Kategoriat
Yleinen

Muhkeaa mammamuotia

20140706_153457

 

Kesä taisi vihdoin tulla heinäkuun myötä, juuri kun olin niin tyytyväinen säihin tämän kuumailmapalloni kanssa 😉 Mutta ei se mitään, pieni päivetys ei tee pahaa meikäläisellekään ja nyt olenkin ollut kahtena päivänä putkeen uikkarissa, kunnon aurinkovoiteella varustettuna. Edellisen postauksen kirjoitin mökiltä ja nyt ollaan taas kaupungissa sillä halusin tulla nukkumaan ”kunnon” yöunet. 7 kertaa yössä puskapissalle ei oo mitään herkkua kun about tunnin välein kylkeä kääntäessä tulee niin mojova supistus joka sitten painaa rakkoa niin että uni ei tule uudestaan. Neuvolassakin päiviteltiin miten pää on juuri rakon kohdalla eikä ihan laskeutunut. Voin kertoa et paljon ei mahdu niin että ei tuntuisi epämiellyttävältä! Ja tässäkin taisi tulla jo liikaa infoa herkimmille…

20140706_152853

20140706_153531

 

Mökillä säiden lisäksi meitä hemmoteltiin veljeni syntymäpäiväkakulla joka oli vähän kuivakakkutyyppinen, mutta sen päällä oli mökin marjoista tehty hilloke, tuoreita mansikoita ja kirsikoita sekä pieniä marenkimurusia. Se nautittiin kahvin ja vaniljavaahdon kera. Pääruoaksi oli ollut zucchini risottoa ja tietysti vähän lihaa meille lihansyöjille. Mun äiti on kasvissyöjä niin hän valmistaa myös aina jotain herkullista kasvisruokaa.

20140706_143249 20140706_143235 20140706_143957

20140706_140642 20140706_140810 20140706_140847 20140706_141044

Kovin hirmuisesti en jaksanut uida muuta kuin illalla saunassa pestä hiukset. Onneksi äiti jaksoi uittaa lapsia sillä nuo vesipedot olisi halunneet olla järvessä kokoajan. Tää mun 15 euron hennesin äitiysuikkari on kyllä palvellut koko rahan edestä, sillä ostin tän jo ensimmäisessä raskaudessa johonkin kylpyläreissulle ja aina kun oon ajatellut että tuota jättimäistä uikkaria tuskin tarvitsen enää niin sitten mulla onkin kohta ollut siihen täytettä!

20140706_121101

20140706_122917 20140706_123057 20140706_123314 20140706_130246

20140706_130556

 ”Ota uimapuku, ota malli = uimapukumalli” 😉

20140706_130506 20140706_130910

Tänään vietettiin hellepäivää näin kantakaupunkilaisittain Kumpulan maauimalassa. Yritän parhaani mukaan nauttia kesästä lasten kanssa, enkä keskittää kaikkia ajatuksiani odottamiseen. Kesä ehtii muuten mennä ihan sivusuun. Helppoa se ei ole, mutta ei auta kuin yrittää! Oon kuitenkin tässä perheessä ainoa jolla on tämä massukka kannettavana, joten yritän jaksaa pysyä touhussa mukana, ettei noilla tule ihan tylsä kesä. Veikkaanpa että kolmen kanssa tahti tuskin hiljenee 😉

20140706_152309

Kategoriat
Yleinen

Sairaalakassi

IMG_20140703_150608

Hyvä päivä, huono päivä ja hiton huono päivä tuntuvat vuorottelevan täällä päin. Valitettavasti tuo hyvä päivä sattuu kierrollaan tulemaan aina entistä harvemmin ja niinäkään päivinä en välttämättä jaksa mitenkään hirmu hyvin. Jotain ihan superihanaa ja positiivista tästä viikosta keksin sen, että nyt on heinäkuu. Kuukausi jota oon odottanut marraskuusta saakka. ”The day” voi hyvin loppukuun odottajalla olla vasta elokuussa joten eihän tässä olla jäniksen selässä mutta joka tapauksessa, hyvältä tuntuu että raskaus on ensi viikolla täysiaikainen ja kaikki on oikeasti hyvin.

