Avainsana: koti

Ajattelin kertoa ihan peruskuulumisia arjesta, ilman sen kummempaa juonta. Esikoisen koulutaival alkoi siis viime viikolla ja sen jälkeen meillä on ollut menoa joka päivälle. Kalenterissa on neuvolaa, lääkäriä tai terapiaa milloin kenellekin ja äitiyshormoneissa kaivelen kesän pölyttynyttä kalenteria ja yritän pysyä perässä. Vauva on reilun kolmen viikon ikäinen ja vasta viimeisen viikon aikana osoittanut jonkunlaisia merkkejä orastavasta rytmistä. Sitä ennen hän ei ole tehnyt mitään muuta kuin nukkunut tai ollut tissillä. Kyllä: tissillä neuvolassa, ruokakaupassa, autossa, leikkipuistossa jne. Toki myös meidän makkarissa jonka kukkatapetti on ehtinyt syöpyä mun verkkokalvoille.

 

Iltaisin oon ehtinyt näkemään myös mun ystäviä. On ihanaa kun kaverit tulevat katsomaan vauvaa (ja mua) ja voidaan vaihtaa kuulumisia. Pienen nuuskuttelu on tietysti useimman mielestä ihanaa ja toki itsekin esittelen ylpeänä meidän pientä ruttukorvaa. Yleisreaktio on aina että: voi kun hän on pieni! Kuvissa vauvat näyttävät usein jo ”isoilta” mutta eihän tuollainen juuri 4 kiloinen ole kuin puolikkaan joulukinkun kokoinen 😀 Tuossakin kuvassa pikkuherra pötköttelee 50cm vaatteissa ja housuissa on vielä reilusti tyhjää <3

Tänään meillä kävi kylässä Jonna tyttönsä Gian kanssa, joka on 8 kuukautta nuorempi kuin Linnea. Aikalailla samanoloisia kiharatukkaisia viikareita nämä pienet tytöt! Tarjoilupöytään löysi tiensä ihan kadun toisella puolella olevan Kakku & Leipä Keisarin tehtaanmyymälän mutakakku ja pari leivosta. Kauan ei meillä nokka tuhissut suklaakakun edessä. Tää on ihan mun turmio et huomasin tuon ulosheittomyymälän tuosta viime viikolla, sillä ne myy paljon tuotteita puoleen hintaan. Sitä ei kaiketi ollut vielä vuosia sitten kun asuin täällä, enkä ollut tuolla sivukadulla sitä aiemmin huomannut. Heillä on ihan uskomattoman upeita kakkuja ja mietin tilaisinko ristiäiskakun sieltä. Mun mielessä on tää vadelmatartaletti jota mun veli toi meille Linnean syntymäpäivänä. Tänään meillä oli samaa leivoksina. Se on ihan liian hyvää…

 

Leivoksista ja kakuista päästäänkin ruokapuoleen joka on astetta parempi mitä raskausaikana. Edelleen suuhun eksyy herkku jos toinen, ihan vain sillä ajatuksella että maitoa riittää. Niinhän se ei mene ja on ihan sama vaikka äiti joisi kermaa, eikä se mene suoraan rintamaitoon mutta jonkun psykologisen tekosyyn imetyksestä saa. Kun ei ”ehdi” syömään niin sitten kun ehtii niin saa oikeutuksen syödä vähän mitä haluaa 😀 Joka tapauksessa, oon huomannut että vihdoin maistuu myös raskausaikana ihan nounou-listan tavara. Näitä on mm. salaatti ja rahka! Ruisleipä sen sijaan on poistunut ruokavaliosta kokonaan (aiheuttaa ihan karmeat vatsanväänteet pienelle) ja sen tilalle on tullut kauraleipä.

 

Ristiäiset meillä on syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina eli muutaman viikon kuluttua. Sain tänään juuri vahvistuksen juhlapaikasta ja kirkosta joten on ihana alkaa järjestelemään niitä. Kastemekko on suvussa kulkenut vanha mekko ja se on ollut muillakin meidän lapsilla. Kutsut on vielä väsäämättä, joten niiden kanssa tulee kiire!

 

Kaikin puolin elämä rullaa täällä siis todella mukavasti vaikka toisinaan oon edelleen häkeltynyt tästä muutoksesta, että meillä on taas vauva. Olin melkein unohtanut miten ihanaa tämä on, sillä isompien kanssa on ihan eri meininki kuin pienen rinnallaolijan. Vauva nukkuu meillä perhepedissä mun ja isin välissä niin kuin meillä on kaikki nukkuneet. Imetys sujuu todella hyvin, vähän kuin vanhalla tekijällä ja nautin kyllä tästä kaikesta todella paljon.

Perjantaina meillä on talonrakennuksen aloituskokous ”työmaalla” ja sekin on niin jännittävää että en meinaa housuissa pysyä. En tiedä onko karua sanoa, että jokainen on oman onnensa seppä, sillä toki elämään mahtuu vaikka surua ja menetyksiä joihin ei voi itse vaikuttaa. Silti on paljon asioita joihin voi vaikuttaa ja koko elämänasenne on sellainen, että kannattaa miettiä onko vaikka sellaisessa työpaikassa joka kuluttaa jne. Mulle sanotaan aina aika ajoin, että koska menet töihin ja milloin sun lapset menee päiväkotiin. Oon ollut miltei kokonaan viimeiset kuusi vuotta kotona, tehnyt vain muutaman työ- ja opintopätkän välissä ja sitä jaksetaan ihmetellä. Oon itse sitä mieltä, että nyt kun lapset on näin pieniä niin mun paikka on kotona niin paljon kuin mahdollista. Ehkä myös siitä syystä on bloggaamisesta tullut osa uravalintaa jos näin voi sivutyöstä sanoa. Se mahdollistaa sellaisen elämän joka tekee mut ja koko meidän perheen onnelliseksi.

Mitä sinä voisit muuttaa elämässäsi, jotta olisit onnellisempi?

Mulla ei tällä hetkellä tuu sen turhempaa mieleen kuin, että jossain vaiheessa saan mun pyllyhousut jalkaan. Ja sekin päivä tulee vielä.