Kategoriat
Yleinen

Kolmannen lapsen jälkeen, recheck

SAMSUNG CSC

Täällä ollaan taas toistaiseksi Helsingissä. Tultiin viikonloppuna kotiin Itä-Suomesta ja ollaan vaihteeksi kotona. Viikonlopuksi menemme meidän mökille Lohjalle joka on mukavan lähellä kun ajomatkaa ei ole kuin reilu tunti. Meillä on tulossa suuri perhejuhannus kun samalle mökille tulee mun neljästä sisaruksestani kolme perheineen sekä meidän vanhemmat. Ainoastaan Kaliforniassa asuva siskoni perhe ei ole Suomessa. Toivottavasti mahdumme ja porukat kestää meidän jälkikasvumme ilakointia sillä kaikilla on lapsia!

SAMSUNG CSC

Kesä ei ole vielä pitkällä mutta tuntuu siltä, että olen todella päässyt sen makuun. Mun työhommat on sellaisia, että ne kulkee mukana mihin tahansa missä on läppäri ja netti joten on ollut ihanaa että olen päässyt mökkeilemään välillä. Tekemättömät koulujututkin ovat jääneet lopullisesti kesätauolle ja jatkuvat sitten syksyllä. Nyt on pakko ladata akkuja, että jaksaa sitten taas painaa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Mun kesä menee oikeastaan täysin lasten kanssa. Vähän haaveilen, että pääsisin joskus jonnekin ihan itsekseni mutta en tiedä onko se mahdollista. Vaikka olen todella perhekeskeinen ja ”äiti-ihminen” kaipaan myös omia ajatuksia ja hiljaisuutta. En tykkää esimerkiksi taustamusiikista kun kirjoitan tai siitä kun talo raikaa jos haluan katsoa tv-ohjelman (huom. meillä näkyy nyt töllö kun kaapelit kytkettiin!). Joskus harvoin kun lapset ja mies ovat jossain niin nautin joka minuutista yksin kotona. Kolmen lapsen myötä oma aika kun saa olla ihan yksin on harventunut kyllä entisestään. Yhden tai kahden lapsen kanssa niitä oli vielä useammin mutta esimerkiksi mummolassa eivät ole kaikki kolme olleet yhtäaikaa. Jotenkin se kipuraja menee kahdessa ja sen on tosiaan huomannut erona kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Toki paketissa on vielä nuo kaksi koiraa, joten ihan kahdestaan ei olla miehen kanssa pitkälle pötkitty sitten 2008.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Perhe-elämä on silti ollut mun unelma, mutta eihän se poissulje sitä että voi joskus haaveilla siitä että kukaan ei hetkeen huuda ja kaipaa. Lapset ovat pieniä vain hetken ja haaveilen silti myös isosta perheestä ja neljännestä lapsesta vaikka se kuulostaa ehkä hullulta. Meillähän on jo tuo 7-paikkainen autokin valmiina. Kaksi mahtuisi vielä kyytiin 😉

Kirjoitin Kolmen lapsen äiti -kirjoituksen kun Amos oli kuusi kuukautta. Oivallukseni ovat pitäneet edelleen hyvin kutinsa ja oli hauska lukea tuo kirjoitus nyt melkein 1,5 vuotta myöhemmin. Valitettavasti tuo postauksessa puhuttu ”suvunjatkamisgeeni” ei näytä vielä sammuneen 😉

Mites muilla, onko lapsiluku täynnä omasta toiveesta tai kohtalosta?

IMG_0137 IMG_0119

Kategoriat
Yleinen

BookBeatin kirja ei paljon paina

SAMSUNG CSC

Kaupallinen yhteistyö / BookBeat

Olen se tyyppi, joka käy harvoin kirjastossa ja meinaa aina unohtaa palauttaa kirjat ajoissa. Nytkin yliopistolta lainatuista kirjoista olen ehtinyt uusia kirjat niin monta kertaa, että ne on pakko palauttaa. Olisikohan tähän olemassa joku helpompikin keino? Joku miten kirjat kulkisivat mukana ilman raahaamista, eikä niitä tarvitsisi koskaan palauttaa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Onhan siihen, eikä e-kirjat nyt mikään aivan uusi juttu ole. Meikäläisellä ei ole vain tullut käytettyä palvelua juuri vapaa-ajan kirjojen lukemiseen vaikka osa luentokirjoista onkin e-kirjoina. Tästä syystä tutustuminen BookBeat palveluun osui aivan oikeaan osoitteeseen ja huomasin miten helppoa on kun kirjoja voi lukea tai kuunnella omalta kännykältä missä tahansa. Mulla olikin listalla jo monenlaisia self-help opuksia joiden lukeminen on kiinnostanut pidemmän aikaa. Aloitin Maaret Kallion Lujasti Lempeästä ja sen luin Kesälahden reissun aikana. Seuraavaksi listallani on Marie Kondon Siivouksen elämänmullistava taika sekä Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetti.