PhotoGrid_1404414646663

Voinnistani oon valittanut varmaan jo ihan tarpeeksi riveillä ja sen väleissä joten laitetaan pitkästä aikaa neuvolapäivän asu-/masukuvaa. Terveydenhoitajan puntari näytti mulle tänään 105kg joten sen puolesta oon ihan ****n Fit ja Fashionia edustakoon tuo Tokmannin paita ja Lacosten tennarit jotka on kantapäästä rikki niin et sukka vilkkuu. Mutta jottei hävittäis muotiblogeille niin jalassa mulla on sentään Nebbian treenitrikoot (venyy muuten hyvin) ja ”Longchampin” käsiveska. Ihanhan tässä meinaa itku tulla näitä kirjoitellessa mutta sallittakoon sillä asun Sörkässä enkä Töölössä. Ilmeisen varakkaalta ja hyvinsyöneeltä asussani näytin sillä samaisella neuvolareissulla tuli mun peesiin ihan yhtä hyvässä lihassa oleva mies joka kysyi onko mulla antaa hänelle mun laukusta ruokaa, hän kun ei ollut syönyt puoleen vuorokauteen. Ei ollunna mutta welcome to the hoods fiilis iski jälleen… Juuri nyt ruokahalu on sellainen että syön kyllä omat evääni.

IMG_20140703_220529

 

Neuvolakuulumisista sen verran, että muuten neiti näpsäkkä voi hyvin, paitsi turvotusta on alkanut kertymään jalkoihin ja käsiin. Hemoglobiini on noussut tosi hienosti jo ihan itsekseen vaikka oon unohtanut ottaa rautatabletteja ja ollaan takaisin 120 paremmalla puolella. Sf-mitta sen sijaan elää omaa elämäänsä ja jostain syystä mulla on lapsivettä runsaasti. Näistä syistä pasahti ensi viikolle ylimääräinen äitipolikäynti jossa selvitellään veden määrää ja sikiön kokoa tarkemmin. Käsituntumalla vauva vaikuttaa tosin normaalikokoiselta. Itse veikkaan että mulla on vain tuota lapsivettä runsaasti kun muistelen että edellisissäkin raskauksissa oli kohdunpohjan korkeus suuri ja oon tosiaan synnyttänyt aivan normaalikokoiset 3,6 ja 3,7kiloiset muksut ja samoilla käyrillä mentiin silloinkin. Mutta ensi viikolla ollaan viisaampia. Vatsa ei siis vain näytä isolta vaan se on iso! =)

20140703_204844

Mitään toiveita ja merkkejä siitä, että vauveli olisi tulossa maailmaan ennen aikojaan ei siis ole joten en ole pitänyt kiirettä sairaalakassin pakkaamisen kanssa. Tänään neuvolatunnelmissa aloin kuitenkin miettimään mitä sinne pitäisi ottaa ja olisiko jonkunlainen kassinalku hyvä olla jo valmiina jos tuleekin joku komplikaatio tai kiirellinen lähtö. Kaikenlaisia pikkupurnukoita ja rasvoja olen tässä hissukseen hamstrannut ja kassia täydentämään löysin tänään vielä paljon hehkutetut Bravadon imetysliivit.

20140703_204959 20140703_205202 20140703_205224 20140703_205434 20140703_214541 20140703_215032

 

Mukaan siis olisi lähdössä:

neuvolakortti

puhelin ja laturi

hygieniatarvikkeet ja hiusharja

korvatulpat, lansinoh ja nivea

alusvaatteita (sis. imetysliivit)

caprileggingsit ja löysä t-paita

Sobea velourpuku

turvakaukalo ja vauvan pieni vaatekassi

20140703_211735

 

Sellaisia mulla tuli mieleen tänään ja ainakin vaatepinot sain nyt pöydälle valmiiksi vaikka en ihan kassiin saakka. Samoin hammasharja ja dödö oli vain kuvausrekvisiittaa ja meni takaisin käyttöön 😉 Tuntuu vaan siltä että jos sen kassin pakkaa nyt valmiiksi niin sitten se ainakin seisoo tuossa elokuun kolmannelle viikolle asti.

