Viime vuoden heinäkuussa meidän perhe täydentyi kolmannella lapsella, pienellä tuhisevalla herralla nimeltä Amos Aarre. Synnytys oli suhteellisen helppo ja siitä jäi hyvä mieli. Imetys lähti hyvin käyntiin viikon sisään synnytyksestä, kuitenkin myös tällä kertaa maidonnousu otti kohdallani aikaa viitisen päivää, joka tuntui siinä hormonimyräkässä ikuisuudelta. Ensimmäisen viikon aikana vauva meinasi kuivua hieman niin annoin lisämaitoa muutamia kymmeniä millejä imetysten päälle. Uskoin kuitenkin itseeni ja imettämiseen ja kun maito nousi niin vähentelin lisähörpyt aika nopeasti pois, nähdessäni että rintamaito riittää. Siitä lähti 1 vuoden ja 5 kuukauden mittainen imetystaival.
Kolmas imetys oli kohdallani kaikista helpoin ja sitä kautta varmasti ihanin. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki oli uutta. Suurin shokki oli se, että ensimmäiset kaksi viikkoa rintakipu oli aivan järkyttävää. Kuljin kotona ilman paitaa, lansinohia rinnanpäissä ja itkin. Itkin ja imetin verta, sen verran raju muutos imetyksen aloittaminen oli rinnoille. Imuotetta harjoiteltiin toki eikä siinä vaikuttanut olevan mitään vikaa. Ensimmäisen kahden viikon jälkeen rinnat kuitenkin tottuivat ja paranivat ja imetinkin myös silloin 6kk täysimetystä ja jatkoimme vielä vajaan vuoden ikään. Hyvät muistot jäi tästäkin imetyksestä ja opin imettämisestä paljon. Se oli teknistä tietoa kuten imetysasentoja ja tietoa rintamaidon merkityksestä lapselle, sekä emotionaalista rikkautta -se tunneside, suuri rakkaus lasta kohtaan ja ne hetket kun sai vain rauhoittua ja olla lapsi rinnalla, mihinkään ei ollut kiire. Miten monta tuntiakaan mahtuu imettämistä vajaaseen vuoteen kun joskus laskin, että imetin vuorokauden aikana yhteensä 12 kertaa ja niiden kesto oli yhteenlaskettuna vähän yli kaksi tuntia? Aika monta!
Linnean kohdalla rintapumppu tuli tutuksi ja se, että sain aina tanssia imettäessä. Niiden lisäksi toista rintaa piti imettää loppuvaiheessa kainalon puolelta että kelpasi. Se oli se rinta mistä herui vähemmän. Kolmas imetys säästi mut kaikelta kikkailulta. Miten ihanaa olikin imettää taas istuma- ja makuuasennossa 🙂
Täysimetin puolivuotiaaksi saakka, jonka jälkeen aloitettiin kiinteät ruoat. Amos sai paljon sormiruokaa ja alusta saakka syödä myös itse. Nyt 1v5kk iässä syöminen sujuu lusikalla ja haarukalla jo kuin vanhalla konkarilla. Siitä on ollut jotain hyötyä kun ei ole kolmen lapsen äitinä ehtinyt aina lusikoimaan ruokaa lapsen suuhun 🙂 Imetys jatkui edelleen monta kertaa päivässä, öisin myös.
Tuli kevät ja seuraava kesä sekä yhden vuoden ikä ja imetys jatkui normaalina osana arkea. Vuoden kieppeillä myös oma kuukautiskiertoni käynnistyi, kun imetys alkoi vähentyä kerroilta ja pituudelta niin, että jokainen kuukausi oli jo erilainen kuin ennen. Syksyn tullen annettiin ruokajuomana nokkamukista myös vettä mutta imetyskertoja oli kuitenkin vuorokaudessa niin paljon että olin aivan stressaantunut miten voisin olla kotoa pois yliopistolla ja kuinka monta tuntia kerrallaan. Siitä huolimatta aloitin ja ensimmäisen periodin aikana teinkin aina niin, että imetin lähtiessä ja tulin puolen päivän perästä kotiin imettämään uudelleen. Kuukausien edetessä tilanne kuitenkin muuttui ja aloimme antamaan silloin tällöin lehmänmaitoa imetyksen ohella. Taapero jaksoi myös odottaa imetyshetkiä pidempään ja imetinkin pääasiassa iltaisin ja yöllä muutaman kerran sekä aamulla. Päiväimetykset jäivät ensimmäisenä pois. Tuossa 1v3kk iässä Amos alkoikin nukkua kokonaisia öitä yhä useammin ja sitä kautta yöimetykset jäivät kokonaan pois.
