Kolmen lapsen vakuutukset eivät ole lainkaan ilmaisia ja etenkin näillä myöhemmin syntyneillä ne ovat aika korkeat. Silti ollaan kaikille haettu vakuutusta jo ennen syntymää, sillä vakuutuksissahan on sellainen aukko yleensä, että jos sitä ei ota raskausaikana, ei sitä myönnetä heti syntymän jälkeen (kun usein ilmenee niitä ongelmia) vaan sen saa kun lapsi on muutaman kuukauden. Ainakin näin on ollut silloin kun itselleni asia oli ajankohtainen, en tiedä mikä tilanne on nyt ja onko vakuutusten antajille miten kirjavat ehdot tuossa ajassa. Kannattaako lapsi siis vakuuttaa jo ennen syntymää edelleen?

20160225_195943

Oli niin tai näin, on meille vakuutus ollut joka pennin väärti. Silloin kun lapsi on tarvinut putkitusta korviin ja julkisella olisi haluttu odottaa vielä se yksi korvatulehdus, putkien lähtiessä pois paikoiltaan ja lukuissa muissa sairaustapauksissa. Julkiselta puolelta ollaan saatu aina ihanaa hoitoa esimerkiksi lapsen kuuloon liittyvissä asioissa mutta akuuteissa sairauksissa on ollut ihana päästä ajanvarauksella suoraan huoneeseen. Esimerkiksi eilen oli tällainen tilanne.

Soitin aamusta terveyskeskukseen jossa oli takaisinsoittopalvelu. Sitten odottelin tunnin että minulle soitettiin, vain kuullakseni ettei akuuttiaikoja ole enää jäljellä. Samaan syssyyn sain löylytyksen siitä, ettei 38 ole lapsella kuumetta, eikä flunssa tarvitse lääkärinhoitoa. Olin tyrmistynyt ja kerroinkin sen puhelimeen. Sanoin että kolmen lapsen äitinä tiedän miten flunssaa hoidetaan kotikonstein ja soitan siinä vaiheessa lääkäriin kun ajattelen, että tilanne on niin vaikea ettei omat keinoni riitä. Sanoin myös että nuorin (joka huusi koko yön kipulääkkeestä huolimatta) on vasta vuoden, ja sitähän sinä et edes kysynyt. Ohje oli mennä neljän jälkeen lastenklinikan päivystykseen jos on pakko päästä lääkäriin. Aikoja ei kuitenkaan ollut ja se tuli selväksi. Toki aikojen loppuminen ei ollut puhelimen päässä olevan ihmisen syy, mutta hoitoalan ammattilaiselta olisi kaivannut edes pientä empatiaa vähättelyn ja löylytyksen sijaan.

20160225_195833

Soitin sitten tuttuun tapaan Itäkeskuksen Pikkujättiin jossa käydään aina kun on tarpeen. Sain kolme peräkkäistä aikaa illalle jota sitten odoteltiin päivä. Kerroin jossain edellisessä postauksessa että meillä oli pienemmät lapset pois päiväkodista flunssan vuoksi jo koko alkuviikon. Lievää kuumeilua, kovaa räkäisyyttä ja viimeisenä kamala kurkkukipu oli levinnyt myös esikoiseen ja minuun. Kaikki samat oireet mitä oli viime viikon miesflussassa oli nyt jokaisella perheenjäsenellä. ”Kurkkukipu” ei oikein edes riitä kuvaamaan sitä olotilaa mikä nielussa oli myös meikäläisellä.

Pikkujätissä päästiin korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin vastaanotolle ja tutkimus aloitettiin Amoksesta. Putsailun jälkeen löytyi yöhuudon syy eli korvatulehdus ja meillä kolmella muulla oli niin punainen kurkku että saatiin suoraan lähete labrakokeisiin jossa otettiin nielunäyte. Ja kappas vain, bingo osui jokaisen kohdalle eli myös Amokselle vaikka hänen kurkkunsa ei ollut saman näköinen kuin muilla. Streptokokki A eli tuttavallisemmin angiina antoi jo pikatestissä positiivisen tuloksen eikä viljelyä tarvittu. Sitten uudestaan lääkärin huoneeseen jossa alkoi reseptirumba. Kolmelle erikokoiselle ja ikäiselle lapselle tarvitsee hieman erilaiset kipulääkkeet ja sitten äidille sama setti. Sainpa samalla uusittua migreenilääkereseptinkin joka on roikkunut, kun tuntuu niin vaikealta löytää aikaa sen uusimiseen kun ei ole ollut asiaa lääkäriin.

SAMSUNG CSC

Pikkujätti sai olla auki melkein tunnin vielä sulkemisen jälkeen, että meidän poppoo saatiin ulos ja lapset saivat odotellessa mehua ja hoivaa. Lasku oli toki 517€ eli ihan ilmaiseksi ei sieltä ulos päästy mutta silloin kun itsellä on aivan mehut pois ja käsissä kipeät lapset, ajatus siitä että pitäisi odottaa vielä seuraavaan päivään on poissuljettu. Kymmenen minuuttia ennen yhdeksää päästiin vieressä olevaan Itiksen apteekkiin ja siellä alkoi sama rumba. Kysyin kuitenkin että vieläkö saa tulla, sillä tiesin että kolmen antibiootin sekoittaminen ei hoidu hetkessä kaikkien muiden reseptien lisäksi. Apteekista päästiin lähtemään puoli kymmenen illalla eli hekin joutuivat meidän vuoksi ylitöihin. Kuulema lähin yöllä päivystävä apteekki olisi ollut Malmilla joten olin kiitollinen että he antoivat meille vielä lääkkeet. Eliel oli silmät punaisena ja kovissa säryissä eikä melkein pysynyt enää hereillä. Pitkä aika oli jo mennyt. Apteekki kevensi lompakkoa 211 eurolla (tähän summaan ei kuulunut se migreenilääke, se on kallis!) ja nuo lääkekuluthan olisi tullut joka tapauksessa vaikka olisi käyty julkisella puolella lääkärissä.

Nyt sitten lepoa, antibioottia ja precosaa. Eiköhän tässä kuntoon tulla!

Onneksi on vakuutus joka korvaa sekä lääkäri- että lääkekulut niin ei tarvitse olla köyhä ja kippee!

Onko teillä sairausvakuutusta itselle, entäpä lapsille?