Kirjoittelin hetki sitten mun vaikeuksista saada liikunta maistumaan ja elämä aktiiviseksi kuten ennenkin. Moni lukija epäili kilpirauhasen vajaatoimintaa ja se tuntuukin olevan nyt kaikkien huulilla. Miten paljon hypotyreoosista kärsiviä oikein on? Viimeisten vuosien aikana tarinoita on tullut mediaan kuin sieniä sateella. Oman twistinsä muotisairaudeksi tituleerattuun aineenvaihduntasairauteen tuo se, että kilpirauhashoitolinjauksia on selvitetty oikeudessa asti.
Ihan täällä meidän portaalissakin on nyt lyhyen ajan sisään moni saanut diagnoosin kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Tämä on tietysti harmillinen juttu, sillä kilpirauhanen vaikuttaa herkältä elimeltä jonka hoitaminen ja lääkityksen kohdalleen saaminen on haasteellista. Mun omat oireeni ovat olleet hyvin samankaltaisia mitä sairaudessa on joten kävin itsekin verikokeissa.
Sain tulokset hyvin nopeasti ja mun verikokeissa kilpirauhasarvot olivat viiterajoissa eli normaalit. Katsoin vielä sen verran tarkkaan, että ne ovat ihan heittämällä arvojen sisällä, eivätkä siis ylä- taikka alarajoilla viitearvojen suhteen. Myös kaikki muut tutkitut arvot olivat hyvät: hemoglobiini, paastosokeri, kolesteroli yms. Lääkäri arveli vastaanotolla, että kohdallani se olisi ”liian helppo ratkaisu”. Ulkopuolisen silmin lääkäri arveli vointini (väsymys, masennus, aloitekyvyn huonontuminen, ärtyneisyys, paino-ongelmat yms.) taustalla ovat pääasiassa unenpuute (pitkään jatkunut pätkittäinen ja liian vähäinen uni), työtahti (työ on jatkuvaa ja sitä tehdään usein pitkälle yöhön kotona ilman erillistä työtilaa) sekä suuret elämänmuutokset (talonrakennus ja vauva-aika). Hän tarjosi keskusteluapua ja neuvoi tekemään sellaisia muutoksia että nukkumiselle jäisi paremmin aikaa. Iltatyöt pois ja vauvan kanssa nukkumaan yhtäaikaa ensimmäiselle pitkälle unipätkälle. Huomaan kyllä itsekin eron kun se monesti jää pois jos oma rytmi ajautuu myöhäisemmäksi. Silloin aamulla nouseminen on vaikeaa ja päivät paahdetaan ylikierroksilla, sillä väsymykselle ei voi antaa sijaa. Kilpirauhasarvojen selvittyä näin tosiaan näyttäisi olevan.
Olen onnellinen jos en olekaan sairas. Lievää masennusta oireeni vastasivat ja toki sairaus on sekin, mutta lääkitystä en koe tarvitsevani. Uskon että aika tekee tehtävänsä eikä tilanteeni ole toivoton, vaan kaukana siitä. Nyt asioita hetken mutustelleena uskon, että uupumus tuli vähän jälkijunassa taloprojektista. Kun muutto oli ohi ja kevät painettu täysiä niin oli aikaa romahtaa. Ei ollutkaan pakko jaksaa. Siitä lähti varmasti tarve kirjoittaa tuntemuksistani blogiin ja tehdä ajatustyötä kaikista omista negatiivisista ja vaikeistakin tunteista. Ryöpyttää ne ulos, pois painamasta sydäntä!
Lensin tänään Ouluun lasten kanssa. Mies on töissä juhannuksen kokonaan, niin en halunnut jäädä kaupunkiin mätänemään ilman ohjelmaa. Mun perheeni luona olen ollut viimeksi jouluna joten ikäväkin oli tänne. Mies jäi sitten koiria lenkittämään ja minä lensin tänne lasten kanssa sinivalkoisin siivin. Toinen mun siskoistani asuu Oulussa ja on kolmen äiti myös, joten lapsilla on serkuista seuraa kaupungissa. Juhannusta vietetään koko porukalla täällä meidän lapsuudenkodissa mun vanhempieni luona. Mä tulin vähän niin kuin äidin hoiviin kun on ollut raskasta 🙂
Toivon itselleni armollisuutta, anteeksiantoa vaatimuksistani mutta toisaalta myös toivon hyvää. Sitä hyvää, jolla huolehdin itsestäni -niin kehostani kuin psyykkisestä voinnistani. Jälkimmäisessä blogin arvoa ei voi olla korostamatta! Nyt eteenpäin ilman paineita ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Elämän aallokkoa kun ei voi ennustaa.
Ajatuksia mun tuloksista ja lääkärin mietteistä?
Ps. Sovitaan sitten, että en julkaissut tätä k.23.23…