Ajattelin heittää pikaiset kuulumiset tänne. Ilta on jo myöhä ja meillä on ihan kesäinen rytmi. Nukutaan pitkään ja valvotaan myöhään 🙂 Esikoinen on koululaisten kesäleirillä tämän viikon ja pienempien kanssa ollaan käyty heti maanantaina ja tiistaina leikkipuistoruokailussa, kun ne alkoivat viikon alussa. Kotona on yllättävän rauhallista kun lapsia on yksikin vähemmän.
Koen että elän jonkunlaista murroksen aikaa sen suhteen, että energiaa on löytynyt oman itseni hoitamiseen. Se on ollut pitkään kadoksissa ja jossain täysin tavoittelemattomissa, kovista yrityksistä huolimatta. Nyt toivon, että pystyn todella siihen mihin haluan eli pääsemään minua vaivaavasta ylipainosta juuri sen vuoksi, että tunnen olevani liian iso ollakseni todellinen minä. Todellinen minä on hyvinvoiva ja siihen ei kuulu tämä 30kg ylipaino. Ansaitsen enemmän ja kun toiveeni lähtee arvoistani, on sen saavuttaminen mahdollista.
Arvojen mukainen toiminta oli tämän viikon keskeinen teema mun tapaamisessa Heikin kanssa. Liekö sattumaa, olin samana päivänä lukenut Ilta-Sanomien artikkelin psykologian tohtoriksi Jyväskylässä väittelevän Essi Sairasen väitöskirjasta. ”Arvoista lähtevä tavoitteellinen painonpudotus voi toimia hitaammin, mutta paino myös pysyy todennäköisesti paremmin kurissa” toteaa Sairanen. Ei välttämättä mikään ”salaisuus” mutta todella tärkeä ja omia syitä laihduttamiselle tai syömistottumuksille kannattaa todella pohtia arvojen kautta. Edistääkö tämä tapa toimia hyvinvointiani ja onneani? Jos arvojani ovat terveys ja terveelliset elämäntavat itselleni ja lapsilleni, edistänkö sitä päivittäisillä valinnoillani?
Vastaus ei ole siinä myöhäisiltaisessa paahtoleivässä tai litrassa Aino-jäätelöä, vaikka tuntuisi että se rakastaisi minua enemmän. Joskus ratkaisu voi olla siinä, että menee lenkille vaikka ei huvita ja syö kevyen iltapalan. Vähän karua mutta totta. Joskus on rakkautta itseään kohtaan, että tiedostaa sen missä on mennyt metsään ja korjaa liikeen, ihan rehellisesti. Ja sitten tekee niitä valintoja uudelleen, sen kautta mikä itselle olikaan elämässä kaikkein tärkeintä. Voisiko se olla terve ja hyvinvoinva äiti ja sitä kautta myös muu perhe? Voisiko se olla kevyesti lenkkipolulla nouseva tossu ja ehkä vähän turhamaisesti tavallisiin kaupan vaatteisiin mahtuva ja kivannäköinen peppu. -Kyllähän se voisi! Vai mitä olette mieltä?
11 vastausta aiheeseen “Arvojen mukainen elämä”
Jes! Nyt mä tykkään! <3 Aika samaa ajattelua mitä kirjoitin sulle muutama postaus sitten 🙂 Oma mantrani on lisäksi tällainen: "Ihminen tekee niitä asioita mitkä kokee itselleen tärkeäksi." Tämä ainakin havahduttaa minua silloin kun käsi on kahmaisemassa kaupassa sipsipussin ostoskärryyn. Edistääkö se sipsipussi minun hyvinvointiani (joka on minulle tärkeää)? Entä ihannevartalon saavuttamista (joka sekin on minulle tärkeää)? Kyseisen ajattelun mukaan "koneesta" tulee ulos tasan sellaista tuotosta mitä sinne raaka-aineina syöttää.
Itse olen vasta tänä keväänä havahtunut siihen miten iso psyykkinen prosessi terveellisesti syöminen, painonhallinta ja laihdutus on. Kaikille ihmisille se ei tietenkään sitä ole, mutta itselläni (ja varmaan sinullakin) on todella kieroutunut suhde syömiseen. Syöpöttely paikkaa minulla mielipahaa, univajetta (jep, pienen lapsen äitinä tältä ei voi välttyä!), tylsiä hetkiä ja stressiä. Ruoka (tai siis herkuttelu) ei todellakaan ole minulle "vain polttoainetta". Tunnesyömisestä ei pääse irti jos ei ensin päässään selvitä syömisen ja tunteen välisiä kytköksiä.
