Luin viikonloppuna blogeista muutamia ihan fiilispostauksia jotka ovat omasta mielestäni muiden blogeissa mukavaa luettavaa. Tuntuu että avoimuus on osa tämän päivän somekanavia aivan eri tavalla kuin muutamia vuosia sitten, jolloin kaikki varoittelivat kirjoittamasta mitään nettiin. Kipeitäkin asioita jaetaan omilla kasvoilla sekä ihan pienempiä murheellisia juttuja siinä missä niitä ihania ja jopa täysin kiiltokuvamaisia tarinoita.
Yksi postaus oli Mungolifen Annan En jaksa jossa todellinen pitkän linjan bloggaaja avautuu blogimaailman paineista ja siitä miten hankalaa on kun saa jatkuvasti kommentteja joissa kritisoidaan, ruoditaan tai haukutaan jokaikistä omaa valintaa. Riittämättömyyden tunne voi olla valtava ja ymmärrän kyllä mistä Anna puhuu, vaikka olette minua kohtaan hyvin lempeitä. Oma harmitukseni tuli viikonloppuna kun yksi vakiohaukkujani kävi varmistamassa kehuvien kommenttien perään että ”ette kai te nyt kehota bloggaria pysymään ylipainoisena”. Kyllä suurin osa varmasti tietää, että en minä näiden kehujen perässä ylläpidä tätä olotilaa. Niitä tulisi valtavasti lisää jos olisin hoikempi, se on ihan fakta. Ei siis tarvitse pelätä että kahden kauniin kommentoijan (kiitos teille <3) perusteella saisin koko yhteiskunnalta hyväksynnän ja mielenrauhan painolleni. Kiitos siis tuonkin hetken pilaamisesta, olet siinä erinomainen.
Omia fiiliksiäni puntaroin aina mielentilan mukaan mitä kirjoitan ja mitä en. Joskus tulee tunne, että jakaminen auttaa selkiyttämään ajatuksia ja jos tiedän että joku aihe voisi herättää vertaistukea niin siitä on helppo kirjoittaa. Viime aikoina olen kokenut, että olen taas jossain niin kaukana suossa että en tiedä pystyykö kukaan samaistumaan tunnetiloihini. Sellaisista ajatuksista on kaikista vaikeinta kirjoittaa sillä on aina se pelko, että avautuminen tuokin ihmetystä, kritisointia ja jopa haukkumista. Omakohtaisten asioiden jakamisessa on siis riskinsä.
Tiedän ettei simaohje, pohdinta facebook-kirppistelystä tai pihakuvat ole mitään mega-aiheita herättämään mielenkiintoa ja sille on syynsä. Huhti-toukokuu ovat olleet sellaisia, että mielialani ei ole pysynyt hirvittävän korkealla. Väsyin koulutöistä ja luovuin maidottomasta ja gluteenittomasta ruokavaliosta. Sen tilalle tuli pikku hiljaa vanhat ruokailutottumukset ja itseinho kun vatsa pyöristyi jälleen rummuksi. Inhottaa, surettaa ja ahdistaa kun yritän kaikista eniten välttää elämäni pyörimistä oman napani ympärillä ja en pääse siitä yhtään mihinkään. Olen niin kamalan näköinen, että en edes blogiin viitsi laittaa kuvia itsestäni. Koko alkuvuoden maidoton ja gluteeniton tuntuu kuukausi myöhemmin muistolta vain ja kaikki lähteneet kilotkin tulivat takaisin. Aika vahvasti näyttää tuo mieliala korreloivan terveellisen ruokavalion kanssa. Kun jatkuvista onnistumisista joutuu oravanpyörään on se ”maailman valloittaja”-fiilis kaukana.
Eihän siitä ole kuin viisi viikkoa kun innosta puhkuen kirjoitin Ei enää yhtään dieettiä -kirjoituksen. Jos olen elänyt ”sellaista elämää tänään mitä haluaisin elää huomenna”, en ehkä halua elää kovin vanhaksi. Viidessä viikossa ei siis ole tapahtunut ihmeitä vaan päinvastoin. Luovuttaa en silti aio, siksi tästä ehkä kirjoitinkin. Huomisessa on toivoa <3 Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
40 vastausta aiheeseen “Minne katosi hyvä flow?”
Voi Anna.. Samat fiilikset. Soutaa huopaa..ääh juuri päätän että en sure painoa, vaan kedkityn elämään. Niin johan mutksn takana taas vasn ahdistaa… 🙁 tsemppiä! Ne ketkä heittää kuraa niskaan, niillä omst asiat huonommin…
Hei ihana Anna,
Blogiasi ei lueta, koska halutaan ihailla ja katsoa onnistujaa ylöspäin. Ei, blogiasi luetaan siksi, koska olet henkilö johon voi samaistua. Ihminen, jonka kanssa voi kokea asioita yhdessä, löytää motivaatiota sinun motivaatiostasi ja toisaalta nyökytellä ruudun takana, kun motivaatio valuu alamäkeä, koska niinhän se tälläkin puolella ruutua aina välillä tekee.
Tottakai toivomme sinulle parasta mahdollista menestystä ja haluamme kuulla, kun sitä menestystä tulee, mutta ennen kaikkea haluamme elää ja kokea yhdessä sinun kanssasi.
