Kategoriat
Ura

Eat that frog!

Sammakko syöty

Mulla on aika pitkään painanut rinnassa syksyn aikana unohduksiin jäänyt gradu, josta tauko on venynyt viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta. Tiedättekö sen tunteen kun johonkin asiaan palaamiseen liittyvä kynnys vain kasvaa ja kasvaa niin, että se tuntuu jo ylitsepääsemättömältä. No voin kertoa, että näin käy helposti gradun kanssa, joka yhdellä jos toisella jää lepäämään hetkeksi. Omani on roikkunut jo tovin hyvin heikosti etenevänä ja se vaatisi vielä rutistuksen tai pari, että työ tulee valmiiksi. Oikeastaan nyt vasta vatsan kasvaessa ymmärrän, että sisälläni sykkii aikapommi, joka tulee muuttamaan elämämme taas toviksi. Lapsen syntymän jälkeen aikaa kirjoittamiseen tuskin löytyy samalla tavalla kuin nyt kun lapsi on vielä vatsassa. Puhumattakaan siitä, että opintoaikani loppuu kesän lopussa.

Monnan kanssa kahvilla <3

Graduryhmässä jälleen

Kun aloittelin työtäni ja olin saanut juuri aiheen ja ohjaajat kävin akateemisen kirjoittamisen kurssin, jossa työstettiin omaa tutkielmaa. Tämä oli kuitenkin minulle hyvin varhaisessa vaiheessa oman työni suhteen sillä en vielä silloin tarkalleen tiennyt mitä kokeellinen osuus tulisi koskemaan ja näin työtä oli vaikea kirjoittaa eteenpäin. Nyt minulla on kokeellinen osuus tehty ja tulokset valmiina. Kaikki data on siis käsissä ja jäljellä on vain kirjoitustyötä. Tässä vaiheessa kun olen itsenäisesti tehnyt jo pitkään, koin asian niin että kaipaan ryhmän tukea. Näinpä siis ilmoittauduin vuoden alussa graduryhmään, joka kokoontuu kerran viikossa. Tässä ryhmässä jokainen tekee omaa työtään mutta yhdessä sparraillaan edistymistä, tehdään välitehtäviä ja aina on mahdollista saada tukea myös tieteelliseen kirjoittamiseen liittyviin tapoihin, viitteisiin tms. mitä nyt tuleekaan mieleen. Kurssia vetää Kielikeskuksen opettaja ja vuorovaikutuksen tutkija Kimmo Svinhufvud, joka on Gradutakuu ja Tohtoritakuu kirjojen takana. Kurssia on ollut nyt kaksi viikkoa ja yhdeksän on vielä edessä. Tuona aikana toivoisin graduni edistyvän merkittävästi.

Mikä sammakko?

Eat that frog -sanonta on tuttu siitä, kun joku asia tai asioita pitäisi saada aikaiseksi. Oma sammakkoni oli varmasti yhteyden ottaminen graduohjaajiini, joille en ole päivittänyt tilannettani pitkään aikaan. On kaikille reilua tietää missä ollaan meneillään, myös silloin kun työn edistyminen takkuaa. Tänään marssin molempien puheille ja sain keskusteltua tilanteestani ja siitä miten tässä voisi edetä. Vaikka tuon tekeminen oli minulle henkisesti suuri asia, olen onnellinen että se on nyt tehty. Sekin on helpottava tunne, että ei tarvitse pelätä ohjaajaan törmäämistä yliopiston käytävillä kun hävettää niin paljon. Nyt viitsin taas luikkimisen sijaan kysyä apua kun ollaan päivitetty tilanne. Nyt sitten pienin askelin eteenpäin, huh, ehkä tämä tästä.

Kategoriat
Lifestyle Ura

Blogipäivä Otavamedialla, mikä on mun blogin tulevaisuus?

Annan ja KaksPlussan bloggaajien blogipäivässä

Perjantaina oli hauskaa ohjelmaa kun meillä oli Annan ja KaksPlussan bloggaajien blogipäivä Otavamedialla. Päivä alkoi lounaalla, jonka jälkeen oli WTD Natan pitämä koulutus somevaikuttamisesta. Se oli ihan mielettömän hyvä ja antoisa esitys, joka toimi hyvin vuorovaikutteisesti eli ihan esityksen aikana pureuduttiin keskustelemalla kaikkiin mieltä askarruttaviin aiheisiin ja kysymyksiin. Olen kuullut aikaisemminkin Natan puhuvan aiheesta kun bloggasin A-lehdillä. Siitä on kuitenkin aikaa ja perjantain koulutus oli tuota aiempaa pidempi ja erittäin hyvä. Esityksen jälkeen meillä oli vapaampaa ohjelmaa, blogipalkintoja, kakkua, kahvia, jäätelöä ja musiikkia ym.

