Oon ollut tämän viikon todella väsynyt. Luulin pahoinvoinnin jo helpottaneen kunnes tänään iski aamulla uudelleen. En tiedä johtuuko alakulo isoäidin poismenosta mutta en ole halunnut myöskään mennä treenaamaan koko viikkoon. Jos mahdollista niin olisin vain kotona neljän seinän sisällä sillä olo ei ole kovin sosiaalinen. Muuten olo on onnellinen ja innostunut tiettyjen asioiden suhteen kuten odottamisen ja rakentamisen! Välillä vain kaipaa aikaa itsekseen eikä mulla oo koskaan tuottanut ongelmaa se, että viettäisin aikaani paljon yksin tai ilman ystäviä. Lähimmät ystävät tietävätkin sen, että en ole se kaikista sosiaalisin persoona ja osaavat antaa tilaa ja toivon että he silti muistavat että ovat mulle rakkaita ja tärkeitä!
Kotona hilpeyttä herätti mun romanttinen ajatus siitä, että mies olisi blogista lukeneena päättänyt käydä etsimässä kellarista mun lämpimät talvitumput. Oli kuulema sattumaa sillä oli oman karvalakin hakureissulla ja ne sattuivat vaan olemaan samassa pussissa. Se niistä kulisseista -ei meillä sittenkään ajatella toista. Vai pitäiskö mun sittenkin keksiä tuolle kotikannustajalle nimeksi joku kirjain ja sitten kirjottelisin blogissa päivästä toiseen kuinka ihana X on kun se teki sitä ja tätä? Olisko sellaiselle kysyntää? 😉
Viime viikonloppuna jaksoin selvästi paremmin hoitaa kulissit kuntoon sillä kokkasin lohisoppaa niin, että kuorin kaksi kiloa pienen pieniä Siikli-pottuja ja kuutioin itse kalan keittoon ja poistin nahan. Niille jotka ei oo itse tehneet tätä, niin ensin viillot päälle ja sitten veitsi lihan ja nahan väliin ja veto. Ehdoton apu on tuollainen terävä filerointiveitsi joka näkyy kuvissa! Kermalla tai ilman, lohisoppa on aina hyvää.
Saamattomuus on ollut siis viikon teema ja jopa siinä määrin, että pikkuvaimona toimii täällä ihan joku muu kuin minä. Eilen heilui imuri ja sekasortoinen hattuhylly oli saanut maailman huvittavimmat nimilaput. Kuulema jos ne auttaisi mua pitämään asiat paremmin järjestyksessä… Josta puheenollen myönnän kyllä olevani kova haaveilemaan ja suunnittelemaan mutta toteutus jää usein puolitiehen. Innostun ja ideoin helposti mutta tarvitsen paljon potkintaa että saan ajatukseni toteutettua.
Eilen käytiin lasten kanssa tarkastamassa onko tontti vielä paikallaan ja siellähän se oli talviasussa. Korttelialueelle on kaavoitettu yhteensä 29 uutta omakotitalotonttia mutta en tiedä onko kaikkia vielä luovutettu. Kaksi ensimmäistä rakentajaa on aloittanut tässä pari kuukauden sisään, toisessa tehtiin maatöitä ja toinen nousee jo kovaa vauhtia! Saa nähdä käykö kesällä jo suurempi kuhina tonteilla! 🙂 En osaa yhtään arvioida omaa aikatauluamme vielä tässä vaiheessa. Jos tänä vuonna vietetään joulua uudessa kodissa niin kutsun sitä ihmeeksi! 🙂 Tervetullut ja iloinen ihme kylläkin.
Sukupuolirooleista parisuhteessa oon itse aina pitänyt enkä koe perinteisenä pidettyä vaimon roolia mitenkään loukkaavana. Pidän siitä, että voin olla kotona ja hoitaa lapsia ja kotia, niin että mies tekee enemmän töitä eikä välttämättä kummemmin pyykkiä pese. Meillä työt tasaantuu joka tapauksessa, niin että molemmilla on vain omat vastuualueensa. Noottia tulee lähinnä silloin kun ei hoida omaansa ollenkaan… Kellarista haettu vakuumipussi roikkuu edelleen lattialla, pyykkitelineet on tyhjentämättä, lapsille ranskalaisia ja nakkeja niin että tietysti kasvikset jäävät syömättä. Siinä sitä todellisuutta.
Aina ei vaan oo energiaa. Mut jos vaan millään jaksais tempasta niin sit vois katsoa Putousta ison karkkipussin kanssa. Ja ai mikä fitnessblogi? No äh, onhan noita tuolla etusivulla tuutin täydeltä. Täältä ei kannata etsiä seuraavaan puoleen vuoteen.
Kuka teillä on vastuussa ja mistä? Onko omia hommia vai kaikki tasan? Ja haittaakse jos on omat roolit ja vastuualueet? Nykypäivän tasa-arvoa vai entisajan romantiikkaa?
