Kategoriat
Lifestyle

Viime vuonna samaan aikaan

Toukokuun alku vuonna 2018

Katseeni sattui yhtä tiettyä kuvaa kansioista etsiessäni viime kevään kuviin. Aluksi ihastelin kuvia ihan vain siitä syystä, että mielenkiintoni heräsi että milloin lumi oli sulanut keväällä. Vähän pidemmälle skrollatessa nurmi alkoi vihertää ja takit olivat vaihtuneet jo kevyempiin. Näissä Saimaan rannalla otetuissa kuvissa on toukokuun alku ja täsmälleen sama päivä kuin meidän laskettu aika on tänä vuonna. Tuolloin en vielä osannut yhtään aavistaa, että tilanne olisi näin erilainen vuoden kuluttua. Ajatus siitä, että lapsia on kohta neljä on samaan aikaan vaikea kuvitella ja kuitenkin luonnollinen asia, kun en vielä tiedä minkälainen lapsi tulee perheen jatkoksi ja kuka hän on oikein on. Ja onko tuo kolmen vuoden ikäero vaihtuessaan melkein viiteen jo erilaista? Nythän kahden nuorimman ikäeroksi tulee noin neljä vuotta ja yhdeksän kuukautta. Aikaisemmat välit olivat aika tasan kolme vuotta. Tuntuu, että muut lapset ovat jo niin isoja kuin pienin syntyy vaikka onhan monilla vielä suurempiakin ikäeroja.

Jos luulet, että et vanhene niin katso lapsia

Melkein joka kerta vanhoja kuvia katsoessa, hätkähdän miten nopeasti lapset kasvavat. Elämä on tosiaan tässä ja nyt, eivätkä lapset ole ikuisesti pieniä. Tietysti hyvä niin ja sehän tässä perhe-elämässä onkin parasta, että se menee eteenpäin ja muuttuu kokoajan. Silti sitä ihmettelee miten pieniä suloposkia lapset ovat olleet aina muutama vuosi aiemmin. Niin äkkiä se on ohi!

Mun raskauden alussa kokema ajatus omasta iästä oli ehkä jonkinlainen ikäkriisi. Se on kuitenkin helpottunut, enkä enää koe olevani mitenkään liian vanha tähän hommaan. Mun raskaus on sujunut paremmin kuin hyvin ja nyt kuitenkin ollaan jo selvitty kaksi kolmannesta raskausviikkoja on jäljellä enää kolmetoista. Tietysti tämä viimeinen kolmannes on se kaikkein raskain mutta sen onneksi jaksaa sillä, että raskaus ei kestä enää pitkään. Olen vasta hiljalleen saanut sellaista pesimistä muistuttavia tunteita. Ostin viime viikonloppuna ensimmäisen vauvan vaatteen ja laitoin äitiyspakkauksen tilaukseen. Meille tulee neljättä kertaa äitiyspakkaus, sillä haluan säästää jokaiselle jotain heidän omista pakkauksista kuten makuupussin ja haalarisetin.

Vielä kun saisi etsittyä varastosta vauvanvaatelaatikon, jossa on kaikista pienimmät koot. Ne pitää sortteerata ja pestä kevään aikana. Hyvin todennäköisesti viimeisen kerran <3

Kategoriat
Ruoka

Lihapullat sipulikeitosta

Iso satsi lihapullia helposti

Maailman helpoimmat lihapullat valmistuvat uunissa ja maustamalla jauhelihan sipulikeittopussilla. Luulen, että tämä on kaikille tuttu resepti mutta jos sieltä löytyy vielä joku, joka ei ole kokeillut niin haluan jakaa vinkin eteenpäin. Pyöräytän itse tällaisen satsin lihapullia todella usein ja kun lihapullat valmistuvat uunissa niin sillä aikaa kiehuu perunat, kasvikset ja kastikkeen pohja. Koko ruoka on valmis puolessa tunnissa ja koska lihapullia ei paisteta pannulla, ei tästä ole aktiivista työaikaa kovinkaan paljon. Lämpiminä kasviksina meillä syödään usein pussillinen tai pari pakastekasviksia, sillä ne ovat nyt talvella erityisen helppo tapa saada kasviksia. Rakastan pakastekasviksissa lähes kaikkia sekoituksia joissa parsakaalia tai papuja. Ihan lemppareita on mm. Apetit Puutarhurin sekoitus sekä Sadonkorjuukasvikset. Kuvassa oleva sekoitus on Findus Herkkuvihannekset ja sekin on todella hyvä, etenkin tuo mukana oleva keltainen porkkana on hauskaa vaihtelua ja sopii vihreiden kylkeen.

Lihapullat sipulikeitosta

1 pussi (Knorr) Ranskalaista sipulikeittoa

2 dl kermaviiliä

500g naudan jauhelihaa

mustapippuria myllystä

Kaada kermaviili kulhon pohjalle ja sekoita joukkoon sipulikeittoainespussi ihan sellaisenaan sekä pari rouhaisua mustapippuria myllystä. Itse lisään aika pian tähän jauhelihan sillä silloin se sekoittuu parhaiten. Omassa satsissani on usein kilo vähärasvaista jauhelihaa ja silloin pyöräytän vielä myllystä vähän lisää suolaa vaikka en tuplaa kermaviilin ja sipulikeiton määrää. Näin sipulin maku on vähän miedompi mutta kuitenkin riittävä.

