Kategoriat
Yleinen

Kun plussasin

IMG_20141019_133644

 

Suunnilleen näinä päivinä tasan vuosi sitten marssin lääkäriin yhteisen päätöksen myötä poistattamaan kierukan. Se oli ollut mulla muutaman vuoden edellisen synnytyksen jälkeen ja syksyn tullen ajatus kypsyi siitä että perheeseen voisi tulla kolmas lapsi. Toista lasta ”tehtiin” rankan kaavan kautta ja kolme alkuraskauden keskenmenoa ennen tyttären syntymää olivat vaikeimmat ajat mitä olen koskaan kokenut. Se suru ja aivan järjettömän suuri tunnelataus jokaisen kohdalla on sellaista mitä en toivoisi kenellekään mutta hyvin moni nainen kokee elämänsä aikana. Kierukan poistosta en kertonut kenellekään, en edes halunnut miettiä sitä kummemmin. Takaraivossa oli suuri pelko siitä, että sama toistuu ja jaksaisimmeko yrittää kuinka monta kertaa uudelleen jos keskenmenoja jälleen tulisi. Toisaalta terveen lapsen syntymä sillä neljännellä kerralla toi toivoa siitä että alkuraskauden keskenmenot olivat vain suunnattoman suurta huonoa tuuria, sillä mitään selitystä niille ei koskaan löytynyt ja kaikki vaikutti olevan kunnossa.

Mulla sattui tärppipäivät ihan muutamia päiviä lääkärikäynnin jälkeen ja kun kierukan poistosta oli kulunut 2,5 viikkoa niin jostain syystä hyvin veikeällä mielellä tein raskaustestin. Oon ollut niin monta kertaa raskaana että osaan arvata jo fiiliksestä miten kierrossa käy. Aavistelin siis jotain ja kun tikkuun piirtyi viiva jota kukaan muu ei nähnyt niin hihkuin jo onnesta. Tuo harmaanvalkoinen hailakka viivanpaikka näyttää aavistuksen punertavaa kun sitä katsoo ensin keittiössä, sitten olohuoneen ikkunalla ja sitten vessan kirkasvalolampun valossa kaikissa kolmessa paikassa juosten vuoron perään. Tuo päivä sattui olemaan vielä Isänpäivä 2013! Kun mies heräsi niin uutinen oli melkoinen. 2,5 viikkoa ja plussa. Mies ei tietystikään nähnyt mitään ja jäi päiviksi eteenpäin odottamaan vahvistusta asialle jonka itse jo tiesin.

Viikko eteni puoleen väliin ja perjantaihin mennessä jolloin oli Indiedays Inspiration blog awardsit tulossa heilutin kotona tikkua jossa oli kirkkaanpunaiset viivat. Mites nyt tehdään kun olin ystävien kanssa lähdössä juhlimaan ja viihteelle vuoden odotetuimpaan blogigaalaan? Sara oli onneksi jo kisadieetillä joten kuivin suin liikenteeseen ei herättänyt ihmetetystä hänen seuralaisena. Olin hyvä kaveri ja myötätunnosta hengessä mukana :DDD Halutiin pitää vielä hetki salaisuus meidän perheessä.

PhotoGrid_1413717772303

Blogissa kerroin uutisen 23.12. postauksessa Joulun taikaa. Sain ihan uskomattoman onnittelutulvan ja se herkisti kirjoittamaan muutama päivä uutisen jälkeen näin:

Ihan alkuun haluan kiittää kaikkia onnittelijoita niin blogin puolella, facebookissa, Instagrammissa kuin livenäkin onnitelleita tai muuta kautta viestiä laittaneita. Oon niin läpeensä rehellinen, että tuntui todella vaikealta kirjoittaa viime viikot ja mietin kovasti milloin kertoisin uutisen täällä. Mun historia raskauksien suhteen on melko surullinen ja kun tämä raskaus sai alkunsa niin elin ensimmäiset viikot niin hirveässä stressissä että ei mitään rajaa. Tuntui että edelliskertojen haavat revittiin samantien auki, vaikka mitään ikävää ei olekaan tapahtunut tämän kohdalla. Pidätin hengitystä lähes kirjaimellisesti ensimmäiseen ultraan saakka jota pelkäsin niin paljon, että voin pahoin. Uutiset olivat kuitenkin hyvät ja raskaus oli oikeassa paikassa ja kohdusta löytyi pieni elämän alku jolla sydän sykki.

