Suunnilleen näinä päivinä tasan vuosi sitten marssin lääkäriin yhteisen päätöksen myötä poistattamaan kierukan. Se oli ollut mulla muutaman vuoden edellisen synnytyksen jälkeen ja syksyn tullen ajatus kypsyi siitä että perheeseen voisi tulla kolmas lapsi. Toista lasta ”tehtiin” rankan kaavan kautta ja kolme alkuraskauden keskenmenoa ennen tyttären syntymää olivat vaikeimmat ajat mitä olen koskaan kokenut. Se suru ja aivan järjettömän suuri tunnelataus jokaisen kohdalla on sellaista mitä en toivoisi kenellekään mutta hyvin moni nainen kokee elämänsä aikana. Kierukan poistosta en kertonut kenellekään, en edes halunnut miettiä sitä kummemmin. Takaraivossa oli suuri pelko siitä, että sama toistuu ja jaksaisimmeko yrittää kuinka monta kertaa uudelleen jos keskenmenoja jälleen tulisi. Toisaalta terveen lapsen syntymä sillä neljännellä kerralla toi toivoa siitä että alkuraskauden keskenmenot olivat vain suunnattoman suurta huonoa tuuria, sillä mitään selitystä niille ei koskaan löytynyt ja kaikki vaikutti olevan kunnossa.
Mulla sattui tärppipäivät ihan muutamia päiviä lääkärikäynnin jälkeen ja kun kierukan poistosta oli kulunut 2,5 viikkoa niin jostain syystä hyvin veikeällä mielellä tein raskaustestin. Oon ollut niin monta kertaa raskaana että osaan arvata jo fiiliksestä miten kierrossa käy. Aavistelin siis jotain ja kun tikkuun piirtyi viiva jota kukaan muu ei nähnyt niin hihkuin jo onnesta. Tuo harmaanvalkoinen hailakka viivanpaikka näyttää aavistuksen punertavaa kun sitä katsoo ensin keittiössä, sitten olohuoneen ikkunalla ja sitten vessan kirkasvalolampun valossa kaikissa kolmessa paikassa juosten vuoron perään. Tuo päivä sattui olemaan vielä Isänpäivä 2013! Kun mies heräsi niin uutinen oli melkoinen. 2,5 viikkoa ja plussa. Mies ei tietystikään nähnyt mitään ja jäi päiviksi eteenpäin odottamaan vahvistusta asialle jonka itse jo tiesin.
Viikko eteni puoleen väliin ja perjantaihin mennessä jolloin oli Indiedays Inspiration blog awardsit tulossa heilutin kotona tikkua jossa oli kirkkaanpunaiset viivat. Mites nyt tehdään kun olin ystävien kanssa lähdössä juhlimaan ja viihteelle vuoden odotetuimpaan blogigaalaan? Sara oli onneksi jo kisadieetillä joten kuivin suin liikenteeseen ei herättänyt ihmetetystä hänen seuralaisena. Olin hyvä kaveri ja myötätunnosta hengessä mukana :DDD Halutiin pitää vielä hetki salaisuus meidän perheessä.
Blogissa kerroin uutisen 23.12. postauksessa Joulun taikaa. Sain ihan uskomattoman onnittelutulvan ja se herkisti kirjoittamaan muutama päivä uutisen jälkeen näin:
Ihan alkuun haluan kiittää kaikkia onnittelijoita niin blogin puolella, facebookissa, Instagrammissa kuin livenäkin onnitelleita tai muuta kautta viestiä laittaneita. Oon niin läpeensä rehellinen, että tuntui todella vaikealta kirjoittaa viime viikot ja mietin kovasti milloin kertoisin uutisen täällä. Mun historia raskauksien suhteen on melko surullinen ja kun tämä raskaus sai alkunsa niin elin ensimmäiset viikot niin hirveässä stressissä että ei mitään rajaa. Tuntui että edelliskertojen haavat revittiin samantien auki, vaikka mitään ikävää ei olekaan tapahtunut tämän kohdalla. Pidätin hengitystä lähes kirjaimellisesti ensimmäiseen ultraan saakka jota pelkäsin niin paljon, että voin pahoin. Uutiset olivat kuitenkin hyvät ja raskaus oli oikeassa paikassa ja kohdusta löytyi pieni elämän alku jolla sydän sykki.
Joulutunnelmissa tein yllättävän päätöksen ja kerroin raskaudesta julkisesti vaikka mulla on raskausviikkoja nyt vasta 10. Olen miettinyt, että mitä tahansa voi mennä pieleen viikoista riippumatta ja halusin kertoa uutisen enemmin jouluna kuin loppiaisena, sillä kertominenhan ei vaikuta siihen eteneekö raskaus vai ei. Kolme keskenmenoa kokeneena tää oli tietoinen päätös ja päätin että en voi elää kananmunankuorilla koko raskausaikaa mun historiasta huolimatta. Jos jotain ikävää tapahtuu vielä niin sitten joudun palaamaan tänne huonojen uutisten kera. Toivotaan kuitenkin että kaikki menee hyvin ja meidän perhe kasvaa kolmannella lapsella ensi heinäkuussa 🙂
Nyt kun palaan noihin fiiliksiin niin voin todeta että olen jo unohtanut tuon ihan kamalan suuren pelon ja kolmannen lapsen kohdalla helposti alkanut raskaus päätyi todella toivottuun lopputulokseen 26.7.2014. Tuntui että luoja armahti meitä helpolla raskaaksitulolla ja raskaudella kaiken kokemamme jälkeen. Arvostus elämän lahjaa kohtaan on suunnaton, enkä sen vuoksi koskaan ota lapsia ja perhettämme itsestäänselvyytenä.
Tontilla vietettiin harjannostajaisia tämän viikon perjantaina ja hyvä ystäväni Anni tuli käymään kahvilla. Hän on saanut esikoisensa kesällä eikä oltu nähty toisiamme vauvakiireiltä vielä lainkaan. Puhuttiin siitä, talosta ja unelmista ja haasteista matkan varrella. Lopussa kun pakattiin lapset autoon ja oltiin lähdössä niin Anni heitti leikkisän vastauksen kun kysyin, että no mitä nyt tuumaat talosta? Hän sanoi ”että no mitä luulet: olen vihreänä kateudesta -sulla on upea talo tulossa ja auto täynnä ihania lapsia!” 🙂 Aivan ihanaa huumoria ja tottakin ystävän suusta! Olen todella onnekas.
Rikas ja raskas vuosi, kaiken vaivan väärti.