Avainsana: perhe

Keramiikkahäät

Kirjoittaja Kirjoittanut Anna Liljeroos
Julkaisupäivämäärä 15.5.2014
33 kommenttia artikkeliin Keramiikkahäät

Tasan neljä vuotta sitten heräsin hotelli Kämpissä jännittyneenä. Päivää oli suunniteltu pitkään ja kun se vihdoin koitti, aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Toukokuiseen tapaan puissa vihersi tuoreet lehdet ja säätilaus meni nappiin sillä saimme nauttia koko kevään ensimmäisestä hellepäivästä.

Ensin suunnattiin kampaajalle ja sieltä meikkiin ja palattiin hotellille jossa kaasoni Monna auttoi mua pukeutumaan. Puvun olin hankkinut Italiasta, siinä oli sydämen mallinen kaula-aukko, paljon pitsiä ja pitkä laahus. Hääkoruiksi olin saanut anopiltani hänen vanhat kultaiset korut joissa oli pieniä timantteja ja keskellä tummansininen safiiri. Kun oli kirkkoonlähdön aika niin mun vatsassa oli perhosia ihan mielettömästi. Automatka Kulosaaren kirkolle oli oikeaa tunnemyrskyä ja sain pidätellä liikuttumista koko matkan. En muista tuliko jo silloin kyynel poskelle vai selvisinkö pidemmäs.

Hääautona meillä oli mun veljen Porsche Boxster ja hurautettiin sillä kahdestaan Kulosaaren Casino nimiseen ravintolaan, jossa oli häävastaanotto. Casino on aivan upea paikka merimaisemin ja halusin ehdottomasti että juhlapaikka on veden äärellä. Hääkimpussa oli suuria valkoisia avalanche ruusuja ja sormukseksi olin valinnut valkokultaisen flakkareunaisen sormuksen jossa on yksi suuri timantti kruunuistutuksella. Vihkimisen jälkeen jännittävin osuus oli ohitse ja oli aika nauttia juhlasta! Meistä oli tullut aviopari!

Ruoka oli hyvää ja oli ihanaa kun jännitys purkautui ja sai vain nauttia. Hääpäivä on edelleen muistoissa yksi elämäni ihanimmista päivistä, enkä muuttaisi siitä mitään.

Häätanssi tansittiin sen tahdissa kun Monna lauloi ja soitti Tauskin Sinä vain kappaleen. Sen perään tuli varsinainen häävalssi. Illan aikana ohjelmassa oli mm. slideshow johon oli kerätty kuvia meidän molempien kotialbumeista vauvasta nykyhetkeen. Se on meidän perheen sisarusten häissä ollut perinne kaikilla ja todella hauska katsaus oikein tehtynä. Morsiamen ryöstökin oli sillä en ole ”ei mitään ohjelmaa”-tyyppiä. Ihaninta koko päivässä oli se, että saatiin kaikki meidän läheiset ihmiset saman katon alle, se on oikeasti hyvin harvinainen tilanne. Se rakkauden määrä oli aivan upea jakaa ja ne muistot säilyvät ikuisesti.

Tänään miehen herätessä pyysin heti suukon. Hän tuli ihmetellen sen antamaan ja katsoi kysyvästi. Toivotin hyvää hääpäivää ja kysyin että joko vaihdetaan lahjoja? 😀 No ei ollut lahjoja ja itsekin katsoin kalenterista vasta eilen illalla että perskules, huomenna on hääpäivä. Ei meistä kumpikaan muistanut sitä. Olisihan se ihanaa jos olisi sellainen mies joka muistaa kaikki merkkipäivät ja toisi sänkyyn punaisia ruusuja ja kaikenlaisia lahjoja. Sitä ihanampaa on kuitenkin jakaa arki ihmisen kanssa jonka kanssa voi olla oma itsensä, ihan ilman mitään kulisseja. Vähän kiusoitellen sätin että ”etkai sä kulta unohtanut hääpäivää” kun mies kysyi että no missäs hänen lahja 😉 -sanoin että keitin kahvin valmiiksi ja lahja oli se suukko. Näillä mennään ja toivottavasti yhtä pitkään kuin meidän molempien vanhemmat. Ollaan saatu hyvä avioliiton malli. Molemmat ovat edelleen naimisissa ja väittäisin että onnellisina ja autuaina, unohtaen hääpäivät ellei vaimo muistuta.

