Kategoriat
Yleinen

Tänään, tasan vuosi sitten

SAMSUNG CSC

Oli lauantai ja heräsin tähän näkymään. Edellisenä päivänä meillä oli ollut muuttotarkastus joka meni onnellisesti läpi ja me nukuttiin ilmapatjalla ensimmäinen yö tässä kodissa, meidän omassa talossa. Olo oli aivan absurdi ja kirjoitin postauksen: Oma koti kullan kallis.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kun näiden kuvien muodossa palaan tuohon päivään tulee mieleen onnellisuuden lisäksi valtavia ahdistuksentunteita. Nautin taloprojektista kyllä, mutta silloin kun me rakennettiin meille syntyi samaan aikaan vauva ja kuten tiedätte hän oli kuitenkin jo perheen kolmas lapsi. Tekemistä siis riitti!

Olin uupunut pienen lapsen äiti koko talonrakentamisurakan ajan. En esimerkiksi jaksanut paneutua asioihin mihin tiesin että ehkä haluaisin. Yksi sellainen oli sähkösuunnitelma. Sisustusmielessä olisin halunnut perehtyä siihen perinpohjin ja tehdä hieman omaa makua olevia lisäyksiä mutta en vain jaksanut. Kerta toisensa jälkeen työnsin sen sokkeloisen paperin pois ja sanoin miehelle, että en tule edes sähkösuunnittelijan tapaamisen. ”Luovutin kaikki valtuudet” sen osalta miehelleni koska en vain jaksanut! Nyt jälkikäteen harmittelen että kun ei miehet ole miettineet missä roikkuu joulutähtiä ja mihin kaikkialle haluaisin sijoittaa pienen pöytävalaisimen.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Ei liene salaisuus että talonrakennusprojekti koettelee myös parisuhdetta. Vuosi sitten en olisi tällaista kehdannut ehkä edes kirjoittaa ja sitä tuskin tiedosti samalla tavalla mutta kyllä se stressinmäärä tuo ihmisestä esiin ne huonoimmat puolet. En varmasti ollut itsekään hilpeän rentoa seuraa mutta koska itseään ei voi tarkastella ulkopuolisen silmin, tyydyn toteamaan että perheen vanhin kaksilahkeinen ei kuulunut tuohon aikaan suosikkilistalleni. Riitely rahasta on kamalinta parisuhteessa mitä voi olla ja tietysti se rahasta jatkuva stressaaminen oli omiaan myrkyttämään ilmapiiriä. Toki hyviäkin hetkiä oli mutta hei, en väitä että olisi tanssittu ruusuilla myöskään. Kuvannee tilannetta että muuton jälkeen ensimmäisenä yönä kun lapset nukahtivat niin rutistin miestä lujaa, sanottiin että rakastan ja totesin, että me selvittiin tästä. Vaikka olemme vahvasti sitoutuneet toisiimme, oliko mielen sopukoissa ajatus että se ei ollut itsestäänselvyys?

SAMSUNG CSC

Jälkikäteen on helppo viisastella ja mielikuvat muuttuvat myös vuosien saatossa. Sen minkä kokee ”suht helppona” muuttuukin vaikeaksi kun vuodet värittävät muistoja tai joku hetki jota ei ole osannut arvostaa saakin kultaiset reunat ja sitä alkaa glorifioimaan jos elämäntilanne muuttuu ja sen menettää. Ei se rakentaminen kamalaa ollut silloin eikä nytkään kun miettii. Ehkä se on se armollisuus jota vasta jälkikäteen haluaisi suoda itselleen ja läheisilleen. Mun profiilissa lukee ja on aina lukenut, että vaikeuksista huolimatta koen eläväni elämäni onnellisinta aikaa. Se on kyllä osuvasti oivallettu sillä olen aina samaa mieltä.

SAMSUNG CSC

Ensimmäisenä yönä toivoin, että tästä ei tulisi vain kaunis talo jossa on perhe joka on stressaantunut ja ajautunut väsymyksessä kauas toisista. Toivoin että tästä tulisi koti joka täyttyy rakkaudella ja tulevilla ihanilla muistoilla, niin lapsille kuin meille vanhemmille. Ensimmäisen vuoden jälkeen, huomaan että näin onneksi on.

4 vastausta aiheeseen “Tänään, tasan vuosi sitten”

Siis aivan ihanasti olet kirjoittanut! Jaan tunteesi täysin. Tammikuussa kun meillä valmistui viimeinkin sauna, khh ja toinen wc, jotka oli siis viimeisiä sisällä kesken olleita, niin minäkin sanoin miehelleni, että ihmeellinen olo kun suuri stressi on purkautunut. Yhtäkkiä mullakin on mies. Jaan tunteesi myös noista sähkö yms. asioista. Me teetettiin keittiösuunnitelma ja otettiin se melkein sen kummemmin yksityiskohtia miettimättä. Nyt on sitten monta laatikostoa johon ei edes jauhopussi mahdu pystyyn. Ja samoin noi sähköpistokkeet (meillä suunnitelman teki mies) sun muut…monta virhettä näin jälkikäteen. Ja siis oman väsyn ja jaksamattomuuden syytä kaikki. Mutta ei se mitään, tärkeintä on perhe ja lapsille ihanat muistot täältä. Silti en koskaan lähde tämmöisen projektiin. Ja onhan tämä elämän onnellisinta aikaa, ehdottomasti,

Joo, ei melkein pysty alkaa miettimään mitä tekisi toisin ettei harmita. Kyllähän niitä etsimällä löytyisi 😉

Onnea teille valmiista saunasta ja kylppäristä! 🙂 Varmasti mahtifiilis kun ne on tehty ja pääsee nauttimaan työn tuloksista. Oijoi <3

Ihanan liikuttavaa kun kirjoitit ensimmäisestä illastanne <3
Ei se raksaelämä kyllä helppoa ole… Kummatkin väsyy ja saattaa äksyillä, ite jouduin jossain kohtaa jo sanomaan, että en kyllä enää jaksa ja kestä sun äksyilyä… Oltiin aika loppuvaiheessa jo rakentamisessa ja tiesin että johtui toisen väsymyksestä, mutta ottihan se mullekin koville… Selvittiin kuitenkin vaan pikku kinoilla ilman sen suurempia riitoja ja kyllä se eka ilta omassa kodissa oli ihana! Mulla oli alkanut kisadietti silloin jo ja ekana viikonloppuna omassa kodissa tipahti paino reilusti alaspäin, tais vähän stressi helpottaa 😀

Kiva kun kerroit rehellisesti teidänkin fiiliksistä mitä se välillä oli 🙂 Stressi ei kaunista ketään. Mutta onneksi niitä hyviä puolia on kuitenkin kupissa paljon enemmän ja kun talo on valmis on aikaa palautua ja nauttia. Unohtuu rakentamisen aikaiset äksyilytkin nopeasti 🙂

Kommentit on suljettu.