Kolmas lapsi perheessä on muuttanut arkea verrattuna siihen aikaan kun oli vain yksi lapsi. Toisen kohdalla ero oli suhteellisen pieni ja kaksi meni siinä missä yksikin. Oli helppoa kun oli kaikki tarvikkeet valmiina! Kolmas lisää pakettiin ei ehkä yksinään ole kovin suuri lisä mutta kokonaisuudesta tulee jo iso paketti. Kolmen lapsen kanssa neuvolassa ei riitä penkkejä, kolme lasta ylittämässä suojatietä on käsiä liian vähän tai kolmen kanssa kuntosalilla on jo mahdoton yhtälö. Kuka haluaa myöskään yhtäaikaa kolme lasta hoitoon? Vähintään yksi kulkee mukana joka paikkaan! Samanlainen vapaus kun yhden lapsen äitinä oli, on harventunut potenssiin kolme.
Olen aina halunnut useamman lapsen ja en millään osannut ajatella edellisen raskauden aikana, että se olisi viimeinen ja siitä ”nauttisin täysin rinnoin” sen vuoksi. Uskon että moni muukin äiti on samassa tilanteessa kun minä ja jonkinlainen vauvakuume säilyy varmasti pitkään mielessä että ehkä vielä yksi. Sitten tiedän myös toisenlaisen tunteen joka on itsellänikin osoittanut merkkejä ensimmäistä kertaa ikinä ihan tässä viime aikoina. Se on ”suvunjatkamisgeenin sammuminen”. Puhuttiin tästä yhdessä siskoni ja serkkuni kanssa, joilla molemmilla on myöskin kolme lasta. Vanhimmat juuri koulussa ja nuorimmat kolmen-neljän. Sammunut oli kuulema molemmilla tuo geeni. Tämä riittää ja näin on hyvä, he sanoivat! Enää sitä hirmuisen voimakasta viettiä ja vauvakuumetta ei ole.
Oma tilanne on sellainen, että odotan parhaillaan lääkäriaikaa jolloin saan ehkäisyn kuntoon taas viideksi vuodeksi eteenpäin. Kolme lasta tuntuu silti vielä vähältä kun itselläni on neljä sisarusta eli meitä on yhteensä viisi. Neljäs lapsi tullessaan olisi meille varmasti jo viimeinen mutta on vaikea kuvitella että sellaisen enää haluaisin viiden vuoden kuluttua kun ikäeroa on enemmän ja kolmaskin olisi jo esikoululainen. Todennäköisesti siinä vaiheessa haluan jo luoda omaa uraa ja keskittyä niihin asioihin joita lapsiperheessä tehdään kouluikäisten kanssa. Juna menee eteenpäin ja sitä nauttii siitä kun lapset kasvaa ja elämä muuttuu. Onko kolme, kolmen vuoden välein elettyä vaippa-aikaa jo tarpeeksi? Ehkä tulevaisuus kertoo.
Ensi syksynä aion itse palata koulunpenkille ja opiskella yliopistotutkintoni loppuun. Silloin olen ollut pieniä pätkiä lukuunottamatta yli kahdeksan vuotta äitiyslomalla tai vanhempainvapaalla. Töitäkin olen tehnyt tuona aikana mutta muutamaa Stockmannin kiireapulaisen pätkää laskematta, pääasiassa kotoa. Olen opiskellut PTCA personal traineriksi, perustanut oman yrityksen, kirjoittanut blogia ja mikä tärkeintä -tehnyt sitä työtä kotona lasten kasvattajana ja äitinä mitä olen halunnutkin.
Mun haaveissa siintää se, että saan käteeni maisterinpaperit ja olen muutakin kuin äiti. Saan sen puuttuvan palasen eli uran eteenpäin ja pääsen toteuttamaan kunnianhimoani siinä! Pienen hetken ehdin sitä jo tehdä edellisten lasten välissä ja se tuntui kyllä upealta. Haluan työminältäni kuitenkin paljon lisää, sillä tiedän sen positiivisen vaikutuksen itsetuntoon ja minäkuvaan. Paljon olen jo saanut perhe-elämän suhteen. Saa nähdä onko mun geeni jo sammumassa! Juuri nyt tuntuu siltä, että nautin juuri tästä kolmesta <3
Mitä sinun suvunjatkamisgeenisi sanoo? 🙂
23 vastausta aiheeseen “Kolmen lapsen äiti”
Mun erityinen esikoiseni on kuusi vuotta ja ehdin jo vähän totutella ajatukseen, että lapsiluku olis täynnä. Aina olen haaveillut isommasta lapsikatraasta, mutten halunnut miestäni lasten tekoon pakottaakaan, vaan kuuntelin myös häntä. Loppu kesästä puhuttiin,että nyt tai ei koskaan. Ja kaikki palaset loksahti kohdalleen, niinpä täällä odotellaan ensi kesäksi saapuvaa pikkukaveria koko perheen voimin. Ja jopa miehen suunnalta väläytelty mahdollisuutta vielä kolmannelle 🙂 no näin on hyvä nyt 🙂
Musta on tosi hyvä et osataan kuunnella myös puolisoa! Se on tärkeää et pääsee yhteisymmärrykseen asiassa kun on lapsista kyse! Onnea teille hirmuisesti! <3 Oikein ihanaa raskausaikaa!
