Kategoriat
Matkustus

Elämysreissu Euroopan korkeimmalle tulivuorelle, Etnalle

Tiedekasvatusta lapsille loman ohella

Luonnontieteilijänä minua kiehtoo monet luonnon ihmeet ja mullistukset. Olen aina ollut kiinnostunut esimerkiksi tulivuorista ja 12-vuotiaana perheeni kanssa tekemä reissu Italian Vesuviukselle ja Pompejin kaupunkiin on edelleen tuoreessa muistissa. Vesuvius on kuitenkin vain 1281 metriä korkea ja tällä reissulla meidän kohteena ollut Etna oli syystäkin jännittävämpi. Etna on Euroopan korkein aktiivinen tulivuori ja nousee 3350 metriin. Se on oikeastaan ihan valtava tulivuorten joukko ja vuori on hyvin aktiivinen ja se on purkautumistilassa lähes koko ajan. Merkittäviä purkauksia on ollut 1669, 1928, 1949, 1971, 1979, 1991, 2000, 2001–2002 ja 2017. Vuorta tarkkaillaan kaiken aikaa ja turistit saivat mennä vain tiettyihin paikkoihin vuorella mutta silti ylhäällä ollessa kyllä jännitti hiukan.

Ylös 3000 metriin

Toisin kun Vesuviuksella, jonne bussilla pääsi 200 metriin saakka huipusta, Etnalla matka ylös asti jakautui useampaan kulkuneuvoon ja ihan edullisimmillaan retki olisi ollut, jos olisi jäänyt 1900 metriin Sapienzalle. Se on Etnalla korkein kohta jonne pääsi autolla ja meidän tapauksessa retkiryhmän bussikyydillä. Matkatakseen vielä ylemmäs, tuli hankkia Funivia dell’Etnan lippu, johon kuului vuoristohissi 2500 metriin ja siitä vielä jeeppikyyti ylös. Hissimatkaan ja jeeppikyytiin meni aikaa jonotuksineen melkein tunnin verran ja maasto oli ihan mahdottoman vaikeaa joten patikoimalla ylös ei olisi päivässä ehtinyt ainakaan lasten kanssa. Jeeppikuljetuksia meni non-stoppina 2900 metriin ja sen jälkeen ylös kuljettiin oppaiden kanssa käveltiin reiluun 3000 metriin ja siellä kierrettiin tulivuoren huipun reunan ympäri. Vuoristossa on tosiaan monta huippua ja näille kaikista korkeimmille huipuille pari sataa metriä ylemmäs oli pääsy kielletty ja käsittääkseni sinne voi mennä vain erityisoppaiden kanssa. Meille riitti mainiosti tuo 3km korkeus. Ylhäällä tuuli ja ilma oli noin 10 asteista, mikä on suuri ero alhaalla olleeseen 30 asteen lämpöön ilman tuulta. Olimme kirjaimellisesti pilvien sisällä tuolla ylhäällä! Alla olevassa kuvassa näkyy hyvin tuossa vuoren alareunassa vähän vasemmalla, miten vuori savuaa.

Lämmin maaperä tuntui käsin

Kun olimme ihailleet maisemia ja ottaneet perhepotretit ylhäällä, mies lähti istuskelemaan pienimmän kanssa ja odottamaan meitä kun kiersin isojen kanssa tuota kapeaa vuoren harjannetta ja tutkimme paikkoja. Maaperä oli niin lämmin, että kaivaessa hieman kuoppaa ja koskettaessa tulivuorta, pystyi sen lämmön tuntemaan käsin. Tämä oli lasten mielestä todella jännittävää ja tulivuorista on nyt keskusteltu paljon. Pienen tutkimusreissun jälkeen lähdimme koko porukka siirtymään takaisin alas. 2500 metrissä oli vessat, kahvila ja kauppa ja siitä hypättiin jälleen vuoristohissin kyytiin, joka toi meidät Sapienzalle.

