Kategoriat
Yleinen

Kaikki maailman herkut

SAMSUNG CSC

 

Nyt dieetillä ollessa mulla on muistunut mieleen yksi ajatus josta en pääse yli. Tää ajatus tuli mulle jo kauan sitten, eli silloin kun punnitsin blogin aloittamista ja toisen raskauden jälkeen mun paino ei lähtenytkään tippumaan samalla tavalla kuin esikoisesta. Olin painavampi kuin ikinä ”normaalisti” ja ruokahalu oli sen mukainen. Toki olin vast’ikään synnyttänyt ja imetin Linneaa ja hormoneillakin saattoi olla osansa mun ajattelutavassa, mutta silti. Mä silloin mietin että miten mua ahdisti mun koko ja kypsyttelin ajatusta laihduttamisesta. Olin kuitenkin tottunut syömään mieleni mukaan ja yksi mun paheista oli käydä kahvilassa ja ottaa joku ihana leipä kaikilla täytteillä. Lempparileipiä oli esimerkiksi sellainen jossa on kunnon suolaista juustoa ja sen kaveriksi kalkkunaa tai muuta lihaa. Kahvilassa valitsin aina silloin kuten edelleenkin, mielummin suolaisen herkun.

SAMSUNG CSC

 

Mikä se ajatus sitten oli? No se oli sellainen kun yhtenä päivänä himoitsin kamalasti Arnolds Donutsin bagelia. Olin syönyt sellaisen jollain kauppakeskuskäynnillä Sellossa ja kun pohdin laihduttamisen aloittamista niin mulla pyöri mielessä vaan se bagel. Mietin sitä bagelia, jossa oli Philadelphia tuorejuustoa, lihaa ja muita mun valitsemiani täytteitä ja sitä, että en halua sellaista elämää jossa en voi syödä bageleita. En tiedä saako kukaan nyt tästä ajatuksesta kiinni, mutta mulle se bagel edusti kaikkia maailman herkkuja. Pohdin siis ihan oikeasti sitä, että valitsenko mielihalujen mukaan syömisen sen hinnalla, että olen ja tulen olemaan ylipainoinen.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Toki tuo pohdinta auttoi mua päätöksenteossa. Tiesin että laihduttaminen ja terveellinen elämäntapa ei poissulje satunnaista herkuttelua mutta se kuitenkin tarkoitti sitä että vanhasta tavasta, syödä aina mitä haluaa oli siirryttävä siihen, että syö pääsääntöisesti muutakin kuin bageleita. Valinta oli tavallaan helppo, sillä tiesin että normaalipainossa olen onnellisempi, ihan siitä syystä että viihdyn vartalossani paremmin silloin ja kun mulla itselläni on hyvä olo, niin säteilen sitä myös ympärilleni. Jonkunlainen surutyö oli kuitenkin siinä, että luovuin vanhasta, niissä oli myös hyvää -mahan hyvää.

SAMSUNG CSC

 

Nyt mun ruokaremppaa on jälleen takana kuukausi-kaksi. Kolmas raskaus ja stressaava elämäntilanne heitti mut takaisin arkeen jossa kasvikset loistivat poissaolollaan ja energia napattiin mielummin kahvilan tiskiltä kuin omista eväsrasioista. Molemmat tavat elää on mulle tuttuja, niin se että syöminen sujuu ilman suurempaa stressiä ja voin fyysisesti hyvin, kuin se että jojoilen ja tiedän että painoni nousee huonojen valintojen seurauksena. Painonpudottaminen uudestaan vaatii sen, että lautaselle eksyy enemmän niitä hyviä valintoja kuin huonoja, mutta vanhat tavat istuu tiukassa. Toisaalta food prepping on tuttua, osaan heittämällä tehdä itselleni terveellisen aamupuuron tai smoothien ja kaapista löytyy kylmälaukku poikineen. Sitä rakastan ihan yhtä lailla, kuin myös sitä että saan istua sohvanpohjalla suklaalevyn kanssa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Mun paino on lähtenyt ihan mukavasti laskuun mutta aivan niin helppoa tämä ei ole ollut. Toisena päivänä olen supermotivoitunut, sillä kapeneva peilikuva saa mut hyräilemään tyytyväisenä, kun vanhat vaatteet mahtuvat vihdoin päälle, polvisäryt ovat helpottuneet ja energiaa on paljon aiempaa enemmän. Toisena päivänä kuitenkin kaipaan hirmuisesti takaisin vanhaan ja ikävöin varsinkin viikonloppuherkuttelua. Eilen kaupassa lappasin kärryyn kaikenlaisia grilliherkkua mielessäni vapun grillaaminen ja se, että sitähän voisi jo viikolla harjoitella. Ostin makkaraa, kermaviilikastiketta, kanaa, pieniä miniburger-sämpylöitä ja ainekset jauhelihapihveihin. Jälkiruoka-aineksiksi ostin kermaa, mascarponea ja marjoja ja mietin että niistä voisi loihtia jotain hyvää! Kotona vasta muistin et hei, eihän mitkään burgerit tai mascarponejälkiruoat kuulu mun ruokavalioon. Se tapa suunnitella tulevaa syömisen kautta ei oikein istu laihduttajalle ja sitä mulla on ikävä. Mähän rakastan ruokaa! Ilta päättyi siihen kun tein koko perheelle ison lasagnen niin söin sitä tyytyväisenä ja karkkia päälle. Maitorahka ja marjat jäi jääkaappiin.

