Kategoriat
Perhe & suhteet Ura Yleinen

Pääsin sisään tohtoriohjelmaan

Väitöskirjatutkijan ura alkamassa

Näin siinä kävi, että unelmani jatko-opinnoista realisoitui. Kuulin reilu viikko takaperin uutiset, että pääsin opiskelemaan tohtoriksi Helsingin yliopistoon Ruokaketjun ja terveyden tohtoriohjelmaan (Doctoral programme in food chain and health). Käytännössä se tarkoittaa sitä, että olen nyt väitöskirjatutkija tai tohtoriopiskelija, mitä nimikettä nyt haluaakin käyttää. Tavoitteenani on valmistua elintarviketieteiden tohtoriksi (ETT). Opinto-oikeus alkoi nyt syyskuun alussa ja päämajani on Viikin kampuksella kuten aiemminkin. On ihanaa päästä takaisin Viikkiin!

Innovaation kulku keksinnöstä kuluttajille

Väitöskirjani jatkaa graduni aihealueella tutkien terveysvaikutteisia elintarvikkeita ja probioottihiivalla valmistettua olutta. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja olen niin onnellinen, että halkean. Edessä on minimissään se neljä vuotta täysipäiväistä työskentelyä (usein käytännössä paljon enemmän) ennen kuin väitöskirja on valmis mutta odotan tätä matkaa innolla. Myönnän, että pelkäsin hurjasti haun tuloksia ja sen vuoksi myöntävä päätös tuli suurena yllätyksenä.

Olen lähiaikoina tuntenut oloni niin Aku Ankaksi, että en voinut ensipäivinä uskona onneani. Sain vihdoin uutta ihanaa tekemistä, joka on vain minua varten. Minun oma projektini, jossa pääsen kehittämään itseäni ja oppimaan yhteisöltä ympärilläni, miten tehdään tiedettä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sain myös tunteen, että minä onnistun ja minä riitän. Ehkä olen tehnyt jotain oikein, kun olen päässyt tänne saakka.

Töissä suklaatehtaalla

Uutta on myös se, että sain vihdoin töitä elintarvikealalta kun sain Fazerilta sesonkityöntekijän pestin. Olen töissä Fazerin makeistehtaalla, jossa valmistamme kovaa vauhtia konvehteja joulusesongin tarpeisiin. Työ on ihan perusraskasta tehdastyötä mutta arvostan kokemusta, jonka saan tuotantotöistä. Siitä on varmasti hyötyä jatkossa. Työ on ollut todella mukavaa, eikä siitä ole lainkaan haittaa että henkilökuntaetuna on edulliset Fazerin tuotteet. Yritän ostaa kotiin myös leipää, puuroja, Yosaa ja Kaslinkin kauratuotteita mutta myönnän, että kassista on löytynyt usein myös suklaata, keksejä ja muita herkkuja. Perheelliselle Fazer on kyllä loistava työnantaja!

Tasapainolla lisää sisäistä rauhaa

Vaikka tekstistä saa sellaisen kuvan, että elämässäni tapahtuu niin liian kiirettä minulla ei ole ollut. Olen kaivannut uutta tekemistä valmistumisesta saakka ja oikein janosin, että saisin elämääni sisältöä joka on muutakin kuin lastenhoitoa, perhettä ja muiden menoja. Välillä neljän äitinä tuntuu, että hukkuu pyykkisuohon ja siihen, että pitäisi olla laittamassa tiskejä tai tekemässä ruokaa. Koen, että tarvitsen päiville jotain omaa, niin jaksan kotonakin paremmin.

Mainitsin varmaan, että nämä urahaaveet mielessä myös meidän pienin aloitti elokuussa päiväkodin, joten nyt palaset loksahtavat kohdilleen. Oli oikea päätös hakea paikkaa syksyn alkuun, sillä nyt pääsin nopeasti siirtymään opintoihin ja työelämän uusiin haasteisiin. Neljä viikkoa sitten kirjoitin Linkkariin:

Tänään reppu selässä lähtivät 6.-luokkalainen, 3.-luokkalainen, eskari ja tepsuttelija. Itse keitin kahvit, sipaisin huulikiiltoa ja nauhoitin yhden työhaastattelun videovastaukset. Olisi niin kiva lähteä aamuisin itsekin! Toisaalta elämänmuutos voi olla yhden puhelinsoiton päässä.

