Viikonloppu vierähti taas! Mun sisko tuli yhden tyttärensä kanssa kylään meille viikonlopuksi, sillä heillä oli liput sunnuntain Apassionata hevosesitykseen. Viikonloppu oli oikein ihana ja sen ainoa harmi oli taas perheessä jylläävä flunssa. Tuntuu että päiväkoti-ikäisten kanssa marraskuu-maaliskuu väli on pelkkää sairastamista toisensa perään. Pienimmällä on ainakin nenä vuotanut ihan tuhottoman kauan niin, että aina kun hetkeksi helpottaa niin kohta se on taas palannut.
Kun mietin omaa jaksamista tässä viimeisen kahden-kolmen vuoden sisällä niin koen, että se on muuttunut paljon paremmaksi. Oli aika pitkä aika kun nuorimmaisen syntymän jälkeen vedin silmät puolitangossa siitä mistä aita on matalin. Mun aloitekyky oli nollassa, enkä jaksanut esimerkiksi silloin kun rakennettiin edes tehdä ruokaa kotona, siivoamisesta puhumattakaan. Hoidin vain pakollisen pyykinpesun ja nuuskutin vauvaa sillä se piti mun maanpinnalla, niin etten vajonnut syvyyksiin. Kun Amos oli kahdeksan kuukautta kävin lääkärillä puhumassa masennuksesta ja hän olisi antanut lääkkeitäkin mukaan. Mun oma ajatus oli antaa itselleni vielä aikaa parantua ihan itsekseen, sillä tiesin että hormonitasapaino oli varmasti aika sekaisin vielä raskauden myötä ja siitä, että imetin. Olin ihan oikeassa, sillä vointi kohtentui kyllä siitä hiljalleen.
Mulle voimaa tuo se, että saan taas toteuttaa itseäni. Opiskelu on tuonut mun elämään sisältöä kodin ulkopuolella ja sitä, että voin katsoa tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Teen vihdoin asioita eteenpäin opintojen puitteissa ja koen siitä suurta tyytyväisyydentunnetta. Opinnoissa on todella paljon haastetta ja aineita, jotka ei ole mulle helppoja mutta kun suoritusmerkintä napsahtaa jostain kurssista on se sitä suurempi ilo. En ole mikään perfektionisti arvosanojen suhteen ja se on kyllä yliopistolla aika harvinaista. Pikemminkin mun motto on, että kaikki saa saman verran opintopisteitä arvosanasta riippumatta 😀 Perheen yhdistäminen opintoihin ei ole ihan niin helppoa, joten olen senkin vuoksi itselleni armollinen kunhan teen kokoajan eteenpäin. Toivon kovasti, että saan nuo opinnot oikeasti joskus ihan maaliin saakka! Maisteriksi olisi vielä kaksi vuotta tähän päälle ja se on ilman muuta tähtäimessä.
En väitä, että olisin nytkään mikään superjaksaja mutta kyllä tämä arki pyörii tässä jotakuinkin. Kevät menee aina syksyä nopeammin ja odotan kovasti jo tulevia kevätkuukausia. Kandidaatintyössä olisi vielä kamala pakertaminen mutta toimin parhaiten paineen alla kun deadline on jo ihan niskassa. Sepä se olisikin tervetullut hyve tännepäin, että osaisi tehdä ajoissa ja ennakkoon!
Voi olla, että huomenna oon taas ihan poikki ja mietin miksi kirjoitin että ”muka jaksan” paremmin. Ehkä tämä ylitsevuotavainen fiilis johtuu siitä, että sain tilitettyä tänään alveja monelta kuukaudelta. Yrittäjyys ei ollut mulle nuorempana mikään haave, mutta se on mielenkiintoista miten ajauduin siihen blogin myötä. Mulla tulee nyt keväällä neljä vuotta siitä, kun perustin oman yrityksen jolla olen elättänyt itseni. En ole saanut penniäkään opintotukea tai muitakaan avustuksia, vaan kaikki on tullut omana ansiona, vaikka en tiennyt yrittämisestä mitään. Siitä olen ollut vilpittömästi iloinen! Äitini sanoi joskus, että on aina hienoa jos epävarmassa työllisyystilanteessa pystyy siihen, että voi itse elättää itsensä. Vaikka haaveilenkin mukavasta jobista, mellevästä palkasta ja loistavista työsuhde-eduista jonkun toisen yrityksessä, on tuo aivan totta.