Huuhdo kädet kylmällä vedellä ja pyöräytä pullat leivinpaperille. Paista uunissa 225 asteessa noin 12-15 minuuttia. Keitä sillä aikaa perunat, kasvikset ja tee ruskea kastike. Kastike kannattaa tehdä suoraan suuren kasariin, jonne lihapullat voi kaataa kun ne tulevat uunista. Tarjoile keitinperunoiden tai muusin kanssa.

Siinäpä yksi perinteinen arkiruoka meidän perheen listalta. Voisin toisella kertaa jakaa reseptin myös maailman parhaisiin kalkkunapihveihin. Niitä on jo lihalaatikossa odottamassa.

Kategoriat
Matkustus Perhe & suhteet

Päivä Tukholmassa: Junibacken ja Vasa-museo

Tammikuinen perjantai Tukholmassa

Tuossa laivareissulla me otettiin laivabussikuljetus ja tällä kertaa suunnattiin Djurgårdenin saarelle. Viimeksi käytiin keskustassa niin ajateltiin, että nyt olisi kiva mennä Junibackeniin ja katsomaan Vasa-laivaa. Ensimmäisenä oli vuorossa Junibacken ja tällä kertaa ruuhkaa ei ollut paljon, niin käynti oli oikein mukava. Rakastan Junibackenin satujunaa ja se oli taas ihana elämys. Myös lapset tykkäävät kaikki tuosta paikasta ja menevät edelleen ikähaarukkaan, jotka löytävät tekemistä tuolta. Yleensä kahvitellaan jossain muualla mutta nyt juotiin kahvitkin Junibackenin kahvilassa, joka on oikeastaan todella suloisesti sisustettu.

Vasa-museossa kannattaa myös käydä

Leikkien jälkeen mentiin katsomaan Vasa-laivaa sillä edellinen kerta jäi vähän kesken kun taloon tuli palohälytys ja jouduimme poistumaan sieltä. Nyt oli parempi onni matkassa ja ehdimme myös katsoa Vasa-laivasta kertovan lasten lyhytelokuvan ja kierrellä museossa muuten. Laiva on todella vaikuttavan näköinen ja museosta on tehty kiva kohde lapsiperheille. Maalattu pienmalli, joka on tehty koossa 1:10 on mielenkiintoista katseltavaa kun siihen on laitettu purjeet sekä värit, jotka alkuperäisessä laivassa on saattanut olla sen seilatessa vuonna 1628. Vinkkivitonen tänne on myös se, että paikka on lapsille ilmainen ja sen vuoksi aivan eri hintaluokkaa kuin naapurissa sijaiseva Junibacken eli tänne kannattaa suunnata jos on budjettimatkalla.

Takaisin Serenadelle ja Bon Vivantin buffettiin

Näiden jälkeen oli aika suunnata kohti omaa laivaa ja Helsinkiä. Kävimme vielä kylpylässä ja lasten iltadiskossa samana päivänä ja seuraavana aamuna pääsimme jälleen Bon Vivantin aamiaiselle. Aamupala oli uudistunut hieman, sillä myös Bon Vivantiin oli tullut buffetpöytä. Enää pöytiin ei tuotu leipäkoria ja leikkeleitä vaan ne haettiin itse. Ymmärrän, että hävikin puolesta tämä on hyvä juttu sillä monesti leikkelelautasilta jäi varmaan hävikkiä enemmän mutta toisaalta nyt pöytiin tarjoiltu aamiainen oli muisto vain sillä kylmät juomat, leivät, hillot puurojen päälle ym. piti hakea buffetista erikseen itse. Minusta muutos teki tästä liian samanlaisen kuin Tavolatan erikoisaamiaisesta ja pidin siitä, että entisessä mallissa aikaa jäi rauhassa perheen kanssa aamupalasta nauttimiseen. Nyt tunnelma oli kiireinen ja ruuhkainen, sillä tilat ovat kuitenkin todella ahtaat. Listalta sai kuitenkin tilata entiseen malliin munakkaat ja letut ym. mikä on tietysti erilainen ja kiva juttu. Ei tuo aamiainen siis missään nimessä huono ole mutta kolmelle aamiaista hakiessa sitä huomaa, miten paljon helpompi entinen malli oli. Tästä huolimatta Bon Vivantin aamupala on minusta laivan paras ja se on koko matkan kohokohtia, aivan ihanan loungen lisäksi jossa taas syötiin useat välipalat. Koko reissu oli todella onnistunut ja nyt kun aallokkoa ei ollut niin jälkikeinuntaa ei tullut. Mahtava pienreissu siis!

Nyt paahtamaan gradukurssille, mukavaa viikkoa!