Viimeisen kuukauden-kahden aikana aavistelin että loppu on lähellä ja tunsin suurta luopumisen tuskaa. Soitin siskolleni ja kerroin, että vaikka tarjoan rintaa niin Amos ei enää useinkaan ota. Imetyskerrat hiipuivat hiljalleen ja siskoni sanoi että kannattaa ottaa kuva muistoksi ”viimeisestä” imetyksestä jos tuntuu että se on lähellä ja siitä ovatkin nämä ylläolevat kuvat. Ne ovat kuvia viimeiseltä viikolta kun imetin Amosta <3 Aikamoista rimpuilua ison taaperon kanssa, se oli nopeasti huikkaa ja menoksi 🙂 Olihan mun vauvasta kasvanut jo reilun kokoinen pikkumies.
Nyt olen ollut imettämättä kaksi viikkoa eli imetyksen pituudeksi tuli vuosi, neljä kuukautta ja kaksi viikkoa. Amos vieroittautui täysin luonnollisesti lapsesta lähtöisin ja siitä olen iloinen. Lopetus tapahtui täysin kivuttomasti, mitä nyt äiti jäi haikailemaan 😉 Kaiken kaikkiaan olen imettänyt kolme vuotta ja neljä kuukautta eli yhteensä 1582 päivää, tunteja sitäkin enemmän. Aikamoinen supertaito tuo maidontuottaminen on ja saan olla onnellinen että imetys on onnistunut kaikkien kohdalla näin hyvin. Nuorinkin on jo reipas taapero, tammikuussa 1,5-vuotias.
Ensimmäinen päivä imettämättä tuntui surulliselta ja tarjosinkin rintaa vielä muutaman kerran mutta herra ei halunnut enää. Tuli ensimmäinen viikko ja toinen ja nyt olen sopeutunut ajatukseen. Olisin itse voinut imettää vaikka kaksivuotiaaksi joten sulattelin tätä hieman ennen kirjoittamista. Nyt hetken makusteltua olen iloinen. Kiitollinen siitä, että sain tarjota lapselleni parasta mahdollista ravintoa näin pitkään ja siitä, miten ihana koko imetystaival oli. Tiesin että tämä päivä tulee eteen, mutta en tiennyt milloin. Uskon että lapsen iällä ei ole merkitystä siihen, miten haikeaksi äiti voi kokea imetyksen loppumisen, onhan siihen valtavasti emotioonalista latausta kaikkien muistojen vuoksi. Ehkä osalle se voi olla ilon paikka mutta suurimmalle osalla jopa pettymys tai suuri suru, riippuen varmasti tilanteesta ja toiveista imetyksen suhteen.
Purin miehelle sydäntäni asiasta ja pyysin häntä muistuttamaan, että Amos on jo iso poika ja tein valtavan hienon työn imettäessäni pitkään. Olin lukenut jopa Imetyksen tuki -ryhmästä iseistä, jotka ovat hankkineet puolisoille jotain ihania lahjoja kiitokseksi panostuksesta lapsen hoitoon 😀 Omani lupasi hankkia mulle sitten kultaisen utareen 😉 En tiedä vielä millainen ”kultainen utare” pokaali on, enkä sitä oikeasti kaipaa vaikka se olisikin hauska merkki muistoista lehmänä 😀 Olisin tehnyt kaiken tämän ilman kiitostakin, sillä olen halunnut ja se on merkinnyt minulle paljon että olen voinut ruokkia lapseni. Imetyksen loppuminen on kuitenkin jonkunlainen ajanjakson loppu ja se on ehkä tässä kaikista haikeinta. Nyt minulla ei ole enää rinnalla olevaa pientä vaan voin vaikka juoda viiniä tai jos nyt oikein raikuliksi heittäytyisin niin olla yötä pois kotoa! Ne on olleet niin vieraita ajatuksia pitkään. Mun lapset kasvaa!
Ajatuksia Linnean imetyksen loppumisesta on myös blogissa täällä: Se on loppu nyt. Tästä se taas alkaa, uusi ajanjakso. Meikäläinen vapaa eikä kukaan enää revi mun hiuksia 😉 Kiitos ihanista imetyshetkistä Amokselle, kiitos kaikista katseista syvälle äidin silmiin ja siitä rakkaudesta jonka olet tuonut elämääni. Ilman näitä hetkiä en tiedä miten olisin selvinnyt viime vuodesta, ne pitivät minut järjissäni ja antoivat pakollisia taukoja arjesta. Herkkää ja haikeaa, mutta elämä menee eteenpäin. Sylissäni on aina tilaa sinulle ilman imetystäkin <3