Ja mitä tulee viimeaikojen postauksiisi, niin eihän rúudun tälläkään puolen elämä ole yhtä treeniä ja proteiinia. Se on myös kodinhoitoa ja -sisustamista, taaperoiden uhmakohtauksia, vaatteista pursuavia kuraeteisiä, liian nopeasti ahmittuja munkkeja, opiskeluväsymystä, liian korkeiksi kasvaneita pyykkikasoja kuin kaikkea muutakin mitä arkeen kuuluu. Ja aina joskus se on onneksi myös onnistuneita Body combat -tunteja ja laihdutettuja kiloja <3
Tulin lukemaan tätä keskellä yötä, kun kuopus potkii kylkeen ja kieppuu auringonpolttaman selkänsä takia ja mies kuorsaa niin ettei vain pysty nukkumaan. Mä olen samaistunut sun askeliin nyt muutaman vuoden ajan, jättämättä ainuttakaan kommenttia tänne blogin puolelle. Ja taas samaistun. Olen pyrkinyt tietoisesti lopettamaan bodyshamingin etenkin itseäni kohtaan ja tekemään itselleni parempia valintoja elämässä. Silti peilistä katsoo välillä elefantti ja toivoisin jonkun ihmepistoksen palauttavan minut jälleen hoikaksi. Toisinaan pystyn järkeilemään itselleni, että jos itseni haukkuminen ei ole tuonut minulle hoikkuutta, kauneutta, tai menestystä, niin mitäpä jos kokeilisin tehdä päinvastoin ja kehua itseäni. Ainakaan en enää menetä sillä mitään. Aina ei siltikään jaksa, mutta se on asia joka erottaa ihmisen robotista. Tsemppiä, oot superkaunis ja kovin ihailtavan oloinen tyyppi! ❤️
Ystävä. Suosittelen sinulle kirjaa
SYÖ MITÄ MIELESI TEKEE
Tekijä: Ollikainen, Teemu
Sain tästä kirjasta itse apua.
Jo pitkään blogiasi lukeneena pohdin, onko elämäsi parhaillaan niin täynnä, että voimia elämänmuutokseen ei yksinkertaisesti ole. Mieti mikä tässä hetkessä on tärkeintä ja toteuta se. Joillekin asioille täytyy vain sanoa, ”ei nyt, ehkä myöhemmin”.
Elämänmuutos ja laihduttaminen vaativat hirveästi voimia ja varsinkin aikaa.
Olen ihan samaa mieltä kun ylläoleva. Ota Anna itsekkäästi aikaa itsellesi! Karsi jotain mikä ei ole pakollista ja yritä, jos saisit vaikka salihommat taas kulkemaan? eikö se ollut ennen ainakin sulle onnea tuova asia? Toisaalta voisi olla hyvä kokeilla uutta lahia, itse löysin kadonneen kipinän pyöräilyn kautta.
Valtavasti tsemppiä ja voimia toiselta ihan samanlaiselta <3
Sun blogi on ihana siitä, että kirjoitat avoimesti myös niistä huonoista hetkistä! 🙂
Tsemppiä hirveästi!
http://www.lily.fi/blogit/stuff-about
Heip. Itse olen näitä samoja juttuja pohtinut pitkään ja tänä keväänä olen saanut valtavasti apua Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetti verkkokurssista. Tutustupa. 🙂
Hei Anna,
Olet todella kaunis! Älä missään nimessä anna haukkujien pilata päivää ja murehdi heidän sanomisiaan. Tietenkin tuollaiset kommentit ovat harmillisia ja väkisinkin menee tunteisiin, mutta kommentit kertovat enemmän aina haukkujasta itsestään. Tuollaisista kommenteista kielii aina surullinen epäilys siitä,että kommentoijalla itsellään on todella paha olla.
Olen lukemani perusteella ehdottomasti sitä mieltä,että olet yrittänyt todella elää terveellistä elämää! Olet tehnyt paljonkin asioita sen eteen. Meillä jokaisella tulee varmasti välillä tällaisia hetkiä, kun tulee syötyä huonommin(myös itsellä) esimerkiksi kesä on hyvä esimerkki siitä. Välillä voi ottaa rennommin, eikä siitä kannata stressata. Herkuttelun jälkeen sinulle tulee varmasti myöskin jossain vaiheessa tunne,että nytpä palaan terveelliseen syömiseen.
Liialla stressaamisella voi vatsa pyöristyä enemmän, kuin taas asiaan suhtautuminen hieman joustavammin voi saada päinvastaisia vaikutuksia aikaan.
Älä ole liian ankara itsellesi vaan nauti elämästäsi! Sinulla on ihana perhe ja hieno koti,elämä muutenkin vaikuttaa olevan kohdillaan, älä anna ulkonäköpaineiden aiheuttamien ajatusten mennä näiden edelle.
Päivä kerrallaan, hitaat muutokset elämäntavoissa ovat parempia kuin äkkinäiset,koska ne varmasti tulevat suuremmalla todennäköisyydellä pysyviksi tavoiksi.
Ja mitä tulee blogin aihealueisiin, on ollut mukava lukea elämästäsi kaikilta osa-alueilta,pelkkä ruokavalio/laihdutus aihealue voisi käydä tylsäksi. Sinun blogissasi on parasta aitous,joka siitä välittyy. Olet jalat maassa ja kerrot avoimesti omasta elämästäsi tavalla,joka saa juuri koukuttumaan lukemiseen. Kaikki kirjoitukset on tervetulleita, joten älä tälläkään saralla ole kriittinen itseäsi kohtaan.
Ihanaa tulevaa kesää sinulle ja perheellesi 🙂
Ja vielä kerran,olet upea nainen! Muista se.
