Kategoriat
Yleinen

Nyt kannattaa valmistaa sima!

SAMSUNG CSC

Vappu on viikonloppuna ja vielä ehtii hyvin valmistaa itse tehdyn perinteisen siman. Simaa voi valmistaa kahdella tapaa, eli niin että se käy jääkaapissa viikon tai huoneenlämmössä kolmisen päivää. Huomenna tiistaina on parasta laittaa sima tekeytymään mikäli haluat nauttia sitä jo lauantaina eli vappuaattona. Keskiviikkonakin ehtii vielä sunnuntaiksi mutta näissä tapauksissa pitää tosiaan antaa siman käydä huoneenlämmössä koko aika myös pullotuksen jälkeen. Simaa varten tarvitset sitruunoita, fariinisokeria, taloussokeria, hiivaa, rusinoita ja vettä.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

PERINTEINEN VAPPUSIMA

4 l vettä
250 fariinisokeria
250 g taloussokeria
1-2 sitruunan mehu
1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)
sokeria, rusinoita

Kiehauta puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Lisää loput vedestä sekä sitruunamehu joukkoon, anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva nestetilkkaan ja sekoita nesteeseen. Anna käydä huoneenlämmössä noin 1 vrk. Pullota sima. Lisää pulloihin 1 tl sokeria ja muutama rusina.

Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä käytä liian tiukkaa korkkia.

Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä valmistumisaika on noin viikko, huoneenlämmössä noin 3 päivää. Säilytä valmis sima viileässä ja käytä viikon kuluessa.

Tuplaamalla ohjeen (käytä hiivaa 1/4 tl) saat riittävästi simaa suurelle vappuseurueelle! Kiitos tästä reseptistä DanSukkerille, joiden sivuilta löysin tämän. Siellä oli myös hieno video siman valmistuksesta. Itse tein ohjeen tuplamääränä että siitä riittää mökille mukaan.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Mä pääsen huomenna pullottamaan siman, sillä valmistin sen tänään. Laitoin itse neljän ison sitruunan mehun tähän tuplamäärään sillä en raastanut kuorta mukaan ollenkaan. Kaikki viime kesän mansikkamehut on juotu niin lasipullotkin ovat kaapissa tyhjillään sopivasti. En tähän postaukseen saa vielä kuvaa valmiista simasta mutta voin loppuviikosta lisätä sellaisen seuraaviksi vuosiksi odottamaan. Tässä viime vuodelta siskoni valmistama sima ja munkit.

SAM_9740

En oo itse koskaan valmistanut simaa ”omassa kotona” kuten sanotaan vaan olen aina juonut isäni valmistamaa simaa vappuisin. Muistan jo lapsuudesta sen kun sitä tehtiin ämpärillinen ja odotettiin kuin kuuta nousevaa että rusinat pompsahtavat pintaan. Silloin pullon sai avata. Parasta sima on aivan jääkaappikylmänä ja kun viime vuonna ostin sitä yhden pullon vapputorilta 4,5 euron hintaan en voinut olla tekemättä sitä itse tänä vuonna. Nyt sitten vain odotellaan 🙂 Toivottavasti onnistuu!

Aiotteko te valmistaa simaa itse?

SAM_9732

Kategoriat
Yleinen

Ihan yksittäisiä asioita

SAMSUNG CSC

Voi vietävä miten kiire tappaa luovuuden. Tuntuu, että velvollisuudet on ihan omiaan estämään kaikkien huikeiden blogipostausten synnyn. Silti roikun luonnostilassa kun kamalasti tekisi mieli kirjoittaa. Kirjoittamisessa on kyllä puolensa. Se tuntuu helpottavan levotonta fiilistä, mutta toisaalta kun on blogannut pitkään on välillä itsekritiikki niin korkealla ettei halua julkaista ihan jonnin joutavaa kirjoitusta vaikka nämä ovatkin pääasiassa aivan hömppää.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Siksi ajattelin koota tähän kahdeksan sen verran yksittäistä joutavaa asiaa, että niistä ei saa asiaa kokonaisen postauksen verran, mutta ovat silti olleet mielessä. Tässä siis random-järjestyksessä.