Postauksen kuvat: Ossi Pietiläinen

Lukijoissa tämän kesän morsiamia? Joko hääkuume on kova? 🙂

Avainsanat Elämäntyyli, Muoti, perhe, unelma, Yleinen

Yleinen

Toinen todellisuus

Kirjoittaja Kirjoittanut Anna Liljeroos
Julkaisupäivämäärä 14.5.2014
26 kommenttia artikkeliin Toinen todellisuus

Kirjoitin kolmisen viikkoa sitten aiheesta yksinäisyys ja huomaan palaavani ajatuksissa siihen yhä uudelleen. Juuri nyt en tunne oloani hyväksi vaikka meidän elämässä on tapahtumassa kaikkea ihanaa. Olen kaikesta kiitollinen, en tarkoita sitä mutta silti mun sisällä on asioita jotka on nousseet pintaan viime aikoina. Oon aiempaa useammin maininnut ahdistavista tunteista ja vanhoista kipeistä asioista kuten kokemistani keskenmenoista. Ne on olleet hyvin paljon mielessä vaikka en niissä tietoisesti haluaisi velloa. Yht’äkkiä muistan kaiken sen tuskan ja itkun yhä uudelleen ja mietin että tässäkin raskaudessa on vielä aikaa tapahtua se pahin, en tule saamaan vauvaa syliin.

Toinen asia joka pyörii mun mielessä on se, että en usko että saisin täysin tervettä lasta. Aina sanotaan että pääasia että lapsi on terve, kun joku saa lapsen ja musta se on aika karusti sanottu. Meitä on siunattu sellaisilla lapsilla jotka on opettaneet elämästä enemmän asioita kuin monta yhteensä. Pääasia ei ole, että lapsi on terve tai ”normaali”, pääasia on että hän on sellainen kuin hän on. Luojan luoma kaikkine piirteineen. Tässä kohtaa varmasti moni miettii mistä oikein kirjoitan mutta sillä ei sinällänsä ole merkitystä. Toiset lapset tarvitsevat enemmän tukea kuin toiset ja vaikeudet ovat erilaisia. Sillä onko lapsella ainoastaan jotain erityispiirteitä vai vaikeampaa vammaa ei voida sanoa suoraan sen vaikutusta perheeseen. Jokainen meistä on myös vanhempana erilainen ja käsittelee asioita omalla tavallaan. Arki voi olla haastavaa vaikka sitä ei näkisi päällepäin tai asia on juuri toisinpäin, sitä ei voi tietää.

Meidän arki on tänä päivänä paljon helpompaa kun se oli joku vuosi sitten. Olemme vanhempina kasvaneet tilanteeseen ja oppineet vuosien aikana paljon. Yksi yksinäisyydentunnetta aiheuttava asia on varmasti tämä leijonaemon osa, joka annetaan sitä tilaamatta. Se onneksi tulee vaistomaisesti ja yhdistää kun vain hakeutuu kaltaistensa pariin. Silti kaipaan jatkuvasti ohjausta ja apua että osaisin olla se paras äiti. Itse asiassa tässä hieman hiljaisemman blogielon aikana olimme taas kuntoutus-& perhekurssilla viikon ja siihen yksi syy oli kaipaamani vertaistuki. Olikin hauskaa kun ensimmäisenä tai toisena päivänä yksi äiti kysyi olenko se Anna jolla on se blogi vai olenko kaksoisolento 🙂 Tiedän siis, että teitä on sielläkin paljon joilla on samanlaisia haasteita.