– Aivan liikaa yhdelle ihmiselle blogin Miia
❤
Anna, en tiedä muistatko mua mutta aloitin seuraamaan sua silloin ihan alussa ja jonkin verra. Kirjoiteltiinkin <3
Olen pitkään miettinyt että miten sinua voisi auttaa, saada oivaltavaan että tää blogi voi olla se syy mikä "syö sinut hengiltä". Se mitä haluat ehkä olla, ei tule sinusta itsestäsi vaan paineet tulevat ihan jostain muualta.
Itselle pitää opetella olemaan valtavan armollinen, mutta itseään pitäisi osata rakastaa siinä määrin että pitää myös kehostaan huolta! Nää on ihan tuttuja asioita varmasti sinulle, mutta miksi se on niin vaikeaa?
Itse ajattelisin että tänä blogi ei anna sulle edes mahdollisuutta siihen koska juurikin tuo mitä kirjoitit näistä tulleista kommenteista vaikuttaa väistämättä ajatuksiisi ja sitä kautta esim. Syömisiin.
Lohdutuksena voin kertoa että en minäkään tänä päivänä paina sitä haaveiltua 65kg vaan 83kg mutta mää katson peilistä joka aamu itseäni ja näen itseni viehättävänä, kauniina, energisenä. Kävin PT pienryhmä valmennuksessa 1,5v kerran viikossa. Se oli minulle enemmän terapiaa kuin liikuntaa, mutta se minkä sieltä opin oli liikunnan ilo joka päiväiseen elämään. Nyt haluan lähteä lenkille tai salille vähintään 5 kertaa vkossa, ennen sitä ei ollut.
Säännöllisen liikunnan myötä myös ruokavalio pysyy monipuolisena ja terveellisenä, pääsääntöisesti. Toki herkuttelen ja välillä tulee ylensyötyä mutta maailma ei enää kaadu siihen.
Anna, sää oot ihana, vahva nainen! Mutta muista että välillä pitäisi saada olla myös heikko jotta voi kasvaa vielä vahvemmaksi <3
Hei mulla on sulle ehdotus, joka auttoi mua karistamaan raskauskilot (n. 20kg)! Liity juoksukouluun. Itse en juoksun lisäksi ollut millään dieetillä ja kilot karisivat kuin itsestään, juoksu vaan on niin tehokasta. Tällä hetkellä into on vähän hiipunut ja käyn ehkä 2x/vko lenkillä, mutta edelleenkään ei tarvitse kovin paljon katsoa mitä syö… Helsingissä on kai ryhmä ihan alkajille esim. vauhtisammakossa (on tainnut jo alkaa mutta yleensä on päässyt myöhässäkin mukaan). Kun treenit on sovittu tiettyyn päivään niin silloin tulee lähdettyä ja mikä parasta juoksu porukassa ei ole pätkän vertaa tylsää! Toki jos juoksukouluun menee, ehkä täytyy jollain tasolla myös juoksusta pitää, ettei tunnu pakkopullalta…
Ja nyt on pakko kirjottaa.
Sie olet tosi kaunis ja nätti ihan omana ittenä! Miksi pitää ihannoida just nyt tässä ja heti sitä laihaa???? Jos ihmiset olis tehty olemaan vain pienen pieniä laihoja, ei olis ongelmaa lihavuus!! Mutta. sitte on taas se hetki milloin pitäs muistaa nauttia ittenä olemisesta ? ei ole helppoa olla vain mie! Koska ympärillä toitotetaan dieteistä ja kuureista… mie olen kans tällä hetkellä pallero, ei tunnu hyvältä. Mutta en ota siitä liian suurta mörköä. Ehkä pitäs. Mutta nautin joka hetkestä ja haluan tehä asioita oikein??
Luotan siihen, että kelpaan tämmösenä. Olemalla just mie. Jos ei jollekki passaa, sen täytyy vaan mennä pois….
Mie saan intoa sinun kirjouksista ja tullee tunne että ittekki täytyy muistaa huolehtia ittestä. Se on just sitä mitä mieki Haluan. Ja saavuta. Varmasti?
Hei Anna!
Olen lukenut blogiasi jo monta vuotta, en nyt tarkalleen muista kuinka kauan mutta puhutaan vuosista. Muistan eräänä kesänä kun olin juuri muuttanut omilleni ja istuin kuumana kesäpäivänä bussissa Jämsässä ja kirjoitin sinulle ensimmäisen kommentin. Muistan, että ihailin sinua ja motivaatiotasi liikuntaan ja sain sinusta itseeni myös energiaa.
Vuodet ovat vierineet, fitness-innostuksesi on laantunut ja molempien (sinun ja minun) elämäni on edelleen aivan eri maailmoista: olen nyt 21 vuotias, lapseton ja vastavalmistunut. Käytännössä siis ihan eri elämäntilanteessa kuin sinä. Silti, tulen iloiseksi joka kerta kun näen, että olet julkaissut uuden postauksen. Miksi sitten olen jatkanut lukemista, vaikka lapset, taloprojekti ja muut ovat hyvin kaukana elämästäni? Koska sinä olet aito. Jollain hassulla tavalla pystyn samaistumaan sinuun.
En tiedä osaanko pukea sanoiksi tunteita, joita tämä postaus herättää… Minusta tuntuu, että tässä yhteiskunnassa eläminen aiheuttaa meidän naisten ulkonäköpaineet. Tuntuu kuin tässä yhteiskunnassa ei sallittaisi naisen ottavan rennosti, aina pitäisi dietata ja pikkuisen voisi aina kiristellä ja laihduttaa. Itse olen tämän kevään aikana tietoisesti opetellut olemaan tyytyväinen itseeni ja luulen että osasyy siihen on myös sinun postauksissasi. Haluaisin niin kovasti, että naiset ja äidit olisivat armollisempia itselleen ja oppisivat näkemään mitä kaikkea se keho onkaan kestänyt ja kuinka mahtavaa on, että se vielä kaikkien vuosien jälkeen toimii! Samaan aikaan minulle on syntynyt tunne siitä, että haluan huolehtia kehostani mahdollisimman hyvin. Välillä se onnistuu paremmin ja välillä huonommin.
