Mikä tässä keväässä on kun se ajaa minut aina hulluksi? Tuntuu oikeasti että halkean tähän janoon. Suuta kuivaa, mieli kiihtyy ja ajatukset poukkoilevat sinne tänne. Selaan nettiä, suunnittelen ja etsin tietoa. Mistä? No aivan kaikesta. Olen kuolla tähän projektin puutteeseen!
Nyt joku voi ihmetellä, että ei ole todellista. Minullahan on kolme pientä lasta, kaksikin työtä, opinnot ja koirat. Talo on vuosi sitten valmistunut ja nuorimmainen vasta vuoden. Eihän tässä voi olla ehtinyt mitenkään tylsistyä? Mua melkein hävettää sanoa mutta silti näin on. Omaan arkeen on silti mahdollista tottua, eikä se ole niin erikoista miltä se voi toiselle kuulostaa. Olen toiminnan nainen joka kaipaa haasteita. Raskaudet ovat aina olleet aina omanlaisensa aikakausi jännittävine kuukausineen, uudet asunnot, muutot, työt, omat tai lasten harrastukset. Niistä on saanut pähkinää purtavaksi aivoille ja mielekästä sisältöä elämään. Jotain tekemistä siis!
Tämä kevät on ehkä pahin. Syksytkin ovat mutta keväällä lisääntyvä auringonvalo, sulava lumi ja keväästä saatava energia ovat pahimmat levottoman projektieläjän stimuloijat. Olen suunnittelija joka nauttii jo ajatuksesta mitä kaikkea voisi tehdä, vaikka ne eivät toteutuisikaan. Olen taivaanrannanmaalari joka elää haaveista ja unelmista, jotka omassa mielessä ovat varmasti toteutettavissa. Puolisoni on ehkä sitten täysin vastakohtani. Hän on realisti joka ei hötkyile, rauhallinen ja sellainen joka ei tarvitse kaiken maailmaan tekemistä. Onneksi hän on kuitenkin innostettavissa ja usein omaamme ”saman maun” lopullisista valinnoista ja elämänarvomme osuvat yksiin. Yhteistä elämää on takana jo vuosikymmen joten jotain samaa meissä kuitenkin on tai ainakin asioita jotka yhdistävät. Muutenhan elo olisi käynyt sietämättömäksi.
Tänä keväänä olen saanut puristaa miestäni. Mitä me tehdään tänä vuonna tai ensi vuonna? Millaisia haaveita meidän viiden vuoden suunnitelmassa voisi olla kumpaisellakin? Onneksi useiden keskustelujen jälkeen suunnitelmat ovat saaneet raamit. Nyt panostetaan opintoihin ja koulutukseen ja minä sain ensihätään luvan maalata makuuhuoneen. Se jäi alun alkaen valkoiseksi mutta kaipaa enemmän lämpöä. Huone on ainoita joissa ei ole edes kangasverhoja vielä! En tiedä siis lasketaanko, että meillä alkaa ensimmäinen remppa vai vaan että sisustus jäi kesken? 😉
Olen palloitellut ajatuksella sittenkin maisterivaiheen opinnoista Itä-Suomen yliopistossa terveystieteissä (liikuntalääketiede <3 ) tai sillä jos aloittaisinkin alusta ja hakisin lääketieteelliseen nyt kun kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa on tullut nykyisissä opinnoissa hinkattua vuosi tolkulla. Sitten haluaisin sijoitusasunnon, uuden tontin tulevaisuuden varalle (tietysti merenrannalta) ja ehkä myydä mökkiosuuteni (jonka pennosilla saisin jommasta kummasta ehkä neliön tai kaksi) 😀 Eli se siitä haaveiden realistisuudesta.
Mikä sinua kuumottaa? Onko kukaan samanlainen haaveilija..? Mitä projekteja teillä on? Sanokaa, että teilläkin kevät saa sormet syyhyämään.
