Kategoriat
Perhe & suhteet Yleinen

Kulkeeko elämä sykleissä?

Olen monesta blogista lukenut bloggaajien vilkkaasti muuttuvasta elämästä. On uusia koteja, vauvoja, avioliittoja ja kaikenlaisia suunnitelmia. Kun yksi suuri elämän mullistava asia on tapahtumassa, niin toinen on jo ovella. Ihanaa ja uutta, vatsanpohjassa tuntuvaa kutkutusta ja valloittamattoman viehätystä. Muutosten tuulet tuovat blogiin jatkuvasti kiinnostavaa sisältöä ja seurattavaa. Mitähän seuraavaksi tapahtuu?

Oma elämäni on ollut aivan samanlaista, eikä siinä ole mitään vikaa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun me on muutettu kun minä olen raskaana. Pesänrakennusvietin myötä on ostettu uutta autoa ja laitettu elämänjärjestystä uusiksi remontein tai isommin asunnoin. Alan olemaan vakuuttunut, että suuret asiat elämässä tuppaavat tapahtumaan sykleissä.

Kuvia viime keväältä <3

Mietin, että omassa elämässäni on seesteisempi aikakausi. Ollaan asuttu tässä kodissa nyt helmikuun lopussa kaksi vuotta. Kaksi vuotta takaperin kilistelin kuohuvaa postauksessa Oma koti kullan kallis. Sen jälkeen elämä on ollut rauhallista. Ollaan eletty arkea sellaisenaan, eikä mitään suurempaa ole tapahtunut. Ei vauvoja, asuntoja, uusia parisuhteita taikka työpaikkoja. Elämä rullaa eteenpäin päivä toisensa perään samanlaisena. Päiväkotiin, kouluun, kotiin, ruokaa, saunaan ja nukkumaan. Välillä mietin, mihin vuodet katoavat.

Niiden kulun näkee koirien harmaista hapsista, lasten lähtevistä maitohampaista ja siitä että aina hetken päästä joku lapsi siirtyy isompaan sänkyyn. Olenko muistanut nauttia näistä vuosista kun he ovat hetken lainassa? Varsinkin koirien kohdalla näen elämänkaaren muistuttavan rajallisuudestaan. Meidän Helmikin, Anttonia nuorempi täytti jo kymmenen vuotta. Meidän vauvoista on tullut vanhoja.

On varmasti luonnollista miettiä omaa elämäänsä kantilta jos toiselta. Mietin onko tulevaisuudessa jotain jännittävää varalleni, josta en osaa edes unelmoida? Vai onko siellä joku suuri tragedia, jossa testataan voimavarani. Aika usein kannan huolta juuri lapsistani. Vai jatkuuko elämä onnellisena loppuun asti? Saanko minä pitkän ja onnellisen elämän?

En tiedä miksi osittain pelkään. Toisaalta ajattelen, että elämäni on ollut niin onnellista, että jotain kamalaa varmasti tapahtuu vielä. Toisaalta mietin, että en ole päässyt helpolla. Olen saanut kasvaa äitiydessä leijonaemoksi ilman mitään ennakkovaroituksia ja koulutusopasta kuulovammaisen vanhemmuuteen. Se on ollut raastavan raskas polku jossa vaihtelee huoli tulevaisuudesta siihen, että kohtaa sen ettei elämänkortteja voi itse valita, vaan pitää tehdä parhaansa niistä jotka jaetaan. Tie jossa huomaa, ettei äidinrakkaudella voi kaikkia kipuja parantaa. Ei lasten eikä omia.

Kai ne ovat kasvukipuja ja siten osa elämää.

Kategoriat
Perhe & suhteet Yleinen

Viiskymppiä kuussa

SAMSUNG CSC

Täällä on ihan kevät ja kärpäset -fiilis, sillä auringonvalo on tuplaantunut ja ollaan ihan pian helmikuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että tällaisella mökkihöperöllä, kuin minä on viikonloppuisin jo kamala ikävä mökille. Minusta kaupungissa on tylsää viikonloppuisin ja kaipaan niin kamalasti sitä, että voisin vaihtaa maisemaa aina ajoittain. Kun katsoin viime- ja toissakesän blogikuviani, niin huomaan että tosiaan reissaan ihan jatkuvasti jollekin mökille touko- ja syyskuun välisen ajan ainakin 😉 Olen todellakin mökki-ihminen.