Joulutunnelmissa tein yllättävän päätöksen ja kerroin raskaudesta julkisesti vaikka mulla on raskausviikkoja nyt vasta 10. Olen miettinyt, että mitä tahansa voi mennä pieleen viikoista riippumatta ja halusin kertoa uutisen enemmin jouluna kuin loppiaisena, sillä kertominenhan ei vaikuta siihen eteneekö raskaus vai ei. Kolme keskenmenoa kokeneena tää oli tietoinen päätös ja päätin että en voi elää kananmunankuorilla koko raskausaikaa mun historiasta huolimatta. Jos jotain ikävää tapahtuu vielä niin sitten joudun palaamaan tänne huonojen uutisten kera. Toivotaan kuitenkin että kaikki menee hyvin ja meidän perhe kasvaa kolmannella lapsella ensi heinäkuussa 🙂

IMG_4964

Nyt kun palaan noihin fiiliksiin niin voin todeta että olen jo unohtanut tuon ihan kamalan suuren pelon ja kolmannen lapsen kohdalla helposti alkanut raskaus päätyi todella toivottuun lopputulokseen 26.7.2014. Tuntui että luoja armahti meitä helpolla raskaaksitulolla ja raskaudella kaiken kokemamme jälkeen. Arvostus elämän lahjaa kohtaan on suunnaton, enkä sen vuoksi koskaan ota lapsia ja perhettämme itsestäänselvyytenä.

4iha8

 

Tontilla vietettiin harjannostajaisia tämän viikon perjantaina ja hyvä ystäväni Anni tuli käymään kahvilla. Hän on saanut esikoisensa kesällä eikä oltu nähty toisiamme vauvakiireiltä vielä lainkaan. Puhuttiin siitä, talosta ja unelmista ja haasteista matkan varrella. Lopussa kun pakattiin lapset autoon ja oltiin lähdössä niin Anni heitti leikkisän vastauksen kun kysyin, että no mitä nyt tuumaat talosta? Hän sanoi ”että no mitä luulet: olen vihreänä kateudesta -sulla on upea talo tulossa ja auto täynnä ihania lapsia!” 🙂 Aivan ihanaa huumoria ja tottakin ystävän suusta! Olen todella onnekas.

Rikas ja raskas vuosi, kaiken vaivan väärti.

IMG_20141019_145605

Kategoriat
Yleinen

Elä sellaista elämää tänään, mitä haluaisit elää huomenna

IMG_20140926_183013

Yhteistyösisältöä

Tekis mieli heittäytyä syvälliseksi ja jatkaa ääneen pohdintaa. Tää meidän nykyinen elämäntilanne on niin erilainen kuin vaikka vuosi-kaksi sitten kun elettiin niin sanotusti vähän tasaisempaa arkea Laajasalossa. Oltiin haaveiltu jo pitkään siitä, että joku päivä päästään asumaan omakotitaloon, ostamalla ja remontoimalla aina astetta isompi asunto ja pikku hiljaa säästämällä. Kun yksi päivä meille tarjottiin kaupungin vuokratonttia varasijalta niin se tunne oli uskomaton. Tuleeko meistä talonrakentajia?! Saanko suunnitella ihan oman kodin? Pieni postimerkin kokoinen pala maata Helsingissä on vain meille. Miten suuria unelmia siihen liittyykään! kirjoitin postauksessa Onnenkyyneleet jossa kerroin asiasta.