31 vastausta aiheeseen “Levoton tuhkimo”
Oi ja voi! Jälleen osui ja upposi 😀 Täältä löytyy toinen samanlainen projektien haalija! Aina täytyy olla jotakin menossa muuten sitä tylsistyy. Itse valmistuin parivuotta sitten amk:sta ja sen jälkeen olen ollut raskaana, ollaan ostettu talo, remontoitu sitä ja nyt olen puolenvuoden ikäisen vauvan kanssa kotosalla miettien, että mittäs sitten… yliopiston opintotarjontaa on tutkailtu ja avoimessa yliopistossakin opintoja herätelty käyntiin. Ja tämän viimoisen vauvan kanssa kun mun piti vaan olla kotona ja nauttia kaikessa rauhassa!
Hauska kuulla! 😀 Johan tosiaan sunkin vauva on jo puoli vuotta, kyllä siinä taas kerkeää ;)))
Täällä on kans yksi epätoivoinen innovaattori ja aivan liian mausteisilla unelmilla varustettu hömpänpömppä! 30 vuotias yöhoitaja yksityisessä hoivakodissa. Perheessä mies, 3 vuotias poika, 3 koiraa. 2 kissaa ja 3 hevosta. hevosista yksi on pitkäaikainen unelmani, oma varsa – varsa, josta kasvatan itselleni tulevaisuudelle ratsua. Unelmoin kovasti hevoselämäntavan jatkumosta ja tietynlaisesta etenemisestä kehittyneemmälle tasolle. Vielä vuonna 2009 meillä ei ollut mitään näistä. Mutta pikkuhiljaa ostettiin pieni talo maalta ja vuosien saatossa ollaan rakennettu pihaan talli, hevostarhat ja pieni ratsastuskenttä. Lainaa on otettu mutta onneksi pienessä määrin. Emme ole korkeatuoloisia, vaan ihan keskiverto-tasolla tulojen suhteen. Vuosikaudet olen elänyt unelmalleni täysillä ja pannut itseni kunnolla likoon : tehnyt lisätöitä ja säästänyt pitkät pennit arjen keskellä. Pannut lomarahoja ja veronpalautuksia syrjään – sitten muutaman vuoden välein investoinut asioita säästöilläni. Muunmuassa ratsastkenttä on rakennettu säästöillä, jossa on 3 kesän lomarahat ja veronpalautuksiakin. Nyt säästän hevoskuljetuskalustoa varten ja laitan rahaa syrjään myös tarharemonttia varten ja vielä pitäis saada sukanvarteen rahaa varsan ratsutusta varten. Onneksi se ei ole vasta kuin 3 vuoden päässä 😀 Unelmia olisi muitakin kuin pelkät nää hevosteluhommat, mutta jostakin on karsittava. Hirvee puheripuli iski nyt, mutta kun tämä teksti osui ja upposi minuun todella. Minä unelmoin aivan liikaa, ja välillä minun unelmat käy ihan itselleni sietämättömiksi ja jopa taakoiksi – olen hyvin intohimoinen ihminen ja melkeimpä voisin kuolle unelmieni puolesta. Mutta ilman n unelmia, ei mulla olis niin suurta intohimoa elämää kohtaan ja sellaista sitkeyttä jaksaa arjessa. Terveisin vanha lukija jo alkuajoista lähtien, joka painoi alkuaikoina 88 kg ja nyt painaa 73kg, Tarkoitus olis tiristää vielä 10 kiloa. Kaikkea hyvää ja kiitos blogistasi !