Nämä sekavat ajatukseni voisi tiivistää siihen, että haluaisin, että nykyään keskityttäisiin kauneusihanteiden sijaan olemaan kiitollisia elämästä ja omasta vartalosta, joka on kestänyt ja kestää monenmoista. Kiitos näistä postauksistasi Anna! Minulle ne antavat ajattelemisen aihetta ja kommenttien perusteella muillekin. Ihania kommentteja tässä yllä, toivottavasti ne huuhtovat mennessään sen yhden kommentin mielipahan! Voimia ja aurinkoa Anna päiviisi, olet tärkeä!
Tää on niin totta ja ihan taatusti aiheuttaa ulkonäköpaineita todella monelle. Sitten on se fakta, että ulkonäkö tai vyötärön hoikkuus ei kerro terveyttä. On niitä ”läpipaskoja” jotka voivat syödä lähes miten epäterveellisesti vain ilman että se näkyy missään. No, on outoa, että melko fiksukin ihminen voi erehtyä kuvittelemaan että laihuus on sama kuin terveys. Luojan kiitos siitä on alkanut näkymään jo mediassakin, että ei ole totta. Tyyppi voi olla lähes lihakseton rasvakasa ilman näkyvää rasvaa eli kehon rasva% on huikea. Lisäksi huonoillakin veri- yms. arvoilla porskuttaa jonkun matkaa, mutta ikää myöden monelle se sitten kostautuu.
Pyöreämpikin voi olla hyvin terve eikä pieni ylimääräinen rasva tarkoita että on lähes eletty munkeilla jne. Mulla on kilpparin kanssa ongelmaa ja ollut nyt vihdoin lääkkeettömien aikojen ja pitkähköjen lääkekokeilujen jälkeen laihiksella. Itsekurista voisi moni olla ylpeä, mutta näkyykö se kurinalainen elämä missään. No ei. En tosin ehkä ihan yllättynyt, keho on kilpparituomion jälkeen toiminut ihan eri tavalla, että on ollut todellakin sopeutumista tässä enkä ole siis sopeutunut. Paino-indeksillä en ole lihava, mutta vyötärön ylä- ja alapuolella on aivan liikaa rasvaa ja ennen kilpparia olleet vaatteet eivät mahdu. Seuraava etappi on nähtävästi melkein syömättömyys, joka ei tosiaan ole terveellistä. Noh, tämän pitkän alustuksen myötä piti sanoa, että kaikki arvoni ovat ihan huippuluokkaa (laaja paketti otettiin, n.20 testiä) joten ikävistä vatsarasvoistani huolimatta olen ollut tähän varhaiskeski-ikään saakka terve. Luulenpa, että vatsarasvaa vaarallisempi on tämä stressi omasta kehosta, mutta minkäs teet :/
Ennen vähän hymistelin yhdelle puolitutulle joka sanoi, että ei syö paljoakaan, mutta rasvasta hän ei pääse eroon (60v. nainen). No enpä olisi uskonut olevani samassa tilanteessa. Toisaalta keho on aina vähän toiminut tähän suuntaan, aikoinaan vyötärön kaventuminen valmennuksessa pysähtyi melko nopsaan ja muutaman kuukauden jumituksen jälkeen ajateltiin, että jos syön kovatehoiseen treeniin verrattuna liian vähän. No ei auttanut sekään vaan vyötärö alkoi välittömästi levitä 😀 Huoh. Nyt kun vähensin hieman ruokaa kokeeksi niin olin saanut painoa lisää…että tällaista ikuista taistelua tämä on OMAA kehoa vastaan mikä tuntuu tosi väärältä.
Oot kyllä superrohkea, kun pystyt jakamaan elämääsi näin avoimesti kaikille. Mun silmissä oot aina onnistuja ja menestyjä! Sulla on kaunis perhe, koti, opiskelet ja työskentelet, pyörität suosittua blogia…. ja varmasti elämässäsi on paljon muutakin upeaa, mitä me lukijat emme näe. Kun katson elämääsi tämän blogin kautta, näen naisen, jonka elämä on täynnä elämää. Myös sinun kehosi on täynnä elämää ja se on wau! Jos ajattelis ihan niin yksinkertaisesti, että ne kaikki kilot ja rasva ovat energiaa, ja totuushan on se, että tällä hetkellä tarvitset energiaa paljon! Ne kilot vetävät vähän myös alaspäin – jos olisi höyhenenkevyt, sitä leijailisi jalat ilmassa, kehon paino auttaa pitämään jalat tukevasti maan pinnalla. Meidän kehot ovat kamalan viisaita ja uskon, että kehosi on juuri oikeassa kohdassa ja oikean painoinen jo nyt, ja vaikka se ehkä kuulostaa ikävältä, voi olla, että ne kilot palvelevat sinua nyt. Että juuri nyt selviät elämästäsi pienellä ekstaenergialla ja painolla paremmin. Voisko olla, että et ole tehyt yhtään mitään väärin vaan itse asiassa vain tehnyt kaikkesi selviytyäksesi intenssiivisestä elämänvaiheesta? Voisko olla mahdollista hengittää syvään ja sanoa ihan oikeasti, että kiitos upea kaunis kehoni.
