Kategoriat
Yleinen

#TransformationTuesday

IMG_20140204_200343

 

Kultainen keskiraskaus on selvästi lähtenyt tuntumaan (*samantien koputtaa puuta*) sillä olo on alkuun verrattuna melkoisen mainio. Huomasin juuri, että en muista edes koska olisin viimeksi oksentanut eikä huonoa oloakaan ole ollut enää useampaan päivään. Mitä nyt kamala päänsärky viimeksi viikonloppuna… Eli ei tässä nyt aivan elämäni voimissa olla, mutta kun on käynyt pohjalla niin on pieneenkin helpotukseen tyytyväinen 😉 Varmaan sama kun pienten lasten äidit kiittelee viiden tunnin yhtäjaksoisista yöunista jonka tuppaa ottamaan itsestäänselvyytenä niin kauan kunnes se viedään pois! Muistan kuitenkin ajan jolloin laskin että vuorokauteen mahtui yhteensä 12 imetyskertaa ja huvikseni kellotin että niihin meni aikaa kaiken kaikkiaan 2 tuntia. Mun n*nnit itkee nyt jo verta kun mietin et se lähtee taas alusta. Noh, lansinohit mukaan jo sairaalaan. Joo, mä koitan nyt jättää nää mun myöhäisillan vitsit vähemmälle loppupostauksessa 😀

3.. IMGP4255 (kopio)

IMGP4278

 

Oon koittanut selata arkistoja kun oon etsinyt kuvia ensimmäisestä raskaudesta, kun niitä pyydettiin pari postausta taaksepäin. En saa noihin nyt kuvatekstejä mut tuossa ensin on kuva meikäläisestä ennen lapsia vuonna 2006. Nice! Vähän oli vielä lihasmassa hakusessa vaikka kovasti tuli jo reenailtua body fitness -poseja. Ihan kiva kissa kuitenkin! Ja sit alemassa näytän miten kätevästi sama pose taipui kuukausi ennen synnytystä vuonna 2008. Painoeroa kuvissa on varmaan sellainen 35kg… Samat kengät ei mahtunut jälkimmäisessä jalkaan. Kuvanlaatua pahoittelen tuossa mahakuvassa mutta mun kamera oli rikki joten kaikki kuvat tuolta ajalta on tuollaisia. Samoilta viikoilta kuin nyt en oo vielä löytänyt oikein kuvia.

2.. 1. 5.. 4..

 

Anatomiset asennot vuonna 2006 ja sit viimeisillään esikoisen odotuksesta huhtikuussa 2008… Hitsi mulle ei niin sovi tuo raskausaika tuollain kropan kunnossapitämisen puolesta ja nyt aion taistella, et en ihan samoihin mittoihin taas yltäis 😉 Peukku tähän mut en välttämättä löis isoja rahoja mun puolesta.

IMGP4252 IMGP4267

Joten motivaatiota riitti lähteä tempomaan salille käsitreeni hyvässä seurassa! Malmilla (salin fb-sivut) treenattiin Saran kanssa kädet ja vihdoin oon saanut itseni salille samalla syklillä kuin ennenkin. Mulla ruoka&treeni kulkee vahvasti käsikädessä ja jos vain makaan kotona niin tiedän kyllä mitä teen. Kuljen sohvan ja jääkaapin väliä! Ja se jos joku on mun ansa aina raskausaikoina. En liiku ollenkaan ja jään kotiin makaamaan ja märehtimään.

20140204_191845 20140204_191908 20140204_191928 20140204_193325 20140204_193357 20140204_193401 20140204_193554 20140204_193603 IMG_20140204_213014

Vaan nytpä treeni maistui ja meni ihan hyvin perille! 🙂 Loppuun vielä mun ateriakuvia joissa on puuroa, rahkaa, marjoja, manteleita, puddingia, kasvispihvejä raejuuston ja riisin kera ja oliko muuta? Näkkäriä oon syönyt mutta ne puuttuu kuvista. Pieni pyöreä <3 Ja hitto sitä kaura- tai ruisleipää mussutan kans päivittäin. Oon onneksi saanut leivänsyöntiä vähennettyä eli aamulta pois ja ainoastaan treenin jälkeisen aterian yhteyteen leivät eikä pitkin päivää.

IMG_20140204_102637 IMG_20140203_144928 IMG_20140204_130109 IMG_20140203_204341

 

Jospa tuo ihan karsee alkuraskauden turvotus vähän tässä jo helpottais ja tilalle tulis oikea vauvamasu. Tuntuu ehkä et vatsa on nyt jopa pienempi mutta varsinkin tuolta alaosasta täydempi ja kiinteämpi eikä pelkkä pehmeä tyyny. Kohta elellään jo raskausviikolla 16 eli ei oo ihan ikuisuus enää puoliväliin. Tai no onhan siihen mutta tuollaisia virstanpylväitä on kiva miettiä 🙂 Kai se kesä tulee tänäkin vuonna! 

 

Seuraa blogia facebookissa, blogilistalla, bloglovin’issa tai instagramissa.