SAMSUNG CSC

Olen ehkä jo sata kertaa selittänyt mutta meillä on siis kolme mahdollista mökkipaikkaa jossa voidaan käydä. Selvennän vielä jos joukossa on uusia lukijoita ja vanhoillekin sillä tämä voi olla epäselvää. Olen itse omistajana yhdessä sisaruksieni ja serkkujeni kanssa mökissä joka sijaitsee Länsi-Uudellamaalla, ihan reilun tunnin päässä meiltä kotona. Tämä on minulle rakkain mökki, sillä siellä olen viettänyt aikaa aivan pienestä vauvasta saakka joka kesä tämän 34 vuotta. Mökki on yhteiskäytössä ja jaamme sitten aikoja kaikille halukkaille osakkaille google-kalenterin avulla. Ihana paikka kirkasvetisen järven rannalla, loistavien mustikkametsien keskellä <3 Tällä mökillä olimme viime keväänä ensimmäisen kerran vappuna ja tosiaan tämä paikka lämpenee talvellakin varaavan takan ja sähkön ansiosta.

SAMSUNG CSC
Nämä kuvat yhteiseltä mökiltä <3

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Ihan yksin meidän perheen omaa mökkiä ei meillä siis vielä olekaan, joten kylästellään myös muiden mökeillä. Yksi on isäni pienenpieni mökki Itä-Suomessa huikean kauniin Kivijärven rannalla. Siellä on pieni lautamökki, jossa on sijaa vain kahdelle joten viime kesänä kävimme siellä usein päiväseltään saunomassa ja poimimassa marjoja. Tuolla ei ole sähköjä, eikä vettä joten mökillä pääsee autenttiseen mökkitunnelmaan pois sähkölaitteiden parista, kun edes kännykkään ei saa virtaa muualta kuin autolaturista. Kivijärvellä aiomme tänä kesänä tehdä paljon risusavottaa, sillä kirvesmies on käynyt siistimässä näkymän järvelle ja kaikki kaadetut puut pitää kerätä pois. Paikka on ollut hyvin villiintynyt ja täysin luonnonmukainen. Haaveilen ihan jatkuvasti, että isäni innostuisi rakentamaan tuonne uuden mökin niin, että vanha jäisi pelkäksi saunarakennukseksi ja kammariksi. Olen jo pinnaillutkin mökkiunelmia Pinterest kansiooni. Olemme isäni kanssa puhuneet jonkinlaisen vuodesohvan hankkimisesta tuonne ja se onkin tämän kevään hommiani. Tänä vuonna haluan jäädä lasten kanssa Kivijärvelle yöksikin.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC 20150706_182920 (1) 20150706_182803 (1)

Kolmas mökki jossa käydään usein on sitten appivanhempieni paikka, kaikista kauimpana meiltä eli Pohjois-Karjalassa. Kivijärvi on tuossa matkan varrella, joten useimmiten ajetaan tuonne Kesälahdelle sitten yöksi. Appivanhempien omistama vanha kyläkoulu on aivan upea paikka ja siellä on ihan mahdottomasti erilaisia marjoja. Viinimarjoja, vadelmia, mansikoita ja mustikoita sekä tietysti puolukoita ja sieniä myöhemmin syksyllä. Koulu lämpenee hyvin talvellakin, joten tuolla ollaan oltu jo kahtena jouluna, sen jälkeen kun he paikan hankkivat tuossa muutamia vuosia takaperin.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Olen kiitollinen siitä, että ollaan aina tervetulleita tuonne appivanhempien paikkaan ja siellä riittääkin tilaa hyvin myös meidän poppoolle. Kontrasti on suuri Kivijärven olisiko alle kahdestakymmenestä neliöstä moneen sataan neliöön 🙂 Kaikissa paikoissa on silti oma viehätyksensä.

SAMSUNG CSC
SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Mun mökkikuume on siis ihan valtava ja sitä on pakko päästä pian lievittämään jonnekin noista. Ollaan myös miehen kanssa sovittu, että säästetään mökki/tontti-tilille. Ollaan ihan p.a opintojen vuoksi, mutta säästetään nyt kuitenkin ”säälittävät” viiskymppiä kuussa per nenä tuollaiselle tilille 😀 Jos vaikka joku päivä sitten kun mies valmistuu rakennusmestariksi, päästäisiin rakennuspuuhiin.

SAMSUNG CSC

Mökkihöperön muita postauksia aiheesta:

http://toobigtobeme.fitfashion.fi/2016/03/25/lomapyhien-mokkikaipuu/

http://toobigtobeme.fitfashion.fi/2015/06/14/mokkikansaa/

http://toobigtobeme.fitfashion.fi/2016/04/30/kalaonnea-ja-valmista-simaa/

 