Mielenkiintoinen postaus! Itsellä kaksi lasta 3- ja 5-vuotiaat. Pitkään olin sitä mieltä että ei todellakaan enempää, mutta kun lapset ovat jo omatoimisia ja reippaita monissa asioissa niin salaa hiipien on vauvakuume nostanut taas päätä! Olen keskustellut asiasta monen kanssa ja varmaan se vaan on niin, että lopullista päätöstä on vaikea ellei mahdoton tehdä! Toisaalta kun alkaa taas huomata, että itsellä on aikaa taas omille jutuille enemmän niin tulee olo, että olenko itsekäs kun en haluaisi enää luopua siitä.. Toisaalta kun on tehnyt nyt yli vuoden täysipäiväisesti töitä ja mies reissutyössä niin miten sitä kuvittelee että nyt sitä vasta osaisi nauttia kotona olemisesta ihan eritavalla kun aiemmin; molemmat edelliset tehty kesken opintojen niin nyt vasta ensimmäinen kerta tässä oravanpyörä arjessa.. Mut samat mietteet siis täälläkin 😉
Tosi tutunkuuloisia tunteita 🙂 Meille tosiaan tuli kolmas vaikka hetken mäkin jo mietin et en haluaisi kun olin työllä saanut kropan kuntoon :/ Se sai kyllä olon todella itsekkääksi kun mietin sitä rumbaa minkä kropalleni teen ja et sitä haluaisi… Ei kuitenkaan ole kaduttanut vaan olen hyvin onnellinen ja siunattu! <3 Ehkä nyt tästä eteenpäin voin keskittyä muihin haaveisiin 😉
Ihanaa kevättä teidän poppoolle!
Miulla taas ei ole minkäänlaista vauvakuumetta vielä (23v). Tosi moni miun vanha luokkakaveri on jo alottanut perheenlisäyksen, vuotta vanhemmat vetelee jo toista / kolmatta. Itteä vaan lähinnä ahdistaa ajatus perheen perustamisesta tämän ikäisenä, mieluummin nautin tästä nuoruudesta vielä pari vuotta ja katsoo sitten, että onko sitä hinkua lapsiin vai ei. 🙂
Sä oot vielä nuori 🙂 Paitsi mulla tais olla jo tuolloin vähän kuumetta! Esikoisen sain 25-vuotiaana. Mutta tosiaan hyvä asenne, nauttii elämästä täysin ja tulee kun tulee jos tulee! 🙂
Meillä hypättiin yhdestä esikoislapsesta suoraan kolmen lapsen vanhemmuuteen kun nuorimmaiset, tuplamme syntyivät. Monet kauhistelivat muutosta (silloin ja nyt) mutta kyllä se melko kivuttomasti meni. Nyt kun duo on lähes 1v6kk ja esikoinen 3v on arki jo melkein helppoa. Nuorempana ihmettelin aina kun joku sanoi vauvojen olevan ihania kun ne eivät omia.. En käsittänyt kuinka joku saattoi sanoa niin ihanista maidontuoksuisista vauvoista.. Nyt ymmärrän. Lisääntymisgeeni on sammunut, eikä toivottavasti herää kun ikää tulee lisää. Nimimerkillä kolmekakkonen ja kolme lasta. 😉
Kiitti Anna ihanasta blogista 🙂
Yhdet mun sisaruksista on tuplat (tyttö ja poika) ja näistä tämä sisko sai esikoisina tuplat (tytön ja pojan) 🙂 Hyvää kaksostenpäivää siis teille! 🙂 <3 Ja sehän se riski vielä ois et jos vielä "yhden" niin tuliskin useampi 😉
Minun suvunjatkamisgeeni kertoo, että hinku olisi kova, mutta kumppani puuttuu. Olet varmaan onnellinen, että olet saanut toteutettua jo niin monta haavetta tuon ikäiseksi 🙂
T: 30 v sinkku
Mä hämmästyin kun mies sanoi viikonloppuna että on miettinyt että toinenkin lapsi voisi olla ihan kiva. Sitten jossain vaiheessa. En kyllä osaa sanoa, toisaalta on hyvä näin kun tyttö on jo niin omatoiminen, mutta toisaalta tuntuu että jotain puuttuu. Aika näyttää!
