Mun haave omista omenapuista on varmaan yhtä lailla blogin kantava teema kuin haave päästä siihen unelmien kuntoon. Toissa syksynä kun oltiin saatu tontti vuokrattua ja aloitettu talon suunnittelu kirjoitin että ”Oon jo kauan haaveillut modernista talosta, suloisesta pihasta ja sievästä omenapuusta ja näin syksyn tullen omenapuukaipuu on suurimmillaan!” Tuolloin omenanhimoon auttoi se, että sain ystävältäni monta ämpärillistä omenoita ja käytiin niitä yhdessä lasten kanssa poimimassa. Kotona keittelin ne soseeksi, tehtiin piirakkaa ja syötiin sellaisenaan. Puolitoistavuotta on vierähtänyt ja talo on valmis, mutta missä on ne omenapuut? No taimina todennäköisesti jossain puutarhakaupassa. Tämä haave onkin sellainen, että luultavimmin en keittele omenasosetta aamupuuron päälle omille lapsilleni, vaan ehkä lapsenlapsille 😉 Miten tylsää odottaa että ne kasvaa!
Voi olla, että itse haaveena mulla ei olekaan ollut juuri se, että voin joka vuosi keittää hilloa ja sosetta kaupasta ostetun sijaan, vaan se omenapuu symbolisoi mun unelmissa jotain muuta. Se on ollut sellainen konkreettinen asia johon voi kulminoida haaveen omasta kodista, omakotitalosta ja pihasta. Siitä olen haaveillut niin kauan kun tuon mieheni kanssa ollaan taivalta taitettu! Olen haaveillut perheestä, yhdessäolosta, lapsista ja siitä, että vietetään yhdessä aikaa ja minä äitinä teen perheelle hyvää satokauden herkuista. Olen haaveillut siis ihan tavallisesta perhe-elämästä, ehkä idyllisestä mutta toki iloineen ja suruineen.
Yllä olevat postauksen kuvat ovat vanhoista arkistoista ja näissä talokin on vielä rakentamatta ja maisemat hyvin eri näköiset. Tästä ei kuitenkaan ole edes kahta vuotta! Vaikuttaisi siltä, että olen lähempänä omenapuuta kuin koskaan ja kun olen tässä pisteessä, niin tiedän että tärkeintä ei ole edes se omenapuu, vain tämä matka. Tämä mikä ollaan taivallettu tähän pisteeseen, eletty elämä ja se kaikki mikä on vielä edessä!
Ja kun etsin tietoa omenapuista ja niiden istutuksesta, niin olihan se mukavaa tietää että en ole haaveideni kanssa yksin. ”Oma omenapuu puutarhassa on useimpien kotipuutarhureiden unelma ja usein ensimmäisiä hankintoja uudelle omakotitalon pihalle.” -Viherrinki Ehkä se omenapuu symbolisoi monelle muullekin makean suun lisäksi onnea ja unelmia 😉 Nyt juuri sopivaa sadepäivän tekemistä: pihasuunnittelua ja kahvia <3
Mun viikonloppu meni pitkälti läppäri sylissä, kun isommat lapset olivat mummolassa tuossa naapurissa notkumassa. Sain pitkästä aikaa ajan kanssa kirjoitettua blogia ja huomaan miten se piristää mua. Kirjoittaminen on henkireikä, josta saa voimaa. Se on mulle sitä omaa aikaa, vaikka välillä tuntuu että muut ei ymmärrä miten voi tykätä siitä että notkuu sisällä tietokoneen kanssa. Blogihan on kaikessa ihanuudessaan sellainen aikasyöppö, johon voisi kuluttaa tunteja loputtomasti! Aina on kommentteja joihin voisi vastata blogissa ja instagramissa, sähköposteja tai uusien postauksien luonnostelua. Nyt lapsiperheellisenä huomaan että blogi on nopeasti sijaiskärsijä siinä kun kotona aika menee lasten ehdoilla. Nuorimman piltin vauvavuosi lähenee kuitenkin loppua, sillä kesä on jo ovella ja Amos täytti viikonloppuna 9kk. Yöt ovat parempia ja tissit voivat olla hetken poissa kotoa. Elämä menee eteenpäin kun lapset kasvavat, omalle työllekin löytyy yhtäkkiä enemmän aikaa.