Lounastauko ennen kotimatkaa

Sapienzan vuoristokylässä oli paljon matkamuistomyymälöitä, joissa myytiin mm. laavakivestä tehtyjä koruja. Me ostettiin samantyyppinen pieni kivikokoelma, minkä sain itse pikkytyttönä Vesuviukselta sekä tietysti magneetti jääkaapin oveen. Me ostetaan usein reissuista jääkaappimagneetti muistoksi ja niitä onkin kertynyt jo aikamoinen kokoelma. Ylhäälläkäynnin jälkeen meillä jäi aikaa lounaalle ja siitä matka jatkui vielä ihanan Costan perheen tilan kautta kotiin, mutta siitä joku toinen postaus lisää.

Uusia kokemuksia rikkaampana kotiin

Etnan reissu oli mun omasta mielestäni ihan mielettömän mahtava ja olin todella innoissani siitä. Ennen reissua en melkein nukkunut edellisenä yönä, kun mietin onko sinne ylös turvallista mennä lasten kanssa ja minkälaisia nuo hissit ja jeepit ovat. Kaikki sujui kuitenkin todella hyvin, jeepeissä oli turvavyöt, hisseissä oli ovi kiinni koko matkan ja ylös oli aivan turvallista matkata myös lasten kanssa. Meidän isommat ovat jo sen ikäisiä, että heille jää reissusta pysyviä muistoja ja heidän mielestä myös tuo reissu oli mahtava. Me ollaan juteltu tulivuorista, luonnosta ja luonnonmullistuksista nyt monta merkittävää keskustelua tuon jälkeen ja se on ehkä juuri se, mikä matkailussa on parasta. Retkeily avartaa maailmaa ja sen jälkeen on reppu täynnä uusia kokemuksia. Onneksi mentiin, sillä tämä oli meidän matkan kohokohta!

Kategoriat
Matkustus

Terveiset lämpimästä Syrakusasta

Ihana Italiani, on ihana nähdä taas!

Italiaan on helppo rakastua ja meidän sydän on jäänyt tänne jo kauan sitten. Toissakesän reissua Sardiniaan on muisteltu läpi talvet ja siitä saakka kuumotellut Sisilia on vihdoin totta. Italian suurin saari on juuri nyt koettavana ja se tuntuu hyvältä.

Kun huone ei vastaa odotuksia

Me saavuttiin hotellille myöhään tiistaiyönä ja todettuamme lennon ja pitkän bussimatkan jälkeen, että huoneemme kuhisee  muurahaisia käännyimme takaisin vastaanoton puoleen. Saimme vielä samalle yölle uuden huoneen mutta vain yhdeksi yöksi. Aamulla selvisi, että ”muurahaishuone” oli siivottu, seinät tilkitty ja ongelma hoidettu. Jouduimme palaamaan takaisin ensimmäiseen huoneeseen toiseksi yöksi. Tällä kertaa muurahaisia ei näkynyt sängyissä (ja peittojen alla kuten ensimmäisenä yönä) ja nukuimme siellä yömme. Olin kuitenkin ilmaissut toiveeni vastaanottoon ja suomaiselle TUI:n oppaalle, että haluaisimme vaihtaa takaisin sellaisen huoneeseen, joka on toisessa kerroksessa missä saimme yöpyä ensimmäisen yön, eikä maan tasalla jossa tämä alunperin meille annettu huone oli. Sain onneksemme kuulla, että uusi huone oli löytynyt.