Kategoriat
Matkustus Perhe & suhteet Ruoka Yleinen

Lomahyggeilyä

vienna-674855_1920

Olen aina rakastanut matkustamista. Minun vanhemmat ja etenkin äitini on matkustanut paljon ja ottanut meitä lapsesta saakka mukaan myös työmatkoille, jos se vain suinkin on ollut mahdollista. Olen jo nuoresta päässyt siis jonkun verran matkustamaan hänen ansiostaan. Ihan suurin reissaaja en ole jos vertaan sisaruksiini, joita myöskin ulkomaat houkuttavat niin asumisen kuin työn puolesta. Siskoni joka asuu nyt Kaliforniasssa on ihan mahdoton reissaaja. Hän on uskaltanut lähteä yksin Kiinaan tai Aasiaan ja käyttänyt jokaisen vaihtoppilaaksilähdön tai yliopiston vaihtomahdollisuuden hyväkseen. Itse matkustan mieluiten tutussa seurassa vähän varmempiin paikkoihin mutta rakastan kyllä jokaista elämystä, minkä saa siitä kun kokee maailmaa. Joinain vuosina kun tienestit ovat perheessä olleet tiukassa ei ole voitu lähteä mihinkään mutta aina kun tilanne on ollut parempi niin ollaan käyty noin kerran vuodessa jossain. Myös lasten iät ovat vaikuttaneet siihen miten mielellään reissuja suunnittelee.

schoenbrunn-503846 palmenhaus-740924_1920

Viime syksynä oltiin syyslomaa ihan kotosalla niin halusin suunnitella kevään hiihtolomalle jotain mukavaa. Kylpylöinti kotimaassa on ollut meidän suosikkeja mutta olen jo pitkään kuumotellut matkaa yhteen Euroopan kaupunkiin, jonka historia on ihan mieletön. Joulun pyhinä ja välipäivinä oli paljon aikaa lomahyggeilyyn ja olenkin tehnyt sitä ihan urakalla sohvanpohjalla.

Joko arvaatte mistä maasta ja kaupungista on kyse?

vienna-1544015_1920

sisi-1817798_1920 park-776359_1920

Kyllä, kyseessä on Itävalta ja sen pääkaupunki Wien. Tuo Sachertortun ja Wolfgang Amadeus Mozartin kotikaupunki on meikäläisellä vielä näkemättä. Kaupungista on kotoisin moni muukin kuuluisa säveltäjä kuten Beethoven, Schubert, Strauss ja Vivaldi. Keski-Euroopan keisarikunnan aikakausi näkyy Wienissä vahvasti ja sen nähtävyyksiin kuuluvatkin mm. Hofburgin palatsi ja Schönbrunnin linna. Kuinka moni teistä on nähnyt ihanat keisarinna Sissistä kertovat elokuvat? Olen itse katsonut moneen kertaan ne Romy Schneiderin tähdittämänä, vaikka ne ovatkin romantisoitu kertomus prinsessa Elisabethin nuoruusvuosista.

sacher-cake-1280575_1920

Wienissä haluan myös vilkaista BOKUa eli Universität für Bodenkultur’ia joka on meillä vaihtokohteena. Vaihtoon lähtö on vielä todella pitkässä kuusessa mutta voisihan sitä käydä haistelemassa tunnelmaa tuolla, onko tuo luonnontieteitä opettava opinahjo sellainen missä voisin kuvitella opiskelevani. Sieltä löytyy nimittäin maisterivaiheen opintosuunta elintarviketieteissä, jonka opetuskielenä on englanti sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan lapsilla on mahdollisuus päästä Kindergruppeniin eli hoitoon samassa talossa. Tuo vaihtomahdollisuus on kolkutellut sen verran olan takana, että ilmoittauduin kevääksi saksankielen kurssille, verestämään muistoja saksan kielestä. Opiskelin sitä yläasteelta lukioon niin, että kävin lukiossa jopa kaksi kurssia pitkää matematiikkaa saksaksi ennen kuin vaihdoin suomenkieliseen ja lyhyeen matematiikkaan. Oli vähän liikaa mulle! Nyt hyvä jos osaisin tilata kakkupalan ja kahvin saksaksi.

dobling_-_wilhelm-exner-haus

Finskin tarjous Finnair Plus-pisteillä oli piste iin päälle ja lennot on buukattu. Ollaan reissussa vain neljä päivää, sillä ajattelin että tällä kokoonpanolla se on ihan riittävä. Matkustetaanhan vaikka Tukholmaankin vain pariksi päiväksi ja lentoaika Wieniin on varsin kohtuullinen, 2t30min. Haluan vain nähdä minkälainen tunnelma Itävallassa on, katsoa kaupungilla kulkevia ihmisiä kahvilassa ja tsekata esimerkiksi ZOOM-lastenmuseon. Luin myös, että Hofburgin linnan kuuluisassa kuninkaallisten perhostalossa kannattaa vierailla lasten kanssa.

Majoitus puuttuu vielä joten se pitää varata. Hirmu monessa hotellissa on vain vähän suuria huoneita eikä se houkuta, että pitäisi varata kaksi huonetta ja olla miehen kanssa eri huoneissa. Jos nyt jolla kulla on vinkkiä majoituksesta Wienissä niin kirjoittakaa ihmeessä!

Oletteko te käyneet Itävallassa?! Tai onko teillä suunnitelmia hiihtolomalle?

Kuvat: ilmainen kuvapankki Pixabay

vienna-1567872_1920