Ajattelin piristää idyllistä blogiarkea hieman erilaisilla kotikuvilla. Kaikkihan tietää että jokaisen bloggaajan kotona on aina siistiä, ruoka syödään yhtäaikaa katetusta pöydästä, meillä kukat kukkii aina ja tiskit kävelevät suoraan koneeseen.
Vai olisiko se niin että lapset riekkuvat puolipukeissa pitkälle iltapäivään ja talo on kaaos aamusta iltaan? Näin se ainakin on meillä juuri nyt. Tuntuu että esikoisen vauva-ajoista on ikuisuus ja sen aikaiset eli pienen poikavauvan vaatteet olivat eksyneet vakuumipussiin jos toiseen. Osaa vaatteista on käytetty tietysti pienellä prinsessalla joten sain tehdä inventaarion kaikista lastenvaatteista joita tähän talouteen on hankittu -mammavaatteita unohtamatta.
Sanotaan että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Oma suunnitelmani on se, että nyt ennen muuttoa valitsen ja pesen kaikki mukaan lähtevät pienokaisen vaatteet ja tarvikkeet ja pakkaan ne sitten niin että voin nostaa suoraan laatikosta kaappiin meidän kaksiossa. Sinne mahtuu ainoastaan 40cm leveä pesukone ja taloyhtiön pesutupaan tulee kivasti matkaa 8:nnesta kerroksesta ja toki tupa on vielä toisen rapu yhteydessä jonne käynti on ulkokautta. Näin ollen koen olevani kaukaa viisas 😉 Hyvä tästä vielä tulee!
Varastossa pölyttynyt vauvakaukalo on teurastettu eli sain kuin sainkin siitä kaikki kankaat irti. Jos tuo oli vaikeaa niin veikkaan että joudun tukeutumaan johonkin mensalaiseen että saan ne pujotettua takaisin. Kaikki osat kuten pikkuvauvan pienennyspehmusteet kuitenkin löytyi joten uskon että tässäkin pesu saa turvakaukalosta oikein passelin!
Helmiäkin löytyi kuten Ruskovillan silkkimyssyt kahdessa koossa, niiden pesua varten oliivisaippua, ihanan suloinen 50cm vauvahaalari joka on ollut molemmilla lapsilla ja monta muuta tunnearvokasta vaatetta. Ensimmäinen koneellinen valkoisia on pyörimässä ja värikkäät ja tummat odottavat vuoroaan.
Huomenna tai perjantaina pääsen viikkaamaan kaikki puhtaat vaatteet laatikoihin ja valmiiksi muuttoa varten. Olen saanut tehtyä samalla järjestelyä ja laitan osan vaatteista UFF:ille ja osan pakkaan menemään sinne meidän varastoon. Tällä kertaa kun olen itse asialla niin merkitsen pussit sitten ulkoapäin tarroilla että mitä vaatetta ja kokoa sisältävät 😉 Nyt niitä oli hajaantunut yhteen sun toiseen säkkiin.
Pari päivää ankaraa pyykkäämistä, järjestelyä ja pakkaamista niin suurin työ (näiden vaatteiden osalta) on tehty. On se vaan hyvä, että me naiset näitä lapsia tehdään ja ollaan äitiyslomalla, en usko et yksikään mies selviytyisi tämän kaltaisesta urakasta edes puolessa vuodessa. Meillä miehen osuus oli hakea nuo vaatepussit kellarista ja sitäkin odottelin kaksi kuukautta. Että kiitos avusta vaan! Se on saletti et siinä vaiheessa kun valmiiksi pakattuja laatikoita aletaan kantamaan niin minä syön sitten pizzaa ja huutelen ohjeita!
8 viikkoa jäljellä!