Suvunjatkamisgeeni… Ei oo eikä tuu. Mut on maailman ihanin kummityttö (9 v.). 🙂
Mua naurattaa kun nää sun postaukset on ihan synkronoitu mun elämän kanssa.
Niin, naurattaa myös kännykkäkommentoinnin toimivuus :D.
Siis piti sanoa tämä:
Meidän kolmonen taitaa olla pari päivää teidän kuopusta nuorempi. Sitten Itä-Helsinki, keskeneräiset yliopisto-opinnot jne.
Ja nyt mä olen huomannut saman, että mun krooninen vauvakuume alkaa helpottaa!
Tätä ennen oli aina sellainen ”yksi vauva liian vähän”-olo, joka aiheutti pakahduttavaa tunnetta ja joskus jopa kateutta muiden raskausuutisista (ihan turhaan, kun on ollut terveitä lapsia, jotka ovat saaneet helposti alkunsa) , mutta nyt!
Pystyn jopa kuvittelemaan, että tämä vauva todella OLISI se viimeinen vauva! (Tosi haikeaa silti, nyyh!).
Never say never, mutta ihanaa huomata kun alkaa myös pää herätä monen vuoden vauvapöhnästä: Mäkin palaan ensi lukuvuodeksi koulun penkille, että olisi muitakin papereita heilutella kuin niitä raskaustodistuksia :D.
Niin jotenkin samoja ajatuksia. Mulla oli jo toista odottaessani koko ajan semmoinen olo, että meidän perheeseen mahtuu vielä kolmaskin. En käynyt sitä tietynlaista ”haikeusprosessia” missään välissä läpi. Ensimmäistä kertaa oikeastaan ajattelin, että olisko se kaksi kuitenkin riittänyt, oli kun nuoremmalla alkoi syksyllä kova uhma (siinä vaiheessa oli kyllä myöhäistä katua:-). Toisaalta kun nyt molemmilla on uhma päällä, olen jotekin lähentynyt esikoisen kanssa taas erityisen hyvin (esikoinen jumaloi mun mahaani) ja on ihana kun voi tuommoisen vajaa 6-vuotiaan kanssa touhuta jo ”isojen juttuja” ihan eri tavalla kun 3-vuotiaan taaperon. Tyttö on kietonut isänsä pikkusormen ympäri ja poika sitten on lähentynyt vuosien isän ihannoimisen jälkeen taas mun kanssa.
Mieheni ei oikein tahtonut lämmetä kolmannelle ollenkaan ja kakkosen jälkeen kun hormonitoiminta oli ihan sekaisin pari vuotta, niin vähän tämä lopulta tuli yllätyksenä molemmille. Tietyllä tavalla itsellekin kun oli jo vähän luovuttanut, että nää hormonit palautuu… no palautuihan ne ja tässä nyt sitten jännätään, että millon saadaan kolmosen kanssa ensitreffit aikaiseksi<3
Mutta tosiaan samoja ajatuksia. Mä täytän 38 samoihin aikoihin kun baby syntyy. Tämän jälkeen on kyllä panostettava työelämään/uraan/opiskeluun mitä se sitten onkin. Olen ollut jokaisen välissä töissä 1,5 vuotta mutta tosi pätkittäistähän nämä viimeiset 6 vuotta on olleet ja se näkyy kun työkaverit kaikki kehittyy ja etenee urallaan…mä junnaan samassa. Enää tarttis keksiä, että "mitä sitä sitten haluaa isona". Joka tapauksessa varmaankin täytyy keskittyä myös itseensä, ellen sitten tee kuten yks kaveri joka neljävitosena vielä pyöräytti iltatähden:)
Kauhulla odotan tuota, että lapsia ei saa enää hoitoon. Yks kaveri, kolmen lapsen äiti, just sanoi että jos haluaa jotain kahdenkeskistä niin pitää tyyliin jokaiselle lapselle keksiä oma hoitopaikka eli kukaan ei tahdo kaikkia kolmea ottaa. Meillä miehen vanhemmat hoisi esikoista tosi paljon silloin aikanaan, mutta nyt hekin päivittelee sitä, miten vaikeaa on kun molemmat on siellä hoidossa ja on tosi paljon harventunut heidän puoleltaan hoitoonpyytäminen. Onneks vanhin alkaa olemaan senverran iso, että parin vuoden päästä pärjää jo kotonakin muutaman tunnin yksikseen. Toisaalta esikoisella on mummin ja papan kanssa kaikkein lämpimimmät välit, kun on pienestä saakka siellä käynyt.