Mukava kun kerroit kaiken tuon ja tänne on tullut näin reflektoivia kommentteja! Kuulostaa tutulta sielläkin päin vaikkakin erilaisia juttuja ollaan tehty. Hevoset taitaa olla intohimo joka vie helposti mennessään 🙂 Toivottavasti unelmat toteutuvat, kuitenkin ilman henkistä taakkaa. Kiinnitin huomiota tuohon mitä kirjoitit että ne muuttuvat jopa sietämättömiksi ja tunnistan valittevasti tuon tunteen. Mulla on myös aika ajoin suurta tuskaa sisällä jota on vaikea selittää edes muille ja taidat tietää mistä puhun. Jotenkin se haaveilu tekee liian levottomaksi mielen, kun kuitenkin on myös rauhaa rakasta ihminen. Kovin ristiriitaista…
Kaikkea hyvää sinulle ja ihana kun olet ollut mukana jo noin pitkään! <3
Sama vika – mä niin ymmärrän sua! 😀 Valmistuin uuteen ammattiin 2014 keväällä opiskeltuani siihen kotiäitivuosina (3 poikaa, nuorin nyt 4,5v). Pääsin heti ammattiani vastaavaan vakityöhön ja toki heti piti ostaa tontti johon talomme valmistui syyskuussa (2015). Ensimmäinen maalausprojekti tääläkin jo mielessä! Tuli jätettyä varmuuden vuoksi valkoistakin seinille, kun ei osannut päättää. Lisäksi aloitin viime syksynä lisäduunin jota teen satunnaisesti, noin 2 iltaa viikossa oman 40 tuntisen työviikon päälle. En osannut kieltäytyä 😛 Sellaisina päivänä kun käyn iltatöissäkin, venähtää työpäivä helposti 13 tuntiseksi, mutta nauti siitä kyllä ja onneksi siitä maksetaan niin hyvä korvaus, että se todella kannattaa! Ja nyt kuumottaa jo jatko-opintoihin pyrkiminen, samalla alalla kouluttautuisin siis lisää. Työn ohessa, tottakai – eihän siinä menisi kuin 3-vuotta iltaisin! Lisäksi haluan paremman uuden tontin ja mökin läheltä kotia 😀 Lisäksi mulla on pienimuotoinen sijoitushomma menossa, kerään itselleni extraa pahan päivän varalle.
Apua kun hymähtelin tälle ja hekotin lopuksi. Oot just niin kuin minä! Tai minä niin kuin sinä 😉 Ihan mahtavaa kun kommentoitte! Oot saanut paljon aikaiseksi jo mutta eikö olekin hauskaa et jotain seuraavahan sitä jo tarvitsisi! 😀
Nyt vasta huomasin käydä lukemassa kommentit uusiksi 😀 Juu se on jännä vika ihmisessä kun ei osaa vain olla 😀 No, sillai sitä tulee kuitenkin kaikkea tehtyäkin, vaikka tottakai osa projekteista kuihtuu matkan varrella mut siitä huolimatta tai just siksi näinkin paljon on jo valmista. Ikää 34v. Tässähän ehtii vielä vaikka mitä! Ja ajattele, mitä sillä kaikella vapaa-ajalla sitten tekee kun lapset on isoja ja itsenäisiä, jos kerran pikkulapsiaikanakin saa näin paljon aikaiseksi! 🙂 Hyvä me!
Tutulta kuulostaa! Samanlainen haaveilija ja innostuja täälläkin 😀 Aina pitää olla joku projekti ja haaveiden kohde. Olen aikuisiälläni asunut useissa eri kaupungeissa Suomessa ja työpaikkojakin on tullut vaihdettua. Ulkomailla olen myös ehtinyt asumaan eli ennen lapsia Ranskassa. Sitten tuli kolme lasta, rakennutettiin siinä lasten välissä omakotitalo ja perustin toiminimen (ompelin lasten pipoja pääasiassa). Sitten tulikin aika muuttaa ulkomaille eli tänne Saksaan, jossa nytkin asutaan. Haastetta on ollut uudenlaisessa arjessa ja kielikin piti opetalla alusta asti. Viimeisin innostukseni on ollut blogin aloittaminen. Tervetuloa lukemaan, jos lapsiperhearki Saksassa kiinnostaa 🙂 http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/
Kiva kun vinkkasit, pitää ehdottomasti ottaa lukulistalle. Ihanaa kevättä Saksaan! 🙂
Ah, niin tuttua! Hymyillen luin kirjoituksesi, tunnistin itseni todellakin!