Viikonloppuna ehdin siis siivota kotona, kirjoittaa, kuvata ja käydä blogitapahtumassa. Piipahdin BloggersInspirationdayssa Kampin Maxinessa mutta iltagaalan jätin väliin vielä tuon vaivanneen flunssan vuoksi. Eilen mulla oli A-lehdillä puheenvuoro uudistuvan kauneusjaterveys.fi:n bloggaajille jossa kerroin omista kokemuksistani blogata A-lehdillä. On mukavaa jos mun kokemuksesta on muille hyötyä joten toivottavasti meikäläisen jorinoista uudet taloon tulijat saivat jotain irti. Sinne on tulossa upea raati bloggaajia, joista osa on hyvin kokeneita jo sarallaan ja osa uudempia, inspiroivia tulokkaita. Mukana on mm. Kukka Laakso, Ida Jokikunnas, Makeup by Riina jne. Kannattaa kurkkia sivustolle 15.5 jolloin he aloittavat siellä!
A-lehtien jälkeen kurvasin suoraan Pakilaan, jossa kuvattiin GreenStreetille mainosta. Ilmeisesti se ei enää ole salaisuus, eli siis kyse oli raakasuklaan valmistuksen nettivalmennuksen mainoksesta. Olen itse osallistunut workshoppiin ja halusin suositella sitä muillekin niin lähdin mukaan 🙂 Kohta on siis mahdollista että pääsette ympäri Suomen osallistumaan kotoanne workshoppiin! 🙂 Hieno juttu etenkin niille jotka asuvat pääkaupunkiseudun ulkopuolella! Paikalla oli muitakin blogimaailman tuttuja 🙂 Monna oli käynyt ennen mua ja mun jälkeen tuli Janina, joka näkyy kuvassa. Toivottavasti saavat meidän videohöpötyksistä editoitua edes kohtuullisen mainoksen 😉 Voin heittää linkin tänne kun se valmistuu toukokuussa niin pääsette katsomaan lopputuloksen.
Mainoskuvausten jälkeen olikin jo kiire kotiin mutta nappasin kotimatkalla Saran töistä meille iltakylään. Oli ihana jutella ja onhan se vaan mukavaa istuskella täällä uudessa kodissa kun ystävät tulevat käymään. Pihallakin pyörähdettiin ja vaihdettiin puutarhakuulumisia kun molemmilla on nyt omakotitalo. Sara oli jo istuttanut mansikkaa ja sen mies on rehkinyt heille juuri uuden terassin. On se epeli vaan aina askeleen edellä 😀
Kevät on myös blogeissa aikaa jolloin inspiroidutaan helposti, kirjoitettavaa ja tekemistä riittää, kunnes tulee kesä ja ihmiset sulkevat läppärit ja suuntaavat kesälaituimille. Mökkeillessä tulee itsekin päiviteltyä harvemmin, kunnes syksyn tullen arki aktivoituu ja ihmisillä on aikaa notkua työpaikan koneella netissä 😉
Itä-Helsinkiä leimaa useissa keskusteluissa aika vahvasti ghettoutuminen eli maahanmuuttajien alueellinen keskittyminen, alkoholiongelmaiset kanta-suomalaiset sekä huono koulutustaso. Törmäsin tätä kirjoittaessa kaksi vuotta sitten UusiSuomessa julkaistuun artikkeliin Itä-Helsinki pomppaa silmille – “Suuri ongelma”ja siellä kirjoitetaan näin: Helsingin kaupungin julkaisemassa tuoreessa raportissa etenkin Itä-Helsingin Myllypuro naapurikaupunginosineen sekä Jakomäki painottuvat alueina, joille ongelmat vaikuttavat kasaantuvan.
