Minun viimeisen imetyksen lopetuksesta on nyt muutama kuukausi aikaa. Olen imettänyt jokaista meidän neljästä lapsesta suhteellisen pitkään eli ainakin vuoden verran. Lopulta noista neljästä kerrasta tuli yhteensä vuosia ja niistä on paljon muistoja! Muistoja siitä, että kovinkaan kauas ei voinut lähteä ja, että olin jollekin pienelle ihmiselle niin mielettömän tarpeellinen ja tärkeä. Sydän on täynnä muistoja myös tutkivasta katseesta, luppaisevista silmäluomista ja rinnalle nukahtamisen ihanuudesta. Siitä kun saan nuuskuttaa jotain niin rakasta, pehmeää ja suloista. Imetys on ollut täynnä tunteita mutta vuosia myös luonnollinen osa meidän arkea ja lasten vauva-aikaa. Yhtä luonnollista oli, että halusin niistä jonkun konkreettisen muiston.
Lähetyspäivänä saapui, pakkasin maidon ohjeiden mukaan postiin ja pian sainkin valmiit korut takaisin. Voin sanoa, että jo nyt korut ovat minulle erittäin tärkeät ja täyttivät kaikki toiveeni ja enemmänkin.
Kauneimmat muistot ovat ilman muuta syvällä sydämessä ilman korujakin. Silti nämä niin upean kauniit kauniit korut, omasta maidostani ovat jotain jonka suurempaa symboliikkaa en osaa sanoin kuvailla. Se, että jokainen pisara äidinmaitoa on ollut merkityksellistä ja tärkeää, kulkee nyt mukanani muistuttamassa siitä, että tuo elämänvaihe on eletty. Korut ovat palkinto minulle itselleni myös niistä unettomista öistä ja vaivannäöstä, jota imetys ilman muuta oli myös.
Nämä ovat kiitos minulle ja siksi aion nauttia koruista täysin (nyt tosin tyhjentynein ja tyytyväinen siitä silti) rinnoin. Minä olen koruni ansainnut <3
Näin siinä kävi, että unelmani jatko-opinnoista realisoitui. Kuulin reilu viikko takaperin uutiset, että pääsin opiskelemaan tohtoriksi Helsingin yliopistoon Ruokaketjun ja terveyden tohtoriohjelmaan (Doctoral programme in food chain and health). Käytännössä se tarkoittaa sitä, että olen nyt väitöskirjatutkija tai tohtoriopiskelija, mitä nimikettä nyt haluaakin käyttää. Tavoitteenani on valmistua elintarviketieteiden tohtoriksi (ETT). Opinto-oikeus alkoi nyt syyskuun alussa ja päämajani on Viikin kampuksella kuten aiemminkin. On ihanaa päästä takaisin Viikkiin!
Innovaation kulku keksinnöstä kuluttajille
Väitöskirjani jatkaa graduni aihealueella tutkien terveysvaikutteisia elintarvikkeita ja probioottihiivalla valmistettua olutta. Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja olen niin onnellinen, että halkean. Edessä on minimissään se neljä vuotta täysipäiväistä työskentelyä (usein käytännössä paljon enemmän) ennen kuin väitöskirja on valmis mutta odotan tätä matkaa innolla. Myönnän, että pelkäsin hurjasti haun tuloksia ja sen vuoksi myöntävä päätös tuli suurena yllätyksenä.
Olen lähiaikoina tuntenut oloni niin Aku Ankaksi, että en voinut ensipäivinä uskona onneani. Sain vihdoin uutta ihanaa tekemistä, joka on vain minua varten. Minun oma projektini, jossa pääsen kehittämään itseäni ja oppimaan yhteisöltä ympärilläni, miten tehdään tiedettä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sain myös tunteen, että minä onnistun ja minä riitän. Ehkä olen tehnyt jotain oikein, kun olen päässyt tänne saakka.
Töissä suklaatehtaalla
Uutta on myös se, että sain vihdoin töitä elintarvikealalta kun sain Fazerilta sesonkityöntekijän pestin. Olen töissä Fazerin makeistehtaalla, jossa valmistamme kovaa vauhtia konvehteja joulusesongin tarpeisiin. Työ on ihan perusraskasta tehdastyötä mutta arvostan kokemusta, jonka saan tuotantotöistä. Siitä on varmasti hyötyä jatkossa. Työ on ollut todella mukavaa, eikä siitä ole lainkaan haittaa että henkilökuntaetuna on edulliset Fazerin tuotteet. Yritän ostaa kotiin myös leipää, puuroja, Yosaa ja Kaslinkin kauratuotteita mutta myönnän, että kassista on löytynyt usein myös suklaata, keksejä ja muita herkkuja. Perheelliselle Fazer on kyllä loistava työnantaja!