Kävin juuri eilen puhelinkeskustelun äitini kanssa, joka asustaa toisella puolella Eurooppaa. Keskustelun aiheena, taas kerran, näin keväänkorvilla oli mm se että näin 30 – vuoden ikään levottomuuteni nostaa päätään, edelleen! Ilmoittauduin alkuvuodesta avoimeen yliopistoon, kotona olen suunnitellut maalaavani makuuhuoneen ja olohuone kaipaisi myös raikastusta ja juoksuharrastuksen aion elvyttää ja koirakin on haaveissa ja miksei uusi työkin jos niikseen tulee. Levoton sielu, taivaanrannanmaalari ja ikuinen suunnittelija. Vaikka kaikki elämässä periaatteessa onkin hyvin ja monet haaveet jäävät vain haaveiksi. Mutta kuinka voimaannuttavaa ja virkistävää haaveilu on! Hyvät kanssa maalarit, antaa kaikkien kukkien kukkia ja nautitaan keväästä ❤ Niin ja kiitos ihanasta blogista!
Voi kiitos sinulle kommentista ja myöskin ihanaa kevättä <3 Tulipas hyvä mieli tästä!
Hahaa, jotain samaa löytyy täältäkin! Ensin piti ostaa kämppä ja rempata keittiön kaapisto. Nyt kun on valmista, voisin vielä kodinkoneet vaihtaa. Sitten remppaan vessan ja laitan itselleni eri huoneeseen naisellisuuskeskuksen, elikkäs kampauspöydän… Isäntä on suoraan sanottuna ’haltioissaan’ tästä jatkuvasta kohkaamisesta. 😀 Ei halua enää koskaan ikeaan, tori.fi on kieltolistalla myös ja tajusin just tätä kirjoittaessa että tarvitsen muuten uuden nojatuolin.
Liekkö ihmisellä pesän rakentamisen tarve vai onko tämä vain ihan biologinen reaktio, millä täytyy päästä virittelemään aivoja. Onhan se tutkittu, että esim. lomamatkan suunnittelu tekee ihmisen onnellisemmaksi kuin itse matkalla olo. Mä luulen että tässä on joku samanlainen reaktio, että kun saa suunnitella ja puuhastella, se tuottaa niin paljon iloa ja innostusta, että sitten projektin loputtua jää vain vähän tyhjä olo ja takki auki, että Mitäs Tässä Nyt Tehdään?
Eikä! En tiennyt tuota lomamatkaesimerkkiä mut voi hyvin olla totta! =)
Ja juu, miehet… Ovat varmasti haltioissaan tällaisista vaimoista 😉 Meilläkään ei kyllä enää Ikeaan suunnata yhdessä. Kaikessa hiljaisuudessa touhotan omiani 😉
Tunnistin itseni niin tekstistäsi:) Aina pitää olla jotain meneillään ja jotain mitä odottaa. Ihan niin kuin tässä 5 kissan,yhden koiran ja 7 lapsen kanssa ei riittäisi jo tekemistä…;) No,kohta niitä koiria on kaksi;)
Hehee! Onnea tulevasta koirulista <3
Haha, I feel you ja mun mies on muuten ihan samanlainen kuin sunkin 😀 Mulla on koko ajan kotona joku proggis päällä ja nopeasti se meneillään oleva unohtuu, kun seuraava on jo suunnitteilla. Jotain kotijuttuja nyt ainakin on koko ajan meneillään ja nyt tämä olkapään kuntoutusprojekti. Sanotaanko näin, että kesäksi kuntoon proggin kutkuttelee aika paljon, mutta toisaalta myös se vauva taloon tytön kaveriksi projektikin on mielessä 😉
Haha, I feel you! Täällä samanlainen rauhaton sielu kuin siellä. Koko ajan pitää olla jotain meneillään ja usein jo seuraavaa projektia pukkaa ennen kuin edellinen on kunnolla alkanutkaan. Kotona pitäis duunailla yhtä sun toista ja on tää olkapään kuntoutusproggiskin vahvasti nyt päällä. Sit kun päättäisi vielä, että onko seuraava projekti kesäksi kuntoon vai vauva taloon 😀
Höh, eka kommentti hävis taivaan tuuliin niin piti kirjottaa toinen 😉
Mä niin tiesin et en oo ainoa. Levottomia sieluja ja suunnittelijoita on paljon muitakin siis 😉
Mä kannatan vauva-taloon projektia <3 <3 Ei tunnettu vielä kun odotit niin olisi ihana nähdä sut raskaana 🙂
Tuttu tunne. Talo saatiin valmiiksi samaan aikaan kuin te. Piha laitettu. Remontoitiin sen jälkeen sijoitusasunto täysin. 2 lasta, 2 koiraa, projektityö. Ensi viikko työmatkalla Venäjällä, sitten Unkari. Telinevoimistelua, joogaa, salia joka viikko etc. MUTTA silti kokoajan miettii että mitä nyt?! Olen miettinyt että miten löytäisi rauhan ja osaisi vaan nauttia ilman jotain ”projektia”. Paha vielä kun mies on yhtä levoton ?