Uskon myös oikeasti, että voi olla hyvä ajatus jättää se ajatus laihduttamisesta. Oon huomannut itse, että kun oon käynyt omat aiheeni mielen tasolla läpi ja kun omat ajatukset ja mieli on valmiita muutokseen, niin keho alkaa välittömästi heijastaa sitä muutosta. Ei tarvitse puskea, painaa, kärsiä, rajoittaa, yrittää, stressata. Asiat tapahtuu luonnollisesti kun niille antaa tilaa. Kun mieli tyyntyy ja tasapainottuu, valinnat tulee luonnollisesti ja silloin ei edes mieti, vaan tekee juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Mielen voima on uskomaton. Ja sinä olet uskomaton!!!
Ihanaa valoisaa kevättä Anna!
Huhhuh Annie, toi oli niin hienosti kirjoitettu, että tuli tippa linssiin. Saako tekstiäsi siteerata nimimerkilläsi?
Heftyraining, kiitos. Saat toki. Tulin superiloiseksi tästä kommentista, hyvä lisää hyvää.
Oot super Annie. Kiitti.
Voi Anna! Meitä on selkästi monta, jotka painivat saman asian kanssa. Me vaaditaan itseltämme ihan älyttömästi: pitää olla hyvä äiti, kaunis koti, opiskella, tehdä työt ja olla hyvä vaimo jne. Siinä samassa sitten yritetään tehdä henkilökohtaista elämäntaparemonttia. Vähemmästäkin uupuu, vähemmästäkin vastoikäymisestä menee mieli matalaks. Symppaan sua niin täysillä!
Itekin yritän koko ajan toitottaa itelleni, että mä kelpaan kyllä tämmösenä ja nauti nyt vaan elämästä ja tee asioita mitä oikeasti haluat. Samaan aikaan kokee huonoa omaatuntoa siitä, ettei mennytkään lenkille ja salille ja syönyt sitä porkkanaa päivällisellä. Oi miksi elämästä on tullut näin hankalaa! Yksi mikä mielestäni vaikuttaa myös, on se jatkuva vertailu toisiin. Siksipä oon karsinut instasta monet fitnessmimmit ja hc-jumpparit pois, koska tuli vaan paha mieli kun katsoi omaa röllyä ja niiden aurinkoista olemusta. Motivaatio täytyy hakea tässä kohtaa jostain muualta kuin toisten ihmisten vatsalihaksista.
Tsemppiä hurjasti! Sä kyllä pystyt lisäämään liikuntaan ja jättämään sulle sopimattomat ruoat pois, sitten kun sulla on tarpeeks voimavaroja. Älä vaadi itseltäsi liikoja. <3
Moni kommentoi voimavaroista ja komppaan itsekin vahvasti sitä ajatusta.
Mä olen ehdottanut ennenkin tätä mutta, mitä jos ottaisitkin ”saat sen mistä luovut” -asenteen. Jos jättäisit kaikki laihduttamiseen ja painoon liittyvät ajatukset sivuun ja keskittyisit käsittelemään muita asioita. Jos siellä taustalla on muita käsittelemättömiä asioita, jotka odottavat ensin vuoroaan ennekuin painoasia voi loksahtaa kohdalleen.
Olisko elämäntapaprojektille parempi aika sitten, kun lapset vähän isompia ja elämässä vähemmän kuormitusta? Tai jos ottaisi kuormittavalle ajanjaksolle vain yhden selkeän tavoitteen joka ei kuormita liikaa, esim. vaikka vain sen, että tulisi syötyä vähintään 500g päivässä kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Tai sen, että nukkuisi joka yö vähintään 7 tuntia.
Mun lempijuttuja sun blogissa on nykyisin asumiseen, pihaan ja perheeseen liittyvät jutut, keskity niihin! 🙂
Olen samaa mieltä kuin muutama kommentoija edellä, että sinulla taitaa olla nyt aivan liikaa asioita menossa elämässäsi. Laihduttaminen tarvitsee aikaa, energiaa ja voimia. Sinulla on todella monta rautaa tulessa ja ehkä pientä stressiäkin. Ei ole helppoa pyörittää kolmen lapsen arkea, opiskella ja tehdä töitä! Ei silloin vaan voi jäädä riittävästi aikaa esimerkiksi levolle, joka on mielenlaadulle ja laihduttamisellekin tärkeä asia. Toivottavasti saat elämääsi helpotettua jostain osa-alueesta ja sitä kautta enemmän voimia oman hyvinvointisikin parantamiseen. Olen tämän välillä (valitettavasti usein jälkikäteen) huomannut omassakin elämässäni. Sitä luulee jaksavansa vaikka mitä, mutta keho onkin eri mieltä.
Mä voisin kirjottaa niin nää samat asiat. Ei nyt vaan onnistu. Lasten kans touhuaminen yksin suurimmaksi osaksi kuuta, työharjoittelut ja opiskelut vie mehunsa mutta kyllä mä tiedän että tästä mä joskus vielä nousen. Nyt vaan ei oo sen aika.
