Kategoriat
Perhe & suhteet

Odottaminen yhtä aikaa sydänystävän kanssa

Mammatreffailu on odotusajan arjen kohokohtia

Jokainen joskus odottanut tietää, että raskausajasta ja siihen liittyvistä ajatuksista ja kenties vaivoistakin on ihana puhua muiden odottajien kanssa. Heidän kanssaan ei tule sellainen olo, että ”kiviäkin kiinnostaa” tai että vaihdetaan jo aihetta. Vertaistuki on tärkeää siis tässäkin elämänvaiheessa ja mikä parasta, jos sen voi jakaa hyvien ystävien kanssa!

Juuri nyt mun ystävissä ei ole kuin yksi raskaanaoleva (tai muut eivät ole tunnustaneet) mutta sehän ei haittaa, sillä tuo yksi on kultaakin kalliimpi ystävä minulle eli Sara. On todella ihanaa olla raskaana yhtä aikaa ja höpötellä siihen liittyvistä ja tietysti kaikista muistakin asioista hyvän kaverin kanssa. Ollaan vaihdettu paljon kuulumisia ja nähtykin muutaman kerran vaikka välillä meillä on pitkäkin tauot näkemisessä kun asutaan nykyään kauempana toisista kuin aikaisemmin. Sara kävi meillä viime viikolla kahvilla tällä viikolla nähdään taas! Meidän kahvihetkeen kuului mm. ultrakuvien katsomista ja muutama yhteinen masukuva. Sara on mua 11 viikkoa edellä eli on jo viikolla 26 kun mulla on nyt viikko 15.  Saran laskettu aika on ystävänpäivän tienoilla kun me odotetaan sitä vappuvauvaa! Loppupeleissä tuollainen kahden-kolmen kuukauden ikäero on kuitenkin pieni ja tulevaisuudessa meidän lapset menee samana vuonna kouluun jne. mikä on hauska juttu. Siitä riittää varmasti meillä keskusteltavaa kun lapset kasvaa. Meidän tytöillähän on vuosi ikäeroa ja he ovat hyviä kavereita myöskin (mun keskimmäinen ja Saran nuorin).

Sellaista siis tänne ja mun blogin välityksellä vähän kuulumisia Sarastakin! Meidän pitää ottaa mammatreffit nyt vakituisesti arjen ohjelmistoon 😀 On niin mukavaa jakaa tämä elämänvaihe yhdessä.

Kategoriat
Perhe & suhteet

Lapseni ei ollut vahinko

Saako lapsiluvusta kysyä suoraan?

Nyt tuoreen raskauden myötä olen saanut useammaltakin taholta kyselyjä raskauden taustoista ja mm. siitä kuinka paljon haluamme lapsia. Kysymykset ovat usein aivan hyväntahtoisia, joskin välillä tuntuvat hiukan uteliailta ja epämiellyttäviltä. Uskon kuitenkin niin, että jokaisella meillä on ihan perusasetuksena kiinnostus ystäviä tai tuttujamme kohtaan ja toki se on ihan luonnollista, että myös perheasiat kiinnostavat. Olen itse tullut iän myötä asiassa kuitenkin varovaiseksi, sillä ymmärrän että perhekokoon ja perhesuunnitteluun liittyvät asiat ovat henkilökohtaisia eivätkä kaikki halua puhua niistä suoraan. Taustalla voi olla monenlaisia tarinoita, jotka eivät ole sellaisia joista ehkä haluaa puhua juuri kysyjän kanssa.

Itse yllätyin hieman ja nyt jälkikäteen jopa hämmennyin siitä, että minua jäi vaivaamaan yksi minulta kysytty kysymys. Sain yhdeltä tutultani kysymyksen, että oliko raskaus vahinko? Täysin suoraan ja sen kummemmin arastelematta kysymystä. Vastasin toki reippaasti että ei, raskaus oli suunniteltu, mikä on totuus mutta kysymys jäi kummittelemaan mieleeni. Miksi tuttuni ajatteli lähtökohtaisesti, että raskaus voisi olla vahinko? Jotenkin kolmen lapsen äitinä ja kolmekymppisenä, naimisissa olevana ihmisenä se tuntuu niin kaukaa haetulta sillä tähän ikään mennessähän meillä on aikalailla tieto jo siitä mikä ehkäisy toimii itsellä ja mikä ei. Toki vahinkoja sattuu kuten kaverilleni Johannalle sattui iloinen yllätys, josta hän kirjoitti postauksessa Miten meni omasta mielestä? Johannalla kun oli käytössä hedelmällisyystietokone ja puolen vuoden kuluttua hän oli raskaana. Raskaudella voi siis hyvinkin olla sellainen lähtökohta, ettei se ollut suunniteltu. Silti kysymys vahingosta on omasta mielestäni ikävä ja ehkä olen vähän hormonihuuruissa kun huomaan, että pieni osa minusta pahoitti mieleni siitä.