– Osa alueista saa sairastavuuden, kansantautien, työkyvyttömyyden ja työikäisten kuolleisuuden mittareilla muita alueita selkeästi heikommat arvot. Näillä alueilla myös väestön koulutustaso on matalampi, työttömyysaste korkeampi ja pienituloisten osuus suurempi. Alueellinen eriarvoistuminen on siis Helsingissä jo huomattavan suuri ongelma, kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan.
Itse muutin Helsinkiin 11 vuotta sitten Oulusta, nuorena tyttönä joka oli elämäjanoa täynnä. Kun muutin niin mulla ei ollut minkäänlaisia ennakkoluuloja tai tietoa minkälaisia asunalueita täällä on, sillä en ollut kasvanut kaupungissa. Oulusta tiesin mitä mielikuvia herättää Rajakylä tai Tuira, mutta Helsinkiin muuttaessa kaupunginosat ei sanoneet mulle mitään. Asunto oli valmiina Sörnäisissä, sillä sain hyödyntää mun äidin omistamaa asuntoa ensi alkuun. Päädyin siis Oulun perukoilta Kurviin ja tutustuminen stadiin alkoi sykkeestä.
Sörnäisissä opin nopeasti kaupungin tavoille. Kävele ripeästi, pidä laukusta kiinni, äläkä jää hengaamaan metroaseman kulmille. Likaiset ruiskut maassa, ihan pihalla olevat narkkarit tai kerjäävät juopot olivat näky johon törmäsi tahtomattaankin. Ei Oulussa ollut tällaista.
Vajaa vuosi meni nopeasti Kurvissa ja kesällä 2005 muutettiin miehen kanssa yhteen. Haettiin kaupungilta yhteistä vuokra-asuntoa sillä olin jonottanut yksiötä sen vajaan vuoden mutta sellaista ei koskaan tarjottu. Tilanteiden pakosta siis muutettiin yhteen 😉 Oltiin oltu yhdessä vasta muutama kuukausi, mutta oltiin niin palavasti rakastuneita ja tiedettiin että olemme toisillemme oikeita, niin yhteenmuuttaminen tuntui myöskin hyvältä. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun meille tarjottiin asuntoa! Se oli Siilitiellä, Itä-Helsingin Herttoniemessä. Ihan ensimmäisenä soitin miehelle, minkälainen alue on Siilitie? -mulle se ei soittanut mitään kelloja! 🙂
Siilitien asunto oli tilava kaksio, neliöitä taisi olla yli kuudenkymmenen. Asunto oli ihan perus vuokrakämppä ja kun hieman purnasin niin se maalattiin, tapetoitiin ja vielä siivottiin meitä varten. Kaupunki maksoi tietysti asunnon kunnostamisen sillä se halusi pitää huolta vuokra-asuntojen tasosta, ja kämppä oli ennen pintaremppaa aika elämää nähnyt. Tuosta asunnostakin mulla on paljon hyviä muistoja. Ikävimpiä taisi olla ne, kun naapurin nainen sanoi hississä, että oikein hehkun raskauden onnea ja tuijotti mun vyötäröä. Joo en ollut raskaana… Toinen ehkä vähän karumpi juttu oli se, että kolmoskerroksessa yksi asukas nukkui usein rappukäytävässä. Se oli niin kännissä ettei saanut ovea auki.