Kurssiviikot on raskaita vaikka ne antaakin paljon. Silloin sitä vain tulee huokaistua, että mitä jos koko tämä maailma ei koskettaisi minua. Mitä ajattelisin vammaisista lapsista ja mitä tietäisin erilaisista ihmisistä. Vaikea sanoa, sillä juuri sitä minä en tiedä. Maailmankatsomukseni muuttui lopullisesti jo kun saatiin esikoisemme. Meillä ei varmasti ole niitä haasteista suurimpia sillä emme kamppaile epävakaan terveyden kanssa, eikä meillä ole minkäänlaista kehitysvammaa jos se kiinnostaa mutta onhan sitä maailmassa haastetta ja puutetta muutakin joista jakaa huolehtiville harteille. Paljon elämä vaatii niin aikuiselta kuin lapselta oppimista jotta pysyy niiden perässä joiden vauhdilla maailma menee!

En tiedä onko tässä syytä siihen kun kerroin että toiveista huolimatta tähän kolmanteen raskauteen suhtautuminen on ollut vaikeampaa kuin aiemmin. Omat voimavarat on välillä niin lopussa, että etenkin raskauden konkretisoituessa ensimmäisissä ultrissa se varmasti iski haaveilun sijaan sinne tajuntaan asti. Nyt on sitten jaksettava! Niinpä siis on esimerkiksi mun henkinen vointi nyt raskausaikana taas jälleen kerran hyvin stressiherkkää ja pelkäänpä että lievitän myös näitä pelkojani syömällä vähän enemmän kuin tarvitsisi. Ruoka tuo hyvän mielen samantien joten olen lohduttautunut jätskipurkilla jos toisella. Voi olla pakoilen sillä pelkojani ja jos antaisin niille vallan niin romahtaisin aivan totaalisesti.

Täytyy silti vain uskoa siihen että meille kaikille annetaan sen verran kuin jaksamme kantaa ja kaikella on tarkoituksensa. Ehkä vaikka pelkoni osoittautuisi kuinka toteen, se olisikin se rooli joka minulle on tarkoitettu ja vasta myöhemmin ymmärtäisin sen. Ehkä pelko onkin suurempi rakkaus jonka tunnen nyt pelkona kun en vielä ole sitä rakkautta kohdannut. Ehkä en näitä edes miettisi jos en olisi erityislapsen äiti…

Kaksi aiempaa samaa aihetta koskevaa kirjoitustani löytää tuosta: Leijonaemo ja Mestaripiirros.

Avainsanat arki, Elämäntyyli, perhe, pohdintaa, Yleinen

Yleinen

Lapsi on lahja

Kirjoittaja Kirjoittanut Anna Liljeroos
Julkaisupäivämäärä 11.5.2014
30 kommenttia artikkeliin Lapsi on lahja

Äitienpäivänä ja sitä edeltävänä lapsettomien lauantaina on paljon puhetta äitiydestä. Luin Even koskettavan kirjoituksen Ei kenenkään äiti ja mulla tuli todella surullinen olo. Tarinoita tahattoman lapsettomuuden takana on paljon ja tietysti kun itse saa kokea äitiyden niin sellaisten tarinat tuntuvat pahalta. En väitä että ymmärrän, koska en ole itse samassa tilanteessa mutta silti voi tuntea empatiaa. Tahaton lapsettomuus tai sen pelko koskettaa myös minun perhe- ja ystäväpiiriä ja se on hyvin herkkä asia. Lapsi on suuri lahja.

Itse vietin eilen ”lapsetonta lauantaita” näin sanoakseni ketään loukkaamatta tarkoittaen lapsivapaata aikaa kun meidän muksut menivät mummolaan. Itse suuntasin veljeni luokse kyläilemään ja tarjolla oli ihanat kakkukahvit. Olen ollut todella väsynyt viime viikon sairastelusta perheessä joten tuntui rentouttavalta juoda kahvit ihan omassa rauhassa ja täytyy sanoa että kunnon yöunilla olo on kuin uudestisyntynyt. En tiedä johtuuko väsymys epäsäännöllisistä yöunista, matalasta hemoglobiinista vai raskaudesta näin yleensä mutta voimat on aika rajalliset yhtä päivää kohden.

