Nyt dieetillä ollessa mulla on muistunut mieleen yksi ajatus josta en pääse yli. Tää ajatus tuli mulle jo kauan sitten, eli silloin kun punnitsin blogin aloittamista ja toisen raskauden jälkeen mun paino ei lähtenytkään tippumaan samalla tavalla kuin esikoisesta. Olin painavampi kuin ikinä ”normaalisti” ja ruokahalu oli sen mukainen. Toki olin vast’ikään synnyttänyt ja imetin Linneaa ja hormoneillakin saattoi olla osansa mun ajattelutavassa, mutta silti. Mä silloin mietin että miten mua ahdisti mun koko ja kypsyttelin ajatusta laihduttamisesta. Olin kuitenkin tottunut syömään mieleni mukaan ja yksi mun paheista oli käydä kahvilassa ja ottaa joku ihana leipä kaikilla täytteillä. Lempparileipiä oli esimerkiksi sellainen jossa on kunnon suolaista juustoa ja sen kaveriksi kalkkunaa tai muuta lihaa. Kahvilassa valitsin aina silloin kuten edelleenkin, mielummin suolaisen herkun.
Mikä se ajatus sitten oli? No se oli sellainen kun yhtenä päivänä himoitsin kamalasti Arnolds Donutsin bagelia. Olin syönyt sellaisen jollain kauppakeskuskäynnillä Sellossa ja kun pohdin laihduttamisen aloittamista niin mulla pyöri mielessä vaan se bagel. Mietin sitä bagelia, jossa oli Philadelphia tuorejuustoa, lihaa ja muita mun valitsemiani täytteitä ja sitä, että en halua sellaista elämää jossa en voi syödä bageleita. En tiedä saako kukaan nyt tästä ajatuksesta kiinni, mutta mulle se bagel edusti kaikkia maailman herkkuja. Pohdin siis ihan oikeasti sitä, että valitsenko mielihalujen mukaan syömisen sen hinnalla, että olen ja tulen olemaan ylipainoinen.
Toki tuo pohdinta auttoi mua päätöksenteossa. Tiesin että laihduttaminen ja terveellinen elämäntapa ei poissulje satunnaista herkuttelua mutta se kuitenkin tarkoitti sitä että vanhasta tavasta, syödä aina mitä haluaa oli siirryttävä siihen, että syö pääsääntöisesti muutakin kuin bageleita. Valinta oli tavallaan helppo, sillä tiesin että normaalipainossa olen onnellisempi, ihan siitä syystä että viihdyn vartalossani paremmin silloin ja kun mulla itselläni on hyvä olo, niin säteilen sitä myös ympärilleni. Jonkunlainen surutyö oli kuitenkin siinä, että luovuin vanhasta, niissä oli myös hyvää -mahan hyvää.
Nyt mun ruokaremppaa on jälleen takana kuukausi-kaksi. Kolmas raskaus ja stressaava elämäntilanne heitti mut takaisin arkeen jossa kasvikset loistivat poissaolollaan ja energia napattiin mielummin kahvilan tiskiltä kuin omista eväsrasioista. Molemmat tavat elää on mulle tuttuja, niin se että syöminen sujuu ilman suurempaa stressiä ja voin fyysisesti hyvin, kuin se että jojoilen ja tiedän että painoni nousee huonojen valintojen seurauksena. Painonpudottaminen uudestaan vaatii sen, että lautaselle eksyy enemmän niitä hyviä valintoja kuin huonoja, mutta vanhat tavat istuu tiukassa. Toisaalta food prepping on tuttua, osaan heittämällä tehdä itselleni terveellisen aamupuuron tai smoothien ja kaapista löytyy kylmälaukku poikineen. Sitä rakastan ihan yhtä lailla, kuin myös sitä että saan istua sohvanpohjalla suklaalevyn kanssa.
Mun paino on lähtenyt ihan mukavasti laskuun mutta aivan niin helppoa tämä ei ole ollut. Toisena päivänä olen supermotivoitunut, sillä kapeneva peilikuva saa mut hyräilemään tyytyväisenä, kun vanhat vaatteet mahtuvat vihdoin päälle, polvisäryt ovat helpottuneet ja energiaa on paljon aiempaa enemmän. Toisena päivänä kuitenkin kaipaan hirmuisesti takaisin vanhaan ja ikävöin varsinkin viikonloppuherkuttelua. Eilen kaupassa lappasin kärryyn kaikenlaisia grilliherkkua mielessäni vapun grillaaminen ja se, että sitähän voisi jo viikolla harjoitella. Ostin makkaraa, kermaviilikastiketta, kanaa, pieniä miniburger-sämpylöitä ja ainekset jauhelihapihveihin. Jälkiruoka-aineksiksi ostin kermaa, mascarponea ja marjoja ja mietin että niistä voisi loihtia jotain hyvää! Kotona vasta muistin et hei, eihän mitkään burgerit tai mascarponejälkiruoat kuulu mun ruokavalioon. Se tapa suunnitella tulevaa syömisen kautta ei oikein istu laihduttajalle ja sitä mulla on ikävä. Mähän rakastan ruokaa! Ilta päättyi siihen kun tein koko perheelle ison lasagnen niin söin sitä tyytyväisenä ja karkkia päälle. Maitorahka ja marjat jäi jääkaappiin.
En tiedä oonko ihan yksin tämän ajatuksen kanssa tai onko kukaan tarponut syömisen kanssa niin syvissä vesissä, että ihan oikeasti miettii vähän alkoholistin tavoin, että valitsee mielummin pullon kuin kaiken muun, niin samaan tyyliin siitä mahdollisuudesta että kaikki maailman herkut on just sulle. Mä oon miettinyt. Aika kamalaa.