SAMSUNG CSC

En tiedä oonko ihan yksin tämän ajatuksen kanssa tai onko kukaan tarponut syömisen kanssa niin syvissä vesissä, että ihan oikeasti miettii vähän alkoholistin tavoin, että valitsee mielummin pullon kuin kaiken muun, niin samaan tyyliin siitä mahdollisuudesta että kaikki maailman herkut on just sulle. Mä oon miettinyt. Aika kamalaa.

Kategoriat
Yleinen

Omin eväin reissussa

IMG_20150413_170937

Mä oon ilman läppäriä! Mun oma tietokoneen käyttö ja somen vilkuilu puhelimella tekee varmasti useamman tunnin päivään ja välillä siitä on hyvä vieroittautua. Tämä viikko me ollaan oltu yhdessä perheen kanssa lapsen kuntoutuskurssilla näissä kuuloasioissa ja kurssi kestää vielä huomiseen. Kovin kaukana kotoa ei olla sillä paikka sijaitsee Helsingin Haagassa, Valkeassa talossa. Esimerkiksi eilen illalla kävin hetken tutustumassa Akvamariinin showroomilla kevään ja kesän uutuuksiin mm. sporttimuodin saralla. Siellä törmäsin Jonnaan 🙂

IMG_20150416_115121

IMG_20150416_115521

PhotoGrid_1429174337388

Dieetti on sujunut haasteista huolimatta ihan normaalisti. Toki paikassa jossa on valmis ruokailu on vähän tylsä syödä omia eväitä mutta tässä kohtaa oma halu päästä ylimääräisistä kiloista on suurempi kuin tarjolla oleva ruoka ja välipalakahvien herkut. Mikäänhän ei estä sitä etteikö niitä voisi olla ottamatta eikä sosiaalisten tilanteiden välttely toimi jos on menoa. Pakkasin tänne mukaan punnitut herat ja puurohiutaleet, kookosöljyn ym. joten aamu-, väli- ja iltapalat on helppo koota. Mun mies oli vielä niin kultainen että kun hän kävi kotona niin hän teki mulle dieetin mukaiset ”lämpimät” safkat taas kahdeksi päiväksi. Aika herkkää! 🙂

IMG_20150415_112759

IMG_20150416_115345

Joten pahoittelen et en oo päässyt vastaamaan edellisen postauksen kommentteihin. Todella mukavia ovat! Kiitos jokaiselle! Kyllä tuon viisi kiloa tosiaan huomaa jo fiiliksessä ja vähän vyötärölläkin 🙂 Nyt postaan kännykällä niin pidän jutun lyhyenä mutta halusin tosiaan päivittää tietoa et hyvin menee ja kaikki kunnossa! 🙂 Vanha 6pack fitnessin kylmälaukku on ollut taas kovassa käytössä. Myös viime viikonlopun Turun reissulla jossa kummipojan synttärit juhlittiin omien eväiden ja kahvin voimalla. Kyllä sitä tässä taas miettii et miks piti antaa mennä männikköön näin pahasti, ennen ryhtiliikettä? Voiko laittaa lasten piikkiin? 😉

IMG_20150411_160800

Kategoriat
Yleinen

Ankara vai armollinen

SAMSUNG CSC

Pääsiäinen tuli tänä vuonna nopeammin kuin koskaan. Viikot vierii ihan mahdotonta vauhtia juuri nyt ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, on mennyt jo viikko edellisestä postauksesta. Me vietettiin koko pääsiäisloma ihan kotosalla ja joka päivälle riitti vieraita. Molemmat siskoni tulivat lastensa kanssa kylään, sillä myös lapset ovat odottaneet että pääsevät Elielin ja Linnean uuteen kotiin yökylään. Lauantaina juhlittiin myös tänään seitsemän vuotta täyttävää esikoista lasten juhlien merkeissä. Voisi siis sanoa melkoista menoa oli meidän pääsiäispyhät!