Siilitieltä syttyi kuitenkin rakkaus Itä-Helsinkiin. Sen luonto, rannat, tietysti ihanan karu mutta kodikas Itis, mahtavat lenkkimaastot, meren ja luonnonläheisyys oli ne mitä rakastin. Oli myös ihanaa käydä syömässä Siilinpesässä lounasta sen aurinkoisella terassilla, tai lähteä Mustikkamaalle poikaystävän kanssa tai käydä sitä Santiksessa moikkaamassa. Meidän suhteen alkuun mahtui nimittäin tuo inttivuosikin 🙂 Siilitiellä asuessa alettiin etsiä ensimmäistä omaa asuntoa ja se löytyikin ihan kivenheiton päästä Vanhasta-Herttoniemestä, kauniista 50-luvun kerrostalosta jossa oli isot ikkunat ja korkeat huoneet. Herttoniemen kaksio ostettiin vuonna 2007 ja viihdyttiin siellä kolme vuotta.
Vanhassa-Herttoniemessä vuonna 2009
Herttoniemessä asumisen aikana meidän perhe kasvoi esikoisella. Koirat olivat tulleet perheeseen jo Siilitiellä mutta sitten tila alkoi käydä ahtaaksi kun vauvasta kasvoi taapero, eikä yhtään ylimääräistä makuuhuonetta ollut. Aloimme uudelleen asunnon etsintään, suunnittelimme kesähäitä ja talossa alkoi putkiremontti. Asuttiin evakossa Taka-Töölössä Topeliuksenkadulla ja vielä sen lisäksi kuukauden verran miehen vanhemmilla Aurinkolahdessa. Kun häiden aika koitti toukokuussa 2010 niin saatiin tietää, että meidän asuntotarjous oli mennyt läpi. Tilavampi asunto löytyi inasen verran kauempaa, Laajasalosta.
Laajasalo oli Herttoniemen jälkeen vähän syrjemmässä, sillä metron lisäksi matkaa piti taittaa bussilla. Oltiin tykätty asua metroradan varrella ja pitkään se lukeutuikin mun mielestä muuttamisen huonoihin puoliin mutta asiaan onneksi tottui. Laajasalossa oli mun mielestä vielä Herttoniemeäkin kauniimmat lenkkimaastot. Se merenläheisyys oli ihan parasta! Ja se, että vadelmat sai omalta takapihalta. Laajasalo on kyllä kaunis saari ja jos olisin upporikas niin ostaisin sieltä omakotitalon merenrantamaisemin. Laajasaloa kuvaa mun mielestä hyvin sanonta kylä keskellä kaupunkia tai yhdellä sanalla yhteisöllisyys. Etenkin lapsiperheellisenä koin sen Laajasalossa voimaannuttavana (Lauma <3).
grillausta Laajasalon asunnon pihalla 2013
Itä-Helsingin parasta antia on siis eittämättä sen luonto ja väljyys. Liikuntamahdollisuudet ovat myöskin loistavat ja idän helmi onkin Liikuntamylly jossa ei ole lajia mitä siellä ei voisi harrastaa ja sisäänpääsymaksu on muutaman euron. Koirille on hyviä puistoja, oma uimaranta Herttoniemenrannassa ja Hitsaajankadulla hyvä eläintarvikeliike missä saa auton oven eteen ettei tarvitse sellaista jättimäistä koiranruokasäkkiä kauas kantaa.
Mutta mitä tulee sitten noihin postauksen alkulauseisiin. Itään mahtuu monenlaista ja siinä missä joku elää täällä köyhyysrajalla, toinen rötöstelee ja kolmas kuuluu jengiin niin neljäs onkin ehkä tavallinen pienten lasten äiti. Ihan normaalituloinen, opiskelee yliopistossakin vielä, eikä ole vaarassa syrjäytyä. Se on rakentanut tänne talon ja haluaa kasvattaa myös lapsistaan kunnon kansalaisia, jotka ovat suvaitsevaisia mutta ymmärtävät että saavat olla kiitollisia siitä kaikesta mitä heillä on. Sen lähin terveysasema on paljon parjattu Kontula, eikä metrollakaan pääse enää kauemmas itään, se on päätepysäkki.
