Anna Liljeroos

 

Raskaudessa ollaan päästy sen viimeiselle kolmannekselle ja ajattelin siksi jakaa vielä ajatuksia menneestä 3 kuukaudesta. Kaikki mun raskauteen liittyvät kirjoituksethan löytyy raskaus -tagin alta tai olen ainakin yrittänyt merkkailla ne joissa on enemmän aiheeseen liittyvää asiaa. Toki tästä olotilasta tulee mainittua postauksessa jos toisessa mutta noissa on ainakin enemmän. Ihan tarkkaa ensimmäisen kolmanneksen postausta en tehnyt eli ensimmäisen 10 viikon tunnelmia voi lukea kirjoituksesta Ajatuksia alkuraskaudesta ja Tervetuloa Italiaan! -kirjoituksessa on henkisen puolen pohdintaa kun viikkoja tuli täyteen 12.

Keskiraskauden alussa mulla oli edelleen pahoinvointia. Oksentelin viikkojen 16 paikkeille päivittäin suunnilleen kerran ja etovaa oloa oli vaikka en pönttöä kumarrellut sen useammin. Suuri stressi helpotti henkisesti np-ultran jälkeen ja kun vatsakumpu kasvoi muuttui pelko keskenmenemisestä varmaksi oloksi siitä että perhe kasvaa kolmannella. Vauvahan oli täysin toivottu eikä mikään yllätys mutta silti henkinen sopeutuminen tähän raskauteen oli aika vaikeaa. Mulla oli suuri lihomisenpelko sillä oon aina raskauksissa paisunut kuin pullataikina ja etenkin se aiheutti suurta ahdistusta sillä olin viimeiset kaksi vuotta paahtanut töitä niska limassa unelmakropan eteen. Silti kaikessa ahdistuksessaan painonnousu on ollut prikulleen samanlaista ja kiloja on tullut -pahin pelko siis ”kävi toteen” ja siinä on ollut nieleskemistä.

Ensimmäisen kolmanneksenhan pystyin treenaamaan melkein kuten ennenkin ja nostelin ihan ennätysrautoja esim. maastavedossa, sillä tein siihen aikaan voimatreeniohjelmaa jossa oli kokoajan nousevat painot. Mavetreenissä nousi esimerkiksi 95kg ihan muitta mutkitta ja penkkiä tein 50 kilolla ja vähän päälle. Keskimmäisen kolmanneksen alussa tilanne kuitenkin muuttui nopeasti ja tunsin miten voimat katosivat salilla. Kyykkytekniikka tuntui yhtäkkiä todella vaikealta, painopiste karkasi varpaille sellaisilla painoilla joihin olin tottunut ja sain keventää niitä ihan urakalla (60kg -> 40kg). Tuossa vaiheessa kävin vielä kerran kopsuttelemassa korkkareilla mutta tunsin oloni sotanorsuksi Pleaserit jalassa -siinä ei sexy heels teksti auttanut kenkäpussin kyljessä. Taisin Instagram kuvaankin kirjoittaa tekstin että ”elefantti korkkareissa on totta”.

Treenit vähentyi todella paljon tuosta keskiraskauden alusta sillä sairasteltiin talvella paljon koko perhe ja oma olo salilla tuntui nihkeältä. Yksi todella kurja vaiva oli väsymyksen lisäksi aivan tolkuttoman usein tulevat migreenikohtaukset. Myös tämä on mulle muista raskauksista tuttu vaiva ja nyt joudun koputtamaan puuta todella kovaa kun sanon että se on ehkä mennyt ohi! Salilla mua harmitti etten voinut tehdä enää voimatreeniohjelmaa ja motivaatio treenaamiseen katosi taivaantuuliin. Salikerrat harveni entistä enemmän ja siirryin oikeastaan kokonaan arkiliikuntaan eli lenkkeilin koirien kanssa omalla tahdilla -tai siis supistusten tahdilla. Kaikki liikunta alkoi tuntua epämiellyttävältä mitä enemmän viikkoja tuli.

Vähän ennen raskauden puoltaväliä käytiin rakenneultrassa jossa saatiin tietää että pienokainen on poika <3 Siitä tuli hyvä mieli, vauvalle alkoi muodostua persoona omassa mielessä kun sukupuoli ei ollut enää arvoitus. Isommille sisaruksille on ollut helppo puhua että mahassa on tulossa pikkuveli.