Näin se todella oli.

Kategoriat
Perhe & suhteet Ura Yleinen

Minustako tutkija? Haku Helsingin yliopiston tohtoriohjelmaan

Heinäkuun lopussa oli haku kymmenen päivän hakuaika yhteen katsomistani tutkijakouluista. Hakuaikoja tutkijakouluihin on yleensä 2-5 kertaa vuodessa. Itse hain YEB:n (Ympäristö-, elintarvike- ja biotieteellinen tutkijakoulu) alla olevaan Ruokaketjun ja terveyden tohtoriohjelmaan eli Food Chain & Health -ohjelmaan nyt heinäkuun haussa.

Kesähaku on ainostaan Helsingin yliopistosta valmistuneille. Päätin tehdä tutkimussuuunnitelmani jatkaen graduni aiheesta koskien probiootteja sisältäviä elintarvikkeita. Pääseminen jatko-opiskelijaksi ei kuitenkaan ole itsestäänselvää ja saan jännittää vielä kuukauden tuloksia.

Kaikki on kiinni rahoituksesta?

Tohtoriksi opiskelu kestää päätoimisesti neljä vuotta, käytännössä usein enemmänkin. Oma suunnitelmani sisältää artikkeliväitöskirjan eli kolme-neljä tieteellistä artikkelia. Tohtoritutkinto huipentuu väitöstilaisuuteen, jossa väittelijä puolustaa työtään. Itse valmistuisin elintarviketieteiden tohtoriksi, jos suoritan jatkotutkinnon.

Olen kuullut, että meidän alalla lähes kaikilla hakeneilla on ollut jo rahoitus tiedossa hakuvaiheessa, sillä esimerkiksi laboratoriotutkimus maksaa aika paljon. Itse hain opinto-oikeutta jo nyt ennen rahoitusta, niin pelkään että puuttuva rahoitus on yksi este oikeuden saamiselle. Toisaalta olen kyllä hakenut myös apurahoja mutta prosessit ovat pitkiä niin en vielä tiedä jos apuraha napsahtaakin jostain.

Lopulta valinta tohtoriohjelmien välillä oli helppo. Olin katsonut pitkään jo HY:n FoodHealth vaihtoehtoa. Toinen mahdollisuus olisi ollut Itä-Suomen yliopistossa Terveystieteiden tohtoriohjelma ja kolmas Oulussa Terveys- ja biotieteiden tohtoriohjelma. Yksi kolmesta graduohjaajastani on pääohjaajani ja hänen ollessa Helsingin yliopistossa, oli valinta sillä selvä. Jokainen kun tarvitsee jo hakuvaiheessa ohjaajan ja vastuuprofessorin ja olin verkostoitunut parhaiten jo omaan yliopistooni.

Töihin, tutkijaksi vai tutkimusta työn ohella?

Yksi vaihtoehto on tietysti tehdä väitöskirjaa omien voimien rajoissa työn ohella. Olenkin hakenut aktiivisesti töitä myös valmistumisen jälkeen niin pidän mahdollisena tätäkin vaihtoehtoa. En kuitenkaan halunnut jättää tutkijakouluun hakua sen vuoksi, että EHKÄ työllistyn alalleni. Haluan kehittää itseäni, joten peukaloiden pyörittely koulutustani vastaavaa työpaikkaa odotellessa ei sovi minulle. Koen, että heitän aikaa hukkaan ja pidän itseäni ihan turhaan vapaana.

Mitä jos koronakriisin ja kovan kilpailun vuoksi en työllistyisikään vielä pitkään aikaan? Olisin turhaan ollut kalenteri tyhjänä ”valmiudessa”. Jos mahdollisuuksia ilmaantuu niin mietin sitten mielummin niistä vaihtoehdoista ja uskon, että asiat järjestyvät kyllä. Myös sekin on epävarmaa pääsenkö tohtoriohjelmaan tällä suunnitelmallani mukaan. Toisaalta, jos ei edes hae niin ei varmasti pääse. Minä hain eli olen ottanut ensimmäisen askeleen! On jopa vähän pelottavaa myöntää ja kertoa siitä, koska epäonnistumisen pelko on läsnä, eikä epäonnistumisista kirjoittaminen julkisesti ole mitenkään mieltä ylentävää puuhaa. Toisaalta jos pääsen, on asiaa sitäkin mukavampi fiilistellä teidän kanssa.

