Kategoriat
Yleinen

Kerhoon vai päiväkotiin?

IMG_20150522_114943

Multa kysytään todella usein että milloin lapset menee päiväkotiin. Useimmiten kysyjä on nimeltämainitsematon (*kröhömh äitini*) ja en tykkää siitä kysymyksestä lainkaan. Sama on toistunut jokaisen lapsen kohdalla ja kysymys toki asetetaan muotoon ”Kai xxx aloittaa päiväkodissa jo?” tai ”kyllähän nyt viimeistään syksyllä/keväällä/vuoden alusta aloitatte?”. Joka kerta vastaan että ei vielä, haetaan kun minusta aika on sopiva. Järjestely lastenhoidosta on sopinut meidän perheelle näin ja minä nautin siitä että voin tehdä töitä kotoa. Onhan viime vuosiin mahtunut taloprojektikin ja ollaan vuoden sisään asuttu kolmessa eri osoitteessa! Pysyvän päiväkotipaikan aloittaminen keskimmäisen kohdalla olisi esimerkiksi viime syksynä ollut ihan hulluutta!

Nyt elo on asettunut uomiinsa täällä uusilla seuduilla ja ensi syksyn suunnitelmia ollaan tehty kevään aikana. Esikoinen on ollut eskarissa viime vuoden ja aloittaa syksyllä ensimmäisen luokan. Amos täyttää heinäkuussa yksi ja Linnea neljä. Omat suunnitelmat on vähän auki. Oon saanut työtarjouksen jota kovasti pohdin, myös opinnot pitäisi suorittaa loppuun mutta sydän sanoo että pienin saa ainakin vielä kasvaa kotona. Linnean kohdalla huomaan, että kerho tai päiväkoti voisi olla syksystä hyvä idea. Hän kaipaa seuraksi muita pikkutyttöjä 🙂

IMG_20150522_103703

 

Sain eilen soiton päiväkodista, että paikka löytyisi syyskuun puolesta välistä eteenpäin. Haettiin 5-7 tunnin paikkaa, neljänä päivänä viikossa. Kun en ollut varma löytyykö täydestä päiväkodista sijaa niin ollaan haettu myös seurakunnan kerhoon joka taasen olisi kaksi (ja joka toinen viikko) kolme kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan. Nyt pitäisi päättää kumpi on meille parempi ratkaisu!

*päiväkoti lähempänä

*hoitoaika 5-7h

*4pvä/viikko

*kalliimpi

 

*seurakunnan kerho kauempana

*kesto 3h

*2-3pvä/ viikko

*edullisempi

Päätöksen tekoon vaikuttaa nyt varmasti ne omat suunnitelmat, että paljonko olen itse kotona. Amos tarvitsee myöskin hoitajan ja voi ehkä kulkea osittain mun mukana ja olla isin hoidettavana. Periaatteessa joku on kuitenkin hoitamassa pienintä kotona eli Linneankaan ei olisi pakko aloittaa mutta hän kinuaa sitä itse. Joka tapauksessa hän aloittaisi tuossa samassa päiväkodissa viimeistään eskarin mikä on tietysti kiva asia, että se on sama päiväkoti jossa on meidän alueen esikoulutoiminnan ryhmä. Amoksen kanssa kaksin saisin ehkä(!) kuitenkin itse tehtyä aavistuksen enemmän töitä tai opintoja? *nauraa partaansa*

Näillä näkyminen viedään siis syksyllä Amoksen kanssa Linneaa johonkin hoitoon. Kerhoon vai päiväkotiin? Kummasta olette itse tykänneet, kenties samantyyppisessä tilanteessa? Tai omassa erilaisessa arjessanne?

Mitkä tekijät vaikuttivat lopulliseen päätökseen eniten ja oletteko olleet ratkaisuun tyytyväisiä? 🙂 Täällä kerhotossut ja reppu odottavat vielä ainakin kesän.

IMG_20150522_115659

Kategoriat
Yleinen

Mun iholla

 

Kaupallinen kampanja / Yhteistyössä L300

Mun kiinnostus ihonhoitoon on syttynyt kunnolla vasta kolmekymppisenä. Aurinkorasvoja olen käyttänyt reilusti jo ennen sitä, mutta sellainen kunnollinen puhdistus, kosteuttaminen ja rasvaaminen on muodostunut vasta viime vuosina rutiiniksi. Mulla on aina ollut suht hyvä iho joten laiminlyönti on ollut helppoa. Pesin vuosia kasvot ihan sillä nestesaippualla mitä kylppärissä sattui olemaan ja rasvaksi kelpasi kokovartalovoide. Nyt mun peilikaapit on täyttyneet purkista jos toisesta ja nautin siitä että voin hemmotella ihoa! Kuorin, laitan eri vuorokauden ajalle erilaisia voiteita ja käytän myös silmänympärysvoidetta!

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

 

Oon maaliskuusta saakka käyttänyt Suomessa vuosi sitten lanseeratun L300-merkin uusinta tulokasta Bright&Firm sarjaa. Se on tarkoitettu aikuiselle iholle, sillä Bright & Firm tasoittaa pigmenttiläiskiä, ryppyjä ja heleyttää ihoa! Mulla itsellä on poskissa muutama pigmenttiläikkä jotka on lähes kadonnut käytön myötä. Sarjaan kuuluu päivä-, yö- ja silmänympärysvoide. Kyseessähän on yksi Ruotsin suosituimmista apteekkisarjoista ja se on nyt vihdoin saatavilla myös Suomessa. Ruotsissa laadukas L300 on ainoastaan apteekkijakelussa mutta Suomessa sitä saa ihan marketeista ja hyvin varustelluista lähikaupoista.