IMG_20140926_181903

Suunnitteluvaihe siitä lähtien on ollut pitkä tai ainakin tuntunut siltä. Päädyttiin käyttämään perheessä olevaa arkkitehtia eli mun äiti piirsi meidän talon ja toimii projektin pääsuunnittelijana. Omalle äidille oli helppo selittää mitä toivottiin sillä hän tuntee meidän perheen niin hyvin, että välillä löysi paremmin ratkaisut kuin me edes osattiin kuvitella. Kuitenkin koko projekti on ollut tähän saakka vain unelmia paperilla ja ensikertalaisena ne on hankala kuvitella valmiiksi. Millainen meidän talo on kun se on lopulta valmis? Ovatko kaikki tuhannet paperit ja piirustukset ihan oikeasti 3-ulotteinen todellisuus jo hetken kuluttua? Tuollaisia ajatuksia on pyörinyt päässä jatkuvasti, kunnes eilen tontilla käydessä koin sellaisen herätyksen tunteen. Kaivinkoneiden kuopiessa mulla meinas kyynel vierähtää poskelle kun tajusin, että kohta tuo paikka jossa oon vuoden ajan käynyt katsomassa samaa maisemaa onkin poissa ja varvikon tilalla on ihan oikea talo, meidän koti!

IMG_20140926_200545

IMG_20140925_171256

IMG_20140926_200632 IMG_20140926_200806 IMG_20140926_200904

Ihan samalla tavalla kuin rakentaminen on moni muukin haave elämässä. Ne ovat epätodellisen tuntuisia asioita ja joskus on vaikea erottaa se raja kun haave muuttuu todellisuudeksi. Mun polku elämäntapamuutoksessa on ollut pitkä jo blogissa, saati sitten mun koko elämässä. Puoli vuotta siitä kun oli aloittanut blogin kirjoitin mun omia ohjeita ylös kirjoitukseen Ajatuksia matkan varrelta.

1. Elä sellaista elämää tänään, mitä haluaisit elää huomenna.

Tää on mun oma lause jota mietin paljon. Ei kannata jäädä odottelemaan, että herää jonain aamuna ja on esimerkiksi korkeasti koulutettu tai fitnesskilpailija. Jos tavoittelet jotain niin työ sitä kohden pitää aloittaa heti. Hakea kouluun tai elää sitä fitnesskilpailijan elämää jo vuosia ennen kuin astuu kisalavalle. Tää ei sitten toimi kaikkeen. En kannusta esim. törsäämään rahojaan tänään jos halua että on huomenna rikas joka voi kuluttaa miten paljon haluaa 😀

Mulla on esimerkiksi sellainen mielikuva/haave, että ajattelen olevani sellainen ihminen joka juoksee aikaisin aamulla Töölönlahden rantaa ja menee sen jälkeen töihin. Mielikuvissani on urheilua rakastava ihminen joka elää terveellisesti ja nauttii siitä suunnattomasti. Vaikka en vielä liitele aamulenkeillä niin otan kokoajan askeleita sitä kohti. Opettelen terveellistä ruokavaliota ja nautin laihduttamisesta! Unelmat saavatkin olla siirappisia ja tyydyn ehkä iltaisiin koiranulkoilutuslenkkeihin mutta se idea on sama. Jos makaan tänäänkin sohvalla niin miksi olisin huomenna erilainen? Jos menen tänään lenkille niin elän jo sitä elämää mitä haluan. Olen tyytyväinen sillä toimin tavoitteitani kohti!

IMG_20140926_183330

paita: Under Armour (ColdGear -kylmän sään paita)

housut: Under Armour (ColdGear -kylmän sään juoksutrikoot)

kengät: Gazoz Luca

lippis: Under Armour

IMG_20140926_190509
Gainomaxissa on uusi maku: mansikka

IMG_20140926_184232

 