Täytyy kommentoida mangoliaa 🙂 Se on ihana. Olet onnekas, että sait heti ensimmäisenä kesänä niin monta kukkaa. Minulla se taisi kuolla Oulun seudulla, ei siihen muutenkaan vielä kukkia olisi tullut (ne näkyy nuppuina syksyllä). Taisin valita väärän paikan ja suojauksen: juuret oli jäässä kun muualla oli sulaa. No, kohta ollaan viisaampia, ehkä joku osa siitä herää…
Anna, sun elämä on niin rikasta! Täällä kirjoittelee lapseton ja naimaton nainen, joka ehtii kyllä treenata ja voi syödä vaikka miten terveellisesti, mutta joka näkee sun elämässä sellasta täyttymystä ja onnea, jossa ulkonäkö tai paino ei merkkaa yhtään mitään. Nauti tästä elämänvaiheesta täysillä, ole se pullantuoksuinen äiti, joka tekee lapsille ihanat muistot ja murehdit sitten ulkonäköjutuista ja fitimmästä elämästä myöhemmin. Toki on tärkeää pitää huoli omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta, mutta ne voi olla ihan muita juttuja kun pakkoliikuntaa tai sokerittomuutta – tilanteen ja fiiliksen mukaan, ehkä joskus se, mikä sielulle on parasta, ei ole keholle ja joskus toisinpäin, tasapainoisesti siinäkin.
Iloa ja kevyttä mieltä kesään, olet just hyvä noin!
Voi Anna, tätä on nyt todellakin liikenteessä <3 Samalla kun kehotan sinua nauttimaan elämästä ja ottamaan rennosti, yritän takoa omaan päähäni samaa asiaa. Teksisi tässä vaiheessa mieli pyyhkiä koko kommenttini pois kun tuntuu ettei se nyt ole yhtään se, mitä haluan sanoa tai että pitäisi sanoa niin paljon enemmän. Jätän tämän nyt kuitenkin tähän hieman vaillinaisena ja keskeneräisenä ilman kovin syvää olemusta ja toivotan aurinkoisia päivä ja voimia.
Hei Anna! Täällä kirjoittaa 15-vuotias vakiolukijasi, ensimmäistä kertaa ikinä.
Halusin kertoa syistä, miksi suhteellisen suurista elämäntilanne-eroista huolimatta palaan lukemaan blogiasi aina uudelleen. First of all, kykenen samaistumaan kamppailuusi – en tiedä, voinko käyttää tätä sanaa – painon ja terveellisten elämäntapojen suhteen, sekä myös tuon uupumuksen, liiallisen stressin suhteen. (Kyllä, mahdollista jopa näinkin nuorille, jos joku ihmettelee.) Toisekseen, jokainen blogipostauksesi on suuri inspiraation lähde. Olet loistava roolimalli asenteinesi ja sillä, kuinka rakastat, yrität rakastaa itseäsi ja siinä samalla opetat sitä myös muille.
Vaikka en välttämättä osaa olla niin kiinnostunut asuntopostauksista, nekin kuitenkin luen, sillä tästä blogista nyt vain tulee niin paljon levollisempi mieli, vaikka kaikki ei sillä hetkellä hyvin olisikaan. Olen suuresti kiitollinen siitä, kuinka luot blogistasi pienen hengähdystauon arjen keskelle.
Ja hei, kaikki meistä todellisista seuraajista varmasti allekirjoittaa sen faktan, että olet todella kaunis ja ihana juuri tuollaisena mitä olet ♥
Hyvää kevättä ja kesää sinulle, lähetän auringonpaistetta ja onnellisia hetkiä kaikille teille ^^
Hei Anna, ihana kun kirjoitit tällaisen postauksen! Tunteet joita koet syömistä, painoa ja muiden arvostelevaa silmää kohtaan, ovat jotain mitkä ovat minullekkin tuttuja! Haluan vain sanoa sinulle, että yritä muistaa (niin vaikeaa kun se välillä onkin), että paino ei ole se asia joka määrittelee sinut. Välillä elämässä on raskaampaa ja täytyy keskittyä muihin asioihin, kuin painon vahtaamiseen ja sen aiheuttamaan morkkikseen. Sinulla näyttää olevan ihana elämä, nauti siitä: perheestä, upeasta kodista ja ihanista ihmisistä ympärillä! Ei ne kilot ja paino kerro susta yhtään mitään, eivätkä muuta sua ihmisenä mihinkään suuntaan, jollet luo niillä liiaksi mörköjä mielen sopukoihin. Olet aivan huippu ihminen, äläkä sitä unohda! Ei kukaan muu voi määritellä sinua, vain sinä voit <3
Moi, varmasti on muitakin jotka painii samojen ongelmien kanssa. Eikä aina syy ole ruokailu vaan joku, mikä tahansa itselle haitallinen toimintatapa.. joskus kannattaa miettiä mitä se palvelee, että kiertää samaa kehää uudelleen ja uudelleen. Helpommin sanottu kuin tehty. Itsellä auttoi asioiden jäsentely paperille: laihdutus, repsahdus, itseinho ja ”kurinpalautus” eli uudelleen laihdutus tiukalla ruokaehdoilla. Kysehän on loppujenlopuksi minän eri puolista: salliva-minä, vaativa-minä. Tuntuu, että sen kontrastin väli täytyy nykyään olla jotenkin valtavan suuri (salliva-/vaativa-minä) eli joko olet supersalliva tai superviaativa. Koska muuten mikään ei tunnu miltään.