Suora vastaus kysymykseen

Pidempi vastaus aiempaan kysymykseen on se, että olimme puhuneet neljännestä lapsesta jo muutaman vuoden ajan. Olin kuitenkin päättänyt, että suoritan opintoni loppuun ennen raskautta ja se oli ehto minulle itselleni. Palasin opintojen pariin äitiysloman jälkeen syksyllä 2015 ja silloin en ollut valmistunut vielä kandiksi. Edessä oli usemman vuoden kurssit, joista moni pakollisia ja läsnäoloa vaativia laboratorio- ja ryhmätyökursseja. Halusin hoitaa kaikki ne pois ettei opinnot venyisi enää pidemmälle. Kanditutkinnon sain valmiiksi 2017 ja nyt tänä vuonna olen saanut kaikki maisterikurssit valmiiksi sekä tehtyä graduni kokeellisen osuuden. Minulla ei ole enää kevään jälkeen ollut mitään kursseja eikä minun tarvitse enää mennä yliopistolle muuta kuin palauttaa tuo gradu, jonka kirjoittaminen on kesken. Kun loppu alkoi häämöttää niin kävin poistamassa ehkäisyni viime vuodenvaihteessa. Ajattelin, että elän elämääni normaalisti raskaustoiveesta huolimatta, sillä meillä tuo on välillä ottanut aikansa. Sitten yhdeksän kuukauden kuluttua raskaustesti näytti positiivista ja tässä ollaan, hyvin onnellisena siitä että raskaus onnistui ja saamme keväällä kaipaamamme neljännen lapsen. Ehkä sen vuoksi tuo kysymys herättää minussa tunteita kun asia ei voisi olla enemmän toisin.

Ps. Ensimmäisessä kuvassa meidän nelonen ja hänen kaunis profiilinsa viikolla 13.

Kategoriat
Lifestyle Ruoka

Ravintola Loisteen syysilta

Ihana illallinen hyvässä seurasssa

Mun miehen äidin syntymäpäiväillallinen meni hyvin ja juhlittiin sitä keskustassa ravintola Loisteessa, Sokoksen talon kymmenennessä kerroksessa. Olin käynyt ravintolassa vuosia sitten ja se tuli nyt mieleen etenkin sen vuoksi, että se on kohtuuhintainen fine dining paikka, jossa on loistava lasten a la carte lista ja leikkipaikka vieressä. Napsin kuvia meidän seurueen annoksista vähän muistakin kuin omistani, joten tässä niitä tulee.

Oma menuni koostui näistä: alkuruokana Vaakunan perinteistä lohikeittoa ja ruisleipää, pääruokana kotimaista kananpoikaa, punajuuririsottoa ja vuohenjuusto-rucolakreemiä, jälkiruokana punaherukka-valkosuklaajäätelöä ja valkosuklaakeksi. Alkudrinkiksi tilasin alkoholittoman Lehtikuohun, jota olen aikaisemminkin liputtanut, sillä se on mielettömän hyvää. Pippuripihvi sai paljon kehuja, samoin kuin lapsille tilatut käsintehdyt jäätelöt joista itse maistoin lusikallisen mansikkaa ja ainakin se oli todella hyvää.

Liian vähän tulee käytyä koko perheen ja vielä sukulaisten kanssa ravintolassa sillä meillä oli todella ihana ilta ja lapsetkin jaksoivat hyvin. Rakkaita muistoja tulee näistä kaikille! Jos teille sattuu sama ravintola mietinnän alle niin muistakaa toivoa pöytävarauksessa ikkunapöytää. Maisemat kaupungin ylle kruunaavat illan hyvän ruoan lisäksi.