Tasapainolla lisää sisäistä rauhaa
Vaikka tekstistä saa sellaisen kuvan, että elämässäni tapahtuu niin liian kiirettä minulla ei ole ollut. Olen kaivannut uutta tekemistä valmistumisesta saakka ja oikein janosin, että saisin elämääni sisältöä joka on muutakin kuin lastenhoitoa, perhettä ja muiden menoja. Välillä neljän äitinä tuntuu, että hukkuu pyykkisuohon ja siihen, että pitäisi olla laittamassa tiskejä tai tekemässä ruokaa. Koen, että tarvitsen päiville jotain omaa, niin jaksan kotonakin paremmin.
Mainitsin varmaan, että nämä urahaaveet mielessä myös meidän pienin aloitti elokuussa päiväkodin, joten nyt palaset loksahtavat kohdilleen. Oli oikea päätös hakea paikkaa syksyn alkuun, sillä nyt pääsin nopeasti siirtymään opintoihin ja työelämän uusiin haasteisiin. Neljä viikkoa sitten kirjoitin Linkkariin:
Tänään reppu selässä lähtivät 6.-luokkalainen, 3.-luokkalainen, eskari ja tepsuttelija. Itse keitin kahvit, sipaisin huulikiiltoa ja nauhoitin yhden työhaastattelun videovastaukset. Olisi niin kiva lähteä aamuisin itsekin! Toisaalta elämänmuutos voi olla yhden puhelinsoiton päässä.
Olen hakenut muutaman viime vuoden aikana töitä, jotka vastaisivat enemmän koulutustani. Hain aktiivisesti töitä ennen viimeisintä lasta ja nyt uudelleen hänen ollessa sen ikäinen, että päivähoidosta tuli ajankohtaista. Hakuni on sijoittunut elintarviketeollisuuteen, jossa haaveenani olisi yhdistää uusi tutkintoni elintarviketieteistä, pitkään kokemukseeni markkinoinnissa ja sisällöntuotannossa. Tällaisia paikkojakin on ollut aika usein auki.
Miksi vaihtaa yrittäjyys päivätöihin?
Yksi syy työnhakuun on ollut se, että työskenteleminen yrittäjänä on aika ajoin stressaavaa. Huonoin puoli yrittämisessä ja ”freekkuna” työskentelyssä on se, että töitä on usein määräajaksi. Olen itse työskennellyt nyt viisi vuotta samoissa tehtävissä, aina vuoden sopimuksen kerrallaan. Vaikka töitä on riittänyt, niin joka vuosi sopimuskauden lähestyessä loppuaan nousee stressi siitä, onko seuraavalle vuodelle töitä. Yleensä marras-joulukuu menee manaillessa pahimpia uhkakuvia ja sitten alkuvuodesta kun taas homma rullaa niin ei tulisi mielenkään vaihtaa yrittäjän vapautta päivätöihin. Yrittäjänä saa siis kestää eri tavalla epävarmuutta, koska voi olla, että edes seuraavan kuukauden tuloista ei ole tietoa.
Sinun pitää tehdä valinta (1)
Olen postaillut työnhausta paljon instagramiini aihetunnisteella #urajorinat. Sain instaani yhden kommentin, jossa ihmeteltiin miksi ihmeessä haen töitä, kun hain tohtorikouluun. Tästä saa kuulema sekavan vaikutuksen. Vastaus on minusta taas yksinkertainen. Ensimmäiseksi, olen hakenut jatko-opintoihin ja hakenut apurahaa mutta mitä jos en saa niitä? Työsuhteeni on loppumassa tämän vuoden loppuun ja se taas tarkoittaa sitä, että mahdollisesti kaikki rahantulo loppuu tammikuussa. Perheellisenä näen ilman muuta velvollisuudekseni varmistaa taloudellinen tasapaino ja tehdä päätöksiä vasta sitten kun on vaihtoehtoja.
Toiseksi, itse koen että tohtorikoulutus on sijoitusta omaan tietotaitooni ja itseeni ja se on suotta niin huonossa maineessa työelämässä. Minä halusin kertoa avoimesti siitä, vaikka haen myös töitä. Oma haaveeni on yhdistää kiinnostukseni uuden oppimiseen ja tutkimiseen, työntekoon teollisuudessa. En ainakaan nyt näe itselleni pelkkää akateemista uraa. Uskon kyllä, että jostain löytyy vielä paikka, jossa voin yhdistää nämä kaksi asiaa.
Sinulla on liikaa lapsia (2)
Yksi instagramseuraajani kerran tiedusteli, olinko miettinyt että minulla on liikaa lapsia työnantajan mielestä. Toinen kirjoitti suoraan, että TA ajattelee pikkulasten vanhempien olevan ammattisaikuttajia.
Näistä kommenteista olin melkein yllättynyt, sillä en ollut tullut edes ajatelleeksi moisia asioita. Itse koen olevani työnantajalle kullan arvoinen, sillä olen nuori nainen mutta lapset on tehty. Minä en ole jäämässä äitiyslomalle ja tullessani töihin olen innostunut ja motivoitunut aikuisten seurasta ja paluusta työyhteisöön. Työyhteisö ja työkaverit ovatkin asioita, joita eniten kaipaan palkkatöistä. Ne ovat oikestaan yksi suurimpia syitä siihen, miksi haluaisin olla taas edes osin palkkatöissä. Toisaalta taas työnantaja, joka ei näe perheen tuomaa arvoa yksilön elämään ei ehkä ole sellainen, jonka kanssa arvoni kohtaisivat.