Vatsa on kasvanut hurjasti tässä keskiraskauden lopussa ja nyt kun katson aiempia kuvia niin mietin et miten pieni maha oli milläkin viikolla vaikka se tuntui jo silloin isolta. Nyt tunne vatsasta on sellainen että se on kokoajan enemmän ja enemmän täynnä eli ennen siinä oli pehmeää mutta nyt tunnen miten se täyttyy vauvasta.

Pienokainen viihtyi viikolle 25 asti pystyasennossa ja hyppi mun rakon päällä kuin trampoliinilla. Kaikki liikkeet tuntuivat suoraan alaspäin ja muiden oli hankala tunnustella niitä vatsan päältä. Sitten olin pääsiäisenä mun veljen luona syömässä kun mun sisällä tuntui ihan hurja pyörintä ja poika heitti kuperkeikalla itsensä raivotarjontaan ja aloitti rummuttamaan jaloilla mun kylkiä! Hurja tunne kun yhtäkkiä potkut tulivat ylöspäin ja ne näkyi myös vatsanahkan läpi jonkun mahassa liikkuvan alienin tavoin. Nyt liikkeitä on myös muiden helppo tunnustella <3

 

Yhteenvetona voisin nyt jälkikäteen sanoa että ehkä tämä keskiraskaus oli silti alkuraskautta helpompi sillä tässä ei ole ollut sitä keskenmenon pelkoa mun historiasta johtuen (eli 3 alkuraskauden keskenmenoa) vaan olen voinut höllätä sitä kun ultrissa on kaikki ollut hyvin. Se mikä saa mut surulliseksi on se, että olen sen sijaan murehtinut tätä painonnousua koko keskiraskauden varmasti päivittäin. Toisaalta olen josssain määrin hyväksynyt sen faktan etten voi näyttää samalta kuin viime kesänä, sillä mun vatsassa kasvaa lapsi mutta toisaalta soimaan itseäni jatkuvasti omista ruokavalinnoista. Ne on ihan surkeita verrattuna aikaan ennen raskautta ja kun päälle lisätään se, että liikuin lähemmäs 10 tuntia viikossa ja nyt nada -niin eihän se yhtälö tee muuta kuin plussaa. Tässä postauksessa en kuitenkaan halua keskittyä ainoastaan yhteen asiaan eli tuota aihettahan pohdin esimerkiksi tässä aika tuoreessa kirjoituksessa Fitness Classic 2014 ja pohdintaa omasta kehonkuvasta.

 

Siinä useampi kuva nykytilanteesta eli kun eletään raskausviikkoa 28. Laskettuun aikaan on enää alle 3kk ja se tuntuu aivan ihanalta. Sanotaan että odottavan aika on pitkä mutta silti tuntuu että yhtäkkiä viikot on vain harpponeet eteenpäin ja omasta kokemuksesta aika vapusta juhannukseen menee todella nopeasti. Ehkä sen jälkeen mulla alkaa kituviikot ja toivon poksahtamista päivä mikä tahansa 😉 Vielä en ole lainkaan valmis vauvaan joten onneksi on nämä 12 viikkoa jäljellä. Perjantaina tein vasta ensimmäiset ostokset vauvalle koko raskauden aikana <3 Tämä tietysti on helppoa siksi kun on jo lapsia ja kaikki isommat tavarat on jo valmiina. Hankintalistalle tulee enemmän käyttötavaraa kuten tutteja, rasvoja, vaippoja ja helposti kuluvia vaatteita kuten sukkahousuja jne.

 

Nyt mieli on kertakaikkisen positiivinen kun kaikki ns. viikkojen haamurajat alkaa olla ohitse ja odotus lähenee loppuaan. Viimeisestä kolmanneksesta aion nauttia täysin rinnoin ja tämä melkeinpä kirjaimellisesti sillä hinkithän on isommat kohta kuin ikinä 😀 Tiedän että viimeiset viikot siellä loppupäässä on aika tuskaa sillä kärsivällisyys voi olla todella koetuksella mutta juuri nyt en onneksi vielä ihan muista sitä 😉 Vaivoja toki on jo nyt vaikka muille jakaa ja oon edelleen sitä mieltä että tää ei oo mikään ”vuosi elämästäni” mutta hyvin ainutlaatuista aikaa naisen elämässä kuitenkin.

Hyvää loppuraskautta siis mulle ja toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun saakka! 😀 Olet rakas meille jo nyt pikkuherra X. Koko perhe odottaa sinua maailmaan!