Allekirjoitan väittämän, että ulkonäköpaineita tulee ulkoapäin. Mutta olen vähän eri linjoilla siinä että kuinka paljon ne loppujen lopuksi vaikuttavat: minkäkokoisena tahansa kun olet sinut itsesi ja omien valintojen kanssa, ei ulkopuolelta tulevat asiat kosketa todennäköisesti. Tässäkin kohtaa voi miettiä mitä se palvelee, että antaa niiden vaikuttaa? Todennäköisesti sitä, että jatkat edelleen pyörimistä siinä itsellesi turvallisessa, vaikkakin haitallisessa kehässä. Kuitenkin ihminen on tarua ihmeellisempää ja joskus haitallisetkin toimintatavat tuovat turvallisuuden tunnetta. Henkilökohtaisia asioita ja toimintatapoja kannattaa joskus tutkia ilmiöinä: kuinka pitkälle lapsuuteen jokin haitallinen toimintatapa johtaa, mitä se palvelee ja miten se näkyy omassa toiminnassa nykypäivänä.
Tsemppiä, mä uskon että avaimet muutokseen löytyy jokaisen omista käsistä, jos multa olis kysytty omalla kohdalla samoja asioita vuosi tai kaksi sitten en olis uskonut, mut kun aika on kypsä niin muutosprosessi alkaa varmasti. 🙂
Katso elämääsi vähän eri kantilta. Sinulla on uusi hieno koti, ihanat lapset, mies, ja työtä ja luulisin, että toimeentulo melko turvattu eli et joudu ruokakaupassa laskemaan ja katsomaan, mitä voit ostaa ja mitä et… Näinä vaikeina aikoina aika paljon, mistä voit olla todella kiitollinen. Nykyisin luodaan aika paljon paineita, varsinkin naisille: pitää olla uusi hieno koti, hoitaa ja siivota se, tehdä terveellistä kotiruokaa, lapsille hienot harrastukset, ja myös itselle, pitää olla kaunis hoikka ja viettää laadukasta parisuhdeaikaa ym ym.. Hups, eihän kaikkea millään ehdi, eikä tarvitsekaan…Ja nykyisin nuoret haluavat kaiken heti, tässä ja nyt, vaikka ihmiselämässä kyllä ehtii… Jos nyt ajattelee sinuakin, olit jo vähän aika sitten ostamassa kesämökkiä, vaikka talosi oli juuri valmistunut… kiire seuraavaan etappiin ja projektiin, vaikka voisi hetken nauttia jo siitä mitä on saavuttanut ja saanut… Muutaman vuoden päästä sinulla alkaa vielä kiireisempi ja rankempi arki, kuin nyt, kun alat kuskaileen kolmea lastasi harrastuksiin… Tulee aika, jolloin kuorit perunoita illalla kymmenen aikaan, jotta töistä tullessasi ruoka on valmiina, kun pitää kiirehtiä seuraavaan paikkaan…
Mitä tässä yritän sanoa? Ole armollinen itsellesi! Olet terve, kaunis, sinulla on asiat äärettömän hyvin! Nauti tässä ja nyt! Kaikkeen ei vaan ehdi eikä pysty! Elämä menee sykleittäin, on aika ennen lapsia, pikkulapsiaika, lasten harrastusaika ja sitten se lasten opiskelu/irtaantumisaika, jolloin alat hiljalleen luovuttamaan lapsiasi maailmalle ja silloin mietit, mihin se lasteni lapsuusaika katosi?
Älä yritä niin kauheasti tehdä kaikesta niin täydellistä… Tee ”vähän sinnepäin” niin huomaat, että pikkuhiljaa niitä tuloksia tulee…
En osaa sanoa mitään fiksua, mitä joku ei olisi jo aiemmin kommentoinut, mutta halusin silti sanoa jotain. Elämä potkii välillä liian rankasti, mutta yksin et ole. Aina ei myöskään tarvitse jaksaa. Hirveästi tsemppihaleja ja jaksamista kevääseen, jospa täältä asti kantautuisi sinne vähän voimia huomiseen❤️
Kiitos vuoden rohkeimmasta blogikirjoituksesta. Tuollaisesta pettymyksestä ei varmasti ole helppo kertoa. Olen pohtinut viime aikoina paljon omia syömisiäni, ruokavalion mukanaan tuomaa hyvää oloa ja ainaisia sortumisia. Päätin hyväksyä itsessäni sen piirteen, että lopulta aina sorrun. Ja se hyvä olo, jonka saavutan siinä välissä on silti ansaittu. Ehkä sorrun, ehkä en, mutta sortumisenkin jälkeen minulla on oikeus innostua taas tavoittelemaan sitä ”parempaa oloa”.
Tsemppiä! Olet hyvä nyt. 🙂
Hei Anna, ymmärrän sinua, koska olen ajatellut aivan samoja asioita. En olisi nuorempana uskonut, että kiloni tulevat määrittelemään näin paljon elämääni. Olen tasaisesti pulskistunut lasten saannin jälkeen. Tuntui ja tuntuu, että painon kerääntyminen on kuin luonnonvoima, jolle en pysyvästi saa mitään tehtyä. Minulle eniten paineita aiheuttaa tämä yhteiskunta ja ympäristö. Minua ympäröiville ihmisille kiloni ovat erittäin vaikeita kestää. Olenkin nyt eronnut ja vaikka en ole laihtunut grammaakaan, niin voin paljon paremmin. On erittäin nöyryyttävää tulla määritellyksi kilojen kautta. Olen karsinut elämästäni paljon sellaista, mikä aikaisemmin lisäsi näitä ulkonäköpaineita. Sinä olet niin paljon esillä ja alttiina vaikutteille, etten yhtään ihmettele, että tämä aihe vaivaa sinua.