Tsemppiä nainen! Sä pystyt siihen! <3 Ateria ja ruoka-aines kerrallaan kohti parempia valintoja!
Loistavia ajatuksia! Blogisi alkuaikoina jaoit ajatuksen, jonka sanon itselleni edelleen silloin tällöin, kun homma meinaa lähteä sivuraiteille: Elä tänään sellaista elämää kuin haluat elää huomenna! Aivan loistava ajatus, ja liittyy hyvin paljon juuri näihin arvoihin, mitä oikeasti pitää elämässä tärkeänä ja elää sen mukaan. Pienin askelin siis kohti sitä omien arvojen mukaista elämää, tekemällä jo tänään parempia valintoja =)
Mahtava juttu että motivaatio on taas löytynyt! Nyt sinulla on varmasti aiempaa paremmat työkalut muutokseen. Kiitokset loistavasta blogista, luen tämän aina ensimmäisenä aamukahvin (ja sen pahamaineisen paahtoleivän) kanssa 🙂
Mahtavia ajatuksia, tsemppiä! Kannattaa tsekata Arto Pietikäisen Kohti arvoistasi -kirja. Tuossa linkki: https://verkkokauppa.duodecim.fi/6495.html
Tää on niiin hyvä kirjoitus! <3
"Joskus on rakkautta itseään kohtaan, että tiedostaa sen missä on mennyt metsään ja korjaa liikeen, ihan rehellisesti." Tää kiteytti kaiken olennaisen.
Se, että haluaa elämänmuutosta ja haluaa vaikkapa mahtua pienempiin farkkuihin, EI tarkoita sitä ettei rakasta tai hyväksy itseään. Itseään rakastaa juuri silloin, kun on rehellinen ja tiedostaa, että voisi tehdä parempia valintoja hyvinvointinsa kannalta.
Se ei tarkoita, että rakastaa itseään vasta kun on päässyt määränpäähän. Jokainen askel matkalla on rakkaudenosoitus itseään kohtaan.
T: Kiti
http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/en-halua-olla-ylipainoinen
Eksyinpä pitkästä aikaa blogisi pariin, ja kyllä kannatti! ? Tämän viimeisimmän postauksen aihe voisi olla juuri itse kirjoittamani, painin nimittäin itsekin juuri samanlaisten asioiden parissa (kolme lasta, ylipainoa, syömisongelmia, motivaation puutetta jne). Juuri viime aikoina olen itsekin perehtynyt tuohon Sairasenkin väikkärissään käsittelemään terapiamuotoon (HOT), ja tuntuu että se on ratkaisu tähän jojo-laihduttamisen kierteeseeni. Mahtavaa jos tämä on se oikea tie! Lueskelen muun muassa täältä jos punainen lanka meinaa unohtua: http://fitmind.fi/psykoterapia/hyvaksymis-ja-omistautumisterapia/
Ihanaa kesää sinulle Anna!
Terkuin toinen Anna ?
Ihan pakko kommentoida vain että kiitos huikeasta blogistasi, odotan postauksiasi ja usein ne ovat päivän ”herkkuhetkiä” 😀 tänäänkin ”säästelin” tämän lukemista rauhalliseen omaanhetkeen kun lapset leikkivät omiaan ja sain syventyä kaikilla aisteillani lukemaan!! Olet Anna niin samaistuttava ja inspiroiva persoona ja sun aitous ja lämminsydämisyys välittyy tänne ruutujen toiselle puolen. snäppiäsi on myös ollut kiva seurata, herat lähtee yksi kerrallaan testiin 🙂
Kuinka pitkä mahdat olla ja mikä nykyinen painosi on?
Oon 172cm ja painan melkein 100kg.