Nyt tänään käydessäni iltalenkillä postissa muistin tuon kirjoituksen kuin eilisen! Lippis päässä ja sporttivaatteet niskassa olin hakemassa Gainomaxin lähetystä blogitestiin. Ja mitä vielä, nyt kun asutaan täällä Sörkässä niin posti on tuossa Töölönlahden rannalla, täällä Hakaniemen puolella. Elänkö mä sittenkin sitä elämää josta silloin haaveilin? Toki en ehkä yhtä timminä kuin tuossa kuvitelmassa mutta silti onnellisina, urheilua rakastavana -pienen kaksikuukautisen vauvan äitinä. Kuvissa poseeraan Töölönlahti takanani 🙂 En kadu kuitenkaan mitään, kuten esimerkiksi sitä, että fitnesshaave vaihtui kolmanteen lapseen. Elän juuri sitä elämää mitä haluan ja siksi kannattaakin varoa mitä toivoo. Hyvä muistutus yösyötöillä silmät ristissä tai taistellessa rakennusprojektin kanssa 😉

IMG_20130629_133251
Brasil Sul, Fuso Jeans

housut: Brasil Sul Fuso Jeans 

Aasinsiltana aiempaan liittyen on nuo treenivaatteet ja ihan koko muukin Gazozin verkkokaupan valikoima tarjouksessa teille lukijoille koko viikonlopun -20% alennuksella koodilla ANNA. Käyttäkää ihmeessä tilaisuus hyväksi kun nyt ei ole mitään merkkirajoituksia 🙂 Myös arpaonnea voi käydä kokeilla täällä -> eli Gazozin facebook-sivuilla jossa jaossa on uutuusmalliston huppareita! Käykää siellä tykkäämässä ja jakamassa kuvaa!

Mun päällä näkyi Under Armourin kylmän sään lenkkivarusteet, Gazozin oman malliston kengät (nyt mustana naisten kokoja!) ja sitten löysin nuo toissakesän kuvan missä oon ihan superhoikka, näkyvät mun lempihousut isommassa koossa 🙂 Ennen sitä sai vain yhdessä koossa mut nyt vaihtoehtoja on kolme! Fuso jeans on mun BrasilSul-merkin lempparimalli! Mustat, napakat ja takataskulliset housut joita ei tarvitse joidenkin leggingsien tapaan peittää pitkällä paidalla. Nyt sain samat housut ällänä ja käytän kyllä onnessani kunnes mahdun joskus vielä noihin vanhoihin.

ANNA BLOGI

 

kuvasta arvontaan
kuvasta arvontaan

Joten ehkä tuo pohdinta selittää mun tapaa käyskennellä korkkareissa josta tuossa taannoin tuli kirpeää kommenttia. Missä vaiheessa se haave muuttuu todellisuudeksi? Kenellä on oikeus haaveilla? Silloin kun on tietyn painoinen tai tietyn muotoinen? Tarpeeksi salivuosia takana tai palkattu kallis valmentaja ja hankittu tiimitakki? Saako vasta silloin poseerata korkkareissa jos huvittaa?

Mä en vielä tiedä mihin tulevaisuus vie mut ja mitä haaveita mun matkalleni muodostuu. Sen tiedän että juuri nyt elän tätä hetkeä ja köpöttelen korkkareilla jos haluan. Eihän sitä tiedä, jos vaikka joku päivä huomaan, että haave onkin muuttunut todellisuudeksi. Aivan kuten lenkki Töölönlahden rannalla.

PhotoGrid_1411758391000

Kuvissa näkyviä tuotteita saatu blogin kautta: Valio & Gainomax.

Kategoriat
Yleinen

Raksarakas

IMG_20140925_101430

 

 