Synnytyksestä mulla on pääosin hyvät mutta aavistuksen ristiriitaiset fiilikset. Odotan sitä innolla sillä edellinen kokemus oli todella hyvä. Suht nopea noin 5 tunnin synnytys ja kotiuduin heti vuorokauden jälkeen omasta pyynnöstä. Esikoisen kohdalla synnytys oli pitkä komplikaatioiden tie joka päätyi napanuora kaulan ympärillä kiireelliseen sektioon ja tein kuolemaa osastolla ainakin sen 4 vuorokautta synnytyksestä. Nyt toivon ihan tuhannesti, että koska edellinen kokemus oli hyvä, että tämä kolmas sujuisi samalla tavalla ja yhtä joutuisasti. Pahin pelko on ehkä se, että joudun uudestaan leikkauspöydälle ja joudun kokemaan pitkän paranemisprosessin tai että synnytyksen yhteydessä vauvalle sattuu jotain. Pelot ovat kuitenkin vain hetkittäisiä ja pieniä ja uskon että kaikki menee hienosti, kunhan sen aika tulee.

IMG_20140626_165932

Kiitos vielä Reimalle aivan ihanasta vauvalahjasta eli kevyestä fleeceasusta sadepäiviin ja syysiltoihin. Se löytyy Reiman ALE:sta -40%:lla punaisena, valkoisena ja harmaana.

Haalari

Töppöset (netistä loppu, toisenlaiset harmaana)

Tumput

Myssy

Asun lisäksi sain vauvalle kaukaloreissuja varten makuupussin jossa on aukot turvavöille. Kolmesta houkuttelevasta väristä mulla on tuo hempeän harmaa ja myös nuo kaikki ovat -40% alennuksessa.

Hafren

Hafren makuupussit täällä

Vielä kun saisi kaukalolle ja sen pussukalle täytettä <3

Ps. Ensi viikolla arvotaan Reimaa teillekin! Se liittyy kesään, helteisiin ja vihaisiin lintuihin. Pysykää siis kuulolla jos teillä on yhtä innokkaita lintufaneja, jotka viihtyvät vedessä ja auringossa! Tämännäköistä olisi luvassa! 🙂

20140627_142051

Kategoriat
Yleinen

Onni on ystävät ♡

IMG_0368

 

Mulla on kyllä maailman parhaat ystävät! Nuo ihanaiset olivat eilen järjestäneet mulle Baby Shower juhlat vauvan kunniaksi. Nää oli mun ensimmäiset vauvajuhlat vaikka odotan kolmatta joten yllätys oli ihana. Muutenkin kun oon sellainen jolla ystäviä on vain kourallinen niin he ovat sitäkin rakkaampia. Muutama heistä ei päässyt tulemaan mutta kiitos silti siitä että olitte hengessä mukana Jonna ja Kaisa. Paikalla meitä oli Sara, Monna, Katri ja Päivi <3. Aamu alkoi sillä kun sain viestin että mut haetaan 45min kuluttua. Olin oikeesti ihan juuri noussut sängystä joten pieni varoitus oli paikallaan 😉 Tästä alkoi kiireellinen tuunaus saada tukka kuosiin ja kasvot maalattua!

Screenshot_2014-06-15-12-31-38

 

Ehdin kuin ehdinkin ja kun Monna tuli niin pakkasin vain käsilaukun ja sitten mentiin. Määränpää oli yllätys 🙂

20140614_110159 IMG_20140615_123917 20140614_112239

 

Autolla saavuttiin Alppilaan, ihan Linnanmäen viereen ja mentiin sisään Natural State -nimiseen kauneushoitolaan! Siellä meidät vastaanotti Monnan ystävä Suvi ja kuulin että mulle on luvassa hemmotteluna jalkahoito ja geelilakkaukset varpaankynsiin! Oih! <3 Olin juuri edellisenä päivänä ladannut Instaan kuvan että mun jalat ei enää tykkää istumisesta vaan alkaa keräämään turvotusta. Oon koittanut hoitaa sitä ZeroPointin kompressiosukilla ja säärystimillä, etenkin aina kun bloggaan istumassa pidemmän hetken.

IMG_9160 IMG_9162 IMG_9168 IMG_9181 IMG_9178 IMG_20140614_124213 IMG_20140615_104159

 

Jalkahoito tuntui tosi ihanalta ja etenkin nyt kun en oikeasti yletä kunnolla varpaisiin niin oli ihanaa, että jalat hoidetaan kunnolla kuntoon. Oon aina synnyttämään mennessä halunnut että mulla on lakatut varpaankynnet niin nytpä olisin jo varpaiden puolesta valmis 😉 Geelilakkaus pysyy hyvänä ainakin kolme viikkoa! Voi olla että käyn sen vielä uusimassa ennen h-hetkeä 😉

Suvi tarjoaa Natural Statesta meidän blogilukijoille saman hoidon hintaan 60€. Kyseessä on siis 60min jalkahoito geelilakkauksella. Aikoja voi varata numerosta: 050-447 1676 tai sähköpostilla osoitteesta: info@naturalstate.fi Suosittelen kyllä näin ihania kesävarpaita kaikille!