Eikös sulla vanhin ollut nyt eskarissa? Mielenkiintoista nähdä, miten elämä muuttuu kun se tapahtuu. Meillähän lapset eivät ole kokopäivähoidossakaan olleet juuri ollenkaan, niin ens syksynä mulla on sit 5kk ja 3v kotona, vanhin päivät eskarissa eli teoriassa olen kahden lapsen kotiäiti päivät:) Tänään eka äitiyslomapäivä ja nyt jo tuntui ihan vähäjärkiseltä viedä noi lapset hoitoon (ihan oman voinnin vuoksi kuitenkin vien) kun olen itse kotona… no kohta se raksaurakka alkaa meilläkin niin aika menee siinä sitten:)
Tämmöisiä ajatuksia tänään, ja olihan mulla blogikin http://aitikuosiin.blogspot.com
Iiris
Meillä on kolme poikaa aikaslailla samoilla ikäeroilla kuin teidän lapset ( 3v4kk väliä esikoisen ja keskimmäisen sekä keskimmäisen ja kuopuksen kanssa ). Nyt herrat ovat 14v. 11v. ja 7v. ja lapsilukumme on täynnä. Mieheni jossain vaiheessa väläyttelee ajatusta ”prinsessasta” mutta ajatus kuopataan hyvin nopeasti 😉 Lasten kasvaessa elämä toisaalta helpottuu mutta esim. teini-iän mukanaan tuomat tunnemyrskyt sekä itse teinillä mutta myös vanhemmilla tuovat oman haasteensa arkeen. Hulinaa, vilinää, iloa, murheita ja kiireistä arkea, sitähän rakas elämä tällä hetkellä on. Nuorin lapsi oli yökukkuja viisivuotiaaksi saakka eli nyt nautin täysillä ehjistä yöunista 🙂 Vauvat ovat ihania ja niitä mielelläni hoidan jo ihan työnikin takia, se riittää.
kolmatta mietitään meillä, saa nähdä mihin päädytään 😉
Onpas kiva lukea että jollain toisella on samoja mietteitä. Meille syntyi kolmas syyskuussa 2014. Kaikki kolme on poikia. Vanhin täytti just 6 v, keskimmäinen on 2,5 v ja tämä nuorin siis 4 kk. Ensimmäisen jälkeen oli selvä että toinen vielä halutaan mutta se toinen ei tullutkaan tosta noin vaan. Tulikin 3 keskenmenoa ennen kuin vihdoin sitten onnistunut raskaus. Toisen jälkeen mietin kovasti haluanko kolmannen kun raskaus ja vauva-aika oli henkisesti aika raskaita kun pelkäsin kokoajan jotain ikävää tapahtuvan. Jossain vaiheessa kuitenkin haave kolmannestakin heräsi ja kolmas tuliki sitten vähän melkein vahingossa kun siihen tuli mahdollisuus.
Kuulostan varmasti pinnalliselta kun kerron aina toivoneeni tyttöä. Tyttöä ei meille kuitenkaan ole siunaantunut ja siitä syystä mulla on jäänyt pyörimään mieleen ajatus neljännestä. Toisaalta jos esim tämä kolmas olisi ollu tyttö olisi mulle ihan selvää että lapsiluku on tässä. Ja mistäänhän ei voi tietää olisiko se neljäs tyttö vai poika. Ja mun mielestä kun lasta toivoo nii pitää tosiaan toivoa lasta eikä sukupuolta. Koska loppujen lopuksi se on se persoona johon sitä rakastuu.
