Kategoriat
Uncategorized

Työhommia ja lasten juttuja kalenterin täydeltä

Syksyisin menoja riittää

Kesällä melkein unohdin, että syksyn alussa kalenteri tupsahtaa täyteen menoja. Vaikka en ole käynyt kodin ulkopuolella töissä virka-aikaa, on kalenterini täyttynyt vanhempainilloista, lasten lääkärikäynneistä, vasuista ja vanhempainvarteista. Toki tällaiset mahtuvat työssäkäyvänkin vanhemman kalenteriin mutta on ollut ihanaa osallistua niihin täysillä kun voin suunnitella itse aikatauluni. Yleensä pahin kiire helpottaa syyskuun jälkeen kun lasten koulu ja päiväkoti pyörii jo omalla painollaan.

Perjantaina työhaastatteluun!

Vapaasta kalenterista ja sen eduista huolimatta kaipaan sitä, että saan haastaa itseäni työn parissa ja pääsisin täysipäiväisesti tekemään työtä, joka vastaa osaamistani elintarvikkeiden ja sosiaalisen median parissa. Ensi vuosi on vielä täysin avoin ja voi olla, että edessä on jotain uutta tai sitten ei. Perjantaina suuntaan kohti yhtä työhaastattelua ja eihän sitä tiedä, jos sieltä poikisi jotain lisää. Iloisin ja jännittynein mielin siis kohti perjantaita! Kerron kyllä myöhemmin miten kävi.

Kategoriat
Lifestyle Ura

Minun työnkuvaa opintojen ohella

Töitä yrittäjänä

Ajattelin kirjoitella siitä, minkälaista työtä olen tehnyt nyt viimeisten vuosien aikana. Monelle pidempään lukeneelle on varmaan tuttua, että olen kirjoittanut blogia mahdollisuuksieni mukaan ja saanut sillä ansaittua jonkinlaista pientä palkkaa useamman vuoden ajan. Olen kuitenkin tämän lisäksi tehnyt muitakin töitä, sillä meidän perhekoolla kaikki mahdolliset lisätulot ovat tervetulleita. Näin aloin tuottamaan somesisältöä muillekin.

Easton Helsinki projektissa

Tuossa kaksi ja puoli vuotta sitten pääsin mukaan todella mielenkiintoisen projektiin, eli Easton Helsingin rakentamiseen. Se on Itä-Helsingissä sijaitseva uusi kauppakeskus ja käsittää mm. uuden K-Citymarket Eastonin (entinen K-Citymarket Itäkeskus) ja paljon kahviloita, ravintoloita ym. Kauppakeskus avattiin lokakuussa ja olen muutaman vuoden ajan päivittänyt projektin nettisivua, facebookkia, Twitteriä ja välillä Instagramiakin sekä olen ollut suunnittelussa ja mainonnassa mukana monella tavalla.

Nyt kun keskus avattiin niin sain hieman uudistuneen työnkuvan ja jatkoa pestilleni! Samalla sopimukseni designtoimisto Kuudennesta, joka on tehnyt Eastonin ilmettä siirtyy nyt suoraan Keskolle, joka on Eastonin rakennuttanut. Syyskuun alusta lähtien olen rakennuskuulumisten sijaan tuottanut sisältöä Eastoriin, joka on keskuksen oma paikallismedia ja siellä minulla on vastuualueenani kolme palstaa. Tykkään työstä todella paljon, sillä voin kirjoittaa niistä palveluista joita itsekin käytän arjessani täällä Itä-Helsingissä.

Opiskelun ehdoilla

Tällä hetkellä olen tehnyt työtunteja sen verran, että saadaan laskut maksettua mutta niin, että päivästä jäisi aikaa opiskeluunkin. Työpäivät ovat kuitenkin pitkiä enkä oikein osaa sanoa jääkö minulle tavallaan mitään vapaapäiviä, koska työstän juttuja mielessäni päivittäin. Kauppareissuilla käyn kamera kainalossa ja saatan ottaa töitä varten kuvia sieltä sun täältä. Blogia en ole koskaan tehnyt yhtä suunnitelmallisesti kalenterin kanssa ja nyt olen ajatellut, että ottaisin saman työkalun käyttöön täälläkin niin päivittäminen ei olisi aivan sattumanvaraista. Nautin kirjoitustyöstä ja on aika ihanaa, että siitä on tullut pääasiallinen tulonlähde aivan huomaamatta. On ollut helpompaa opiskella, kun on voinut tehdä töitä kotoa kuitenkin niin paljon, että ei ole tarvinut elää opintotuella.