 

Itse pidin siitä, että tuote on hajusteeton. Mulla tulee herkästi päänsärkyä voimakkaista tuoksuista ja etenkin nyt imetysaikana en halua käyttää kasvojen ja kaulan iholla mitään mikä haittaisi vauvan hajunystyröitä. Päivä- ja yövoide on molemmat mukavan keveitä ja imeytyvät nopeasti. Iho ei jää rasvaiseksi ja meikkausta voi jatkaa samantien. Kuvissa mun kasvot on täysin ilman meikkiä, sellaisena kuin ne jos ei ripsiä lasketa. Mitä tykkäätte? Eikö meikittömyys teekin meistä nuoremman näköisiä vaikka meikatessa sitä ajattelee että ehostaa itseään? Toisaalta näin naturellinakin näyttää aika kivalta, hymy tekee jo paljon.

Ihanaa viikonloppua! Hoitakaa itseä ja ihoanne! <3

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Yleinen

Resepti kesäiseen salaattiin

SAMSUNG CSC

 

Terassi on edistynyt puoleen väliin ja seitsemän viikon tsemppi juhannukseen on ottanut takapakkia varmaan saman verran. Oon kriisissä oman motivaation kanssa ja suoraan sanottuna mua ketuttaa tää aihe joka päivä. Yritän syödä terveellisesti mutta tuntuu et mulla on kokoajan nälkä ja mielitekoja. Jotenkin sellaisella tiukalla dieetillä olo on omalla tavallaan niin turvallista ja mukavaa! Tulee voittamaton onnistuja olo, on hyvä ihminen ja pystyy mihin vaan! Itseluottamus kasvaa rutkasti myös dieetin ulkopuolisissa asioissa! Kuka tunnistaa tämän tunteen? Mä jopa muistan mun aikuisiältä nämä ajanjaksot sellaisina erityisen ihanina. Olenkohan koukussa laihduttamiseen?

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Kaksi viikkoa on mennyt ihan plörinäksi. Sokerikoukusta taistelu ei siis onnistunut, en ole vieroittautunut ja kun oon antanut pikkusormen niin on vaikea olla maistelematta siellä tai täällä, jos nyt kerran tai tämän vaan. Jatkuvaa poikkeusta ja napostelua, mieluiten hiilaria ja sokeria. Toki sitä ihan tavallistakin ruokaa, osa jopa terveellistä mutta ei tällä laihtumaan pääse, mikä oli se grand plan tälle kesälle. Vauvakilot veks on tän kolmannen kohdalla jotain ihan ultimaallisen vaikeaa, olinhan miltei tähän aikaan noista edellisistä jo takaisin lähtöpainossa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Tää fiilis on ihan hanurista ja yritän kovasti muistella mitä tein viimeksi kun homma tuntui niin helpolta. En oikein tunnista itseäni samaksi nyt kun luen vanhoja tekstejäni. Liikuin todella paljon ja nautin siitä ja samalla ruokavaliossa terveellinen ruoka tuli vähän kuin itsestään. Mikä nyt on muuttunut? Onko se stressi ja elämäntilanne kokonaisuudessaan. Talonrakennus ja kolmas lapsi? En jotenkin usko että pohjimmiltani olisin nyt vain muuttunut laiskaksi ja huonoksi ihmiseksi joka ei tykkää liikunnasta. Silti mun arkiaktiivisuudessa ois parantamisen varaa!  Toisaalta normaali arki tuntuu aika ihanalta enkä edes kaipaa siihen että ruokavalio ja treeni täytti ajatuksistani suurimman osan. Haluaisin olla siellä välissä! Pientä liikuntakärpäsen puraisua kuitenkin kaipaan.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Fitnesskupla on terminä jo menneen talven lumia ja omalla kohdallani se oli ja meni. Kuplassa on aina kivaa jonkun aikaa mutta kun on ulkopuolella niin näkee vasta kaiken mikä siellä sisällä on pielessä. Näkemysero on niin valtava ja sitä on turha selittää sille joka on siellä sisällä. Sisällä taas ajatellaan miten muut kadehtii ja ihailee. Sanotaan että se ei ole koko elämä ja tehdään paljon muutakin, mutta kyllä se aikalailla on. Toki jokainen elää omaa elämäänsä enkä sitä sano että kuplassa ei saisi elää! Sanon vain, että en kuitenkaan tahdo sinne itse takaisin, sillä muu elämä on niin paljon tärkeämpää <3 En halua keskittää ajatuksiani niin suuressa määrin omaan vartaloon ja sen joka kuoppaan, muhkuun tai uurteeseen. On oltava jossain se kultainen keskitie josta kaikki puhuu ja sen minäkin haluan löytää!

Postauksen kuvituksena on kesäinen salaatti pastapohjalla. Yhdistä tuoretta hedelmää ja jotain juustoa niin saat salaattiin suolaa ja makeutta. Mozzarellaa, vuohenjuustoa tai fetaa, mansikkaa, persikkaa tai mangoa! Mausta sitruunamehulla, suolalla ja ripauksella pippuria. Nam!

MOZZARELLA-NEKTARIINISALAATTI

suolavedessä keitettyä pastaa

vihreää

kurkkua

tomaattia

nektariinia

mozzarellaa

basilikaa

sitruunaa, suolaa, pippuria

oliiviöljyä

Pilko, sekoita, mausta ja nostele lautaselle. Nauti ulkona hyvässä seurassa, alkuruokana tai isolla lautasella pääateriana. Maukasta keskiviikkoa, kuplaan tai sen ulkopuolelle!

SAMSUNG CSC