Liian harvoin tulee nähtyä monia hyviä blogikavereita!

Samalla pääsin tietysti näkemään hyviä blogiystäviäni kuten Endorfiinikoukussa blogin Elinaa, jonka kanssa blogattiin molemmat aikoinaan FitFashionissa. Oulun tyttöinä tullaan hyvin juttuun vaikka ei vielä silloin tunnetukaan. Ajatella, että ollaan asuttu nuoruus ihan muutaman kilometrin päässä toisistamme! Mari Valosaarta en vielä tunne henkilökohtaisesti mutta tällaisissa päivissä saa hyvän mahdollisuuden päästä tutustumaan bloggaajakollegoihin. Alta löytyvässä kuvassa myös meidän kaupallinen tuottajamme Vilma.

 

Mun oma blogiura on jo aika pitkä, sillä pian bloggaaamista tulee täyteen seitsemän vuotta. Siihen on mahtunut erilaisia aikoja, välillä aktiivisempia ja välillä verkkaisempia. Blogi on elänyt välillä pääosaa ja toisinaan sivuosaa, vaikka se onkin kulkenut mun mukanani kaiken aikaa. Tietysti tuollaisen koulutuksen jälkeen mietin, miten paljon enemmän voisin laittaa blogiin aikaa ja miten paljon aktiivisempi voisin olla muissakin some-kanavissa. Pitäisikö mun tehdä tätä vielä suunnitelmallisemmin ja lähteä panostamaan omaan blogiin ja somekanaviin niin kuin se olisi ainoa työ, mitä haluan tehdä. En ole koskaan tehnyt sellaista päätöstä vaan olen aina kirjoittamisen lisäksi paiskinut muitakin töitä ja opiskellutkin siinä sivussa. Osa mun ystävistäni on valinnut tämän tien kuten esimerkiksi Monna ja Eveliina, jotka panostavat nyt Vaikuttajatapahtumiin ja Vaikuttajamediaan. Todella moni on myös lopettanut bloggaamisen jossain vaiheessa ja muutama aloittanut sen tauon jälkeen uudestaan. Itse näkisin, että bloggaan vielä pitkään mutta tietysti tätä voisi kehittää ja ottaa rinnalle jotain uuttakin. IG-tv videot ja podcastit ovat esimerkiksi nyt nousussa ihan Insta-storiesin ja tubettamisen lisäksi. Moni on myös julkaissut kirjan tai pari. Ehkä vain kirjoitan ironisen elämäntarinan ”Kuinka katosin karkkimaahan”.

No niin, olipas siinä vitsi. Kertokaahan ihan oikeasti, jos teillä on mitään toiveita mun blogin suhteen. Aiheita joista haluaisitte juttua tai muita ideoita joita toivoisitte että toteutan? Saa kommentoida! Kaikki toiveet ja ideat ovat tervetulleita.

Mari, Elina, Nata, minä ja Vilma

Kategoriat
Ura

Gradun hiljaiseloa

Kesällä kirjoittaminen ei maistunut

Siinä se tulikin otsikossa, nimittäin tuo iso ahdistava gradu-urakka. Kesä meni sen kanssa reisilleen ja työ ei ole edennyt kuukausiin. Tiedättekin täällä, että meidän kesä heitti aikalailla kuperkeikkaa kun kahdella lapsella murtui kädet kesän aikana. Toisella yksi ranne ja toisella molemmat ja vieläpä pahasti. Omat suunnitelmat päivistä kirjastossa jäi sen kaiken alle ja päätin tietoisesti jättää gradu-ahdistuksen kesäksi ja keskittyä lasten hoitamiseen, mieskin kun oli koko kesän töissä yhtä viikkoa lukuunottamatta, jonka kävimme ennen koulun alkua Italiassa.

Nyt syksy on alkanut ja tuo työ odottaa tekijäänsä. Suurin työ on jo takana kun tein pitkän puolen vuoden kokeelliseen osuuden työhön ja oman tutkimuksen, mutta kirjallisuusosuus ja kaiken saaminen sanallisesti kasaan on vielä kesken. En tiedä miten työhön palaaminen onkin tuntunut nyt niin vaikealta kun keväällä olin niin innoissani kaikesta. Tällä viikolla oodiin tuli viimeinenkin kurssimerkintä maisterikursseista ja yliopisto on nyt tenttien ja kurssien puolesta käyty. Vain se tärkein eli gradu on palauttamatta!

En ole ainoa jolla työhön tulee tuumaustauko tai toinen mutta jostain pitäisi nyt kaivaa se lopullinen rutistus ja tsemppi, ja saada tuo kansiin. Sen jälkeen voin hengähtää, enkä opiskele mitään -ainakaan hetkeen.