 

19 vastausta aiheeseen “#TransformationTuesday”

Go Anna !! Oot niin kaunis !! 🙂 Itselläni kaksi raskautta takana ja huh mitkä kilot on kannettava,vaan nyt ne saa kyytiä ! Uusi elämäntapa alkaa pikku hiljaa iskostuun päänuppiin. 🙂

Tsemppiä projektiisi! Kyllä ne oikeesti lähtee! 🙂 Ja se matka on just mukavinta! 🙂

Vau missä kunnossa oot ollu vuonna 2006!
Itse en oo koskaan raskaana ollut mutta voisin ajatella, että tärkeintä on varmaan syödä terveellisesti ja sopivissa määrin, niin mikä on parhaaksi sille kehittyvälle vauvalle. Viis mahdollisista kiloista mitä sinä aikana tulee, niistähän pääsee aina eroon! 😀 Sä kuitenkin tunnut syövän fiksusti nytkin odotusaikana etkä mätä vaan herkkuja 🙂

Nyt menee alkua paremmin jolloin maistui höttöhiilarit ja isot kasat hedelmiä. Viisaita ajatuksia ja noin sitä kannattaisi juuri ajatella! 🙂

Tuo on kyllä niin totta, että jos ei liiku, niin tulee syötyä vähän mitä sattuu. Pahoinvointikin on siitä hankalaa, että silloin uppoaa vain ne, mitä mieli tekee eikä välttämättä se, mikä olisi hyväksi.
Sulla on kyllä niin supersääret, että mä varmasti aina ja ikuisesti niitä kadehdin 🙂

höpsö 😉 Mut kiitos! Onneks se pahoivointi on helpottanut, on paljon helpompi hallita syömistä!

Tsemppiä kovasti sinnekkin. Kyllä se liikunta vaan auttaa siihen oloonkin. Ja kaikki vältetyt turhat suuhunpantavat on kotiinpäin, vaikkei liikaa tarviskaan näin raskausaikana stressata! Mut helposti kyllä paino nousee tähtitieeteelliseksi, jos antaa vaan mennä. 🙂 Mä tosi hyvin ymmärrän, että alkuraskauden olotilojen kanssa ei paljon liikkumaan pysty. Mulla liikunta on iso osa työtä, mutta kyllä jouduin monta kertaa miettimään olenko työkykyinen vai en. Ilman ”pakkoa” en varmasti olis pystynyt juuri liikuntaa harrastamaan, vaikkei mua oikeestaan oksettanut (krapulaolo oli kyllä jotain kamalaa). Puhaltelin niiin monta kertaa ennen ohjausta ja mietin mitä tästä tulee. Mut kyllä se liikunta sitten myös auttoi olopihin. Nyt toisella raskauskolmanneksella treeni maistuu tosi hyvältä, vaikka eihän sitä 100% ole missään nimessä.
Mutta vielä kerran tsemppiä, tsemppiä, tsemppiä! 🙂

Ihan mahtavaa, että jaksat treenata ja syöt ilmeisen terveellisesti nyt raskausaikanakin. Olet edelleen todella inspiroiva esimerkki meille muillekin mammoille. Toivottavasti sulla niitä raskauskiloja tulisi tällä kertaa maltillisemmin. Ja jos tulee enemmän, niin kyllä sä tiedät miten ne sit lähtee. Eihän sille paisumiselle välttämättä edes voi mitään. Minäkin paisuin sen 30 kiloa raskausaikana vaikken mielestäni syönyt mitenkään paljon, ehkä mulla vaan on sellaiset geenit. Yksi kuva mun jättimahasta löytyy täältä http://mammanlaihdutusblogi.blogspot.fi/2013/10/laskit-lahtee.html. Siis kohtalotovereita on 🙂

Ihana kuva ja masu <3 Hih, onneksi en oo siis ainoa ja upelta näytät nykyään! 🙂

Oot kyllä nyt niin paljon paremmassa kunnossa startannut raskauteen kuin aiemmin, että varmasti pääset paljon nopeampaa viime kesäisiin mittoihisi synnytyksen jälkeen!
Todella upealta näytät 🙂

Kiva lukea miten raskaus vaikuttaa treeneihisi ja muutenkin kiva seurata:) itselläni juuri ensimmäinen ultra, ja haluan jatkaa treenejä normaalisti niin pitkälle kuin mahdollista. Jännä seurata mitä tapahtuu,kun ensimmäinen lapsi kyseessä. Tsemppiä raskauteen!

Pakko sanoa, että minusta sä näytät kauniilta kaikissa kuvissa, toki toi viimisillään (oletan) oleva masu on älytön mutta se on tätä naisen elämää :). Ainoo mitä haluisin OMASTA mielestäni sanoa että ei liian tummaa tukkaa ;). Niih olipa kova kritiikki :D. Kiva että oot päässyt takas treenaamaan, tunnut siitä saavan heti kivaa energiaa :). JES! Itellä menossa toka saikkuviikko revähtäneen kyljen kanssa ja huomaan että alkaa seinät kaatua ja kovaa päähän… noh Ehkä ens viikolla takasin 🙂

-hanna-
http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/

Se oli kyllä tosi tumma eikä oo siis lähelläkään mun omaa väri. Sattumoisin noissa kuvissa on tosi tumma vaikka oon pääosin ollut ihan vaaleaverikkö! 🙂 Tykkään paljon enemmän tästä vaaleasta joka on mun oma väri!

Paranemisia kyljelle! 🙂

Hei vautsi miten upealta näytät ! Vieläkö salilla treenaaminen onnistuu? Ihan huikeeta että jaksat vielä jaksaa salitreeniä, keep up the good work! (niin kauan kuin onnistuu 😉 ) löysin tälläisen vaaviblogin ja ajattelin linkata sinulle jos tälläiset blogit kiinnostavat! (j jos et ole vielä löytänyt) 🙂
http://www.vauva.fi/artikkeli/blogit/parsakaaliprinsessa/raskaustreenia_ilta_sanomissa
Ihanaa loppu talvea ja alkavaa aurinkoista kevättä ! =)

Tiedän kyllä Kaisan blogin mutta kiitos linkistä! 🙂 Kyllä se treenaaminen vielä onnistuu! 🙂 Kiitos ja ihanan aurinkoista kevättä myös sulle!

Kommentit on suljettu.