No niin, teillä on jo yksi remppa siis takana vaikka samaan aikaan rakensitte 😉 Uskomatonta! Tuo että sun mies on yhtä levoton saa varmasti teillä pyörät pyörimään nopeammin 😀 Mutta oikein mukavalta kuulostaa siis!
Oon ihmetelly tätä samaa piirrettä itsessäni useasti. Olen pistänyt merkille esimerkiksi sen että olen melkein aina vaihtanut työpaikkaa maaliskuussa ja kerran ostanut asunnon 😀 Nyt yritän hillitä tätä ominaisuutta keskittymällä parvekepuutarhan alkuun saamiseen idättämällä ja sisustamalla 😀
Lääkikseen hakuun kannattaa varata aikaa vuosia. Oikeasti. Sinne ON vaikea, erittöin vaikea päästä, etenkin Helsinkiin. Opettele ruotsia niin pääset tosin aika helposti.. Mutta harkitse vakavasti haluatko ryhtyä projektiin. 10% kuulostaa paljolta mutta ei ole sitä.
Ihan totta turiset! Mun sisko ja sen mies on lääkäreitä ja samoin mun isä, enkä oo varma pääsikö kukaan ensimmäisellä kerralla sisään. Ei ainakaan meidän perheestä päässyt 😀 Voi olla et siskon mies pääsi. Vaatii siis paljon töitä kyllä joten ehkä tuo välillä mieleen ponnahtava ajatus on vain haave mitä en lähde määrätietoisesti tavoittelemaan. Kerran ostin kyllä Galenos pääsykoekirjan mut siitäkin on noin kymmenen vuotta aikaa 😀 Jostain syystä se kuitenkin aina välillä pulpahtaa mieleen, mitä jos…
Pitää silti muistaa et jos jotain haluaa todella paljon niin mikään ei ole mahdotonta. Mun toinen siskoni tempaisi viime keväänä kirjat esiin, meni valmennuskurssille ja haki oikikseen. Hän on kolmen lapsen työssäkäyvä äiti ja pääsi sisään! Hyvä systeri <3 Mut mä en taida olla yhtä ahkera 😉
Entäpä kroppa kuntoon projekti?
Oon heti matkan jälkeen jatkanut taas maidotonta ja gluteenitonta ettei tulisi sorruttua herkutteluun joten tuossa se taustalla suttaantuu. Tietysti sen eteen voisi ponnistella enemmänkin! Jotenkin tuntuu vain että on niin paljon muitakin mielenkiinnon kohteita eikä sellainen suurempi (fitness)hullaantuminen enää kiinnosta 😀
Täällä myös yksi jonka sormet syyhyävät projektin perään! Mulla on ihan valtava muuttokuume, joka näkyy niin, että kaapit tyhjennetään tavaroista ja nakataan mäelle kaikki turhat. Ja toki niin että uuden kodin etsintä on käynnissä (onneksi sille on muukin tarve kun mun levottomuus) ja erilaisten sisustusten ideakuvat täyttää tietokoneen työpöydän. Jotain pitää päästä tekemään! 😀
Olen ketjun poikkeus 😀 Silmät suurina luin teidän valtavista, osittain materialistisistakin kuvioista.
