Mulla on pyörinyt mielesssä postaus jo pidemmän aikaa aiheesta perhe, onni ja some. Olen huomannut, että blogimaailmassa pätee edelleen sääntö: se kel onni on, se onnen kätkeköön. Sosiaalinen media on melkeinpä julma, jos siellä julkaisee sisältöä joka koskee tavallista perhe-elämää. Mun vähiten pidetyimmät kuvat ovat yleensä kuvia mun lapsista, etenkin jos ollaan jossain leikkipuistossa tai ulkoilemassa. Eihän muiden kersat kiinnosta ketään.
Tämä on ihan totta, oikeasti! Olen monesti päivitellyt Instaa avatessa, että taas rikotaan ”alhaisuus” ennätyksiä vaikka en sillä tavalla tiukasti seuraakaan tykkäyksiä eivätkä ne tee mulle rakkaista asioista merkityksettömämpiä. Olen jo kauan aikaa sitten lopettanut sellaisten asioiden päivittämisen, millä tietäisin saavani enemmän seuraajia ja tykkäyksiä.
Sosiaalinen media janoaa paljasta ihoa tai menestystarinoita. Tavallisen perheenäidin kukkaruukku tai mekkopaita eivät ole kuumaa kamaa tykkäyksien, jakojen tai snäppien maailmassa. Ne ovat melkeinpä päinvastoin. Täysin vastenmielistä ja sen huomaa. Niin kuin tuossa aiemmin mainitsin, niin itse tein jossain vaiheessa tietoisen valinnan siitä, että jaan kuvia jotka ovat minulle merkityksellisiä silläkin ”uhalla” ettei niistä pidetä. Ne ovat mun elämää, enkä halua muuttaa elämääni sen mukaan että olisin menestyvä ja pidetty sosiaalisessa mediassa. Tykkäyksiä ja seuraajia ropisee eniten silloin kuin laitan kroppakuvia joissa pullistelen peilin edessä, ei silloin kun istun HopLopissa kolmen mukulan kera.
Huomaan, että nykyisellä tyylillä mun seuraajamäärä ei esimerkiksi Instagramissa nouse hurjaa tahtia. Kun laitan kuvan lapsista, yleensä noin 20-30 lopettaa seuraamisen. Se on kylmää kyytiä, jos seuraajien määrä on itseisarvo. Sillä ei myöskään ole mitään merkitystä, jos ajattelee että ehkä lopettajien kanssa kemiat ei vain kohtaa. Molemmille parempi, kenties!
Kiillotetussa täydellisessä sosiaalisen median maailmassa on myös rako niille, joille liikaa on liikaa. Kauniita kuvia ja ihmisiä on tietysti ihana katsoa mutta aina joskus tavallisuus on tervetullutta. Se että kauniissa blogikodissa onkin snäpin kautta nähtävissä enemmän sotkua kuin siisteyttä tai siinä, että se aina niin virheetön ihminen onkin livekameran edessä vähän muotopuoli kasvoiltaan ja sen piilossa olleet alahampaat ovatkin vähän vinossa. Sympaattista ja persoonallista vain!
Jotenkin tekisi mieli ravistella ihmisiä, jotka roikkuvat päivän aikana tunteja puhelin kädessä, että muistakaa elää omaa elämää! Ja kun jaatte jotain niin älkää hyvät hyssykät seuratko silmä kovana kuinka moni tykkää tai jättää tykkäämättä. Toki oman sanan esille saaminen tuntuu aina hyvältä ja oman onnen jakaminen tuplaantuu kun muut yhtyvät siihen, en halua väheksyä sitä. Siksi kannustan siis aina homman kolahtaessa kohdalle tykkäämään muiden tarinoista, kuvista jne. Mutta jos kukaan ei tykkääkään sinun vaivalla väsäämästä kakusta, tai omasta pienestä mussukasta, niin pitäkää mielessä tämä: sinulla on sille merkitystä ja mitä itse ajattelet on kaikista tärkeintä. Sosiaalinen media ei ole totuus siitä mitkä asiat elämässä ovat hienoa. Se rakastaa kun sinä rakastat sitä, mutta jos rakastat lähimmäisiäsi ja keskität elämäsi heihin, on sosiaalinen media kääntämässä takkinsa. Siellä menestyy teemat: laihuus, lihaksikkuus, narsismi, röyhkeys jne. Vai onko väylä kasvamassa siinä että myös luonnollisuus, erilaisuus, persoonallisuus ja aitous ovat kaivattua? Ainakin snäpissä asia vaikuttaisi olevan näin.
Ehkä tulevaisuuden somessa on vielä toivoa?
T. Somensapahoittaja
/kuvat Instagram: @annaliljeroos
/SnapChat: @annaliljeroos
/Facebook: @Toobigtobeme