Olet liian lihava (3)
Ammattitaitoani on usein kyseenalaistettu kokoni vuoksi. Olen saanut kommentteja, joissa sanotaan, että minun pitäisi nyt vain keskittyä ensi laihduttamaan. Tästä onkin vaikeampi olla eri mieltä. Voi hyvin olla, että esimerkiksi työhaastattelussa minua on arvioitu ulkonäköni perusteella, enkä tiedä sitä. Ehkä joku paikkakin on mennyt sivu suun vain sen takia? Sitä on mahdotonta sanoa ja totta kai, olisi parasta ihan terveydenkin puolesta olla kevyempi ja normaalipainoinen.
Vaikuttaako painoni kuitenkaan ammattitaitooni? Olisinko yliopistolla vastannut tenteissä paremmin ja kirjoittanut gradusta paremman arvosanan jos olisi laihempi? Kirjoittaisinko paremmin markkinointisisältöä, mikäli näyttäisin eriltä. En oikein usko. Osaan varmasti samat asiat yhtä hyvin ja ehkäpä kestän kritiikkiäkin paremmin, sillä palautetta tulee paljon mutta harvoin pahoitan siitä mieltäni.
Olet liian pätevä tuohon mutta osaat liian vähän tätä (4)
Nyt maisteritutkinnon jälkeen urajorinoita postaillessa todella moni on samaistunut liian vähän tai liian paljon osaamisen paradoksiin. Joihinkin työpaikkoihin olet liian pätevä ja ajatellaan, että sinulle ei riitä niissä intohimoa, haastetta ja kiinnostusta. Olisit kuitenkin pian lähdössä muualle. Sitten taas asiantuntijapaikkoja hakiessa tulee rejectiä rejectin perään. Jollain toisella hakijalla on aina enemmän kokemusta asiasta X ja osaamista asiasta Y. Tässä tulee kieltämättä fiilis, että on liian paksu perhoseksi. Mitä tehdä kun mikään ei ole oikein?
Ihan turhaa kouluttautua työttömäksi tohtoriksi (5)
Tohtorin paperit ovat taatusti vielä viimeinen naula arkkuun. Suomi kun on pullollaan työttömiä tohtoreita, joten yleinen mielipide on, että se ei kannata. Unohdetaan, että itse tohtorit ovat erittäin tyytyväisiä koulutukseen ja sen antamiin valmiuksiin. Maistereista kaksi kolmesta kokee saaneensa koulutuksesta myös hyviä työelämävalmiuksia, tohtoreille tutkinto on merkki asiantuntijuudesta. Tohtoreiden osalta luvut olivat vielä positiivisempia. Tohtorintutkintoon työuran kannalta oli tyytyväinen lähes yhdeksän kymmenestä vastaajasta. 86 prosenttia tohtoreista arvioi työn vastaavan hyvin vaativuustasoltaan koulutusta. -kertoo Helsingin yliopiston tutkimuspalvelut.
Älä anna ulkopuolisten päättää kaikkea tulevaisuudestasi
Nyt töitä ja opintoja hakiessa, koen siitä ikävää tunnetta, että periaatteessa jokainen rekrytoija tai esimies ohjaa toisistaan tietämättä elämäni kulkua. Jokaisessa haussa tulevaisuuteni on jonkun muun käsissä, kun minua ja osaamistani tehtävään arvioidaan. Se tunne on harmillinen ja olen saanut satoja viestejä instagramin urajorinoissa koskien tätä. Jokainen työnhakija tai opintoihin hakenut tietää tuon fiiliksen. Arvostelua pitää kestää mutta on kivaa kun oman elämän perussuunnat on itsensä valitsemat. Että pääsisi töihin ja opiskelemaan ja tuottamaan merkityksellistä työtulosta omalta osalta. Siihen meillä kaikilla on oikeus. Ja sitä kohti kannattaa pyrkiä vaikka kaikkeen ei aina voi vaikuttaa. Moneen asiaan kuitenkin voi!
Olen lukenut vähän rivien välistä ihmetystä omista valinnoistani. Juuri tuota tohtoritutkintoa on kyseenalaistettu ja sanottu, että siitä ei seuraa elinkeinoelämässä työskentelyn kannalta mitään hyvää. Voisin heittää tähän esimerkiksi yhden esikuvistani. Hän on elintarviketieteiden tohtori Reetta Kivelä. Hän kehitti yhdessä Maija Itkosen kanssa Nyhtökauran menestystarinan, täysin tyhjästä. Hänellä on upea ura teollisuudessa ja nyt maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on kutsunut Reetta Kivelän innovaatiojohtamisen ja kestävän ruokaketjun työelämäprofessorin tehtävään 1.9.2020 alkaen.
Aika nasta juttu! Ja lapsiakin taitaa hänellä olla.