  1. Mulla on ollut jo kolmen vuoden ajan domainit annaliljeroos.fi, .com ja .net sekä toobigtobeme.fi, .com ja .net. Just in case 🙂 Tärkeät domainit kannattaa aina varata. Tällä hetkellä ne ohjaantuvat mun blogiin.
  2. Vietän vapun mökillä eli mökkikausi alkaa pian! Kesällä lapset tulevat olemaan päiväkodista pitkällä, yli 3kk kesälomalla. Mä en aio tehdä mitään muuta kuin olla perheen kanssa! (hahaa, we’ll see)
  3. Palautin veroilmoituksen vähän myöhässä mutta luojan kiitos, se on palautettu. Taitaapi tulla tänä vuonna mätkyjä sillä elinkeinotoiminnan tuloja on ollut hankala arvioida.
  4. Kävin opintotoimistossa tänään, mutta en saanut kolmannesta lapsesta lisää opintoaikaa, sillä lapsilukuun oli opintoajassa kiintiö. Se meni kahden kohdalla 😀
  5. Hain elintarviketeknologian maisteriohjelmaan nyt kun valinta piti tehdä. Hakemukset käsitellään toukokuun lopussa. Jännittävää!
  6. Hörähtelen usein muiden blogikirjoituksille mutta en juuri koskaan kommentoi, ainakaan ikäviä. Viimeisimpiä huveja oli Mirva Anna Marian rahapostaus ja sen kommenttiboksi.
  7. Oon murehtinut vähän isompaa asiaa, jota ei tietysti kannattaisi murehtia mutta pelkään, että tämän nuorimman kohdalla ei päästä yhtään helpommalla kielenkehityksen pulmien kanssa. Noh, viitotaan siis edelleen ja pitää lätkiä kaikki kuvat jääkaapin oveen yms. tukitoimet.
  8. Antton täytti tänään 10 vuotta! <3 Meidän esikoisvauva-hauva <3 Rakas pieni nokinenä alkaa olla harmaahapsi. Valitettavasti koiravakuutus lakkasi kun 10 vuotta tuli täyteen.

SAMSUNG CSC

Että näin. Mukavaa viikkoa kaikille!

Kategoriat
Yleinen

Fitnesskisoista toisaalla on erilainen arki

SAMSUNG CSC

”Miten saa jalat maitohapoille olemalla koko päivän kotona? Tietysti järjestämällä kaverisynttärit lapsille.” Syntymäpäiväjuhlien järjestäminen on rankkaa puuhaa mutta onneksi palkitsevaa. Nimittäin nyt on veto veks lapsista ja aikuisista vaikka huomenna on vielä uusi päivä sukulaisten kesken. Tänään kun fitnesskansa kilpailee Kulttuuritalolla, me juhlimme 8-vuotiasta Elieliä Minions-kakulla. Sen teki ihana siskoni ja kakun lisäksi tarjolla oli kahdenlaista suolaista piirakkaa, cocktailtikku-siili sekä pientä naposteltavaa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Aurinko helli meitä ja pesin terassikaluston talven tomusta, jonka jälkeen oli hyvä tuoda kaikki pehmusteet paikoilleen. Artekin Sienna-kankaasta oleva vahaliina on ollut meillä sisällä ruokapöydässä aika usein ja se on pesty koneessa varmasti jo kymmenen kertaa. Paras ostos pitkään aikaan ja tuo pirteä väri näyttää ulkona jopa vielä mukavammalta kuin sisällä.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC  SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Juhlijoilla oli hurja ja iloinen meno ja onhan nuo syntymäpäivät lapsille ikimuistoisia, kun omat ystävät tulevat paikalle yhtäaikaa. Olen muutaman perheen kanssa ystävystynyt itsekin kun lapsilla on ollut sama polku jopa päiväkodista saakka. Paikalla oli myös lasten naapurustosta saamia uusia ystäviä yhdestä perheestä, joiden äidin kanssa käyn usein lenkillä. Tuo naapurinrouva on todella mukava ja meistä on tullut oikein hyviä tuttuja tässä asuessa. Heidän nuorimmat ovat juuri Elielin ja Linnean ikäiset joten lapset ovat innoissaan aina menossa ulos jos naapuritkin olisivat ulkoilemassa yhtäaikaa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Oma juhlalookkini oli todella tylsä ja melkein huomaan sen nyt vasta kuvista jälkikäteen. Aamusta saakka päivä niin siivotessa ja valmistautuessa, että hyvä että ehdin muutaman etuhiusten suortuvan kihartaa. Muuta en sitten ilmeisesti ehtinytkään, mutta ketäpä kiinnostaa lasten kaverisynttäreillä äidit. Huomenna sitten uusi yritys aikuisille ja sukulaisille painottuvissa juhlissa. Olisipa ihana jos aurinko paistaisi, vaikka ennustus lupasi sadetta.

Mites teillä juhlitaan lasten kemuja? Onko sukulaisille ja kavereilla omat juhlat vaiko kaikki kerralla? Ja pidättekö juhlien järjestämisestä, vai ulkoistatteko koko menon HopLoppiin tai muualle?

SAMSUNG CSC