IMG_20140615_104001 IMG_20140615_115520

 

Jalkahoidon jälkeen suunnattiin keskustaan ja ajettiin Kamppiin. Siellä oli odottamassa Sara, Katri ja Päivi! Sara oli varannut meille Huoneistohotelli Gellan asunnon, josta oli hienot kaupunkinäkymät Kampin ylle. Tytöt olivat tuoneet kutsuille kaikenlaisia herkkuja ja pöydän kruunasi Saran leipoma mahakakku! 🙂 Aivan upea taideteos ja sisältä herkullinen suklaakakku. Väleissä oli valkosuklaamousse, vadelmamelba ja suklaamousse-kerrokset. Nam 😛

meillä oli sattumalta #teamraitapaita ;)
meillä oli sattumalta #teamraitapaita 😉

IMG_0369 IMG_0372 IMG_0373 IMG_20140615_120448 IMG_9188 20140614_131400 20140614_131406

20140614_131517 20140614_131527 20140614_132026 20140614_132055 20140614_133115 20140614_154052 20140614_154138 IMG_0354

 

Herkuttelun lisäksi ystäväni olivat hankkineet mulle lahjakortin Haikon kartanoon. Kiitos siitä! Se oli oikein fiksu valinta kun vauvatavaraa on jo paljon ennestään. Ihanaa kun haluavat muistaa myös odottavaa äitiä eikä pelkästään vauvaa 🙂 Hih!

IMG_9202 IMG_0404 20140614_150511 IMG_20140615_121039 IMG_20140615_120923 IMG_20140615_120710 IMG_20140615_120235 IMG_20140615_115901 20140614_150449 20140614_150307 20140614_150709

Mun mielestä me ei edes otettu paljon kuvia mutta kun 4/5 pitää blogia niin loppujen lopuksi kuvia olikin aika kasa kun läheteltiin niitä toisillemme 😉 Kyllä me kuvaamisen lisäksi nimittäin ehdittiin istuskella ja kahvitella ihan rauhassa 😀

Voi että mun ystävät on sitten ihania ja kauniita! Tuli aivan ihana fiilis koko päivästä, sillä kevät on ollut sen verran haipakkaa että on ihan harmittanut että ystäväaikaa ei oikein ole ollut. Oon ollut raskaana koko Saran kisadieetin ajan ja kun ennen puuskutettiin melkein päivittäin lenkillä tai salilla yhdessä niin kun se jäi niin yhteistä aikaa ei ole ollut samalla tavalla. Monnan bisnekset pyörii ihan hurjaa tahtia eli nainen painaa töitä melkein aamusta iltaan ja minä pyörin lasten kanssa paikasta toiseen. Perhe-elämän ja ystävien kanssa ajan sovittaminen yhteen ei aina ole helppoa kun kaikilla on omat projektinsa kuten meillä nyt tämä muuttorumba. Siksikin oli ihanaa jutella ihan arkisia juttuja ystävien kanssa samassa pöydässä ilman kiirettä! Toivottavasti pian olisi jonkun muun vauvajuhlat tulossa? Girls, anyone?! Mä voin leipoa mahakakun! 😉

IMG_20140615_005730

 

Vai toiminkohan mä tän jättimasun kanssa varoittavana esimerkkinä et nuo muut ei uskalla lähteä ensimmäiselle, toiselle tai kolmanne kierrokselle?! Katri ei ainakaan innostunut kun muistutin sitä miten se oli vuosi sitten mun ja Monnan järjestämässä Sporttipäivässä rintapumppu messissä ja kävi tissejä tyhjentämässä kun niitä kivisti 😉 Apua! Toi on niin mun kohtalo taas pian tästä eteenpäin!

6 viikkoa ja pari päivää laskettuun aikaan! On se aika muhkea jo 😉

Kiitos vielä juhlista ystävät rakkaat! ♡

IMG_20140615_010314