Täällä ollaan taas toistaiseksi Helsingissä. Tultiin viikonloppuna kotiin Itä-Suomesta ja ollaan vaihteeksi kotona. Viikonlopuksi menemme meidän mökille Lohjalle joka on mukavan lähellä kun ajomatkaa ei ole kuin reilu tunti. Meillä on tulossa suuri perhejuhannus kun samalle mökille tulee mun neljästä sisaruksestani kolme perheineen sekä meidän vanhemmat. Ainoastaan Kaliforniassa asuva siskoni perhe ei ole Suomessa. Toivottavasti mahdumme ja porukat kestää meidän jälkikasvumme ilakointia sillä kaikilla on lapsia!
Kesä ei ole vielä pitkällä mutta tuntuu siltä, että olen todella päässyt sen makuun. Mun työhommat on sellaisia, että ne kulkee mukana mihin tahansa missä on läppäri ja netti joten on ollut ihanaa että olen päässyt mökkeilemään välillä. Tekemättömät koulujututkin ovat jääneet lopullisesti kesätauolle ja jatkuvat sitten syksyllä. Nyt on pakko ladata akkuja, että jaksaa sitten taas painaa.
Mun kesä menee oikeastaan täysin lasten kanssa. Vähän haaveilen, että pääsisin joskus jonnekin ihan itsekseni mutta en tiedä onko se mahdollista. Vaikka olen todella perhekeskeinen ja ”äiti-ihminen” kaipaan myös omia ajatuksia ja hiljaisuutta. En tykkää esimerkiksi taustamusiikista kun kirjoitan tai siitä kun talo raikaa jos haluan katsoa tv-ohjelman (huom. meillä näkyy nyt töllö kun kaapelit kytkettiin!). Joskus harvoin kun lapset ja mies ovat jossain niin nautin joka minuutista yksin kotona. Kolmen lapsen myötä oma aika kun saa olla ihan yksin on harventunut kyllä entisestään. Yhden tai kahden lapsen kanssa niitä oli vielä useammin mutta esimerkiksi mummolassa eivät ole kaikki kolme olleet yhtäaikaa. Jotenkin se kipuraja menee kahdessa ja sen on tosiaan huomannut erona kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Toki paketissa on vielä nuo kaksi koiraa, joten ihan kahdestaan ei olla miehen kanssa pitkälle pötkitty sitten 2008.
Perhe-elämä on silti ollut mun unelma, mutta eihän se poissulje sitä että voi joskus haaveilla siitä että kukaan ei hetkeen huuda ja kaipaa. Lapset ovat pieniä vain hetken ja haaveilen silti myös isosta perheestä ja neljännestä lapsesta vaikka se kuulostaa ehkä hullulta. Meillähän on jo tuo 7-paikkainen autokin valmiina. Kaksi mahtuisi vielä kyytiin 😉
Kirjoitin Kolmen lapsen äiti -kirjoituksen kun Amos oli kuusi kuukautta. Oivallukseni ovat pitäneet edelleen hyvin kutinsa ja oli hauska lukea tuo kirjoitus nyt melkein 1,5 vuotta myöhemmin. Valitettavasti tuo postauksessa puhuttu ”suvunjatkamisgeeni” ei näytä vielä sammuneen 😉
Mites muilla, onko lapsiluku täynnä omasta toiveesta tai kohtalosta?