Ei ole siis tuttua itselleni, ainakaan sillä tavoin, että voisin sanoa olevani samankaltainen tai edes sinnepäin.
Mä tykkään usein vaan olla ja nautin suuresti tässä hetkessä olosta; parhaimmillaan oloni on vaan totaalisen seesteinen, eikä mieli seilaa menneessä tai tulevassa. En halua isoja hankintoja, enkä suuria ulkopuolisia projekteja tai super aktiivista tekemistä, vaan mun on parempi ilman. Ja tämähän ei tarkoita, ettenkö tekisi elämässä mitään tai ideoisi mistään. Vähempi on vaan parempi.
Niin me ollaan erilaisia 🙂
Saa olla poikkeus! 🙂 Virkistävää ja mukava kun kommentoit!
Kaikki haaveet ei suinkaan ole tosiaan materialistisia. Paljon itsensä kehittämistä mistä monet puhuivat: erilaisia töitä ja opintoja tai perhettäkin. Osa voi olla eteenpäinvieviä taloudellisesti ja niitäkin jotenkin progressiivisesti kasvatetaan 😉 Se vie vaan mennessään! Juuri se, että ensin pikku remppa, kohta vanha talo, sitten uusi tontti ja lopulta mökki ja taas uusi tontti jne.
Mutta tosiaan hajontaa varmasti on ja itse ehkä kahdin sinun kirjoittamassa tavassa elää juuri sitä ettei mieli seilaisi menneessä ja tulevassa. Kuulostaa juurikin seesteiseltä ja ihanalta tavalta nauttia elämästä <3 Oikein ihanaa kun kerroit, toivottavasti muutkin rohkaistuisivat kommentoimaan mikäli eivät samaistuneet lainkaan 🙂
Hmm, täytyy kyllä vähän kompata edellistä kommentoijaa, että taidan itsekin olla ketjun (toinen) poikkeus 😀 Jatkuvat projektit ja touhuttaminen saa mut vain stressaantumaan… Ja se jos mikä stressaa ja vaivaa, jos joku aloittamani projekti jää kesken! Esim.nyt vaikka omat opinnot on sellainen iso prokkis at the moment, kandi ulos tänä vuonna ja siitä sitten kohti maisteria. Ehkä seuraava iso prokkikseni on sitten punainen tupa ja perunamaa, ken tietää 😀
Mutta kuten sanottu, meitä on monenlaisia ja niinhän se on vaan hyvä 🙂
Hei! =) Kaikki nuo unelmat kuulostaa ihanilta, mutta myös kalliilta. Voinko udella mitä miehesi tekee työkseen? Me ollaan nelihenkinen perhe ja asutaan lähes maalla 50v. vanhassa omakotitalossa, josta vielä velkaa jäljellä runsaasti. Varaa ei ole tinkiä mistään pakollisista menoista enää ja joka kuukausi on pähkäämistä siinä miten saadaan rahat riittämään laskuihin ja ruokaan. Ei matkustella, juoda alkoholia tai tupakoida. Haaveita olisi vaikka ja kuinka, mutta käytännössä täysin mahdottomia toteuttaa juurikin rahan vuoksi. Keskipalkkaisia ollaan. Kummallakaan ei omia vanhempia auttamaan esim. lainan ottamisessa tai muuten. Eli tällä puheenvuorolla haluan tuoda esille sen, että haaveita on vaikka ja kuinka, mutta taloudellisista syistä ei ole mahdollista toteuttaa. Ihanaa kun joillain on eri tilanne ja haaveet eivät kaadu rahaan tai sen puutteeseen. Itse saan iloa siitä, kun kuulen toisten haaveiden toteutuneen. Ehkä se jotenkin luo toivoa pitää omista haaveista kiinni. 🙂