Anna Liljeroos

Aivan ihania kommentteja olette jättäneet mun toissapostaukseen huonosta flow:sta. Kiitos teille kaikille <3 Kyllä mä vaan mietin miten fiksuja lukijoita täällä blogissa käy kun tiedätte ja näette niin paljon. Mulla on kamalan huono omatunto etten ole vastannut kommentteihin ja sen vuoksi uudelleen postaaminenkin jää. Mietin että ensin on vastattava edellisiin että kehtaan kirjoittaa mutta aika ei millään meinaa riittää. Kolmeenkymmeneenkin kommenttiin vastaaminen ajatuksella vie yllättävän paljon aikaa. Päällimmäiseksi jäi se, miten moni ymmärtää taiteilun perhe-elämän, naiseuden, ulkonäön ja syvällisempien asioiden aallokossa. Paineita tulee monesta suunnasta ja toki osa työntää meitä eteenpäin ja tavoitteet kuuluvat elämään. Osa niistä kuitenkin kuluttaa eikä ruoki iloa ja elämänhalua vaan vie meidän voimavaroja ihan turhaan. Siksi päätinkin jo jokin aika sitten jättää laihduttamisen. Kirjoituksessani halusin vain kertoa, että se ei todellakaan ole ollut helppoa. Keksin kokoajan syitä miksi pieni kiristely tulisi sittenkin tarpeen vaikka kuinka yritän olla ajattelematta koko asiaa ja antaa elämän viedä painollaan. Ja nimenomaan tällä painolla.

Itseni hyväksyviä tekoja on ollut liian pienten vaatteiden myynti ja se, että tilasin uusia joihin oikeasti mahdun. En ole käyttänyt farkkuja vuosiin lähes lainkaan, sillä eihän ne meinaa mahtua mulle. Tunika+leggingsit on mun paras ystävä ja noita mustia pillimalleja mulla on toista kymmentä. Tämän viikonlopun ihastuksiin kuuluin H&M+ malliston farkut jotka löysin. Tilasin netin kautta parit ja onnistuin haalimaan useammat hyvät housut. Korkeavyötäröiset, nilkkapituiset jne. Nyt mahtuu.

Muutenkin Mellunkylän rauhaan kuuluu hyvää. Huomenna juhlitaan siipan kanssa 6-vuotishääpäivää eli tänä vuonna on sokerihäiden vuoro. Avioliitosta blogissa on juttua varsin harvakseltaan mutta hääkuvia voi katsoa Keramiikkahäät postauksesta.

Me ollaan oltu yhdessä lähes 12 vuotta, joista jo 11 vuotta asuttu saman katon alla. Seurusteltiin siis aika pitkään ennen naimisiinmenoa vaikka se tuntuikin alusta asti selvältä tulevaisuuden asialta. En tiedä miten mun parisuhde tulee esille lukijan näkökulmasta mutta ehkä näin merkkipäivän kynnyksellä haluan kertoa, että vankka parisuhde on meidän perheen perusta. Sellainen valtava rakkaus ja yhteenkuuluvuudentunne on se mikä on kannatellut läpi vuosikymmenen. Olen hyvin kiitollinen, että olen saanut juuri hänet puolisokseni. Ehkä parisuhde on kuin viini, osalla se väljehtyy ja toisilla paranee vanhetessaan. Se on myös jatkuvaa aaltoliikettä. On aurinkoisempia aikoja ja pitkässä liitossa varmasti myös niitä vaikeampia. Ilman uskoa tulevaisuuteen ei koskaan pääse nauttimaan pitkän parisuhteen hedelmistä. Tuntuu että nyky-yhteiskunnnassa ollaan hyvin herkästi oman onnen perässä. Koetaan, että on oikeus olla onnellinen vaikka se satuttaisi muita, kyllä ne asiat järjestyvät jne. Itse olen aavistuksen eri mieltä. Minusta se ei välttämättä ole huonon avioliiton merkki jos joskus tulee tunteita että kyseenalaistaa onnen. Se voi olla huono vaihe ja syyt monesti muualla kuin siinä kumppanissa. Ei kaikki ongelmat lopu kumppania vaihtamalla ja etenkin jos mukana on lapsia, olisin itse hyvin maltillinen. Pitkässä suhteessa jossa käydään läpi nämä asiat, saa tuntea myös sen suuren täyttymyksen ja luottamuksen joka tulee ajan kanssa.

Toivon tulevaisuudelta edelleen onnea ja siunausta meidän avioliitolle ja paljon vuosia yhdessä. Toki sen eteen tarvitsee töitä, mutta minkäpä ei. Ja ilolla teen, sillä itsepähän hänet valitsin kuten äitini aina tokaa.