Kesästä syksyyn muutamassa päivässä
Nyt elokuun alussa kesää on vielä jäljellä, mutta lomalta Suomeen paluu ja koulujen alkaminen saman viikon aikana, on tuntunut siltä kuin muutoksia tapahtuisi viikossa enemmän kuin viime kuukausien aikana yhteensä. Meidän keskimmäisellä alkoi ekaluokka, joka jo itsessään on ihan mielettömän suuri juttu yhdistettynä siihen, että esikoinen meni neloselle ja nuorin jatkoi samassa päiväkodissa kuin aiemminkin mutta nyt on siellä ainoana lapsena meidän perheestä. Tytöllä kun oli siellä eskari niin viime vuoden vein sinne molempia ja nyt on vain yksi hoitoonmenijä kahden lähtiessä aamulla kouluun.
Koulujen alku oli meidän tytölle iso juttu ja hän odotti sitä innolla. Kahden päivän saldona on uusi ekaluokkalaisen lippis ja oma Aapinen, joista ollaan iloittu molemmista. Koulu on meillä ihan kivenheiton päässä, joten sekin on ihanaa ja sinne pääsee pyörätietä ilman isojen teiden ylittämisiä, mikä tekee koulumatkasta todella mukavan. Nyt harjoitellaan kovasti kelloa ja sitä, että omatoimisuus kasvaisi niissä taidoissa, joita koululainen tarvitsee.
Mihin olen oikein menossa?
Nämä viikon aikana tapahtuneet asiat ovat laittaneet minut miettimään myös omaa tulevaisuuttani. Toki olen jo jonkin aikaa puhunut työnhausta ja siitä, että mitähän minua odottaa opiskelun jälkeen mutta nyt ne ajatukset nousivat jälleen pinnalle. Olen hakenut kesän aikana muutamia paikkoja mutta en kovinkaan aktiivisesti ja sitä voisi toki nyt syksyn aikana tehostaa. Opintoja kun ei ole ei enää jäljellä kuin kirjoitustyön muodossa sekä lopputentti, joka tehdään gradun palautuksen jälkeen. Ne ovat nyt asialistallani syksylle ja koska loppu häämöttää niin lähellä, niin senkin vuoksi stressaan tuota tulevaa. Mihin suuntaan haluan hakeutua työelämässä ja onnistunko saamaan toiveitani vastaavaa työtä? Teen jo nyt aivan ihanaa työtä mutta määräaikaisuuden vuoksi ja perheellisenä jolla on vastuuta, koen sen jatkumisesta suurta huolta. Huoli on kenties turha mutta nyt vuoden lähestyessä loppuaan tuo epävarmuus nousee pintaan. Freelancerina kun ei voi paljon vaikuttaa projektien kulkuun ja jatkumiseen, kun ei ole itse niistä päättämässä.
Tämä muutama koulupäivä, kun olen ollut hetken aikaa yksin kotona on antanut paljon aikaa omiin töihin. Muistin sen, miten paljon paremmin pystyn keskittymään hiljaisessa talossa ja miten paljon voin tehdä jo muutamissa tunneissa kun lapset ovat hoidossa ja koulussa. Se fiilis tuntui niin mahtavalta ja koin ihan mieletöntä euforiaa siitä, että saan tehdä rauhassa töitä. Yrittäjänä joka tekee kaikki työt kotoa vuoden ympäri katoaa usein se raja, mikä on arkielämää perheen kanssa ja mikä on työaikaa. Kirjoitan pienissä pätkissä siellä täällä, otan kameraa mukaan kauppareissulle ja muihin menoihin. Esimerkiksi kaksi viikkoa sitten kun kesäloma oli vielä meneillään ja mies oli töissä niin jouduin ottamaan meidän nuoremmat lapset mukaan Keskon työpalaveriini. Siellä he istuivat palaveripöydän toisessa päässä pädillä kun me tehtiin kuukausisuunnitelmaamme seuraavana kuukauden julkaisukalenterille. Yleensä hoidan nämä lasten hoitoaikojen puitteissa mutta nyt kesällä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä ”bring your kids to work”-teemalla. Onneksi tiimini on minulle jo tuttu ja he ymmärsivät mutta helpompaahan se on nyt syksyllä, kun voin mennä yksin.
Tuo maistiainen näistä tämän viikon omista tunneista tuntui kesäloman jälkeen virkistävältä. Nautin työnteosta ja päivärutiineista, eikä syksyn tulo haittaa minua laisinkaan. Vuodenajat ovat ihania ja aikansa kutakin, nyt mennään kohti elokuun loppua ja syyskuuta jolloin harrastuksetkin ovat pyörähtäneet käyntiin.
Minun kuvissa vielä pala lämmintä Sisiliaa. Onko teillä jo selvät sävelet syksylle? Töitä, opintoja, lastenhoitoa tai kenties jotain ihan muuta?