Gotta love comment box! Sieltä saa usein ihan loistavia ideoita kirjoittamiseen. Oon miettinyt paljon mitä kirjoittaisin aiheesta jota blogini vain sivuaa. Kaikki ovat varmasti huomanneet, että parisuhde tai mun puoliso ei ole mun blogissa missään pääroolissa vaan oikeastaan koko blogin päähenkilö olen minä ja muut kuten lapset ovat pienessä sivuroolissa, silloin tällöin kuvissa vilkkuen tai puhuessani aiheesta omasta näkökulmasta mihin äitiys vaikuttaa. Harvoin kannattaa sanoa, että ei ikinä mutta en usko että mun blogista tulee koskaan Anna&Sebastian tai sitten julkaisisin kysy Herra X:ltä postauksen tms. Eihän täällä herranjestas oo ollut edes kysy multa postauksia sillä en niitäkään koe ihan meikäläisen heiniksi… Mun omia uskomuksia kai mutta mun mielestä ei oo selvämpää ennustetta erosta kuin se, että tatuoidaan puolison nimi/sormukset ihoon tai se, että julkaistaan FB-seinää ja Instagramia myöten toiselle Hyvän yön toivotukset pusuhalein sängyn toiselle reunalle. Sorry maailman rakastuneimmat Nata & Junnigubbe 😀 Love u! 😉 Joten siis, blogia lukiessa en yhtään ihmettele, että Annan maailma näyttää erilaiselta sinne kuin tänne. Perspektiivi vain on eri!

IMG_20140925_095947

 

Talonrakentaminen ja lapsen saaminen ovat myöskin asioita joista varoitellaan sellaisina, että parisuhde kärsii. Muutos on aina kriisi oli se sitten hyvässä tai pahassa. Usein nuo kriisit ovat kuitenkin välttämättömiä jonkun asian kehittymiselle, kuten vaikkapa pitkälle ja onnistuneelle parisuhteelle. Olisi siis oikeastaan vähempään tyytymistä jos välttää jonkun pelottavan askeleen ottamista, sen uhalla että liitto epäonnistuisi sen seurauksena. Mitä jos ei, ja vauvavuoden ja talonrakennuksen jälkeen ollaan yhdessä, tiiviimpänä kuin koskaan? Ollaan opittu puolisosta vielä enemmän ja kaikkien vaikeidenkin asioiden jälkeen käännytään toisen puoleen eikä poispäin? Uskon että se riski kannattaa ottaa!

PhotoGrid_1411628191237

Tekstistä tai viimeistään sinisestä hammasharjasta on kuitenkin varmaan selvää, että joku könsikäs täällä asuu tai sitten mun toinen nimi on Neitsyt Maria. Tuo könsikäs ei vaan välitä tuon taivaallista some-maailmasta ja elää elämää sen perinteisen kanavan kautta mistä moni muu (eikä vähiten vaimo) saisi ottaa mallia. Taitaa olla poikkeus että joku ei oikeasti käytä instaa, facea ja whatsuppia. Siinä mielessä meidän elämä on täysin erilaista. Hän ei koskaan kuvaa ruokiaan, päivitä sijaintiaan tai nappaa naamakuvia. Harvoin edes kotikansioon saan houkuteltua poseeraamaan.

Lukijan kysymykseen siitä, että pelottaako mua että mun miehellä olisi pian sivusuhde kun yhteistä aikaa ei näytä olevan, on vaikea vastata. Tekisi mieli sanoa, että ei tietenkään sillä ollaan oltu yhdessä kymmenen vuotta ja edelleen kuljetaan kohti yhteisiä unelmia! Mutta toisaalta mä olen vain nainen, joka ei voi koskaan ymmärtää mitä miehet ajattelee. Toki hekin ovat yksilöitä mutta onhan tuo nyt selvää että miehet on ihan oma rotunsa ja kun kerran kromomilta XY puuttuu tuolta yksi väkänen toisin kuin XX:ltä niin ehkä he ovat vähän simppelimpiä otuksia kuin me naiset? 😀

Joten kyllä mä myönnän, yhteistä aikaa on kärpäsenpaskan verran, meidän lisäksi jaloissa pyörii kolme lasta, kaksi koiraa ja tissitkin on varattu vastasyntyneelle. Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka! Kaikesta haasteesta huolimatta tuntuu pirun hyvältä, että me tosiaan rakennetaan omakotitaloa ja ollaan jo tässä. Ollaan uskallettu heittäytyä ja mennä kokoajan eteenpäin. Ainakin omalta osaltani voin sanoa, että oon nauttinut myös koko matkasta.

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

IMG_71201

Kuva: Ossi Pietiläinen