Minä olen alkanut pitää itseäni kauniina. Olen jääräpäisesti sitä mieltä, että minussa ei ole mitään vikaa, vaikka yhteiskunta ja ympäristöni pyrkii todistamaan toisin. Kävelen selkä suorana ja pidän kauniita vaatteita. Ennen ajattelin, että jokin asia ei ole minulle mahdollista kilojeni vuoksi. Enää en ajattele noin. Minä vain elän, niin kuin kuka tahansa.
Ylipainoinen on yhteiskunnan silmätikku nykyaikana. Tuntuu ettei pahempaa kohtaloa olekaan kuin olla lihava. Tarvitaan jatkuvaa positiivista puhetta itselle siitä, että minulla on oikeus olla olemassa juuri sellaisena kuin olen. Ja ehdottomasti keskittymistä muihin asioihin enemmän, kuin painon miettimiseen.
Sinä olet Anna valtavan kaunis ja positiivisen oloinen. Älä anna ylipainon leimata elämääsi ja esimerkiksi lastesi varhaisia vuosia. Jos sinulla ei ole mistä ammentaa laihdutuksen saralla, niin älä mieti sitä enää. Se tie on kohdallasi käyty tällä erää loppuun. Tee elämästä hyvä niillä tekijöillä, jotka sinulle on annettu.
Hei Anna,
Kateellisten jupinaa, siis jos sinua haukkuvat. Muista se. Olet kaunis. Sekä ulkoa että sisältä. Ja sitä ei voi monista muista nykypäivänä sanoa. Muista että paino ei määrittele sitä mitä ja kuka olet. Olet juuri sen painoinen kuin missä sinun on hyvä olla. On ilo lukea blogiasi, ja lukisin sitä oli painosi ihan mitä vaan. Älä siis joistakin idiooteista välitä. Aurinkoa sinulle Anna. terkuin toinen anna 🙂
Hei Anna!
Olen ollut hiljainen seuraaja tähän asti useamman vuoden. Nyt pitää aukaista suu: OLET UPEA.
Katsopa välillä kauniita kuvia kurvikkaista terveistä naisista. Huomaat, että erilaiset vartalot ovat kaikki tavallaan kauniita. En puhu nyt aivan sairaaloisen lihavista, mutta ei se rasvan määrä kropassa ole se, mikä ratkaisee oletko viehättävät vai et.
Viehättävintä on naisessa se, että pitää itsestään huolta, vaikka puntarit ja muut mittarit ei näytäisikään mitään huipputuloksia. OLE ITSELESI ARMOLLINEN, et ole mikään näyttelyeläin. Olet äiti, puoliso, opiskelija, työntekijä, nainen, yms. ja monelle myös roolimalli siitä, kuinka tunteita täytyy työstää, vähintäänki yhtä paljon kuin sitä kroppaakin. Ne, jotka sinua arvostelevat ovat varmasti myös armottomia itseään kohtaan. Heillä on vielä monta tuskaista hetkeä edessä, ennenkuin oppivat aitoa armoa ja kiitollisuutta.
Elämä koettelee niin henkisesti kuin fyysisesti ihmistä, ei täältä kukaan selviä vain upeana ja iloisena hautaan. Kyllä myös täytyy antaa itselleen anteeksi se, ettei ole sitä aina ole paras versio itsestään. se on aitoa elämää, ei mitään saippuaoopperaa. Tsempit ja täydet pisteet rehellisyydestä blogissa!
Moikka Anna! Mulle tuli surullinen mieli tästä kirjoituksesta, etenkin siitä kun sanoit, ettet viitsi postata omia kuviasi… Mulla on tällä hetkellä vähän sama tilanne: laihduttamani 10 kiloa ovat palanneet korkojen kera, eikä huvita postata pyöreäposkikuvia. Ja miten älytöntä sekin sitten on – välillä havahdun siihen, että olen oikein nätti tämmöisenäkin. Sama koskee sua! Oletko muuten tutustunut tähän: http://ruokariippuvuus.fi/? Kuuntelin myös tämän (samasta aiheesta), oli todella puhutteleva, ei mitään liibalaabaa: http://areena.yle.fi/1-2620894
Tuli vain mieleen sellainen, että onkohan tää fitfashion sun blogille oikea portaali? Tarkoitin nimenomaan siinä mielessä, mitä se tekee sun mielelle ja fiilikselle, kun jatkuvasti väistämättä törmäät fit-aiheisiin. Meille lukijoillehan sun elämänmakuinen blogi on portaalissa enemmän kuin tervetullutta vaihtelua. Itse olen puolen vuoden ajan yrittänyt opetella rennompaa suhtautumista treeniin ja ruokaan ja yksinkertaisesti boikotoinut fitfashionia huomattuani sen usein aiheuttavan vain pahaa mieltä. .. Btw, olet sädehtivän kaunis!
Ihan hyvä kysymys. Oon FitFashionin ensimmäisiä bloggaajia ja alussa meitä oli pieni kahdenkymmenen hengen joukko. Siihen aikaan itsekin elin erilaista elämänvaihetta ja olin urheillut aktiivisesti ennen viimeistä raskautta. Vuodet menee eteenpäin ja portaali on kasvanut. En silti haluaisi muuttaa blogin paikkaa vaikka ympärillä olevat blogit ovat kasvaneet ja joukossa on enemmän ja enemmän fit-aihetta. Teen vaan omaa juttua ja kyllä se mun mielestä menee täällä. Hyvinvointi on portaalin punainen lanka ja mun elämässä se tarkoittaa enemmän perheaiheita ja käsittelyä miten hyväksyä itsensä ilman ympärillä olevaa ihannetta fitnesskunnosta 🙂
Ja kiitos, on upeaa saada näin kauniita kehuja. Tulee todella hyvä mieli <3