Viimeinen koulupäivä ennen joulua

Ihan kaikkeen aikani ei ole riittänyt viime syksynä ja varmaan tuon irtisanomisenkin myötä fiilis laski niin, että en jaksanut päivittää blogia yhtä ahkerasti kuin joskus aiemmin. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, että jaksoin painaa opinnoissa kaasu pohjassa. Nyt yliopistourallani on enää yksi kurssi käymättä! Toki näistä talven viimeisistä on vielä muutama raportti tullut bumerangina takaisin(kääk) ja muutama on vielä kokonaan palauttamatta. Mutta aion hoitaa ne kyllä! Ensi keväälle jäi enää yksi viiden opintopisteen kurssi joka kestää tammikuusta maaliskuuhun. Samalla aion kirjoittaa graduni kirjallisuusosuutta eteenpäin ja ohjaajieni kanssa luoman aikatauluni mukaan pääsen maaliskuussa suorittamaan graduni kokeellisen osuuden ja tekemään tarvittavat mittaukset. Kevät ja kesä on siis varattu kokonaan gradulle, mikä tuntuu todella hyvältä. En malta odottaa, että pääsen gradussa konkreettiseen työhön.

Eilinen oli meikäläisen viimeinen koulupäivä ennen joulua ja lapset jäävät tänään päiväkodista ja eskarista lomalle. Ensi viikko valmistellaan joulua sitten yhdessä pienten kanssa <3 Freskan siivoukset on onneksi jo varattu, joten en ihan yksin jää jouluvalmistelujen kanssa.

Ps. Kuvissa tänään tasoitetut hiukset. Pian on kokonaan oma väri hiuksissa!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kategoriat
Yleinen

Eastori on avattu

 

Kesäloma humpsahti loppuun hieman odottaen mutta kuitenkin yllättäen. Aamulla etsin täällä lasten kuravaatteita ja kumppareita vielä viittä vaille kymmenen ennen kuin päästiin matkaan. Tänään se sitten alkoi, päiväkotilaisten syyslukukausi. Koulu ja eskariopetus alkavat meillä torstaina, jolloin kaikki lapset ovat sitten päivää pois kotoa. Silloin ja siitä eteenpäin aion itse lukea syksyn tentteihin ja tehdä töitä. Easton Helsinki (joka on siis Itäkeskukseen avattava uusi keskus, jossa on on kokonaan uusi K-citymarket ja muita liikkeitä, vanhan cittarin vieressä) projektissa puhaltaakin uudet tuulet, sillä tällä viikolla aukesi keskuksen uudet sivut!

Kirjoitan itse Easton Helsingin uusille ruoka-aiheisille Eastori sivuille kolmea palstaa, joten kirjoittaminen jatkuu siellä somepormestarin roolissa edelleen. Olen ollut projektissa mukana nyt reilu kaksi vuotta ja olen tykännyt siitä paljon. On mahtava seurata itä-Helsingin kehittymistä ja tottakai on hienoa, että saan tehdä töitä kotona ja tässä lähellä kirjoittaen, mikä on aina ollut lähellä mun sydäntä. Tsekathaan Eastorin uudet sivut ja mm. ensimmäisen kolumnini Turvallinen koulutie.

Neuvosta vaari, Hetkiä idässä ja Metrossa mietittyä -blogien takana on itähelsinkiläinen perheenäiti Anna Liljeroos. Neuvosta vaari on itäisen Helsingin oma niksipirkka, Hetkiä idässä taas innostaa liikkeelle ruokahalua herättäen. Metrossa mietittyä tarjoaa syvällisempiä ja toisinaan kevyempiä ajatuksia elämästä ruuhkavuosien aikana.

 

Eastonin avajaisiin on aikaa nyt 11 viikkoa, mikä tuntuu todella lyhyeltä ajalta kun olen seurannut keskuksen rakentumista paalutuksesta saakka. En malta odottaa, että pääseen uuteen ja valmiiseen keskukseen kauppaan ja ostoksille! Keskon ponnistus on ollut kyllä valtava ja Easton on todella hieno.

Nettisivuille Eastoriin tulee kirjoittamaan minun lisäksi monia muita ruoka- ja media-alan ammattilaisia. Muun muassa K-citymarket Itäkeskuksen kauppiaalla Anne Timosella on siellä oma blogi Kauppiaan taikakaappi sekä päätoimittaja Anna Väre seikkailee Hyllyjen välissä -blogissaan ruokakaupan käytävillä vaihtuvan vieraansa kanssa ja sukeltaa ruokamuistoihin ja -tarinoihin Minun reseptini -juttusarjassaan. Eastorista löytää siis paljon reseptejä ja sitä, mitä täällä idässä tapahtuu juuri nyt.

Mitäs pidätte uusista sivuista? Ja luitteko kolumnin koulutiestä?