20140510_165741 — veljentyttö ja maailman suloisimmat kiharat

Meidän lapset halusivat jäädä yöksi isovanhemmille joten vietettiin iltaa ja aamua sitten miehen kanssa kaksin. Talo on hiljainen kun lapset eivät ole kotona ja oli hassua että meidän välissä ei ollut ketään muuta kuin valtava mahakumpu <3 Kaikesta vapaasta huolimatta en jaksanut edes euroviisuja katsoa vaan juteltiin aikuisten asioita ja nukuin ihan reilusti univelkoja pois pitkälle aamuun. Aikuisten asioilla tarkoitan että meillä oli hetki aikaa kahdestaan pureksia tätä isoa muutosta eli muuttoa nyt 7 viikon sisään, talonrakennusprojektiin liittyviä asioita ja käytännön järjestelyjä. Paljon on tehtävää kuten selvittää mistä vuokrataan varasto meidän kalusteille ja tavaroille, milloin siirretään kirjat, miten haetaan parkkilupaa kaupungilta että voi jättää auton tien poskeen, mitä tavaroita otetaan mukaan jne. Sörnäisten kaksiohan on kalustettu mutta lapsille tarvitaan tietysti sängyt eikä säilytystilaakaan ole liikaa joten ehkäpä joku lipasto tarvitaan vaatteille. Pinnasänkykin vie kaksiossa tilaa paljon joten voi olla alkuun lainataan veljeltäni suloista Mamas&Papas lastenkehtoa tai teen äitiyspakkauksen laatikosta sängyn. Vai laittaisinko laatikon roikkumaan katosta sellaisessa pussukassa?! Kysymyksiä riittää!

Tänään heitin miehen kaupunkiin ja käytiin kahdestaan äitienpäivälounaalla romanttisesti matkanvarrella eli Eläintarhan Nesteellä. Kakkua, kahvia ja kukkia ei tullut sänkyyn joten taidan olla poikkeus ainakin mitä lukee muiden fb-päivityksiä 😉 Ihanat kortit oli lapset askarrelleet kuitenkin ja se riittää! Anopille vein lasten puolesta ruukkuruusun ja omalle äidille soitin onnittelupuhelun.

Tällä hetkellä oma ajatusmaailma pyörii hyvin vahvasti tässä hetkessä eli raskaudessa ja nyt tietysti muutossa, sen suunnittelussa, talonrakennuksessa sekä pikkuvauva-ajan jännittämisessä. Mun kynnys kirjoittaa näistä asioista on yhtäkkiä noussut kun tulen blogiin portaalin etusivun kautta. Haluaisin kirjoittaa ajatuksia synnytyksestä, haaveilua raksasta ja pohdintaa vauva-ajasta mutta tuntuu kuin olisin hesarin kulttuuritoimittaja jolle on annettu urheilupalsta. Onko se mun omaa kuvittelua että en kuulu joukkoon ja haittaako se edes muita, en tiedä.

Bloggaaminen on siitä haastava harrastus, sillä se on vuorovaikutusta eikä suinkaan yksintekemistä vaikka kaikki kirjoittaminen tulee yhden henkilön näppäimistöltä. Pitää olla jotain annettavaa! Jakaa joku asia elämästä lukijoiden kanssa ja sitä kautta käydä vuorovaikutusta kirjoitusten ja kommenttien kautta. Treenaaminen, tulokset ja omien mahamakkaroiden esittely on helppoa kun se ei loukkaa kenenkään muun yksityisyyttä eikä siitä voi kukaan muu pahoittaa mieltään. Nyt kun sen saralla mulla ei oo mitään annettavaa niin se vaatii sopeutumista myös minulta ja blogilta.

Kotiäitiys käy selvästi mun nuppiin kun maailma kutistuu niin että pian en näe kuin oman napani jota ei ole hankala havaita tosin kenenkään muunkaan 😉 Saas nähdä mitä tästä tulee, vielä 11 viikkoa höperyyttä jäljellä ja siitä se vasta alkaakin. Toivottavasti ei tarvi blogin nimeä muuttaa sitten sinappikoneeksi.

Avainsanat arki, Elämäntyyli, naamakuvia, perhe, pohdintaa, rakentaminen, raskaus, talo, tontti, unelma, Yleinen