SAMSUNG CSC

Screenshot_2016-06-06-14-17-10

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

BookBeatissa on paljon myös äänikirjoja joita voi kuunnella sekä kuulokkeilla että kaiuttimilla ja tämä on ollut lasten mieleen sillä valikoimassa on paljon satuja. Sovellus on saatavilla iOS- ja Android-laitteille eli suoraan puhelimille ja tableteille. Sovelluksen käyttö maksaa 16,90€ kuukaudessa ja sillä voi lukea tai kuunnella niin monta kirjaa kuin haluaa. Kirjat ovat järjestetty kategorioihin joista niitä on helppo etsiä. Promokoodilla toobigtobeme pääsette kokeilemaan applikaatiota 1kk:n ajan maksutta, jonka jälkeen voit päättää piditkö palvelusta ja haluatko jatkaa kuukausihinnalla. Kirjautumalla palveluun TÄSTÄ LINKISTÄ saatte tuon tavallista pidemmän tutustumisajan käyttöönne. Koodin voi ottaa käyttöön 31.8. saakka.

SAMSUNG CSC

Minun lukukesäni jatkuu myös Italiassa, sillä kirjoja voi ladata laitteelle myös off-line käyttöön eikä niiden lukemiseen tai kuuntelemiseen tarvitse internet-yhteyttä. Lukuvinkkejä saa heittää! Joku elämänmakuinen kesäromaani olisi vielä haussa.

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Yleinen

Jos kaipaat illalla seuraa

SAMSUNG CSC

Terveisiä Kesälahdelta! Meikäläinen hyppäsi autoon ja suuntasi lasten kanssa appivanhempien mökille, sillä meillä ei ollut mitään ihmeellistä ohjelmaa Helsingissä. Kurvattiin ensin mun isän mökin kautta joka on suunnilleen puolivälissä ja pidettiin siellä pieni tauko. Tuo Kivijärven mökki on todella pieni, ilman mitään mukavuuksia niin ei jääty sinne yöksi. Tämä appivanhempien ”mökki” on valtava vanha kyläkoulu jossa on vessat, sähköt ym. niin täällä lomanvietto on lasten kanssa helpompaa. Olen varmasti jo monta kertaa mainostanut mutta Kesälahti kuuluu Kiteeseen ja talo on Puruveden rannalla joka on Saimaata. Puruvedellä vesi on ihanan kirkasta ja tämä kuvissa näkyvä Ruokkeenniemi on hiekkarantoineen kuin ulkomailta.

20160615_135914 SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Eilen sää oli pilvisempi mutta tänään oli oikea hellepäivä ja viihdyttiin rannalla neljä-viisi tuntia eli melkein koko päivä. Olen tänä kesänä jo tähän mennessä pukeutunut uikkariin useammin kuin monena vuonna yhteensä. Vaikka olen historiani ”huonoimmassa kunnossa” niin en jaksa murehtia enää. Toki teen nyt töitä terveyteni eteen mutta en jää odottamaan enää bikinikuntoa, sillä haluan elää hetkessä. Sanotaan, että lapset eivät tule muistamaan muhkuroitasi rannalla, vaan äidin joka oli mukana ja jonka kanssa oli hauskaa. Huvittavaa oli myös se, että lapsikatraasta huolimatta havahdun siihen kun rannalla istuskellut mies tulee tuikkamaan käteeni käyntikortin ”jos illalla kaipaan seuraa”. Tästä menin kyllä aikalailla sanattomaksi, sillä en ole saanut tällaista huomiota tuntemattomilta aikoihin. Huomasin myös sen, että treffimarkkinoilla meikäläinen on siirtynyt keski-ikään. Ne eivät olekaan vaan isäni ikäisiä miehiä sillä hän ei ole enää neljäkymmentä vaan olen itse lähempänä sitä ikää kuin eläkkeellä oleva isäni. Hämmentävää. Kuinka en ole huomannut vuosien vierineen näin?

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Tarjouksesta huolimatta oli iltaseuranani blogi ja te, joten aivan hukkaan ei mennyt tämäkään ilta. Tarinalla voin myös lohduttaa jokaista epävarmaa sellupyllystä kärsivää naista, että uikkarit päälle vaan niin vientiä riittää. Ehkä ne miehet katsoo sittenkin silmiin?

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC