Julkaisin aamulla postauksen pohdinnoista minkälainen esimerkki sitä itse on lapsille terveellisissä elämäntavoissa ja kerroin minkälaisia haasteita olen kohdannut äitinä. Sain kommentin jossa mietittiin kerroinko lapseni asioista liian tarkasti ja tuli ihan kamala olo 🙁 Kommentissa ei ollut mikään vikaa, ei siis sinulle kommentoija mitään pahaa mutta jäin miettimään kaikkea sitä ahdistusta mitä bloggaaminen tuo välillä. Näitä ajatuksia olen pyöritellyt mielessä vähän väliä ja ehkä tuosta sitten sainkin idean kirjoittaa niistä enemmän! 🙂
Bloggaaminen on taitolaji, jossa tanssitaan kapealla nuoralla. Pitää antaa itsestään jotain ja olla aito. On jaettava joku alue elämästään lukijoiden kanssa ja kirjoittaa siitä sydämellä. Olkoon se sitten hyvinvointi, sisustus tai muoti. Pintaraapaisu on halju ja lopputulos väritön, hajuton ja mauton. Kaikki tietävät että sellainen blogi ei ole mielenkiintoinen.
Bloggaamisessa parasta on se, kun avaa sydämensä ja saa roppakaupalla rakkautta takaisin. Se on elinehto sille, että jaksaa kirjoittaa! Vuorovaikutus on bloggaamisen ehdottomasti paras puoli. Enhän minäkään kirjoittaisi jos kukaan ei lukisi tai kommentoisi ikinä mitään. Sehän olisi yksi ja sama jättää kuvat kotikoneelle ja painua pehkuihin sen sijaan että hinkkaisi niitä Picasalla tuntikaupalla ja jäsentelisi ajatuksiaan tekstiksi.
Huonoin puoli tässä kaikessa on se kun jatkuvasti saa miettiä missä menee raja. Mikä on henkilökohtaista tai loukkaa muiden yksityisyyttä. Ne on välillä pieniä asioita, kuten saako naapurilla kylässä kuvata saamaansa kakkupalaa blogiin tai kertoa kenen syntymäpäivillä oli viikonloppuna. Joskus ne ovat isompia asioita kuten mörököllimiehen varpaat tai lapsen kasvokuvia ja ajatuksia.
Olen itse kasvanut blogimaailmaan jo pitkään. Olen henkilökohtaisesti sinut sen kanssa, enkä koe blogijulkisuutta ikävä asiana. Se on osa mun ammattia ja ajattelen, että ei ne minun makkarat tai kotikuvat ole niin ihmeellisiä kuin kenenkään muunkaan. En pidä tietyissä asioissa yksityisyyden verhoa niin korkealla sillä musta on mukava olla sosiaalinen ja jakaa juttuja. Mitä minä sillä voittaisin että panttaisin asioitani, kuviani ja ajatuksiani kun nimenomaan elän tarinoista ja siitä, että saan tuottaa tekstejä. Enkä siis taloudelliselta näkökantilta vaan siltä, että oon monesti miettinyt sitä, että tätä kirjoittaminen on se mikää pitää mua kasassa ja pyörät pyörimässä, silloinkin kun on vaikeaa. Tämä on mun ”ihmisten ilmoille lähtemistä” kun masentaa ja saan pontta kotihommiin kun olisi kiva tehdä postaus jostain ruoka- tai sisustusjutusta. Mitä nyt tuon liikkumisen kanssa en oo ollut niin aktiivinen kun ette ole patistelleet 😀
Mitä te olette mieltä? Minkälaisia blogeja on mukava lukea? Tuleeko joskus liikaa informaatiota vai onko nimenomaan mukava että blogimaailmassa puhutaan avoimesti omista kokemuksista? Asettaako avoimuus meidät alttiiksi kritiikille vai tuleeko vertaistuesta vahvuus?
Ja muutenkin, mitkä ovat teidän suosikkiblogeja ja miksi?
26 vastausta aiheeseen “Mistä kaikesta saa kirjoittaa?”
Sen lisäksi, että pöllin sun blogin nimen, niin ilmeisesti myös sisällön :D… Ei vaan, mä oon myös kirjoittamassa vähän saman sisältöistä juttua, tosin eri näkökulmasta!
Mutta kuten sanoit, pintaraapaisu ei yleensä kiinnosta ketään.
No mutta sehän on vain merkki siitä, että great minds think alike! 😀 Kirjoita ihmeessä! =) Odotan mielenkiinnolla sun postausta!
Sun blogi on itseasiassa yksi ainoita, joita jaksan enää lukea 🙂 Se on juurikin siksi, että koska kerrot arjestasi ja elämästäsi niin avoimesti, että tästä on muodostunut sellainen samanlainen rutiini kun lukisi kaverin kuulumisia somesta 😀
Tykkään siitä, että vaikka blogi on ollut olemassa pitkään ja on taustalla portaaleja ja muuta, niin missään vaiheessa et esitä mitään muuta kuin olet. On ihan liikaa bloggaajia, jotka antavat itsestään vain sen pintapuolen ja ne loistavat asiat arjessa ja elämässä. Juodaan maailman parasta aamukahvia maailman parhaasta keittimestä, jonka hei muuten valmistaa maailman paras firma, jolta sattui vahingossa saamaan keittimen blogiyhteistyönä 😀 Ei sillä, onhan itselläkin paha tapa antaa somessa julki ne kivat asiat, mutta jättää päivittämättä niinä päivinä kun kaikki tuntuu menevän pyllylleen.
Teet teidän tavallisesta arjesta ihanaa seurattavaa, koska se on juuri sellaisenaan niin kivaa luettavaa 🙂 Vaikka ajattelisi, että 19-vuotiaalla fuksitytöllä ei ole mitään syytä lukea tällaista blogia, mutta täällä sitä ollaan eikä pois tosiaan olla lähdössä 😀
Sun blogia on kiva lukea! Se on elämän makuinen! Ei mitään turhaa siloittelua ja kaunistelua asioista, kerrot juuri sen verran henk.koht. asioista kun itse parhaaksi näet. Jokainen aikuinen ihminen varmasti ymmärtää että ei blogi ole kenenkään koko elämä, jossa kerrotaan joka ikinen asia. Sinä, Anna teet sen hyvällä maulla ja omalla tunteellasi <3 Halaus ja takkatulen lämpöistä alkutalvea sinne koko perheelle 🙂
Jokainen on mielestäni oman elämänsäexpertti eli tietää mitä voi ja haluaa blogissaan jakaa. Itse olen joutunut/tehnyt sen valinnan etten voi ihan kaikesta kirjoittaa ”perhesyistä”.
Kirjoitat hyvin, aidosti ja päivitykset ovat mietittyjen oloisia (siis fiksuja, ei teennäisiä) siksi blogiasi on mukava lukea. Varmasti avoimmuus saa aikaan sen, että kun kritiikkiä tulee, niin se varmasti kolahtaa, koska olet aidosti jakanut asioita itsestäsi. Aloittelimme blogien kirjoittamisen samoihin aikoihin ja on ollut ihana nähdä blogisi ”lentoonlähtö”, sinulla on tuhansia seuraajia, minulla alle 40 ;).
Iloa ja valoa arkeesi!
Mun mielestä on hienoa että jaksaa olla aito! Blogimaailmassa on paljon parjattu kommenttien määrän vähentymistä jne. Veikkaan että blogien dominanssi on vähenemään päin tällaisena tavisten mediamuotona sen takia, että hommasta on monilla tullut liian kliinistä. kaivataan aidompaa otetta, mikä näkyy myös esim. snäpin ja periscopen suosion kasvuna.
Totta puhut! (Suosittu) bloggaaminen on taitolaji, joka ei onnistu kaikilta. Sinun elämänmakuinen blogi on yksi harvoista blogeista, joita jaksaa säännöllisesti seurata.Et elä pintaliitoa etkä killottele asioita arjesta, nämä asiat vetävät tämän blogin puoleen. Jatka samaan malliin ??
Hauskasta Voimariini -blogista tykkäsin myös aikoinaan kovasti.
Voimariini oli kyllä huippu!!!
Voimariinin blogi oli kyllä ihan paras! Ikävä sitä! <3
Sun blogi on ainoa jota jaksan lukea. <3
Hihhih, mitä satuinkaan juuri lukemaan. Pusipusi <3 t.Ex-Voimariini 😀
Mä en harmikseni ehdi enää kauheasti blogeja lukemaan oman blogin kirjoittamisen ohella, mutta sun blogin käyn tsekkaamassa päivittäin. Sulla on samanlaiset ajatukset elämästä kuin mulla ja kirjoitat niin aidosti sydämestäsi <3 Mä en kerta kaikkiaan jaksa lukea mitään sisällöttömiä pintaliitoblogeja, en saa niistä mitään irti! Sisältö ja tekstit ovat mulle tärkeitä ja ne sä handlaat erittäin hyvin 🙂
No sun blogia tykkään lukea, koska se on persoonallinen, juurikin henkilökohtaisten asioiden esiintulon vuoksi 🙂 Ymmärsin pointtisi hyvin: jotkut blogithan on vähän sen tyylisiä että ”onhan mullakin mielipide mutta en nyt sitä tässä teille kerro” ja sellainen tulee äkkiä ohitettua. Myös vuorovaikutus on ”se bonusjuttu” minulle, paitsi että kirjoittaisin varmasti vaikka kukaan ei lukisikaan. Kirjoitankin enemmän ” ylös” omia fiiliksiäni milloin missäkin vaiheessa – niitä on mielenkiintoista lukea itse jälkeenpäin.
Sinun blogisi on juuri aitoutensa takia paras. Lapsiperheen ilot, surut ja arjen asiat sopivat hyvin blogisi imagoon.
Toki tekisi mieli kannustaa sinua sinne liikunnankin pariin ja olisi kiva seurata kuinka Anna taas pienentyy. Mutta en tiedä saisitko siitä vain ahdistusta, kun just nyt ei tunnu elämääsi nämä asiat mahtuvan. Ihmisellähän on aikaa juuri niille asioille, joita pitää tärkeinä. Nykyäänhän on isossa nousussa kaikki kehonpainotreenailut, joita voi tehdä ihan kotonakin! Mutta mielenkiinnolla odottelen koska saat innostuksen kipinän, koska silloin sua ei pysäytä mikään! =)
Jatka samaan malliin – olet varmasti myös vertaistukena monille, monessakin asiassa. Sellaiseen ei moni blogi ja blogisti pysty.
Eilen olin jo kirjoittanut kommentin tekstiisi. Poistin kommentin, koska kaikki mitä olisin osannut kirjoittaa, tuntui lattealta Elielin tuntemuksia kohtaan.
Ja kuitenkin tekstisi oli tavallaan myös vertaistukea jopa tällaiselle keski-ikäiselle täti-ihmiselle. Vanhahko, anorektisen laihana itsensä pitävä äitini nimittäin haukkuu meitä normaalipainoisia jälkeläisiään jatkuvasti lihavaksi – ja siis siksi epäviehättäviksi ihmisiksi.
Mutta onneksi teillä tilanne on se, että pieni urheilullinen poika on rakas ja kelpaa sellaisenaan – ikävä vain, jos jotkut ulkopuoliset ovat niin ilkeitä, että kehtaavat ehkä toisen ulkomuotoa tai vartalonmallia moittia. Maailma ja ihmiset ovat kovia – sitä niin toivoisi, etteivät edes lapset joutuisi sen kovuuden kanssa vastakkain liian pieninä.
Minusta on kivaa lukea blogia jossa kerrotaan omasta elämästä ja avaudutaan ehkä vähän henkilökohtaisista asioista, tietyn maun rajoissa. Sinun ja Jonnan blogit ovat ihania! Olen lopettanut muutamien blogien lukemisen sillä niistä huomaa, että kirjoittaja miettii liikaa varsinkin kuvien kanssa. Eteeriset tötteröhuuli kuvat hieman sekaisella ”just heräsin”-tukalla, ei nappaa!!!
Mä suorastaan rakastan sun blogia! <3 Siihen on monia syitä…sun tapa kirjoittaa, kuvat, aitous, elämän ja arjen maku ja varmasti myös se, että koen meillä olevan paljon yhtäläisyyksiä aina äitiydestä omakotitaloasioihin ja liikkumisen iloon (sillonkunsitäon). 😉 Ydinperheen merkitys elämässä on suuri ja samalla teen kovasti työtä itseeni tutustumiseen ja elämän pohtimiseen. Välillä koen olevani maailman ihanin pullatuoksuinen äiti ja toisena viikkona taas hullunlailla treenaava ei-tyytyväinen itseensä ja toiveessa pudottaa 15kg. Jos vain löytäisi sen kultaisen keskitien ja oppisi olemaan itselleen armollisempi. Sun blogin lisäksi luen Jonna1983 blogia, joka on kanssa aivan ihanan aito. <3
Hei. Kuten moni on tässä todennukin, niin blogisi on mukavaa seurattavaa. Tämä kirjoituksesi herätti minussa varsin ristiriitaisia ajatuksia. Periaatteessa ajattelen, että jokainen saa kertoa itsestään blogissaan niin paljon kuin haluaa, ja ymmärrän että olemalla mahdollisimman aito saa vuorovaikutusta, mikä on palkitsevaa. Kuitenkin se että ”antaa jotain itsestään”, ulottuu harmillisen usein myös niihin lapsiin – eli ei annetakaan enää vain itsestä, vaan myös muista. Se onkin vanhemmille tärkeä pohtimisen paikka, että minkä verran lapsista kertoo netissä ja minkä verran laittaa heistä kuvia julkiseen jakoon, kun lapset eivät tietenkään voi itse vielä arvioida kuinka haluaisivat tilanteessa toimia. Lapset eivät myöskään pysty arvioimaan, millaisia seurauksia tällaisilla valinnoilla voi olla – ja kuinka moni aikuinenkaan osaa todellisuudessa arvioida mihin lapsen nimi ja kuvat voivat päätyä? Toivoisin, että vanhemmat voisivat saada tarvitsemaansa vertaistukea myös ilman, että lasta altistetaan turhalle julkisuudelle. Mielelläni luen blogeista juttuja, joissa on mukana aitoutta ja rehellisyyttä, mutta silti lasten mukaan ottaminen tuntuu minusta pahalta.
Olen ymmärtänyt, että miehesi ei halua esiintyä blogissasi? Mielelläni kuulisin, miten hän suhtautuu lasten asioiden jakamiseen julkisessa blogissa?
Mukavaa joulun odotusta toivotellen,
Katju
Nämä on vaikeita asioita kyllä. Periaatteessa itse haluaisin että lapset voisivat olla luonnollinen osa blogia, eivätkä mikään hunnutettu salaisuus kuten Michael Jacksonin lapset pienenä. Aika moni bloggaajahan kuvaa lapsiaan blogiin, vaikka heistä ei sen suurempaa tarinaa olisi jutuissa.
Pistää kuitenkin miettimään se, kun aina tulee näitä että ei kannattaisi laittaa ollenkaan kuvia -kommentteja, että tekeekö sitä kuitenkin itse väärin lapsia kohtaan. En ole itsekään enää varma, ehkä pitää miettiä jos blogi kuitenkin olisi vain minä-minä-blogi. Mun miestä ei kauheasti kiinnosta tulla blogikuviin, muutamia on kyllä ollut mutta aika harvoin 🙂
Heippa! Enpä oo ennen sun blogiin kommentoinu, vaikka lähes alus asti oon sua seurannu. Sä oot vaan jotenkin niin aito ja symppis, et tykkään sun blogista ihan tosi paljon!! 🙂 Jatka siis ihmeessä samaan mallin.
Mielenkiintoisia pohdintoja, ja aihe on tosiaan haastava. Tykkään ihan hulluna sun blogista, koska oot monella tavalla niin äärettömän helposti samastuttava. Sillä minäkin olen 32-vuotias kolmen lapsen äiti, noin alkajaisiksi. 😀 Oon seurannut sun taivalta pitemmän aikaa, tai oikeastaan sanotaan niin päin että oon lukenu pitkät pätkät kerralla, ja myös siellä jossain painonpudotuksen alkulähteillä sain ihan sikana tsemppiä ja vertaistukea sun kirjoituksista ja ajatuksista silloin kun asia oli sulle samalla tavalla ajankohtainen.
Itse olen toistaiseksi pitänyt lasten kuvat facessa ja omassa niille pyhitetyssä blogissa, koska noissa foorumeissa noin ainakin teoriassa minä itse päätän kuka kuvat näkee. Toisaalta, yhtä vähän lapset on itse päättäneet kuviensa laittamisesta niihin, kuin jos laajentaisin oman julkisen blogini kattamaan enemmän myös heidän kanssaan elettyä arkea ja arjen pieniä ilonpyrskähdyksiä kolmen alle kouluikäisen kanssa. Mene ja tiedä, ei sitä oikein osaa ajatellakaan että nämä pienet ihmiset kasvaa suoraan tähän mitä me on vasta viime vuosina alettu opetella käyttämään osana sosiaalista elämää ja vuorovaikutusta.
Mut nimenomaan sun blogissa muhun vetoaa se tietyssä mielessä samassa elämäntilanteessa oleminen, ja ainakin jossain vaiheessa vastaavien päänsärkyjen kanssa painiminen. Keep up the good work! <3 🙂
Olen seurannut blogiasi alusta asti. Löysin alunperin jonkun muun blogin kautta tämän.
Jäin heti koukkuun persoonasi kun ensimmäisen postauksesi luin! Oiskohan se ollut vuosi 2012? huh 😀
Siitä asti olen tunnollisesti lukenut tätä. Monia blogeja jossain vaiheessa seurasin, enään ei ole kuin muutama ja tämä sinun blogisi on yksi niistä.
Mahtava juttu, että olet saanut tästä työn itsellesi, sen huomaa että tykkäät tätä tehdä. Minun mielestäni juuri se rehellisyys ja suorapuheisuus on tässä viehättänyt.
Jatka samaan malliin, toivottovasti sinulla riittää intoa vielä kirjoittaa pitkään, ei ole enään kovin montaa blogia mitä lukisi tai kenen postauksia odottelisi. 😉
Kylläpä sinä oletkin kaunis naisihminen! 🙂
Kyllä minä haluan juuri lukea arjen iloista ja suruista. Sellaisten blogien lukeminen on jäänyt,missä koko ajan tulee uusia huonekaluja tms ja kaikki on kovin pinnallista. Kirjoittajan persoona ei mitenkään tule esille. Näissä blogeissa on kaikki vain kivaa ja helppoa. Puhumattakaan siitä rahamäärästä mikä joillakin tuntuu olevan.
Tuo on NIIN taivahan tosi, netti on pullollaan blogeja joita silmäillessään ainoa mielessä pyörivä kysymys on se, että millä hiton rahalla tämäkin on toteutettu… 😀
Anna mennä, anna mennä, Anna! Juu, se on tänä päivänä taitolaji ihan kirjoittaminen itsessään. Tulla ymmärretyksi, ja kuitenkin yhtä aikaa olla satuttamatta!!! Kuten , Sanna, myös minä luen blogiasi ahkerasti, ja muutamaa muuta blogia, joka liittyy harrastukseeni. Se jokin Sinussa on. Tiedän, että kun rupeaa oikein viilaamaan, ja kaunistelemaan tekstiään, niin metsään mennään. Tosin, on hyvä välillä kyseenalaistaa, missä, ja miten mennään. 🙂