Urakriisi iskisi kovaa ilman tutkintoa

Olen pyöritellyt mielessäni sitä, että jos en olisi nyt valmistunut maisteriksi eläisin varmasti pahan urakriisin keskellä. Kun neljäkymmentä vuotta lähestyy uhkaavasti tulee tunne, että nuori aikuisuus on taittumassa ja elämässä on hyvä olla jotain kiintopisteitä. Minulle suurin tukijalka on tietysti perheeni, puoliso ja lapset sekä omat vanhempani ja sisarukseni. Haluan kuitenkin saavuttaa muutakin kuin äitiyden.

Äitini aloitti juuri minun ikäisenä pohjoismaisessa tutkijakoulussa ja väitteli tekniikan tohtoriksi Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa (Kungliga Tekniska högskolan, KTH) kun olin yhdeksän. Minulla on neljä sisarusta, joten äitini teki väitöskirjaa kun hänellä oli viisi pientä lasta! Siksi omat ponnisteluni eivät tunnu mitenkään erityisiltä. Ehkä meissä on silti enemmän samaa kuin kuvittelen.

Yliopistolla vuonna 2015

Joka tapauksessa meidän perheessä on uusi opiskelija, sillä mieheni aloittaa nyt syyskuussa Aalto-yliopistossa, jonne hän pääsi suoraan Rakennustekniikan maisteriohjelmaan, valmistuttuaan joulukuussa AMK:sta Rakennusmestariksi. Olen niin onnellinen, että hän pääsee jatkamaan diplomi-insinööriksi. Perustimme perheen niin nuorina, että opiskelut jäivät vähän sen jalkoihin. Hän on kuitenkin minua nuorempi, joten hän ehtii vielä hyvin opiskelemaan. Seuraan myös mielenkiinnolla, millaista opiskelu on Aallossa kun itse olen opiskellut HY:ssa tutkintoni.

Lapset luentosalini ulkopuolella odottamassa 2015, koska heillä oli syyslomaviikko ja minulla pakollinen luento.

En halua suolata bloggaamista, sillä se on antanut minulle paljon ja ollut iso osa aikuisuuttani. Olen blogannut pian yhdeksän vuoden ajan. Kirjoitin viisi vuotta sitten postauksen Joka kuuseen kurkottaa, jossa kerroin päätöksestä palata koulunpenkille, suorittamaan opinnot loppuun. Kirjoitin silloin, että

”Akateeminen tulevaisuus voi sittenkin olla minun vaikka olen itä-helsinkiläinen lähiömutsi, nuorena lapset saanut perheen musta lammas. Tuo rooli oli ehkä sittenkin vain minun omassa päässäni, sen punaisen paholaisen sanoja joka haluaa ampua unelmia alas.

Mun tulevaisuus voi pitää sisällään myös jotain ihan muuta, mutta nyt koen että mulla on määränpää tuolla jossain. Olen onnellinen jo tästä syksystä ja siitä miltä tuntuu taas oppia, arvostaa itseään muutakin kuin äitinä.

Voisiko sitä oikeasti olla akateeminen äiti, älykäs nainen ja vielä hyvä vaimo?”

Tuon postauksen päätös on muuttanut mun elämän suunnan. Olin aina halunnut tehdä muutakin kuin kirjoittaa lifestyle-blogia. Oli vuosia kun kirjoitin todella paljon, jopa 300 postausta vuodessa ja sosiaalisen median ylläpitoon meni tuhansittain tunteja. Jossain siellä välissä, päätin että en yritä enää somen vuoksi mitään vaan keskityn itseeni. Sen myötä instagramini jäi retuperälle ja kaupallisten yhteistöiden määrä väheni. Nuo tunnit on sitten menneet perhe-elämän, opintojen ja muiden töiden parissa. Somesta on tullut työn sijaan jälleen harrastus ja sellaisena sen näen tulevaisuudessakin.