Mielenkiinnolla kysyn, mitä ajattelet sinun normaalipainosta? Mitä siis haluaisit painaa? Minä ajattelisin niin, että sinulle max normaalipaino olisi n. 72 kg… Olen sentin sinua pidempi ja painan tällä hetkellä tuon 73 kg, ja koen niin, että en ole vielä lihava, mutta jos paino olisi 70 kg, niin olisi kivempi olla 🙂 Ja olen sinua yli kymmenen vuotta vanhempikin… Tässä iässä vatsanseudulle kertyneet kolmekin kiloa ovat todella hankala tiputtaa 🙁
Kun monilla on niin erilaisia käsityksiä normaalipainosta…. Ja muutenkin suhteellista tuo paino, kun aloitin salilla käymisen, niin paino ei laskenut yhtään, mutta vaatteisiin tuli enemmän tilaa… Nyt tällä hetkellä koen, että vatsanseutu on pyöristynyt juuri herkkujen syömisestä, joten vettä lisää kehiin ja sokeri pois 🙂 Mutta kuinka koukuttavaa se sokeri on, se on kuin myrkky, joka ajaa varsinaiseen kierteeseen ja minusta se on paljon, paljon lihottavampaa kuin rasva ja kertyy juurikin vyötärölle 🙂
Minulla on aina ollut semmoinen tavoite, että yritän pitää aina vyötäröni, you know, että siinä olisi jonkinmoinen kapeempi kohta:) Olen painanut elämässäni kerran hiukan yli 100 kiloa, kun odotin kaksosia ja sen kokemuksella tiedän, että onhan siinäkin kannettavaa, tosin minulla raskaudessa kaikki oli todellakin edessä vatsassa yhdessä kohtaa. Muuten olen pystynyt olemaan normipainoinen koko elämäni ajan… Ja olin tosi onnekas, minun raskauskilot jäi suurimmaksi osaksi laitokselle ja ne muutamat lisäkilot tippui ihan itsestään seuraavien kuukausien aikana, kun kahta imetin ja söin lennossa, mutta jokaisena päivänä söin aina kotiruokaa, jonka laitoin, (älä kysy missä vaihessa sen tein, en muista), herkkuja ei yksinkertaisesti ehtinyt vetää naamaan, kun koko ajan oli vaipparumpaa, imetystä yms…. Mutta sinulla on varmaan toisin, luulen, että raskauskiloja sinulle juurikin jäi ja siihen sitten vähän lisää… Ei me kaikki olla samasta muotista 🙂
Mutta tähän päivään… olen varma, että sinä onnistut. Jätetään sokerit pois yhdessä, jookos? Ei litratolkulla jäätelöä tai suklaata iltaisin kun mukamas siitä tulee parempi olo, ei tule… minulla on ainakin morkkis aamulla, kun ajattelen heti ensimmäiseksi, että söin taas eilen illalla suklaata… Nyt en sitten syö enää yhtään… lauantai on karkkipäivä, sillon saa syödä, mutta muuten ei yhtään sokeria missään muodossa, jookos?
Ja kas kummaa, ihmettelen toki itseäni, miksi nyt niin karkit maistuu, kun yleensä pysyn aika hyvin ruodussa… Tätä menoa painan myös sata kiloa… Jotenkin uskoisin, että hormoonitoiminnallakin on vaikutusta tuohon sokerikoukkuun… Ja olen ollut flunssassa kohta kaksi viikkoa ja liikkumaan en ole yhtään päässyt, joten sekin masentaa… Helppo maata suklaan kanssa sohvalla, kun on kipeä 🙂 Ja tässä kirjoittaessani huomaan jo, että miksi keksin kaikkia tekosyitä, kun tiedän tasan tarkkaan, että ihan itse olen niitä suklaita naamariin vetänyt? Jos on kipeä, niin ei kai sitä silti parane koko kättä antaa?
Mutta tänään en syö sokeria ja et muuten sinäkään Anna 🙂
Tsemppiä ”Arvojesi mukaiseen elämään” !
Kiva kirjoitus sinulla! Armollisuus omaa itseä kohtaan on ollut minun painonhallinnalleni kaiken a ja o. Kristilliset arvot omaavana olen oppinut ensin rakastamaan itseäni niin kuten Taivaan Isä rakastaa. Jos ajattelen, että kaikkeen pystyn omana itsenäni ja täysin omista voimistani, uuvun ja painokin alkaa nousta. Kun painonhallinta tapahtuu levosta käsin, voi siinä onnistua, ainakin omakohtaisesti voin todeta näin.