IMG_20150403_141312

SAMSUNG CSC
seitsemän

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Tarjolla oli kinkku- ja kasvispiirakkaa sekä mm. erilaisia kakkuja. Elielin toiveesta kakun teema oli Minecraft joka ei tilauskakkuna ollut ihan sellainen kuin toivottiin mutta Sara riensi apuun ja teki meille siihen sokerimassasta hienot koristeet ja pelasti tilanteen niin, että teemakin selvisi ensi vilkaisulla niille jotka tietää pelin. Aikuisempaan makuun oli tuollainen sektorikakku jossa oli erilaisia juustokakkuja sekä terveellisempään kategoriaan GreenStreetiltä tilattu minttusuklaa raakakakku. Se on mun oma henkilökohtainen lemppari ja olinkin innoissani mahdollisuudesta että heiltä voi pääkaupunkiseudulla tilata kokonaisen kakun. Itsekin olisin voinut tehdä mutta viiden lapsen hoitaminen ja kodin stailaaminen oli niin täysi työ, että armahdin itseäni tänä vuonna sillä että en väännä kaikkia kakkuja itse. Ihan oikea valinta, sillä silti hommaa riitti enemmän kuin tarpeeksi 🙂

SAMSUNG CSC
minä ja Sara
SAMSUNG CSC
ja meidän tytöt: Saran Lily (4) ja Linnea (3)

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Mun oma strategia lauantaihin oli se, että tein perjantaina kaikki ruoat valmiiksi välipaloja myöten ja sen lisäksi olin kysynyt luvan yhteen palaan raakakakkua. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja lopputulos dieetistä poikkeamiseen oli se, että sunnuntaina maistoin kaikkia(!) juustokakkuja mitä oli jäljellä. Voin kertoa että ei tullut hyvä olo, eikä mieli. Olin ollut kolme viikkoa niin hyvillä mielin mun dieetistä ja sen kakkupalan jälkeen tulikin ihan hirmuinen himo saada lisää ja oli tosi vaikea motivoitua kananmunanvalkuaisiin. Tuo fiilis tuli ihan puskista ja todettiin Mikon kanssa että mun sokerista vieroitus on vielä kesken ja kaikenlaisia tankkaus- tai herkkupäiviä siirretään kunnes oon päässyt sokerikoukusta irti. Tärkeintä on nyt siis syödä hyvin säännöllisesti kaikki ruoat mitä ruokaohjelmaan kuuluu ja antaa ajan vähän kulua.

Tapoja on tosiaan varmasti monia ja siinä missä jollekulle toiselle sopii pala kakkua tai vaikka kokonainen herkkupäivä kerran viikkoon, ei se tunnu mulle nyt hyvältä vaihtoehdolta. Mulla itsellä tuli nimittäin sellainen olo, että mitä enemmän saan herkkuja niin sitä enemmän alan lipsumaan ja kohta syönkin taas mitä haluan ja milloin haluan ja luonnollisesti en sitten laihdukaan mikä tässä taas on tavoitteena.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Eilinen ja tämä päivä on kysynyt luonnetta ja hampaita on saanut kiristellä useampaankin otteeseen. Herkuttelun jälkeen ruokavaliossa pysyminen on ollut paljon vaikeampaa kuin nuo muutama viikko flow’uta jotka olivat siinä välissä. Melkeinpä sanoisin, että eipä olleet kakkupalat sen väärti, sillä mielumminhan sitä liihottelisi siinä optimaalisessa dieettivirrassa. Projekti normaalipainoon ja hyvään kuntoon on pitkä, mutta oon valmis tekemään töitä. Tässä sen taas muistaa, mikään ei tule ilmaiseksi. Jokaisella on omat taistelunsa ja kyllä se tulos sieltä peilistä näkyy mitä on suusta laitettu alas.

Musta on todella ihanaa että blogin kautta voin jakaa mun tuntemuksia ja saada tukea omalle matkalleni ja ehkä motivoida myös jotakuta toista. Ymmärrän että mun elämäntilanne on ollut hektinen viimeisen vuoden ja moni kehottaakin olemaan itselleen armollinen kun on monta rautaa tulessa. Harva joka näkee asian eri kantilta kehtaa kirjoittaa omaa kommenttiaan jossa ihmeteltäisiin mun painonnousua ja hurjaa määrää raskauskiloja. Silti tiedän että niitäkin on. Joskus kohteliaisuus voi ehkä tehdä myös hallaa, sillä sitä itsekin laittaa armollisuuden piikkiin asioita, jotka pitkässä juoksussa saavat voimaan pahoin. Missä kohtaa armollisuudesta tulee tekosyy laiminlyönnille? Mulle tämä ylipaino on sellainen, että en tosiaan voi hyvin ja kaipaan aikaan jolloin olin paremmassa kunnossa. Mikko joka teki mulle ruokaohjelman ja on auttanut tässä alkuun sanoikin, että mun pitää olla itselleni tässä alussa jopa ankara, jos haluan päästä tavoitteeseeni. Sitä tässä on vaadittu, suomalaista sisua ja perkelettä! Nimittäin niin paljon helpompaa olisi antaa periksi ja jatkaa mussutusta. Mutta kun ei meinaa suksi luistaa niin silloin ei luovuteta, vaan huudetaan havuja perkele!

IMG_20150406_165157