Kävin tänään katsomassa Monnan ja Tuukan pientä ihmettä. Vauva on pian neljä viikkoa vanha ja hän oli aivan valloittava pieni nyytti suloisen tumman tukan kera <3 Ystävän onni on aivan ihana nähdä ja Monna ja Tuukka ovat aivan loistavat vanhemmat. Itse jo kolmen äitinä iloitsen aivan hirmuisesti heidän esikoisesta ja siitä miten rakastuneelta koko perhe vaikutti. Monna säteili äitiyden onnea ja oli kauniimpi kuin koskaan.
Monna oli laittanut meille kahvit, pipareita ja konvehteja ja minä toin pullat ja pienen lahjan vauvalle sekä rakkaalle ystävälle. Halusin antaa Kalevalan lapsikorun ketjun ja helan punaisella kivellä, tuon suloisen ihmeen kunniaksi.
Sanat eivät riitä kuvaamaan miten onnellinen olen heidän puolesta. Olen itkenyt ilosta jo monta kertaa kun luen Monnan kuvia ja päivityksiä tai vaihdetaan viestillä kuulumisia. Miten sitä näin herkistyykin, kun ystävä on perheineen uuden ja iloisen asian äärellä? Jotenkin he vaikuttivat nyt niin kokonaisilta. Niin kuin tuo neiti olisi ollut jossain kohdun sopukoissa odottamassa aikaansa ja sitä, että hänen pienen perheensä maailma, oli valmis juuri häntä varten. Eläköön, vauva Pursiainen! <3
