Pääsiäinen tuli tänä vuonna nopeammin kuin koskaan. Viikot vierii ihan mahdotonta vauhtia juuri nyt ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, on mennyt jo viikko edellisestä postauksesta. Me vietettiin koko pääsiäisloma ihan kotosalla ja joka päivälle riitti vieraita. Molemmat siskoni tulivat lastensa kanssa kylään, sillä myös lapset ovat odottaneet että pääsevät Elielin ja Linnean uuteen kotiin yökylään. Lauantaina juhlittiin myös tänään seitsemän vuotta täyttävää esikoista lasten juhlien merkeissä. Voisi siis sanoa melkoista menoa oli meidän pääsiäispyhät!
Tarjolla oli kinkku- ja kasvispiirakkaa sekä mm. erilaisia kakkuja. Elielin toiveesta kakun teema oli Minecraft joka ei tilauskakkuna ollut ihan sellainen kuin toivottiin mutta Sara riensi apuun ja teki meille siihen sokerimassasta hienot koristeet ja pelasti tilanteen niin, että teemakin selvisi ensi vilkaisulla niille jotka tietää pelin. Aikuisempaan makuun oli tuollainen sektorikakku jossa oli erilaisia juustokakkuja sekä terveellisempään kategoriaan GreenStreetiltä tilattu minttusuklaa raakakakku. Se on mun oma henkilökohtainen lemppari ja olinkin innoissani mahdollisuudesta että heiltä voi pääkaupunkiseudulla tilata kokonaisen kakun. Itsekin olisin voinut tehdä mutta viiden lapsen hoitaminen ja kodin stailaaminen oli niin täysi työ, että armahdin itseäni tänä vuonna sillä että en väännä kaikkia kakkuja itse. Ihan oikea valinta, sillä silti hommaa riitti enemmän kuin tarpeeksi 🙂
Mun oma strategia lauantaihin oli se, että tein perjantaina kaikki ruoat valmiiksi välipaloja myöten ja sen lisäksi olin kysynyt luvan yhteen palaan raakakakkua. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja lopputulos dieetistä poikkeamiseen oli se, että sunnuntaina maistoin kaikkia(!) juustokakkuja mitä oli jäljellä. Voin kertoa että ei tullut hyvä olo, eikä mieli. Olin ollut kolme viikkoa niin hyvillä mielin mun dieetistä ja sen kakkupalan jälkeen tulikin ihan hirmuinen himo saada lisää ja oli tosi vaikea motivoitua kananmunanvalkuaisiin. Tuo fiilis tuli ihan puskista ja todettiin Mikon kanssa että mun sokerista vieroitus on vielä kesken ja kaikenlaisia tankkaus- tai herkkupäiviä siirretään kunnes oon päässyt sokerikoukusta irti. Tärkeintä on nyt siis syödä hyvin säännöllisesti kaikki ruoat mitä ruokaohjelmaan kuuluu ja antaa ajan vähän kulua.
Tapoja on tosiaan varmasti monia ja siinä missä jollekulle toiselle sopii pala kakkua tai vaikka kokonainen herkkupäivä kerran viikkoon, ei se tunnu mulle nyt hyvältä vaihtoehdolta. Mulla itsellä tuli nimittäin sellainen olo, että mitä enemmän saan herkkuja niin sitä enemmän alan lipsumaan ja kohta syönkin taas mitä haluan ja milloin haluan ja luonnollisesti en sitten laihdukaan mikä tässä taas on tavoitteena.
Eilinen ja tämä päivä on kysynyt luonnetta ja hampaita on saanut kiristellä useampaankin otteeseen. Herkuttelun jälkeen ruokavaliossa pysyminen on ollut paljon vaikeampaa kuin nuo muutama viikko flow’uta jotka olivat siinä välissä. Melkeinpä sanoisin, että eipä olleet kakkupalat sen väärti, sillä mielumminhan sitä liihottelisi siinä optimaalisessa dieettivirrassa. Projekti normaalipainoon ja hyvään kuntoon on pitkä, mutta oon valmis tekemään töitä. Tässä sen taas muistaa, mikään ei tule ilmaiseksi. Jokaisella on omat taistelunsa ja kyllä se tulos sieltä peilistä näkyy mitä on suusta laitettu alas.
Musta on todella ihanaa että blogin kautta voin jakaa mun tuntemuksia ja saada tukea omalle matkalleni ja ehkä motivoida myös jotakuta toista. Ymmärrän että mun elämäntilanne on ollut hektinen viimeisen vuoden ja moni kehottaakin olemaan itselleen armollinen kun on monta rautaa tulessa. Harva joka näkee asian eri kantilta kehtaa kirjoittaa omaa kommenttiaan jossa ihmeteltäisiin mun painonnousua ja hurjaa määrää raskauskiloja. Silti tiedän että niitäkin on. Joskus kohteliaisuus voi ehkä tehdä myös hallaa, sillä sitä itsekin laittaa armollisuuden piikkiin asioita, jotka pitkässä juoksussa saavat voimaan pahoin. Missä kohtaa armollisuudesta tulee tekosyy laiminlyönnille? Mulle tämä ylipaino on sellainen, että en tosiaan voi hyvin ja kaipaan aikaan jolloin olin paremmassa kunnossa. Mikko joka teki mulle ruokaohjelman ja on auttanut tässä alkuun sanoikin, että mun pitää olla itselleni tässä alussa jopa ankara, jos haluan päästä tavoitteeseeni. Sitä tässä on vaadittu, suomalaista sisua ja perkelettä! Nimittäin niin paljon helpompaa olisi antaa periksi ja jatkaa mussutusta. Mutta kun ei meinaa suksi luistaa niin silloin ei luovuteta, vaan huudetaan havuja perkele!