Niinpä mä olen tässä alkanut yhä enemmän kääntyä ajatukseen että kyllä se lapsiluku on tässä. Kunhan pieninkin vähän kasvaa niin alan keskittyä taas itseni kehittämiseen ja muihin elämän osa-alueisiin. Mutta toisaalta never say never! ;D
Onneksi meillä on kaksi kummityttöä ja jos sitä vaikka hankkis koiran sitten ku vauvakuume alkaa puskea päälle. =)
Täällä ihan samoissa valinnoissa kuin sinäkin. 5vuoden ehkäsy laitettu 3kk sitten ja nyt neljäs kopittelee takaraivossa mut ei. Ei ainakaan nyt. Syksyllä takas töihin ja opiskeleen. 4vuodessa ja vajaassa 2kuukaudessa kolme lasta ja aina sama laihdutus vaikka kuinka osaa jos syödä terveellisesti ja saanu tokan jälkeen -36kg mut silti ne tuli takas. Nyt taas pudotellaan. On muuten vaikee pudottaa tällä härvelillä. Ei kirveelläkään putois
Kolmannen jälkeen vaan tiesi että perhe valmis. Ei ole kaipuuta enää. 🙂
Täällä ollaan vauvakuumeen kourissa ja oisi esikoinen haaveissa. Tänävuonna 25 tulee ikää. Kuumeilu ollut n. Vuoden ajan ja nyt se on jo ihan mahdoton. Pari lasta kun siunaantuis vielä. Ei ainakaan helpota kun tulee sopivin väliajoin pikku tuhisijasta kuvia <3 yritetä ei vielä mutta vahvasti uskon että tänä vuonna sekin aika koittaa.
Kun sai kropan kuntoon niin ajatukset siirty perheen perustamiseen ja täällä kyllä menossa eräänlainen pesänrakennus vimma 🙂 lähihoitaja opinnot myös suunnitteilla, mutta oon sitä mieltä että ennemmin biologisen kellon kuin työ ja opiskelu juttujen mukaan. Ne odottaa kyllä!
Moi! Neljä lasta 2×13, 7 ja 1v. Ikää 42. Lapsiluku on tavallaan täysi, mutta krooninen vauvakuume nostaa päätään. Nuorin oli (ja on) erittäin haastava tapaus ja vannoin, ettei ikinä enää, mutta jo nyt aika kultaa muistot. Jännää tässä on se, etten oikeastaan pidä lapsista…omat on toki ihania hirviöitä!
Onneksi ikä tulee vastaan ja järkeäkin alkaa löytyä päästä! Ehkä meidän lapset on tässä…
Meidän molempien suvussa on myös erittäin vahva kaksos- ja kolmos”geeni” ja ikä lisää alttiutta..
Mutta neljä keskenmenoa kokeneena en tiedä todellakaan, miten tekisin, jos kävisi ”vahinko”.
Olisi vihdoin ihanaa tutustua itseensä ja parisuhteeseen! Tsemppiä lapsiarkeen!
Täynnä on yhden jälkeen.Piuhat kiinni. Elämä on niin hektistä kun tosiaan töissäkin pitäisi jossain vaiheessa käydä. Stressaannun jos on liikaa pää täynnä asioita ja sähläämistä. Lapsi ei ole varsinainen erityislapsi, mutta kesken työpäivän pitää välillä hoitaa asioita ja se käy pään päälle. Ulkomailla on asuttu ja rahallisesti olis voinut olla kotona, mutta sekään ei sopinut mulle (siis sen 1-3v. jälkeen). Tällainen persoona musta on kasvanut, joten no can do, ei sitä kaikilta osin voi itseään muuttaakaan. Olen siis karsinut kaikki ylimääräiset stressitekijät pois, mutta pakosti on vain menoja joita ei voi. Eli yksi riittää. Haluan olla rauhallinen ja rento äiti ja jos kiirettä on liikaa, ei tule mitään. Nykyään myös joka tuutista tulee, että lapsen/lapsien kanssa pitäis olla melkein 24/7, että on ns. hyvä äiti. No, eihän näistä tietenkään pitäisi ottaa itseensä.
VIelä kun seuraan monia muita perheitä, missä äidit purkaa ehkä stressiään päivittäin huutamalla lapsilleen ja muuta tällaista vastaavaa niin ajattelen, että kun en itse halua olla tuollainen. Monen luonne on tosi rauhallinen ja rento vaikka olisi kymmenen lasta, mutta nykyajan hektisessä länsimaalaisessa elämässä missä pitää yhdistää työ ja perhe, monen pinna ei vaan kestä…jeps, isätkin perheissä on (keillä on), mutta kyllä monessa perheessä näyttää jäävän viime vastuu jostain kumman syystä äidille.
Sinänsä sääli kun lapsella ei ole sisarusta, mutta pitää ajatella sen yhdenkin hyvinvointia. Ihan outoa oli joskus se, kun joku työkaveri mainitsi, että pitää ”tehdä” lapset nuorina, että isovanhemmat saa nauttia heistä. No, sepäs se ei ole kyllä ”lapsentekosyy” ollenkaan! Pitää olla itse valmis.
[…] Kolmen lapsen äiti -kirjoituksen kun Amos oli kuusi kuukautta. Oivallukseni ovat pitäneet edelleen hyvin kutinsa ja […]