Nyt siirryttyämme viikon lomalla jo kolmanteen huoneeseen (kuvissa), toivoisin että saamme jäädä tähän, eikä täällä olisi samanlaista muurahaisongelmaa. Tuon muurahaishuoneen ”siivous” ei ollut nimittäin kovin pitkäainen ratkaisu sillä jo aamulla vaihtaessa kamoja toiseen paikkaa huomasin, että matkalaukkuni ja vaatteni olivat ihan muurahaisissa. Vaikka en ole mikään suurin ötökkökammoinen sillä niitä etelässä näkyy aina siellä täällä, tuntuu kuitenkin inhottavalta ajatus siitä, että pikkuhouisussa ja mekoissa vipeltäisi epätoivottuja vieraita. Sen verran hotellikin pahoitteli vaivannäköä, että joku kävi tuomassa meille ovelle hedelmävadin terveisenä vastaanotosta. Ihan mukavaa huomiointia vaikka huoneiden vaihtaminen onkin ottanut veronsa niin lapsista kuin meistä aikuisista. Jospa se loma tästä nyt sujuisi rennommin loppuun saakka.

Arenella Resort on valtava

Tämä meidän kohde on Sisilian suurin hotelli ja hotellilla on ihan valtavan kokoiset tilukset, joissa viljellään vehnää ja oliiveja. Ravintolan leipä on tehty tilan omista jauhoista ja öljyt ovat hotellin omia oliiviöljyjä. Hiekkaranta on noin 500-1000m päässä hotellilla riippuen vähän mistä lähtee ja rantalaiturille on lyhyempi noin 200m matka. Tuota lenkkiä kulkee päivittäin pieni bussijuna, jonka kyytiin on helppo hypätä mikäli kävely kuumassa tuntuu liian raskaalta. Me ehdittiin eilisen aikana kiertää jo kaikki kolme kohdetta: altaat, hiekkaranta ja rantalaituri. Jokaisessa on puolensa on mukava vaihdella päivän aikana uintikohdetta!

Huomenna valloittamaan Etna!

Kategoriat
Lifestyle Sisustus

Siisti koti tuo mielenrauhaa

Koukussa siihen, että koti pysyy puhtaana

Ei ole mikään salaisuus, että lapsiperheessä koti menee nopeasti siivottomaan kuntoon. Jos kotona ei tekisi joka päivä ylläpitävää siivousta pitkin päivää, tulisi kodista nopeasti sellainen, ettei tasoja olisi näkyvissä. Meilläkin tuntuu tuota tavaraa riittävän ja sen vuoksi on tärkeää, että ne laitetaan oikeille paikoilleen päivittäin. Pienen sekamelskankin kestän, jos perussiisteys on kunnossa eli että lattiat on imuroitu ja pesty, vessat on siistit jne. Silloin pino siellä tai lelu täällä ei häiritse.

Kaikkea tätä en on jaksanut hoitaa yksin nyt kun olen tehnyt töitä ja opiskellut. Kun olin kotona lasten kanssa niin siivosin aina torstaisin tai perjantaisin mutta nyt meillä on käynyt siivooja kerran viikossa jo aika kauan. Huomasin myös muutoksen kerrostaloneliöstä omakotitaloon olevan sellainen, että siivousaika tuplaantui. Tätä ei huitasekaan tunnissa siistiksi jos imuroi, luutuaa ja järjestelee. Siivooja tulee meille Freskalta ja se on nyt vuosien kokeilun jälkeen tuntunut palvelulta joka on tasalaatuista ja luotettavaa. Meillä on vakiosiivooja mutta hänen ollessa lomalla tai sairaana, on käynyt tuuraaja. Kaikki on toiminut todella kivasti. Jos olet uusi asiakas ja harkitsemassa uutta tilausta, voit hyödyntää 25 euron alennuksella koodilla: 3RSXDG

Siivoustilaus tehdään osoitteessa freska.fi ja siivouksen hinta on 34€/h.

Meille kotisiivouksesta on tullut osa arkea, josta olisi hankala luopua. Pidän siitä, että aikaa jää muuhun sillä ihan tavallisissa arkiaskareissa kuten pyykeissä ja tiskeissä menee lapsiperheessä oma aikansa. Siivouksesta saa myös kotitalousvähennyksen, mikä tekee palvelusta kukkarolle vähän helpomman.